Muutama vuosi sitten oli Dan Brown kirjallisuuden huippu. Da Vinci -koodi (WSOY, 2003) nousi maailman bestseller-listojen kärkeen ja saman on tehnyt Enkelit ja demonit (WSOY, 2005). Juuri nyt on kovassa nosteessa espanjalainen Carlós Ruiz Zafon (kuvassa), jonka suomalainen kustantaja Otava mainostaa uutta kultamunaansa sillä, että "arvostelijat ovat verranneet Zafónia Victor Hugoon, Umberto Ecoon ja Garcia Márquesiin". Tällä perusteella minä vertaan itseäni Aleksis Kiveen ja Paavo Haavik-koon.Brownin romaanien tavoin Zafónin Tuulen varjo (Otava, 2004) ja Enkelipeli (Otava, 2009) ovat puhdasta roskaviihdettä. Kun on kirjan lukenut, ei mitään ole jäänyt päähän.
Juhannuksena lukemani Enkelipeli paljasti, että lisää hallaa kirjalle tekee huono suomennos. Kiireessä se oli tehtykin, sillä työ oli teetetty puoliksi Tarja Härkösellä ja Anu Partasella - piti saada kirja markkinoille nopeasti, jotta Tuulen varjon imu vaikuttaisi mahdollisimman paljon.
Hutilointi ja munaukset näkyvät. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Barcelonaan ja pääosin 1920-luvulle, eikä silloin käytetty ter-miä "vapaa markkinatalous", luultavasti puhuttiin vain kapitalismista. Sekin on kummallista, että 20-luvun Barcelonassa on olympiastadion, vaikka kisat pidettiin vasta 1992. Hölmöä on myös viljellä nykynuorten kielenkäyttöä kirjassa, jonka ihmisten pitäisi puhua lähes sadan vuoden takaista kieltä. Kun joku nykyisin esittää vaikean kysymyk-sen, voi toinen sanoa siihen, että "panitpa pahan" - ei kuulosta uskottavalta Zafónin 20-luvulla.
Zafónin molemmat kirjat ovat täyttä roskaa myös peruslähtö-kohdiltaan. Niiden sisältämä mystiikka on paljolti puoliuskonnollista, yliluonnollista huuhaata. Epäuskottavia tapahtumia ei mitenkään selitetä, on kuin Vanhaa testamenttia lukisi, miksei uudempaakin. Suomalaiset juhannustaiatkin ovat uskottavampia kuin Zafónin lepertelyt.
kari.naskinen@gmail.com
