"Kuningas Jalkapallo” on huono nimitys urheilulajille, joka kaikkein eniten synnyttää väkivaltaa ja aiheuttaa kuolemia. FC Lahti Oy:n otteluihinkin pitää poliisin varautua poikkeusjärjestelyin. Muinaisessa Babylonissa vietettiin vuosittain väärän kuninkaan päivää. Mika Waltarikin pani Kaptahin kerran vääräksi kuninkaaksi. Jalkapallolle on käynyt samoin. Siitä on tullut väärän kuninkaan palvelija.Suomessa jalkapalloon liittyvä häiriökäyttäytyminen on tuontitavaraa. Kun kerran Englannissa ja muuallakin jalkapallo-ottelut on otettu tekosyiksi huliganismille, niin miksei meilläkin. Jotkut näistä ”faniklubeista” taitavat olla oikein rekisteröityjä yhdistyksiä – vai ovatko peräti osakeyhtiöitä?
Viime kesänä menin katsomaan Suomen ja Venäjän MM-karsintaottelua Olympiastadionille. Menomatkalla linja-autossa luin Iltalehteä, siinä oli 14 sivua ennakkojuttua ottelusta. Tämäkin on tuontitavaraa. Koska jalkapallo on tärkein laji maailmalla, niin lehtien urheilutoimitukset vääntävät suomalaistakin jalkapalloa väenväkisin samaan muottiin, vaikka minkäänlaisia elementtejä tällaiseen ylimitoitettuun hehkutukseen ei ole.
Stadionin ulkopuolella väistin suomalaisten jalkapallohuligaanien kulkuetta, jonka rytmikäs huuto meni näin: ”Sauna viina ja kirves, kyllä Suomi on ihana. Ryssät helvettiin.” Olivat ilmeisesti tulossa keskikaupungilta, jossa olivat tapelleet verissä päin venäläisten kanssa.
Yhden jalkapallofanin t-paidassa luki: ”Shakespeare, mä vihaan sun homorunojas.”
Katsomossa tuli viereeni kaksi noin 30-vuotiasta miestä, sinivalkoiset pelipaidat päällä. Heillä oli sellainen hullunkiilto silmissään, eivät he pelissä toivoneet näkevänsä Suomen onnistumisia, vaan venäläisten epäonnistumisia. Tunnushuuto oli: ”Ryssät vittuun.”
Hetkeksi näiden huligaanien mekastus loppui, kun Venäjä teki maalin. Sitten aloinkin vain toivoa 2-0:aa, niin saisin katsoa ottelun rauhassa loppuun.
Paluumatkalla bussissa takanani istui nuori kaveri, taas maajoukkuepaita yllään. Poika soitti kännykällään, hävitty ottelu harmitti, joka viides sana oli vittu. Kun kaveri otti seuraavan puhelun, tein tilastollisen seurannan: kuuden minuutin aikana vittu 44 kertaa eli joka kahdeksas sekunti.
Ovatko nämä ihmiset jotakin alempaa rotua?
Tuon kesäkuisen reissun jälkeen ajattelin, että en enää katso jalkapalloa enkä matkusta julkisilla kulkuvälineillä. Eikä tule mieleen viedä lastenlapsia jalkapallo-otteluun. Palloliiton puheenjohtajan Sauli Niinistön taitaa olla turha haaveilla jalkapallo-ottelusta perhetapahtumana.
Silti lähdin viime lauantaina iltakävelylle kohti Lahden urheilukeskusta, missä oli alkamassa ottelu FC Lahti – Jaro. Kävi kuitenkin kylmä tuuli, alkoi vettäkin sataa ja lippuluukulle olisi pitänyt jonottaa 15 minuuttia, joten en mennyt peliä katsomaan. Enkä ymmärrä, miksi otteluiden pitää tänä vuonna alkaa klo 19. Tai ymmärränhän minä – television ehdoilla mennään, eikä vähiin käyviä varsinaisia katsojia noteerata ollenkaan. Nyt ilmoitettiin viralliseksi katsojamääräksi 2500, todellisuudesa se näytti olevan 1500. Takavuosina oli kiva katsella Reippaan ja Kuusysin pelejä, jotka viikonvaihteissa alkoivat klo 15.
Eikä jalkapallo mikään yleisölaji ole telkkarissakaan. Viime vuonna katsoi Mestareiden liigan loppuottelua Barcelona – ManU 343 000 suomalaista. Lahden väkiluku on vajaat 2 % Suomen väkiluvusta, mikä tarkoittaa, että Lahdessa ottelua katsoi noin 6000. Eli jalkapallo vain ei ole kovin kiinnostava laji.
