Vakoilijat Suomessa eivät ole ajaneet eivätkä aja Aston Martineilla, heillä ei ole tummia laseja, päällä ei ole poplaria kaulukset pystyssä eikä rintataskussa ole itsemurhakapselia. Lahden kansanopistolla pidetyssä vakoilun ja salaisen tiedustelun historiaa käsitelleessä seminaarissa kävi myös ilmi, että vakoilu Suomessa oli jopa sotien aikana kummallisen amatöörimäistä.
Viime sotien aikana vakoilu oli joka tapauksessa laajaa. Jatkosodan alkaessa Neuvostoliiton Helsingin-lähetystössä ja konsulaatissa oli 186 "vakoiluhenkilö" ja sodan kestäessä vakoilijoita oli kentällä tuhatkunta. Josif Stalin oli pannut vakoilutoimintaan vauhtia, koska hän tulkitsi yhdeksi syyksi talvisodan katastrofiin huonon tiedustelutoiminnan. Jatkosodan aikana neuvostovakoojia oli Suomessa jopa enemmän kuin Saksassa.
Suomeen lähetetyt vakoilijat olivat joko suomensukuisia venäläisiä, Suomesta Neuvostoliiton puolelle loikanneita kommunisteja tai sotavankeja, jotka pakotettiin hommiin hyvällä tai pahalla.
Puna-arneija koulutti myös naisia vakoojiksi. Eräs seminaariin osallistunut veteraani kertoi tavanneensa vakoilijatyttöjä Syvärillä. - "Siinä vähän riiusteltiin ja pussailtiin, mutta siihen se sitten jäi."
Sotien jälkeen vakoilu jatkui ns. kylmän sodan vuosina. Alkoi se vaihe, missä vakoilua harrastettiin enemmänkin pitkien lounaiden ja viinanjuonnin merkeissä. Vaikea oli vetää rajaa vakoilun ja yya-henkisen seurustelun välille.
Teollisesta vakoilusta luennoinut tohtori Pekka Särkikoski kertoi esimerkiksi kauppa- ja teollisuusministeri Väinö Leskisen vuotaneen Neuvostoliittoon tiedot Imatran Voiman laskelmista, mitkä koskivat ydinvoiman kWh-hintoja. Kun samanaiksesti 1968-70 oli ulkoministerinä Ahti Karjalainen, niin voi hyvin kuvitella, että hauskaa on ollut ja yya-henki korkealla.
Viinapalkkioiden avulla hoitivat neuvostoliittolaiset tiedonhankintaa myös rajanpinnassa sotien jälkeen. Joensuun yliopiston historian dosentti Juha Pohjonen kertoi, että eivät tietoja luovuttaneet suomalaiset olleet asialla juurikaan poliittisista syistä. Kun lähimpään viinakauppaan saattoi olla sata kilometriä, niin rajan yli salaa käymällä ja vähäpätöisiä tietoja antamalla sai palkkioksi pullon pari vodkaa. Oli myös sellaisia, joille oli sodan loputtua jäänyt seikkailuvaihde päälle.
Olkoon tietolähde ollut rajanpinnassa asunut pienviljelijä tai joku Helsingin herra, eivät välitetyt tiedot useimmiten olleet mitenkään kuumaa tavaraa. Professori Kimmo Rentola sanoi tämän turhauttaneen neukkuvakoilijoita: "Kun he saivat jonkin mielenkiintoiselta tuntuneen tiedon, niin jo se oli seuraavana päivinä myös Suomen lehdissä."
Tämä koski myös ns. kotiryssiä, joille kerrottiin paljon sellaista tietoa, minkä olisi saanut muutenkin.
Rentola kertoi kotiryssäjärjestelmän käyttöönotosta selvän poliittisen marssijärjestyksen: ensin mukaan lähtivät Maalaisliitto ja RKP, niiden jälkeen SDP:n oppositio, sen jälkeen SDP:n virallinen linja ja lopulta myös Kokoomus. Muita kotiryssien pitäjiä olivat mm. ulkoministeriön virkamiehet, toimittajat ja nuorisopoliitikot.
Sotien jälkeen KGB:llä oli Helsingissä 30 upseeria ja heillä avustajansa. KGB:stä seminaarissa tietenkin tarinoita riittikin. Rentola kertoi niistäkin vaiheista, joita syntyi, kun Urho Kekkonen piti vaihtaa toiseen presidenttiin. Koska Neuvostoliitolle ja KGB:lle eivät kelvanneet sen paremmin SDP:n, SKDL:n kuin Keskustankaan ehdokkaat, oltiin Kremlissä sitä mieltä, että valitaan sitten vaikka Kokoomuksen Harri Holkeri. Valittiin kuitenkin Mauno Koivisto.
