Jos edessä eivät nyt olisi kunnallis-, vaan eduskuntavaalit, käytäisiin kovaa keskustelua Natoon liittymisestä. Kokoomuksen vaalivalttina olisi Georgian tilanne ja sillä perusteella Suomen vieminen Natoon. Keskusta myötäilisi.
Todellisuudessa Suomen sotilaspoliittinen asema on ilman Nato-jäsenyyttäkin muuttunut. Tähän kiinnitti huomiota mm. ulkoministeriön poliittinen valtiosihteeri Teija Tiilikainen, joka ministeriön julkaisussa 2/2008 kirjoitti: "Suomen turvallisuuspolitiikkaa ei enää luonnehdita sotilaalliseksi liittoutumattomuudeksi, vaan Suomen todetaan olevan sotilasliittoihin kuulumaton maa".
Kehityksen etenemiseen nykytilanteeseen havaitsee viimeisten 20 vuoden aikana istuneiden hallitusten puolustuspoliittista ohjelmista:
1) Harri Holkerin (Kok) ja Esko Ahon (Kesk) hallitusohjelmien mukaan Suomi noudatti "vakiintunutta puolueettomuuspolitiikkaa".
2) Paavo Lipposen (SDP) 1. hallitus ei enää kirjannut puolueettomuus-sanaa, vaan Suomi pysyi "sotilasliittojen ulkopuolella ja ylläpitämällä itsenäistä puolustusta"
3) Lipposen 2. hallituksen ja Matti Vanhasen (Kesk) 1. hallituksen ohjelmissa Suomi mainittiin "sotilaallisesti liittoutumattomana".
4) Vanhasen 2. hallitus ilmoittaa nyt, että Suomi on "sotilasliittoon kuulumaton".
Enää ei siis olla puolueettomia, joskaan ei vielä kuuluta mihinkään sotilasliittoon eli Natoon. EU:n jäsenenä Suomi on kuitenkin liittoutunut ja sitoutunut unionisopimuksen mukaisesti "asteittain parantamaan sotilaallisia voimavarojaan". Koska EU:n toimivalta ei ulotu kansalliseen aluepouolustukseen, tarkoittaa unionisopimuksessa oleva velvoite EU:n ulkoisia sotilasoperaatioita.
(Vanhasen - Kataisen hallituksen budjettiesityksessä on pääkaupunkiseudun ilmapuolustukseen merkitty 15 miljoonaa euroa ja ilmakuljetuskyvyn lisäämiseen 1,7 miljoonaa.)
Kun puolueettomuudesta on luovuttu, ei enää olisi iso askel, jos Natoon mentäisiin. Vanhasen kielenkäyttöä lainaten se olisi typerää.
Viime syksynä lähetystöneuvos Vladimir Kozin varoitti, että Suomen Nato-jäsenyys olisi Venäjälle suora sotilaallinen uhka. Samalla se merkitsisi sitä, että Venäjä olisi Suomelle sotilaallinen uhka. Olisimme vihollisleireissä vain keskinäinen raja välissämme. Eikä ikuinen rauha ole vielä puhjennut, vaan asevoimia yhä käytetään, kuten kenraali Gustav Hägglund sanoi 70-vuotishaastattaleussaan tämän päivän Helsingin Sanomissa.
Kokoomuksen ja ulkoministeri Alexander Stubbin Nato-into pelottaa. Kun juuri sain loppuun everstiluutnantti Esa Seppäsen kirjan Urho Kekkosen ja Nikita Htrushtshevin suhteista 1955-64, niin oli taas rauhoittavaa luettavaa. Kekkonen hoiti idänsuhteensa suurella taidolla ja lämmöllä. Oli vaikeita yöpakkauskausia ja noottikriisejä, mutta Kekkonen hoiti hommat. Nöyristelyäkin tarvittiin, mutta lopputulos oli aina paras mahdollinen (Miekkailija vastaan tulivuori, Tammi, 2004).
Viime viikkoina on puhuttu, että Tarja Halosen käyttäytymisessä on suomettumisen piirteitä. Niin onkin, mutta hyvä niin. Mitä sillä voittaisiin, jos lähdettäisiin räksyttämään? Vaikka jääkiekkomaajoukkueen pelipaidoissa irvistelee leijona, ei niillä vikinöillä olisi paljon merkitystä, jos metsätiellä tulisi vastaan 30 kertaa suurempi ja voimakkaampi karhu.
On erinomainen asia, että tasavallan presidentin valtaoikeuksista on vielä vähän jäljellä. Näiden oikeuksien käyttäjä vaihtuu 2012. Keskisuomalaisen eläkkeelle siirtynyt päätoimittaja Erkki Laatikainen heitti jo esille Erkki Liikasen nimen. Hyvä demarivaihtoehto olisi myös Lasse Lehtinen. Kokoomus panee peliin ikuisen venkoilijan Sauli Niinistön ja Keskustan ehdokas tulee olemaan Esko Aho.
kari.naskinen@gmail.com
