Nato on aviomiehen
sisar. Osa suomalaisista toivoo, että Nato isolla kirjoitettuna olisi Suomen lähisukulainen.
Turvallisuuspolitiikan toimittaja Kari Huhta otsikoi juttunsa viimeksi, että ”Nato-keskustelu lähtee uudelle kierrokselle” (HS 11.9.2013). Kun asiaa tarkastelee nimenomaan Helsingin Sanomia seuraamalla, ei tarvitse puhua mistään uudesta kierroksesta, sillä lehti pitää yllä koko ajan yhtä ja samaa kierrosta teemalla ”Suomi Natoon”. Tilanne on sama kuin aikoinaan Suomen EU-jäsenyyden kanssa: Hesari otti johtavan aseman Suomen jäsenyyden ajamisessa. Lehden entinen päätoimittaja Janne Virkkunen on nyt sanonut, että Nato-asiassa ollaan liikkeellä vastaavalla tavalla.
Kun HS teki sivun haastattelun puolustusvoimien komentajasta Ari Puheloisesta, jutun otsikossa oli jouduttu nöyrtymään muotoon ”Puheloinen: Nato ei pelasta” (HS 19.10.2013). Puheloinen tarkoitti, että Suomen puolustusbudjettia Nato ei pelastaisi. Sitä komentaja ei suoraan sanonut, mutta tosiasiassa kävisi niin, että Nato-jäsenyys kasvattaisi Suomen puolustusmenoja, koska Nato edellyttäisi jäsenmaaltaan voimakkaita panostuksia ollakseen Nato-kelvollinen.
Helsingin Sanomissa Nato-asiaa pitää toistuvasti yllä myös eläkkeellä oleva toimittaja Olli Kivinen pääkirjoitussivun oikeassa laidassa julkaistavissa kirjoituksissaan. Tämä on sitä, mistä ulkoministeri Erkki Tuomioja sanoi Paasikivi-seurassa pitämässään esitelmässä 4.9.2013: ”Kun Suomella ei ole aietta tai aihetta eikä suomalaisten vankalla valtaenemmistöllä halua muuttaa nykyistä olotilaa, luo jatkuva asian esilläpito tietynlaista epävarmuutta ja perusteettomia odotuksia siitä, että jotain muutosta kuitenkin valmisteltaisiin.”
Tuomioja jatkoi, että samaa kuvaa luovat myös tiedotusvälineet, jotka jokaisen amerikkalaisen tai venäläisen tavattua Suomen valtiojohtoon kuuluvia esittävät ensimmäisenä kysymyksenään, miten vieras suhtautuu Suomen Nato-jäsenyyteen. Kun hän sitten vastaa ennakoidunmukaisesti – amerikkalaiset että Suomi on tervetullut ja venäläiset että eivät pidä ajatuksesta – niin vierailu otsikoidaan niin kuin asianomaiset olisivat tulleet Suomeen vain tällä sanomalla, vaikka asiasta ei olisi puhuttu sanaakaan heidän tapaamisissaan suomalaisten kanssa.
Turvallisuuspolitiikan toimittaja Kari Huhta otsikoi juttunsa viimeksi, että ”Nato-keskustelu lähtee uudelle kierrokselle” (HS 11.9.2013). Kun asiaa tarkastelee nimenomaan Helsingin Sanomia seuraamalla, ei tarvitse puhua mistään uudesta kierroksesta, sillä lehti pitää yllä koko ajan yhtä ja samaa kierrosta teemalla ”Suomi Natoon”. Tilanne on sama kuin aikoinaan Suomen EU-jäsenyyden kanssa: Hesari otti johtavan aseman Suomen jäsenyyden ajamisessa. Lehden entinen päätoimittaja Janne Virkkunen on nyt sanonut, että Nato-asiassa ollaan liikkeellä vastaavalla tavalla.
Kun HS teki sivun haastattelun puolustusvoimien komentajasta Ari Puheloisesta, jutun otsikossa oli jouduttu nöyrtymään muotoon ”Puheloinen: Nato ei pelasta” (HS 19.10.2013). Puheloinen tarkoitti, että Suomen puolustusbudjettia Nato ei pelastaisi. Sitä komentaja ei suoraan sanonut, mutta tosiasiassa kävisi niin, että Nato-jäsenyys kasvattaisi Suomen puolustusmenoja, koska Nato edellyttäisi jäsenmaaltaan voimakkaita panostuksia ollakseen Nato-kelvollinen.
