Sotien jälkeen Suomea pidettiin idänpolitiikan ja -kaupan parhaana asiantuntijana. Nyt näyttää kuin suomalaiset olisivat myös itärajan ylittävän rikollisuuden asiantuntijoita. Näin voi päätellä kahdesta viime aikojen parhaasta tv-sarjasta Alamaailma-trilogia ja Tappajan näköinen mies, jonka viimeinen jakso tulee tänä iltana. Näissä molemmissa rikossarjoissa liikutaan sujuvasti ja jopa uskottavan tuntuisesti rajan yli. Alamaailma-trilogia kertoo idän ja lännen välillä tapahtuvasta huumekaupasta ja rahanpesusta akselilla Pietari - Helsinki -Tukholma. Tässä maailmassa Suomi on kriittisessä paikassa, koska se on viimeinen raja-asema idän ja lännen välissä. Tappajan näköisen miehen tapahtumapaikkoina ovat Helsingin lisäksi Venäjän Karjala, Pietari ja Viro.
Voi melkein sanoa, että suomalaiset elokuvantekijät ovat löytäneet oman erikoisalansa tästä rikollisesta idänkaupasta. Jatkuvalla syötöllä tulevissa ruotsalaisissa ja tanskalaisissa rikossarjoissa ei tätä ilmansuuntaa ole hyödynnetty, vaan siellä ne pyörivät omissa nurkissaan Ystadissa, Göteborgissa ja Kööpenhaminassa; sama pätee englantilaisiin ja saksalaisiin poliisisarjoihin. Suomalaisten eduksi on lisäksi mainittava, että rujo väkivalta ja paloiteltujen ruumiiden esitteleminen ei kuulu asiaan, toisin kuin ruotsalaisissa sarjoissa.
Saksalaisten sarjojen, alkaen Derrickistä (1974) ja Ketusta (1977), tylsyys puolestaan on siinä, että tapahtumat toistavat samaa kaavaa vuosikymmenestä toiseen.
Kahden uuden suomalaisen sarjan hyviin puoliin kuuluu myös erinomainen näyttelijäntyö. Huippu on tietenkin Martti Suosalo (kuvassa vas.), joskin rasitteena on se, että Suosaloa käytetään nykyisin jopa liikaa, on mukana näissä kummassakin sarjassa. Yllättävän pienet nämä henkilöresurssit ovat, sillä näissäkin sarjoissa aivan keskeisissäkin rooleissa on samoja näyttelijöitä, vuoroin rosvoina ja pollareina. Suosalon ohella täyasaosuman saa Tappajan näköisessä miehessä Samuli Edelmann (oik.). Sympaattisen oloisesta Viktor Kärpästä paistaa toisaalta läpi sellainen tietty kylmyys, mikä on saanut Venäjän tiedustelupalvelun nimeämään hänet tappajan näköiseksi mieheksi.
Sarjan maailma on täynnä herkullisia hahmoja, joiden kohtalot menevät limittäin Viktor Kärpän kanssa luoden mielenkiintoisia tilanteita. Kärpän maailmassa ei ole aina selvää kuka on hyvä ja kuka paha, mutta sankari on aina Kärppä. Ohjaaja Lauri Nurkse on sanonut, että Kärpän olkapäällä katsoja pääsee tutustumaan Suomeen ja sen lähiympäristöön uudesta näkökulmasta; ex-ammattisotilaan, juurettoman miehen, joka on aina vähäosaisen puolella. Viktor Kärppä on paluumuuttaja Sortavalasta. Kärppä hoitaa entisten maanmiestensä bisneksiä alkuun, järjestää luvat, toimii tulkkina sekä kielen, tapojen että lakien alueilla. Kärppä ei varasta, eikä sotkeennu huumeisiin, mutta turpaan voi joskus hankalia tyyppejä vetää.
Yhden ulottuvuuden Kärpän elämään tuo Marja Takala (kaunis Maria Ylipää), joka sekoittaa ikuisen poikamiehen pään. Kärppä päätyy avoliittoon ja tulee isäksi. Muutos kunnialliseksi rakennusalan yrittäjäksi ja rehelliseksi perheen elättäjäksi ei Kärpän yrityksistä huolimatta tunnu kuitenkaan onnistuvan. Menneisyyden paino on liian suuri. Mielenkiintoista tänään nähdä, miten äijän käy.
Sarja perustuu Matti Röngän menestysromaaneihin. Kerronta on sujuvaa, ja varsinkin atari-poliisi Korhosen (Suosalo) kaurismäkeläinen replikointi on nokkelaa. Sukua komisario Palmulle.
Erikoisansionsa näillä sarjoilla on siinäkin, että käytetään venäläisiä, virolaisia ja ruotsalaisia näyttelijöitä niissä rooleissa, joissa pitääkin. Näin pystytään todentuntuisesti puhumaan joka tilanteessa asianomaisella oikealla kielellä.
Huono puoli Tappajan näköisessä miehessä on, että 8-osaisen sarjan kaksi viimeistä jaksoa ovat irti yhtenäisestä kuuden alkujakson juonesta. Viktor Kärppä tosin jatkaa juttujaan, mutta lopputulos on joka tapauksessa lässähdys.
kari.naskinen@gmail.com