Tämän päivän tilannetta ei seminaarissa käsitelty. Supon vastavakoiluyksikön päällikkö Harri Sarvanto asian tuntee, mutta ei kertonut.
Heti luentonsa aluksi hän varoitti salissa mahdollisesti olevia toimittajia ja muitakin, että hänestä ei saa ottaa kuvia julkaistavaksi. Sen verran tiukasti Sarvanto oli luentonsa rajannutkin, että en siitä kunnon juttua tähänkään saa. Sanoipahan kuitenkin sen, että raha ei Suomessa ole ollut motiivina, kun on lähdetty vakoilutietoja vuotamaan vieraille. Useammin ovat motiiveina olleet kosto, katkeruus, rakkaus tai ideologia.
Supon (ent. Suopo, ent. Valpo) tilastoista sen sijaan kertoi Pohjonen sen verran, että vuonna 1944 annettiin 21 tuomiota maanpetoksista, ja toinen piikki oli kymmenen vuotta myöhemmin, kun vuosina 1954-55 annettiin yhteensä 47 maanpetostuomiota.
Tunnetuimmat maanpetturit olivat Mannerheim-ristin ritari Lauri Törni ja lotta Ruth Munck.
Kapteeni Törni huseerasi myös SS-joukoissa Saksassa. Sinne hän oli lähtenyt saamaan sabotaasi- ja vastarintakoulutusta siltä varalta, että Neuvostoliitto miehittäisi Suomen. Sotien jälkeen Törni palasikin Suomeen, mutta joutui pidätetyksi. Hänet tuomittiin maanpetoksesta kuudeksi vuodeksi kuritushuoneeseen. Myöhemmin presidentti J.K. Paasikivi armahti Törnin, mutta poisti hänet upseeriluettelosta Puolustusvoimien komentajan Aarne Sihvon esityksestä.
Pohjoselta on tulossa kirja Törnin näistä vaiheista.
Suomen sotilas -lehden lukijaäänestyksessä vuonna 2006 tämä petturi valittiin kaikkein rohkeimmaksi Mannerheim-ristin ritariksi.
Ruth Munck oli vapaaherratar ja sairaanhoitaja. Sotien jälkeen hän lähti 20-30 muun suomalaisnaisen kanssa Suomen vihollisvaltioksi muuttuneeseen Saksaan saamaan radistikoulutusta – sama päämäärä kuin Törnillä. Hänet tuomittiin maanpetoksesta neljäksi vuodeksi kuritushuoneeseen.
Pohjoselta on tulossa kirja Törnin näistä vaiheista.
Suomen sotilas -lehden lukijaäänestyksessä vuonna 2006 tämä petturi valittiin kaikkein rohkeimmaksi Mannerheim-ristin ritariksi.
Ruth Munck oli vapaaherratar ja sairaanhoitaja. Sotien jälkeen hän lähti 20-30 muun suomalaisnaisen kanssa Suomen vihollisvaltioksi muuttuneeseen Saksaan saamaan radistikoulutusta – sama päämäärä kuin Törnillä. Hänet tuomittiin maanpetoksesta neljäksi vuodeksi kuritushuoneeseen.
Toiseksi vanhin ammatti
Sarvanto aloitti luentonsa heijastamalla kankaalle naisen kuvan ja tekstin "maailman toiseksi vanhin ammatti". Kuva ei viitannut naisvakoojaan, vaan siihen vanhimpaan ammattiin. Yleisön joukosta kuitenkin huomautettiin, että onhan jonkun kuitenkin tarvinnut vakoilla tietoonsa naisen osoite.
Sarvanto kertoi Supolla olevan kopio vanhasta assyyrialaisesta tekstistä, jossa vakoilu jo mainitaan. Mennään siis 3000 vuotta taaksepäin. Joensuun yliopiston professori Jukka Korpela kuitenkin selvitti kielihistoriallisesti niin, että nykykielen vakoilu-sana ei ole suora käännös ikivanhoista teksteistä.
Latinan kielessä ovat sanat speculator ja explorator; niiden voidaan nykyaikaan käännettynä tulkita tarkoittavan tutkimusta, tarkkailua ja tietojen keräämistä. Näin voidaan sanoa, että Raamatun Joosuan kirjassakin vakoojiksi Jerikoon lähetetyt olivat todellakin vakoilijoita, exploraattoreita.
Suomessa alkoi organisoitu vakoilu- ja vastavakoilutoiminta 1918, kun perustettiin Valkokaartin esikunnan tiedusteluosasto. Se urkki tietoja maan hallitusta vastaan taistelleista henkilöistä. Vuonna 1919 perustettiin Etsivä keskuspoliisi, 1939 Valtiollinen poliisi ja 1949 Suojelupoliisi.
