Teatteri Vanhan Jukon uutuusnäytelmä Kahdeksan surmanluotia kuvaa hyvin sitä muutosta, mikä on 40 vuodessa tapahtunut. Mikko Niskasen elokuva Pihtipuutaalla tapahtuneesta neljän poliisin murhasta on kaikessa hurjuudessaan hienovireinen ja alakuloinen – Vanhan Jukon näytelmä nykypäivään siirrettynä on pelkästään hurja ja pelottava.Tämä sama muutos on tapahtunut koko yhteiskunnassa. Arvot ovat koventuneet ja elämä muuttunut pelottavammaksi. Juha Luukkosen sovittama ja ohjaama näytelmä on hetkittäin suorastaan vastenmielinen – vähällä oli, etten lähtenyt kesken pois, kun katsomossa istunutta yleisöä osoitettiin haulikolla, kovat piipussa, tietenkin vain leikisti, mutta siltikin tuntui pahalta.
Näytelmä kertoo työttömyydestä, toimeentulovaikeuksista, syrjäytymisestä ja yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuudesta, jotka ovat osittain syynä päähenkilö Pasin ahdistukseen, ryyppäämiseen, riehumiseen ja lopulta väkivaltaiseen purkautumiseen. Luukkonen sanoi Lahden Radion haastattelussa 8.10.2009, että pohtiessaan Kahdeksan surmanluodin motiiveja hän joutuu myöntämään, että voisi jopa itse toimia vastaavassa tilanteessa samalla tavalla.
”Valitettavasti 40 vuodessa mikään ei ole muuttunut, ainakaan parempaa suuntaan. Tällaista tapahtuu edelleen, mutta se on räikeämpää ja julkisempaa. Ennen oltiin piilossa liiterin takana, mutta nyt mennään kouluun ampumaan ja laitetaan kuvat nettiin.”
Pienviljelijä Tauno Pasanen Pihtiputaalla kohdisti kostonsa yhteiskunnalle sitä edustavaan virkavaltaan. Nykyisin ovat kuitenkin ne toisenlaisetkin tapaukset, joissa väkivallantekojen kohteiksi joutuvat täysin ulkopuoliset ihmiset. Vieraan tappajan luodista voi saada yhtä hyvin kadulla, koulussa kuin kauppakeskuksessakin. Tästä näytelmä kertoo. Luukkosen näytelmäversio Niskasen elokuvasta on kuitenkin niin erilainen, että on ollut oikeastaan hämäävää säilyttää näytelmällä sama nimi.
Keinot ovat koventuneet myös teatterissa. Kun nykyteatterissa halutaan jotakin sanoa ja oikein tosissaan julistaa, niin siihen eivät tavallisen puheteatterin keinot riitä. Melua ja mekastusta, räkää ja oksennusta pitää olla. Kun näin tehdään, mennään usein myös mauttomuuden puolelle. Jukon esityksessäkin tällaista rajankäyntiä on; täysin tarpeeton kohtaus on esimerkiksi se, missä isolla videokuvalla näytetään pitkään yhden näyttelijän nytkyvää paljasta takapuolta känniläisten naimakohtauksessa.
Kai tällainen näytelmä on myös eräänlainen nuorisoversio vakavasta aiheesta. Sitä ovat monet ulkomaankieliset laulutkin, joiden liittyminen asiaan jäi ainakin minulta kokonaan tavoittamatta.
Käsittämätöntä näytelmässä on myös rinnastaa kansalaissota nykyajan hulluun tappamiseen. Kansalaissota oli julkinen kapina, jossa oli kaksi toistaan vastassa ollutta osapuolta. Kansalaissodassa tapettiin vihollisia. Jokelassa ja Kauhajoella eivät kohteina olleet viholliset.
Sen tämä näytelmä joka tapauksessa hyvin tuo esille, että 20 vuotta sitten alkaneessa hyvinvointivaltion alasajossa on ”onnistuttu”.
kari.naskinen@gmail.com
