Ranskan vallankumous oli verinen niin kuin sellaiset yleensä tuppaavat olemaan. Ranskassa se ja siihen liittyneet sodat vaativat runsaiden kymmenen vuoden aikana 400 000 ihmisen hengen. Vallankumouksissa ja sellaisten yrityksissä ei tapeta vain taistelutilanteissa, vaan ihmisiä teloitetaan myös "rauhanomaisissa" tilanteissa ja vain siksi, että edustavat väärää puolta. Näin kävi myös Suomessa, jossa valkoisten teloitusjoukot murhasivat punaisia vielä rauhan solmiamisen jälkeenkin.Pariisissa on yksi hautausmaa, jossa on kaksi joukkohautaa. Kuvassa etualalla on toinen ja taaempana toinen. Niihin on haudattu yhteensä 1306 ruumista, joilta päät oli katkaistu giljotiinilla. Nämä teloitukset tapahtuivat kesällä 1794, ja toimeenpanijoina toimivat nimenomaan vallankumouksen voittajat.
Niin nololta tämä historiallinen tosiasia ranskalaisista tuntuu edelleen, että joukkohautausmaa yritetään lähes vaieta. Esimerkiksi matkaopaskirjoissa siitä ei ole minkäänlaista mainintaa. Itsekin ostin äskeistä Pariisin-matkaani varten 450-sivuisen Pariisi-kirjan, mutta tästä hautausmaasta ei ollut minkäänlaista mainintaa; karttahakemistossa ei ollut edes kadun nimeä, vaikka iso katu onkin. Sattumalta tieto löytyi kuitenkin kirjahyllystämme käsiin osuneesta Hannu Tarmion kirjasta Pariisi kutsuu (Art House, 2003).
Metrolla pääsimme aika lähelle (linja 6, asema Picpus). Osoitteessa 35 Rue de Picpus oli sitten iso puuportti talojen välissä. Portissa oli jokin kieltoa osoittava liikennemerkki, jonka alla olleesta ranskalaisesta tekstistä en mitään ymmärtänyt. Portti oli lukossa, mutta sitten löytyi portin vierestä pieni summerinappula. Painoin nappulaa ja mies tuli avaamaan portin. Otti kaksi euroa ja päästi sisään. Mies tulee avaamaan portin arkisin klo 14-16.
Hiljainen hautausmaa. Olimme siellä puolisen tuntia; tuona aikana hautaasmaalle löysi tiensä kaksi muutakin ihmistä.
Joukkohaudoissa olevien päät oli katkaistu muutaman viikon aikana yhdellä ja samalla giljotiinilla paikassa, joka on nykyiseltä nimeltään Place de la Nation. Huippupäivä oli 7.7.1794, jolloin teloitettiin 68 ihmistä. Kymmenen päivää myöhemmin teloitettiin mm. 16 nunnaa, joista Francis Poulenc sävelsi oopperan Dialogues des carmélites (1957).
Giljotiinin isänä pidetään ranskalaista lääkäriä Joseph-Ignace Guillotinia (1738 - 1814). Hän ei kuitenkaan keksinyt giljotiinia, mutta hänen vaikutuksestaan se otettiin käyttöön Ranskan vallankumouksen aikana. Giljootiineilla katkaistiin päät ainakin 20 000 ranskalaiselta, mukaan lukien kuningas Ludvig XVI, hänen puolisonsa Marie-Antoinette ja vallankumousjohtaja Pierre Vergniaud, jonka viimeisiksi sanoiksi väitetään kuuluisaa sanontaa: "Vallankumous on kuin Saturnus, se syö omat lapsensa".
Ranskan vallankumouksen aikana ja pian sen jälkeen teloitetuista oli 31 % käsityöläisiä, 28 % talonpoikia, 20 % kauppiaita, 10 % aristokraatteja sekä 7 % pappeja, nunnia ja munkkeja.
Giljotiinilla tappaminen ei aina sujunut aivan suunnitellulla tavalla. Toisinaan teloitettava pääsi liikkumaan, joten terä osuikin takaraivoon tai hartioihin. Tällaiset ongelmat saatiin myöhemmin ratkaistuksi. 1820-luvulla giljotiini vakiintui yksinomaiseksi teloitusvälineeksi Ranskassa.
VÄÄRÄ SUOMALAISTIETO
Suomalaisissa matkaopaskirjoissa muistetaan aina mainita, että Napoleonin hautasarkofagi Invalidikirkossa on tehty suomalaisesta graniitista. Jo aikoinaan Mika Waltari kirjoitti näin omissa matkakertomuksissaan. Totuus kuitenkin on, että sarkofagi on veistetty vepsäläisen Soksun kylän punaisesta porfyyrista.
Napoleon oli suurmies, joten on ymmärrettävää, että hänen sarkofaginsa materiaalin ei haluta olevan mistään Aunuksen syrjäkylästä, vaan entisestä Mannerheimin Suur-Suomesta.
kari.naskinen@gmail.com