Helsingin Sanomissa Nato-asiaa pitää toistuvasti yllä myös eläkkeellä oleva toimittaja Olli Kivinen pääkirjoitussivun oikeassa laidassa julkaistavissa kirjoituksissaan. Tämä on sitä, mistä ulkoministeri Erkki Tuomioja sanoi Paasikivi-seurassa pitämässään esitelmässä 4.9.2013: ”Kun Suomella ei ole aietta tai aihetta eikä suomalaisten vankalla valtaenemmistöllä halua muuttaa nykyistä olotilaa, luo jatkuva asian esilläpito tietynlaista epävarmuutta ja perusteettomia odotuksia siitä, että jotain muutosta kuitenkin valmisteltaisiin.”
Tuomioja jatkoi, että samaa kuvaa luovat myös tiedotusvälineet, jotka jokaisen amerikkalaisen tai venäläisen tavattua Suomen valtiojohtoon kuuluvia esittävät ensimmäisenä kysymyksenään, miten vieras suhtautuu Suomen Nato-jäsenyyteen. Kun hän sitten vastaa ennakoidunmukaisesti – amerikkalaiset että Suomi on tervetullut ja venäläiset että eivät pidä ajatuksesta – niin vierailu otsikoidaan niin kuin asianomaiset olisivat tulleet Suomeen vain tällä sanomalla, vaikka asiasta ei olisi puhuttu sanaakaan heidän tapaamisissaan suomalaisten kanssa.
Samanlaisesta tilanteesta on kysymys joka kerta myös silloin, kun tiedotusvälineet tekevät tikusta asiaa kysyäkseen presidentti Sauli Niinistöltä Natosta. Niinistö on Nato-mies, mutta hän ei nykyisessä asemassaan voi suinpäin lähteä julistamaan kantaansa kovin jyrkästi. Jotakin hänen tietenkin on aina vastattava, ja taas saadaan Niinistöstä Nato-otsikko.
Tosiasia joka tapauksessa on, että Suomen Nato-yhteensopivuus on jo pitkällä ainakin teknisesti, ja lisää yhteensopivuutta on tulossa. Suomi on tarjonnut ilmavoimiamme Naton käytettäväksi vuoden 2014 alusta alkaen; kyseessä on ns. NRF-osasto, joka lähtee hyökkäystoimiin kautta maailman erittäin lyhyellä varoitusajalla. Maavoimien nopean toiminnan NRF-osasto liittyi Naton systeemiin jo vuoden 2013 alusta. Osastojen taistelijat ovat Naton palkkasotilaita.
Verkkomedia.org-sivuston päätoimittaja Janus Putkonen on kysynyt, miksi Suomen näin voimakas Nato-sitoutuminen on tehty ja mihin sillä pyritään?
”Venäjän asevoimien komentaja, kenraali Nikolai Makarov otti kesällä 2012 esille Venäjän huolen lännen sotilaallisista tavoitteista lähialueillaan. Vaikka hän ei osoittanut suoraan kohti Suomen ylintä johtoa, varoitus pohjoisten alueiden aiheuttamista jännitteistä on osuva ja erittäin ajankohtainen - USA:n ohjukset ovat vyörymässä Venäjän rajoille ja Venäjä on voimistanut rajaturvallisuutta varsinkin arktisilla alueilla samaan aikaan kun kiistat alueen luonnonvaroista ovat kiristyneet", kirjoittaa Putkonen.
Ydinaseiden avaruuteen siirtämistä vastustavan tarkkailuneuvoston jäsen Agneta Nordberg on sitä mieltä, että Naton hankkeista todistavat jokavuotiset Skandinavian alueella järjestettävät sotaharjoitukset, joihin osallistuu useita valtioita ja ennen kaikkea USA.
Putkonen kysyy: ”Onko Suomi kansalaistensa tietämättä sitoutunut Venäjän saartamiseen tähtäävään ohjushankkeeseen ja samalla arktisen alueen militarisoimiseen? Mikä on Helsingin USA:n suurlähetystön rakenteilla olevan CIA-vakoilukeskuksen vaikutus armeijamme toimiin?”
kari.naskinen@gmail.com
