Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti ja Ulkopoliittisen instituutin tutkija Pekka Visuri on vakaasti sitä mieltä, että Suomen ei pidä mennä Natoon. Lahden Paasikiviseurassa esitelmöidessään Visuri sanoi, että Suomen liittyminen Natoon voisi horjuttaa Pohjois-Euroopan turvallisuustilannetta, mikä nyt on ratkaisevasti parempi verrattuna kylmän sodan vuosiin."Jos tilanteet kuitenkin vielä joskus vaikeutuvat, on Suomen viisasta pysyä pois sellaisista sotilasliittoutumista, joytka eivät ole Venäjän suosiossa. Suomen turvallisuuden paras tae on hyvien naapurisuhteiden ylläpito", sanoi valt. tri Visuri, sotilasarvoltaan eversti. Hänen väitöskirjansa käsitteli Suomen sodanjälkeistä turvallisuuspolitiikkaa.
Esitelmänsä pohjana Visuri käytti uusinta kirjaansa, Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian laitoksen julkaisemaa teosta Idän ja lännen välissä; puolustuspolitiikka presidentti Kekkosen kaudella.
Urho Kekkonen jatkoi Suomen puolustuspolitiikka siitä, mihin J.K. Paasikivi oli sen sotien jälkeen ohjannut. Sen oleellinen sisältö oli se, että Suomi ei anna aluettaan Neuvostoliiton vihollisten käyttöön. Kekkosen turvallisuuspolitiikan marssijärjestys oli myös selvä: ensin ulkopolitiikka ja vasta sen jälkeen puolustuspolitiikka.
Ei ollut helppoa se kylmän sodan jäätävä jakso, jonka aikana Kekkonen oli tasavallan presidentti ja puolustusvoimien ylipäällikkö, yli neljännesvuosisadan. Visuri kertoi maailmanpolitiikassa veitsenterällä olleista asioista:
"Huhtikuussa 1954 USA:n pommikoneet tekivät yölentoja Baltian yli Novgorodiin sekä lähelle Moskovaa ja Kieviä. Vuonna 1961 Berliinin-kriisin aikana USA:lta oli koko ajan ilmassa kymmenen pommikonetta lasteinaan megatonniluokan atomipommeja. Vuonna 1962 Kuuban kriisin aikana tilanne oli yhtä vakava, amerikkalaisten ydinasein varustettuja pommikoneita varten oli suunniteltu selvät reiti Neuvostoliittoon yli Norjan, Ruotsin ja Suomen alueiden. Sitten olivat vielä Unkarin kansannousu ja Tshekkoslovakian miehitys, kaikki nämä Kekkosenkin päämnsärkyinä."
Tuli siinä Visuria kuunnellessa mieleen, että oli sentään Suomen onni, että noihin aikoihin ei Suomen poliittisessa johdossa ollut sellaista Tupu Hupu Lupu -hollantilaisketjua kuin on nykyinen Jyrki Jyri Aleksanteri -yhdistelmä.
Kirjassaan Visuri osoittaa, miten Suomi alkoi 1970-luvulla vaivihkaa vahvistaa puolustustaan. Takuumies itään päin oli Kekkonen. Puolustusvoimien piti uusia kalustoaan, ja siinä tarvittiin Kekkosta. Visuri arvioi, että Kekkosen aikana turvallisuuspolitiikka onnistui päätehtävässään. Maan itsenäisyys säilyi, eikä kukaan edes uhannut hyökätä Suomeen. Kylmän sodan aikana se oli Suomelta hyvä suoritus. Rajan takana oli diktatuuri, jonka aseet olisivat riittäneet tappamaan kaikki maailman kansat.
Tänä päivänä tilanne on toinen. Nato-jäsenyys ei kuitenkaan tarjoaisi Suomelle sellaisia etuja, että ne ylittäisivät mukanaan tuomat haitat ja riskit.
"Voimapolitiikan hallitsemassa maailmassa on hyvä pitää edelleen mielessä paasikiviläinen viisaus pysyttelemisestä erossa suurvaltojen välille syntyvistä kiistoista. Se oli Suomen turvallisuuspoliittisen peruslinjan lähtökohtana kylmän sodan aikana ja on säilyttänyt pätevyytensä myös EU-jäsenyyden oloissa. Suomen turvallisuuden kannalta elintärkeää on yhä välttää sellaisen käsityksen syntymistä Venäjällä, että Suomi jossain tulevaisuuden kriisitilanteessa antaisi alueensa käytettäväksi toimintaan sitä vastaan", sanoi Visuri.
kari.naskinen@gmail.com
