Kun Lahden iso teatteritalo valmistui 1983, oltiin yleisesti sitä mieltä, että tällaisia laitosmonumentteja ei enää rakenneta. Nyt on kuitenkin mahdollista, että Lappeenrannan kaupunginteatteri saa uuden talon, jos kaupunginvaltuusto kohta niin päättää.Tämän jutun otsikko on kaksimielinen. Lappeenranta ansaitsee nykyisen, vanhassa elokuvateatterissa toimivan teatterinsa äänin 74 - 0, sillä Lappeenrannassa tehdään hyvää teatteria. Jari Juutisen johtajakaudella on teatterissa tapahtunut samansuuntaista kuin tapahtui Kajaanissa Kristian Smedsin aikana. Äänestystulos ei ehkä ole yhtä selvä, kun valtuusto päättää uuden talon rakentamisesta, mutta taloidea on niin erinomainen, että sen soisi toteutuvan.
Teatterirakennus on suunniteltu tehtäväksi kauppakeskus Iso-Kristiinan laajennusosan yhteyteen. Loistava keksintö. Teatteri ei olisikaan erillinen saareke, vaan teatteri tulisi sinne, missä ihmiset muutenkin ovat. Isot kauppakeskukset ovat nykyajan viihdelaitoksia, joten sinnehän teatterikin kuuluu. Kynnys arkielämän ja teatterin väliltä madaltuisi. Teatterin narikkaa suunniteltaessa olisi vain otettava huomioon, että sinne pitäisi saada hyvin mahtumaan myös K-marketin ja Anttilan muovikassit.
Lappeenrannan teatterin ja Juutisen uusin näyttö osaamisestaan ja kekseliäisyydestään on Dogville, joka varmaankin kuuluu tämän näytäntövuoden huippuihin koko maassa. Maaliskuussa se vierailee kolmena esityksenä myös Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa, ja kutsu tulee ilman muuta Tampereen teatterikesäänkin.
Dogville perustuu Lars von Trierin samannimiseen elokuvaan (2003), jonka näytelmäksi sovitti ensin toinen tanskalainen Christian Lollike. Lappeenrantaan sovituksen on tehnyt ja ohjannut Juutinen. Dogville on ajankohtaisuudessaan viiltävän terävä, jopa niin, että sen pelottava loppukohtaus on Lappeenrannassa onneksi hieman pehmeämpi kuin elokuvassa.
Kysymys on siitä, että massamurhaaja Anders Breivik on maininnut Dogvillen yhdeksi mielielokuvistaan. Elokuva nimittäin päättyy pikkukaupungin polttamiseen ja sen asukkaiden joukkomurhaan. Lappeenrannassakin asukkaat kuolevat, mutta tapahtuma ei ole yhtä iljettävän konkreettinen kuin elokuvassa.
Näytelmä alkaa, kun jossakin takavintturissa olevaan kyläpahaseen tulee gangsterien takaa-ajama nuori nainen. Kansanäänestyksen perusteella kyläläiset päättävät ottaa naisen suojiinsa, eivätkä paljasta häntä gangstereille. Homma ei kuitenkaan suju kitkatta; kylän alkuperäisväestö alkaa pohtia tilannetta, että mitäs me tästä oikein hyödymme - emme mitään, joten aletaan ottaa ilo ja hyöty irti muukalaisesta.
Näytelmän käsiohjelmassa Juutinen lainaa nuorena kuollutta radikaalikirjailijaa Markku Lahtelaa: "Näin pienelle planeetalle ei mahdu montakaan onnetonta ennen kuin kaikkien elämä käy ahtaaksi. Mutta vielä ei tiedetä paljonko tänne mahtuu ravittuja, tyytyväisiä, tasapainoisia, onnellisia, rakastavaisia." (Vihaa nyt - rakasta myöhemmin, WG 1968)
Tällaisia Dogvillen tapaisia kyliä on maailma täynnä. Millainenhan kylä olisi esimerkiksi Viitasaari? Ottaisiko se huolehtiakseen Pekka Haavistosta, jos tämä joutuisi pakenemaan lynkkaajiaan?
Entä Lappeenranta; vieraspaikkakuntalaisena en tunne kaupungin henkistä ilmapiiriä, mutta siellä luultavasti otetaan avosylin vastaan vieraat venäläiset, koska he jättävät paljon rahaa tekemällä ostoksia Iso-Kristiinassa - siis hyötynäkökohta.
Jos kauppakeskus-teatteritalo toteutuu, kannattaa näyttämölle tehdä myös tekstityslaite, joka mahdollistaa venäläisturistien teatterivierailut.
Itse näytelmästä vielä sen verran, että sen ilmiasu on parempi kuin von Trierin elokuvan. Teatterin lavalla tyylittelyä ei ole viety samalla tavalla minimalistiseen tylsyyteen kuin elokuvassa. Lisäksi erikoismaininnan ansaitsee Kira Riikosen tekemä koreografia, siis puhenäytelmässä koreografia, toimii hienosti, varsinkin pääosan esittäjälle Ilona Pukkilalle tehty koreografia on erinomainen korostaen tämän tulijan erilaisuutta.
kari.naskinen@gmail.com
