Vuosina 1912-48 pidettiin olympiakisojen yhteydessä myös taidekilpailuja,
lajeina arkkitehtuuri, kirjallisuus, kuvanveisto, maalaustaide ja musiikki.
Suomen urheilumuseo on nyt julkaissut Lasse
Erolan kirjan Unohdetut
olympiavoittajat, jossa käydään perusteellisesti läpi taidekilpailujen
värikästä historiaa.
Värikkyys alkoi heti Tukholmassa 1912, kun nykyaikaisten olympiakisojen luoja, ranskalainen paroni Pierre de Coubertin palkitsi itsensä parhaana kirjailijana. Hän osallistui kilpailuun salanimellä, ja kun taidemitaleja ei jaettu stadionilla, vaan ne lähetettiin myöhemmin postitse, ei heti paljastunut, kuka salanimen taakse kätkeytyi. Vasta seitsemän vuotta myöhemmin selvisi, että voittajateoksen Oodi urheilulle oli kirjoittanut paroni itse, joka myös oli koko taidekilpailuidean isä.
Los Angelesissa 1932 sai kirjallisuussarjassa kunniamaininnan USA:n olympiakomitean puheenjohtaja Avery Brundage, josta 1952 tuli Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtaja. Kunniamaininta tuli esseestä Amatööriurheilun merkitys. Hän oli myös avainasemassa siinä, että taidelajit poistettiin olympiakisojen ohjelmasta Lontoon 1948 kisojen jälkeen. Amatöörisääntöjen tiukkana vahtina Brundage oli sitä mieltä, että taidekilpailujen osallistujat olivat järjestään ammattilaisia, jotka käyttivät menestystään taloudellisesti hyväkseen.
Berliinin kisoissa 1936 ei sentään taidemaalari Adolf Hitleriä palkittu, mutta hänen määräyksestään kuvanveiston kultamitali piti antaa italialaiselle Farbi Vignolille vastoin viisihenkisen tuomariston kantaa. Näin sai natsi-Saksan liittolainen fasisti-Italia tunnustusta.
Pohjoinen ystäväkansa Suomi puolestaan palkittiin kultamitalilla kirjallisuuden epiikkasarjassa, kun voittajaksi valittiin Urho Karhumäen romaani Avoveteen.
Italia ja Suomi saivat näin vastalahjat siitä, että olivat ensimmäisinä ilmoittautuneet kisoihin monenlaisten boikottihankkeiden keskellä. Lopulta Hitlerin olympiakisoja boikotoi kuitenkin vain Espanja.
Karhumäen kirjasta otettiin Saksassa toisen maailmansodan aikana iso taskukirjapainos, jota jaettiin 1943 taisteluun lähteneille sotilaille.
Berliinin musiikkituomaristossa oli säveltäjä Yrjö Kilpinen, joka tunnettiin voimakkaista natsisympatioistaan sekä Saksassa että Suomessa. Jatkosodan aikana Kilpinen gtoimi aktiivisesti saksalaismielisessä, äärioikeistolaisessa Suomen Valtakunnan liitossa, eräänlaisessa IKL:n varajärjestössä, jonka muita nimekkäitä jäseniä olivat kuvanveistäjä Wäinö Aaltonen ja professori Rolf Nevanlinna.
Taidelajien tuomaristot olivat kisoissa aina mahdollisimman korkeatasoisia. Esimerkiksi Pariisissa 1924 toimivat musiikkituomaristossa Béla Bartók, Manuel de Falla, Maurice Ravel ja Igor Stravinsky sekä kirjallisuustuomaristossa mm. Nobel-palkitut Selma Lagerlöf ja Maurice Maeterlinck sekä Gabriele D´Annunzio, Marcel Prévost ja Paul Valery. Los Angelesissa 1932 oli arkkitehtuurisarjan tuomaristossa Eliel Saarinen.
Suomessa on sekaannusta aiheuttanut se, että kirjallisuuden sarjaan osallistunut Klaus U. Suomela kertoi sijoittuneensa viidenneksi. Tämä ei ollut totta, mutta Suomela pani väitteensä myös toimittamaansa Urheilun maailmanhistoriaan (WSOY, 1953). Vielä Vesa Karosen ja Panu Rajalan vuonna 2009 ilmestyneessä runoilija Yrjö Jylhän elämäkertakirjassakin on maininta Suomelan saavutuksesta, jopa niin petrattuna, että Suomela olisi ollut Pariisissa kolmas.
PARHAAT SUOMALAISET
Urho Karhumäen urheiluaiheisen sankariromaanin lisäksi toivat Suomeen taidekultaa Aale Tynnin runo Hellaan laakeri ja Yrjö Lindegrenin asemakaavaluonnos Varkauden kauppalaan suunniteltua urheilukeskusta varten.
Kultamitalit:
Urho Karhumäki, kirjallisuus, Berliini 1936
Aale Tynni, kirjallisuus, Lontoo 1948
Yrjö Lindegren, arkkitehtuuri, Lontoo 1948
Hopeamitali:
Kalervo Tuukkanen, musiikki, Lontoo 1948
Pronssimitali:
Ilmari Niemeläinen, arkkitehtuuri, Lontoo 1948
Kunniamaininnat:
Heikki Asunta, kirjallisuus, Lontoo 1948
Einar Englund, musiikki, Lontoo 1948
MAIDENVÄLISEN MITALI-
TAULUKON 10 KÄRJESSÄ
K H PVärikkyys alkoi heti Tukholmassa 1912, kun nykyaikaisten olympiakisojen luoja, ranskalainen paroni Pierre de Coubertin palkitsi itsensä parhaana kirjailijana. Hän osallistui kilpailuun salanimellä, ja kun taidemitaleja ei jaettu stadionilla, vaan ne lähetettiin myöhemmin postitse, ei heti paljastunut, kuka salanimen taakse kätkeytyi. Vasta seitsemän vuotta myöhemmin selvisi, että voittajateoksen Oodi urheilulle oli kirjoittanut paroni itse, joka myös oli koko taidekilpailuidean isä.
