Tuossa vieressä on kahdeksan pientä valokuvaa TV 2:n uudesta australialaisesta poliisisarjasta Rush. Jos nuo kuvat olisivat 1-2 sekunnin pituisia eläviä kuvia ja ne pantaisiin peräkkäin, saataisiin noin kymmenen sekunnin pätkä elokuvaa. Tämä on Rushin kuvallinen ilmiasu - niin sähäkkä leikkausrytmi, että tapahtumisesta ei saa kunnon tolkkua. Kun kaikki kohtaukset on lisäksi tehty ilman kameran jalustaa käsivaralta, lopputulos on sellainen, että katsomisyritykseni loppui kymmeneen minuuttiin.Englannin kielen sana rush tarkoittaa ryntäämistä, syöksymistä, kiirehtimistä. Kuvaa hyvin tätä tv-sarjaa, jonka nopeatempoisuus ei ole mistään kotoisin. Mikään sisällöllinen tekijä ei puolusta tällaista kiirehtimistä eikä kameran tahallista heiluttamista.
Käsivarakameralla kuvaamisella halutaan aikaansaada dokumentaarista jälkeä. Jotkut nykyelokuvaintoilijat pitävät sitä myös "taiteellisena" tapana. Heiluvalla kuvalla pystytään myös hämärtämään kuvaamisen kohde ja kaikki tapahtuminen - ei mitään väliä kuvakulmista eikä -asetelmista.
Ei onnistu. Katsokaapa elokuvahistorian hienoimpia dokumenttielokuvia, kyllä ne on kuvattu mahdollisuuksien mukaan kiinteillä kameroilla. Eivätkä myöskään fiktiivisen elokuvakerronnan suurimmat mestarit ole heiluneet kuin heikkopäiset; kun kamera on pitänyt saada liikkumaan, ei sitä ole juoksutettu jonkun sällin olkapäällä, vaan kameraa varten on rakennettu raiteet, joita pitkin kameraa on ajettu.
kari.naskinen@gmail.com
