Jos ette juhannusyönä nähneet tai nauhoittaneet Teuvo Tulion (1912 – 2000) ohjaamaa elokuvaa Sensuela (1972), hankkikaa se Suomen elokuvasäätiön julkaisemana dvd:nä. On varmaan kummallisimpia suomalaisia elokuvia, mutta kuitenkin suoraa jatkoa Tulion eroottis-moralistisille aikaisemmille elokuville. Alkuperäisaihekin Sensuelaan oli Tulion elokuvasta Rakkauden risti (1946).Kun suomalainen yhteiskunta alkoi 1960-luvulla henkisesti vapautua, päätti Tuliokin jättää symboliikan ja mennä suoraan asiaan. Tässä elokuvassa Tulio sanoo niin kuin asiat ovat, ei mitään postmodernia taidetta, vaan sitä ihtiään. Yhdyntää ei kuvata junan menemisenä tunneliin eikä orgasmia rajuina pilvien liikkeinä, vaan kunnon toimintana. Asiat käsitellään ilman hienostelua, prostituoitukin on selväsanaisesti lutka, portto tai rahahuora. Elokuvan naiset puolestaan tietävät, että siinä missä nainen haluaa rakkautta, mies vain pillua.
Tulio itse luonnehti Sensuelaa balladiksi, mutta selvä pornoelokuvahan se on. Tähän suuntaan johdattivat jo elokuvan mainostekstit: "Sensuela - nainen kuuma kuin pätsi - upottava, märkä kuin suo - hän suorastaan imee miehet itseensä!" "Tähänastisista rohkein kotimainen - jonka näkiessään jopa Jörn D:kin varmasti punastuisi!"
Yhtä kaikki, suomalaista elokuvahistoriaa hurjimmillaan. Cannesin festivaaleille elokuvaa ei tarjottu, mutta kansainväliseen levitykseen se oli varsinaisesti tarkoitettu, sillä elokuva näyteltiin englanniksi. Vasta myöhemmin elokuva jälkiäänitettiin suomeksi, kun sitä ei saatu viedyksi muualle.
Hääppönen ei ollut menestys Suomessakaan. Ensi-iltansa se sai 1973 Kemissä, ja sitä esitettiin myös Kuopiossa ja Pieksämäellä. Katsojamäärät jäivät alle tuhannen. Helsingissä elokuvaa ei julkisessa esityksessä nähty, kun Tulio ei hyväksynyt sille tarjottua, mielestään liian vähäarvoista ja pornomaineista teatteria. Helsingissä elokuvan ensiesitys tapahtui vasta 2001 Tulio-seminaarin yhteydessä Kansallisen audiovisuaalisen arkiston Orion-teatterissa.
Jos Sensuela olisi kansainväliseen levitykseen yltänyt, olisi se melkoista eksotiikkaa etelän ihmisille tarjonnut. Olisivat nähneet mm. porojen salvamisen puremalla – ja sama tehtiin myöhemmin yhdelle miehelle Helsingissä.
Elokuvan pääosassa, lappalaistyttö Lailana on nuoren Anneli Saulin mieleen tuova Marianne Träskman taiteilijanimeltään Marianne Mardi. Myöhemmin hän esiintyi Jörn Donnerin elokuvissa Hellyys (1972) ja Krapula (1973), kummassakin roolinimikkeenään ”alastomana soittava nainen”.
Miespääroolissa on turkulainen amatööri Mauritz Åkerman, joka on kertonut elokuvan tekemisestä: "Esimerkiksi siinä kohtauksessa, missä on nämä bileet minun kämpilläni, Tulio sanoi minulle edellisenä iltana, että voisitko mennä Hesan rautatieasemalle ja hommata mukavaa, ilonpitoon mukautuvaista nuorisoporukkaa. Menin Alkon kautta ja omilla rahoillani ostin Magyar fehér boria kahdeksan pulloa ja kun porukka tuli paikalle hyvissä ajoin, niin se oli jo siinä vaiheessa, kun kamera lähti käyntiin, iloisella mielellä."
Muita tuttuja nimiä näyttelijäjoukossa ovat mm. Ossi Elstelä, Yrjö Norta, Ismo Saario ja nykyinen Ylen kirjallisuustoimittaja Tarleena Sammalkorpi. Kertojan äänenä on Matti Oravisto, ja elokuvanteossa oli järjestäjän apulaisena toiminut Anssi Mänttäri.
kari.naskinen@gmail.com
