Etyk ja RAF

Kun tamperelainen Antti Vihinen kirjoittaa poliittisen dekkarin, siinä ovat mukana tietenkin myös mustamakkara, jääkiekko ja Juice Leskinen, koska Tampereella suureksi osaksi ollaan. Juoni on kuitenkin kova: Pyhäjärvestä löydetään kuollut nainen, joka tamperelaisten rikospoliisien tutkimuksissa paljastuu Länsi-Saksan Punaisen armeijakunnan (RAF) terroristiksi. Viihdyttävä jännäri, joka takakannessa olevan tiedon mukaan on ensimmäinen osa Vihisen Vaaran värit -dekkarisarjaa.

Romaani Punainen prinsessa (Into, 2021) alkaa lyhyellä prologilla otsikolla ”Helsinki 31.7.1975”. Päivämäärä piti heti tarkistaa, ja se johti Suomen Ety-kokoukseen. Prologissa merellä menee kaksi venettä, joista toinen räjähtää riehuvaksi soihduksi, eivätkä kyydissä olleet voi selvitä iskusta hengissä. Sitten kirjan ensimmäisessä luvussa siirrytään Pyhäjärvelle ja heinäkuuhun 2018. Alkaa vimmattu kertomus kuolleen naisen, ehkä murhatun, henkilöllisyyden selvittämiseksi. Jäljet johtavat Saksaan, ja niin kovan luokan tapaukseksi asia kehittyy, että mukana kirjassa ovat sekä BND, Stasi että Supo. Monimutkaisen ratkaisun löytämisessa tärkeimmässä osassa ovat tamperelaiset rikostutkijat Berglund ja Ruokosalmi, Ilveksen kolmoskentällisen entinen pakki. Se heitä vain harmittaa, että Sorin vanha poliisitalo oli saanut purkutuomion, koska se oli ollut uuden Uros Live -areenan tiellä.

Antti Vihinen

Tampereen lisäksi Vihiselle on Saksa tärkeä. Siellä hän on opiskellut tai työskennellyt ainakin Berliinissä, Hampurissa ja Karlsruhessa. Eikä tässä kaikki, Hampurin yliopistossa 1980-luvulla opiskellessaan hänen kurssikaverinaan oli Ulrike Meinhofin tytär Bettina Röhl. Jäiköhän kirjaidea tuosta hautumaan? Lisäksi Vihisen tohtorinväitöskirja punoo yhteyksiä Saksaan, sillä se käsittelee saksalaisen filosofin ja musiikkitieteilijän Theodor Adornon ankaran Sibelius-kritiikin poliittista ulottuvuutta. Sibeliuksella oli kytköksiä natsi-Saksaan, otti sieltä vastaan huomionosoituksia vastaan ja hyötyi taloudellisestikin. Sibelius toimi Joseph Goebbelsin perustaman kansainvälisen säveltäjäjärjestön varapuheenjohtajana. Juutalaissäveltäjistä järjestö julkaisi mustia listoja. Juutalaisista puhutaan ohimennen Vihisen dekkarissakin, jossa otetaan esille suomalainen lintukotonationalismi erillishakaristeineen. (Hyvä havainto. Perussuomalaisetkaan eivät ole natseja, vaan erillisnatseja.)

Dekkarissa ei Sibelius saa mainintaa, mutta kylläkin Bach, Mahler, Mozart ja Wagner. Mutta asiaan, vaikka en kirjan mielenkiintoisesta juonenkulusta paljon mitään paljastakaan. Sen verran kuitenkin, että Pyhäjärvestä löydetty RAF:n terroristi oli asunut Tampereella vuodesta 1981, ja viimeinen asunto oli ollut yksiö Atomikadulla DDR-tyyliin rakennetussa Hervannassa, apinoiden planeetalla. Eikä Tampereen uusinkaan arkkitehtuuri saa Vihiseltä korkeaa arvosanaa. Lenin-museollakin käydään yksi palaveri. Bergman muistelee myös olleensa vielä lastenvaunuissa, kun hän isänsä kanssa oli Ratinassa 1969 Jorma Kinnusen heittäessä maailmanennätyksen 92,70. Muutenkin kirja on varmaan tavallista mukavampaa luettavaa tamperelaisille.

Tällaista viihteellistä otan esille, mutta viihdelukemistahan tämän lajin kirjat ovatkin, joskin Vihinen on pannut mukaan runsaasti asiatietoa Saksan pimeästä lähihistoriasta. Jos olisin tv-miehiä, lähtisin pikaisesti tekemään Vihisen kanssa sopimusta tv-sarjan tekemisestä. Löisi kertaheitolla Ivalon ja Nyrkin.

Vihinen on aikaisemmin kirjoittanut musiikkikirjoja Mozartista, Mahlerista ja Sibeliuksesta sekä kulttuuripoliittisia esseekirjoja. Punainen prinsessa todistaa, että tällainen faktoihin ja niiden modulaatiohin perustuva fiktio istuu Vihisen kirjoittajanlaatuun varsin hyvin. Eikä hänen tarvitse tehdä 350-sivuista dekkaria niin, että siinä 200 sivua menee henkilöhahmojen luonnekuvien syventämiseen perheongelmien kautta. Berglundin ja Ruokosalmen näitä ongelmia ei vatkata, vaan tarina kulkee sujuvasti itse asiassa. Rosa Luxemburg sentään muistetaan, kun tämän marxilaisen vallankumouksellisen syntymästä sopivasti tulee ensi viikolla kuluneeksi 150 vuotta. - ”Minä olin, minä olen, minä tulen olemaan” (Rosa Luxemburg).

kari.naskinen@gmail.com