Helsingin juhlaviikkojen suuri oopperasatsaus on Richard Wagnerin Tristan ja
Isolde. Ensiesitys Musiikkitalossa oli lauantaina ja toinen esitys on
tiistaina 21.8. Tristan ja Isolde on
yksi oopperahistorian merkkitapauksia, ja nyt siitä on tehty vieläkin
merkillisempi yhdistämällä esitykseen yhdysvaltalaisen Bill Violan videoteos.
Video ei suoranaisesti kerro tarinaa, mutta on koko ajan mukana kuvailemassa
tunnelmia. Videolla Tristania esittää Jeff
Mills ja Isoldea Lisa Rhonen.
Heti alussa Tristan riisuu itsensä munasilleen ja Isoldekin paljastaa tussunsa
- näköjään oopperakaan ei enää pärjää omillaan. Samanaikaisesti Radion
sinfoniaorkesterin edessä laulavat maailmankuulut oopperatähdet Ben Heppner ja Violeta Urman.
Näitä paljasteluja mielenkiintoisempi on oopperan tausta. Kysymys on alun perin
muinaiskelttiläisestä tarusta, jossa leskeksi jäänyt Cornwallin kuningas
yrittää saada uudeksi puolisokseen irlantilaisen prinsessan Isolden. Huonosti
siinä tietenkin käy niin kuin oopperoissa yleensä. Isolde rakastuukin häntä
kuninkaan luo kuskaamaan tulleeseen Tristaniin, ja lopuksi rakastavaiset
kuolevat.
Wagner on kirjoittanut oopperansa (1859) tällaisen yksinkertaistetun juonen
pohjalta. Alkuperäinen tarina on kuitenkin aivan muuta. Siinä Isolde menee
naimisiin kuninkaan kanssa, mutta kun kuningas paljastaa Isolden ja Tristanin
suhmuroinnin, määrää kuningas Isolden poltettavaksi roviolla. Sitten kuningas
kuitenkin lieventää tuomiota ja luovuttaa Isolden huoraksi spitaalisille.
Miksihän Wagner ei tehnyt oopperaansakin näin, olisi tullut hurjempi?
Kirjaksi Tristanin, Isolden ja kuningas Marken stoori kirjoitettiin Ranskassa
1100-luvulla, ja tästä teoksesta on säilynyt kaksi katkelmaa. Näiden katkelmien
pohjalta kirjoitettiin kaksi saksankielistä jäljitelmää, Eilhart von Oberg 1100-luvulla ja Gottfried von Strassburg 1200-luvulla. Näiden kahden katkelman ja
kahden jäljitelmän pohjalta ranskalainen keskiajan tutkija Joseph Bédier (1864 - 1938) kirjoitti oman versionsa Tristanin ja
Isolden tarinasta. Suomeksi Bédierin romaani on julkaistu kahdesti, 1917 ja
1954, joista jälkimmäistä saa vielä joistakin kirja-antikvariaateista.
Helsingin Tristan ja Isolde on joka
tapauksessa hieno esitys. Neljä ja puoli tuntia menee kuin lievässä huumeessa.
Kun tässä kuitenkin on kysymyksessä konserttiesitys lisättynä videolla, niin
siltä tuntui, että huippulaulajista huolimatta pääosassa oli Esa-Pekka Salosen johtama orkesteri.
Tosin Matti Salmisen kuningas on
niin juhlava, ilman roolivaatteitakin majesteettinen, ja ääni kunnossa, että
hän ottaa esityksen ajoittain omakseen.
kari.naskinen@gmail.com