Television elokuvatarjonta on nykyisin sellaista, että jos ei oteta lukuun vähän vanhempia elokuvaklassikkoja, niin parasta katsottavaa ovat usein uudet tv-sarjat. Samanaikaisesti kun ”kokoillan elokuvien” tuotannoissa on tärkeimmäksi asiaksi tullut katsojalukujen eli bisneksen maksimoiminen, on tv-sarjoja alettu tehdä kunnianhimoisemmilla tavoitteilla. Elokuva-alan sisälläkin on tv-sarjojen tekeminen muuttunut arvostetuksi työksi; varsinkin hyvät käsikirjoittajat ovat kullanarvoisia.
Paras esimerkki on yhdysvaltalainen kaapelitelevisioverkko HBO (Home Box Office), jonka oma sarjaelokuvatuotanto on noussut sekä taiteellisesti että yhteiskunnallisilta teemoiltaan korkealle tasolle. Koska HBO on maksukorttikanava eikä se näytä normaaleja mainoksia, ei kaupallinen ”sensuuri” sido sen ohjelmatarjontaa.
HBO:n huippusarjoja ovat olleet mm. Angels in America, Carnivále, Deadwood, Kylmä rinki, Mullan alla, Rooma, Taistelutoverit ja tietenkin Sopranos.
Radio 1:stä tuli pari vuotta sitten J.P. Pulkkisen toimittama 12-osainen sarja Television tiiliskivet, jossa alan asiantuntijat Veijo Hietala ja Helena Ylänen sanoivat, että tv-sarjojen yksi etu yksittäisiin elokuviin nähden on niiden pituus. Kun ei tarvitse koko juttua puristaa pariin tuntiin, saadaan ihmiset moniulotteisiksi, niin kuin ihmiset oikeassakin elämässä ovat. Samoin juonirakenne voidaan punoa mielenkiintoisen rönsyileväksi, mihin kahden tunnin elokuvassa ei aina ole mahdollisuutta.
Tyypillinen esimerkki tiukkaan puristetusta elokuvasta on ranskalaisen Francois Ozonin Potiche. Siitä olisi helposti saanut paremman, jos se olisi muutettu 5-6 jakson tv-sarjaksi.
”Tv-sarjat voivat olla hyvin yllätyksellisiä. Sieltä voi tulla mitä vain, ja ne tarjoavat myös moraalisesti monimutkaisia juonenkulkuja”, sanoi Helsingin Sanomien entinen elokuva-arvostelija Helena Ylänen.
Näin ei ollut vielä silloin, kun keskiviikkoisin katsoimme Peyton Placea (tuotanto 1964-69). Sen henkilöt edustivat vielä tietynlaista keskivertoideaalia, jota ei juurikaan rikottu. Oikeastaan vasta 1990-luvulla päästiin tv-sarjailmaisussa uuteen aikaan, ja minä panen rajapyykiksi David Lynchin Twin Peaksin (1990-91). Se oli samalla saippuasarjaparodia ja paranormaaleja elementtejä sisältävä kauhutarina, jonka aiheina olivat mm. insesti ja lapsenmurha.
Sitten tuli HBO:n Sopranos (1999 - 2004), paras sarja Twin Peaksin jälkeen, The Guardian -lehden mukaan kaikkien aikojen paras tv-sarja. Myös Sopranos tarjosi katsojalle älyllistä seikkailua. Kun Tony kysyi Junior-sedältä suvun historiasta ja italialaisista tutuista, tämä vastasi: "Ne ovat niin kaukaista sukua, että enemmän Tonto on sun sukulaises". Tonto on Yksinäisen ratsastajan intiaanikaveri vanhassa tv-sarjassa The Lone Ranger (1949-57). Sopranosin katsojan oli myös tiedettävä, kuka oli Kirkegaard.
Tv-sarjojen yllätyksellisyydestä Sopranos oli hyvä esimerkki. Koskaan ei tiennyt, mitä tuleman piti. Kerrankin mukana oli mafiayhteyksistään tunnetun Frank Sinatran poika, joka esitti itseään.
Amerikassa oltiin ihmeissään. Että miten pienen kaapelitelevisioyhtiön luoma sarja, johon oli piilotettu ja myös pantu julki älyllistä oivaltamista edellyttäviä aineksia, voi yhtäkkiä saavuttaa tällaisen suosion? Miten tämä oli mahdollista maassa, missä Arnold Schwarzenegger valittaisiin presidentiksi, jos oli mahdollista - ei ole, koska Schwarzenegger ei ole syntyperäinen yhdysvaltalainen.
Eri alojen huippuasiantuntijat ovat kirjoittaneet kilometrikaupalla analysoidessaan Sopranos-sarjaa: kriminologian ja psykiatrian professorit, teologit, henkilöstöjohtamisen superkonsultit ym. Sopranos on myös levinnyt merkittävien kulttuurilehtien sivuille.
Sarjan päähenkilö on tämän päivän mafiapomo Tony Soprano (kuva). Hänellä on menossa on vaikea keski-iän kriisi ja siksi hän käy säännöllisesti psykiatrilla terapiassa. Ei olisi voinut kuvitella, että kummisetä Marlon Brando olisi käynyt itkemässä omista ja lastensa ongelmista kallonkutistajan luona. Asiaan kuuluu, että psykiatri on kaappijuoppo.
Nyt näyttää siltä, että viime aikojen paras sarja Mad Men (2007 alkaen) on juuri tällä viikolla häipynyt Neloselta.
kari.naskinen@gmail.com