Los Angelesissa 1932 sai kirjallisuussarjassa kunniamaininnan USA:n olympiakomitean puheenjohtaja Avery Brundage, josta 1952 tuli Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtaja. Kunniamaininta tuli esseestä Amatööriurheilun merkitys. Hän oli myös avainasemassa siinä, että taidelajit poistettiin olympiakisojen ohjelmasta Lontoon 1948 kisojen jälkeen. Amatöörisääntöjen tiukkana vahtina Brundage oli sitä mieltä, että taidekilpailujen osallistujat olivat järjestään ammattilaisia, jotka käyttivät menestystään taloudellisesti hyväkseen.
Berliinin kisoissa 1936 ei sentään taidemaalari Adolf Hitleriä palkittu, mutta hänen määräyksestään kuvanveiston kultamitali piti antaa italialaiselle Farbi Vignolille vastoin viisihenkisen tuomariston kantaa. Näin sai natsi-Saksan liittolainen fasisti-Italia tunnustusta.
Pohjoinen ystäväkansa Suomi puolestaan palkittiin kultamitalilla kirjallisuuden epiikkasarjassa, kun voittajaksi valittiin Urho Karhumäen romaani Avoveteen.
Italia ja Suomi saivat näin vastalahjat siitä, että olivat ensimmäisinä ilmoittautuneet kisoihin monenlaisten boikottihankkeiden keskellä. Lopulta Hitlerin olympiakisoja boikotoi kuitenkin vain Espanja.
Karhumäen kirjasta otettiin Saksassa toisen maailmansodan aikana iso taskukirjapainos, jota jaettiin 1943 taisteluun lähteneille sotilaille.
Berliinin musiikkituomaristossa oli säveltäjä Yrjö Kilpinen, joka tunnettiin voimakkaista natsisympatioistaan sekä Saksassa että Suomessa. Jatkosodan aikana Kilpinen gtoimi aktiivisesti saksalaismielisessä, äärioikeistolaisessa Suomen Valtakunnan liitossa, eräänlaisessa IKL:n varajärjestössä, jonka muita nimekkäitä jäseniä olivat kuvanveistäjä Wäinö Aaltonen ja professori Rolf Nevanlinna.
Taidelajien tuomaristot olivat kisoissa aina mahdollisimman korkeatasoisia. Esimerkiksi Pariisissa 1924 toimivat musiikkituomaristossa Béla Bartók, Manuel de Falla, Maurice Ravel ja Igor Stravinsky sekä kirjallisuustuomaristossa mm. Nobel-palkitut Selma Lagerlöf ja Maurice Maeterlinck sekä Gabriele D´Annunzio, Marcel Prévost ja Paul Valery. Los Angelesissa 1932 oli arkkitehtuurisarjan tuomaristossa Eliel Saarinen.
Suomessa on sekaannusta aiheuttanut se, että kirjallisuuden sarjaan osallistunut Klaus U. Suomela kertoi sijoittuneensa viidenneksi. Tämä ei ollut totta, mutta Suomela pani väitteensä myös toimittamaansa Urheilun maailmanhistoriaan (WSOY, 1953). Vielä Vesa Karosen ja Panu Rajalan vuonna 2009 ilmestyneessä runoilija Yrjö Jylhän elämäkertakirjassakin on maininta Suomelan saavutuksesta, jopa niin petrattuna, että Suomela olisi ollut Pariisissa kolmas.
PARHAAT SUOMALAISET
Urho Karhumäen urheiluaiheisen sankariromaanin lisäksi toivat Suomeen taidekultaa Aale Tynnin runo Hellaan laakeri ja Yrjö Lindegrenin asemakaavaluonnos Varkauden kauppalaan suunniteltua urheilukeskusta varten.
Kultamitalit:
Urho Karhumäki, kirjallisuus, Berliini 1936
Aale Tynni, kirjallisuus, Lontoo 1948
Yrjö Lindegren, arkkitehtuuri, Lontoo 1948
Hopeamitali:
Kalervo Tuukkanen, musiikki, Lontoo 1948
Pronssimitali:
Ilmari Niemeläinen, arkkitehtuuri, Lontoo 1948
Kunniamaininnat:
Heikki Asunta, kirjallisuus, Lontoo 1948
Einar Englund, musiikki, Lontoo 1948
MAIDENVÄLISEN MITALI-
TAULUKON 10 KÄRJESSÄ
7 7 9 = 23 Saksa
5 7 2 = 14 Italia
5 4 5 = 14 Ranska
4 5 0 = 9 Yhdysvallat
3 5 1 = 9 Iso-Bitannia
3 2 3 = 8 Puola
3 1 1 = 5 Suomi
2 4 1 = 7 Sveitsi
2 1 5 = 8 Belgia
2 1 3 = 6 Alankomaat
kari.naskinen@gmail.com
