Jotain tämänkaltaista on ajateltu joskus ennenkin. Esimerkiksi 1930-luvun lopulla puolueesta erotettiin joitakin sen ”vasemmistosiipeen” kuuluneita jäseniä ja ilmoitettiin boikotista, mikä koski vasemmistolaisia kulttuurilehtiä Tulenkantajia, Soihtua ja Kirjallisuuslehteä. Puolueen puheenjohtajana oli tuolloin Kaarlo Harvala ja puoluesihteerinä Aleksi Aaltonen.
Törmäsin asiaan lukiessani siitä taidehistorioitsija Anna Kortelaisen ja hänen isoisänsä Reino Peltosen teksteistä koostuvasta kirjasta Huonon matkailijan päiväkirjat (Tammi, 2015). Kirjassa käsitellään nimenomaan Tulenkantajat-lehteä, johon Reino Peltonen (1906 - 1968) oli kirjoittanut novelleja.
Anna Kortelainen (s. 1968) ei koskaan tavannut viipurilaista isoisäänsä, joka toimi muusikkona, mutta haaveili kirjailijanammatista. Syksyn 1938 Reino Peltonen vietti Pariisissa ja kirjoitti "huonon matkailijan päiväkirjaansa". Sitten sota murskasi unelman kirjailijantyöstä. Viipurista hän muutti ensin Tampereelle ja lopulta Tukholmaan. Vuonna 1953 Reino palasi Pariisiin katsomaan, mitä sotavuodet olivat kaupungille tehneet. Uudesta kotikaupungistaan Tukholmasta käsin hän matkusteli myös Leningradissa, Moskovassa ja Wienissä, valokuvaten ja kirjoittaen. Nyt Anna Kortelainen on koostanut kirjan isoisänsä jälkeen jättämistä papereista – proosa- ja esseekäsikirjoitukset sekä valokuvat löytyivät vanhasta omenalaatikosta. Reinon tekstien lomaan Anna Kortelainen on kirjoittanut omia tekstejään, joilla hän kurottaa kohti kadonnutta omaistaan.
Mutta palaan ankaraan 1930-lukuun ja Tulenkantajiin, joista Anna Kortelainen on löytänyt mielenkiintoista aineistoa Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistosta, nimittäin lehden päätoimittajan Erkki Valan julkaisemattomia muistelmia. Ne olivat aikoja, jolloin esimerkiksi monien firmojen työntekijöiltä kiellettiin Tulenkantajien tilaaminen. Tällainen kielto oli mm. Enso-Gutzeitilla. Perheitä myös irtisanottiin vuokra-asunnoistaan, jos posteljooni toi sinne Tulenkantajat. Vala luonnehti lehteä vapaamielis-demokraattiseksi, eikä suinkaan kommunistiseksi. Lehden levikki oli lopettamisvuonnaan 1939 noin 5000.
Mika Waltarikin oli kovan linjan edustaja. Hän vaati ulkomaisen kirjallisuuden lopettamista Suomessa, sillä hänen mukaansa se toi maahamme vain epäsiveyttä, myrkkyä ja kumouksen houkutusta. Näitä vaarallisia asioita edusti myös Jaroslav Hasekin Kunnon sotamies Shveikin seikkailut, joita Erkki Vala oli julkaissut jatkokertomuksena lehdessään alkuvuodesta 1939. Tästä kimpaantuivat IKL, kirkon Kotimaa-lehti ja Tampereen piispa Aleksi Lehtonen. Syy oli se, että romaanissa kuvattava kadetti Bieglerin uni matkasta taivaaseen rikkoi törkeästi rikoslain jumalanpilkkapykälää.
Erkki Vala tuomittiin kahdeksi kuukaudeksi vankeuteen. Oikeudenkäynti herätti huomiota ulkomaita myöten ja sitä pidettiin tragikoomisena siksi, että Euroopassa ainoa toinen maa, jossa Hasekin kirja oli kielletty, oli Saksa. Natsit olivat tuominneet romaanin ”antimilitaristiseksi”. Tästä oli tietenkin kysymys Suomessakin, jossa oikeisto ja siihen kuuluva kirkko osasivat hyödyntää jumalanpilkkalakia poliittisena aseena.
Koomista Suomen tapauksessa oli sekin, että täällä myytiin jo ennen Tulenkantajien jatkokertomuksen julkaisemista ruotsinkielistä Shveikiä. Vala lähetti Korkeimpaan oikeuteen ruotsinkielisen kirjan ja ostokuitin Akateemisesta kirjakaupasta, ja kysyi, miksi kansan enemmistöltä kielletään se, mikä vähemmistölle on sallittua.
Muitakin painokanteita ja tuomioita niistä Erkki Valan Tulenkantajat sai. Yhdenkin tuomion lehti sai siitä, että se oli siteerannut englantilaisia, norjalaisia ja ruotsalaisia lehtiä. Niissä raportoitiin kiertelemättä myös Adolf Hitlerin valtaannousun seurauksista, mutta tällaisia juttuja ei Suomessa sallittu.
Anna Kortelainen muistuttaa kuinka vaikeaa oli E-osuustoimintaliikkeen perustaman Tammenkin alku, kun suurkustantamot Otava ja WSOY paheksuivat sen kustannuspolitiikkaa. Vielä sotien jälkeen Tammi sai noilta isoilta kilpailijoiltaan syytöksiä pornografiasta ja kommunistipropagandasta, kun Tammen Keltaisessa kirjastossa oli alettu julkaista ulkomaalaisia modernisteja. Keltainen kirjasto alkoi 1954 ja ensimmäisten kymmenen suomennoksen joukossa esiintyivät mm. Böll, Greene, Hemingway, Kazanzakis ja Moravia.
Puoluesta erotetun Erkki Valan muisteluksista vielä yksi juttu: somerolainen opettaja Vihtori Laurila irtisanottiin asunnostaan, koska hänellä sanottiin olevan Karl Marxin kuva seinällään. Kuva oli, mutta ei Marxin, vaan Leo Tolstoin. Tilannetta oli pahentanut vielä se, että akateemisesti koulutetulla rouva Aili Laurilalla oli nähty punainen käsilaukku.
Kesätoimittaja Eemeli on suvaitsevampi, hän kirjoittaa, että ”kasvava vasemmistopopulismi uhkaa romuttaa Väinö Tannerin perinnön keskitien SDP:stä”. Eemeli toivoo oikeistososialidemokratialle kunnianpalautusta.
kari.naskinen@gmail.com