Samalla viikolla tuli televisiosta liigaottelu HJK – FC Lahti, vain 47 000 katsojaa. Lahdessa pelattiin viime kesänä myös 21-vuotiaiden maaottelu Suomi – Ruotsi (seuraavalla viikolla EM-kisat, Suomi mukana), katsojia 284. Että tällainen jalkapallokaupunki.
Sama juttu Helsingissä. Viime vuonnakin siellä pelattiin hienolla jalkapallostadionilla liigaotteluita, joissa katsojia oli alle tuhat.
Suomalaiseen ”jalkapallokulttuuriin” kuuluu myös sellainen väärän kuninkaan päivä, että kuninkaan alamaiset eivät sinä päivänä olekaan oman maan kansalaisia. Kun Olympiastadionilla pelattiin vuonna 2001 Euroopan cupin ottelu Valkeakosken Haka – Liverpool, katsojia oli 33 000, joista 30 000 kannatti Liverpoolia.
SUOMALAINEN
JALKAPALLO TAANTUNUT
Palloliiton pääsihteeri Kimmo Lipponen otti jalkapalloliigan avaustilaisuudessa 2009 esille suomalaisen jalkapallon vision vuodelle 2020: tavoitteena on nostaa Suomen jalkapallo Euroopassa kymmenen parhaan joukkoon, kaikilla mittareilla.
Tekemistä on, sillä 2000-luvulla on menty taaksepäin. Kymmenen vuotta sitten maailman kovimmassa jalkapalloliigassa Englannissa pelasi noin 15 suomalaista, nyt vain kolme. Valioliigassa pelasivat 2000-luvun alkupuolella:
Peter Enckelman Aston Villassa
Mikael Forssell Birminghamissa
Sami Hyypiä ja Jari Litmanen Liverpoolissa
Jonatan Johansson Charltonissa
Jussi Jääskelääinen Boltonissa
Joonas Kolkka ja Aki Riihilahti Crystal Palacessa
Shefki Kuqi Blackburnissa
Antti Niemi Southamptonissa
Petri Pasanen Portsmouthissa
Teemu Tainio Tottenhamissa
Hannu Tihinen West Hamissa
Simo Valakari Derbyssä
LIsäksi alasarjoisasa pelasi yli 20 suomalaista, mm. Heikki Haara Wimbledonissa, Mika Kottila Herefordissa, Njazi Kuqi Birminghamissa ja Jukka Vanninen Exeterissä.
Tällä hetkellä Valioliigassa pelaavat vain Jussi Jääskeläinen Boltonissa, Antti Niemi Portshmoutissa ja Teemu Tainio Birminghamissa. Alasarjoissa on lisäksi muutama, mm. Peter Enckelman, Lauri Dalla Valle, Toni Kallio ja Tero Mäntylä.
Eikä Suomessa pelaa kuin kaksi yleisöä kiinnostavaa pelaajaa, Jari Litmanen ja Alexei Eremenko. Kun Litmanen ei viime kesänä ollutkaan mukana ottelussa JJK – FC Lahti, pääsivät pettyneet katsojat samalla pääsylipulla ilmaiseksi seuraavaan JJK:n peliin.
Suomalaisen jalkapallon harrastelijamaisuutta on ihmetellyt mm. jääkiekkoanalyytikko Petteri Sihvonen, joka pitää kummana sitä, ettei jalkapallon puolelle ole syntynyt minkään sortin pelitapakeskustelua. (Urheilulehti 6.8.2009)
Kun Suomessa tehdään ns. peliselostus seuraavan päivän lehteen, jutun ydin koostuu valmentajien sanomisista. Toimittajan ei välttämättä tarvitse edes peliä katsoa, niin pystyy kirjoittamaan jutun ottelunjälkeisen tiedotustilaisuuden perusteella. Jalkapallosta toimittajan ei tarvitse ymmärtää tuon taivaallista.
”Lehdistötilaisuuksien nollapuheiden kertominen ja kertaaminen mediassa on ala-arvoisista ala-arvoisinta urheilujournalismia", kirjoitti Sihvonen.
Tosin tässä kohtaa täytyy ESS:n Kalle Veirtolle antaa vähän synninpäästöä, sillä hän kirjoittaa paljon myös omakohtaista kokemaansa ja näkemäänsä. Kallellakin on silti vielä matkaa ESS:n takavuosien jalkapalloanalyytikkoon Matti Närväseen, joka tuskin koskaan oli tavannutkaan Reippaan ja Kyykän valmentajia.
kari.naskinen@gmail.com
