sunnuntai 8. marraskuuta 2020

Etelä-Suomen Urheilusanomat

Maailmassa, Suomessa, Päijät-Hämeessä ja Lahdessa on koko ajan käynnissä isoja, vaativia ja mielenkiintoisia asioita. Maakunnan sanomalehti Etelä-Suomen Sanomat keskittyy kuitenkin urheiluun.

Sanomalehden linja näkyy perinteisesti sen pääkirjoitussivulla. Etelä-Suomen Sanomissa se on erikoisesti urheilupainotteinen. Niin kuin nytkin viimeksi kuluneen viikon sisällä: 31.10. pääkirjoituksessa käsiteltiin jalkapalloa ja Esalaisen ns. kolumnissa myös jalkapalloa, 4.11. Esalaisessa jääkiekkoa ja tänään 8.11. pääkirjoituksessa taas jääkiekkoa, jalkapalloa sekä myös koripalloa ja salibandya (kuva tältä päivältä: Mirja Hussain). Pientä vaihtelua oli, kun 6.11. Esalaisessa lespotoimittaja kertoi itsestään.

Näyttää siltä kuin ESS:n toimittajat keskittyisivät pääkirjoitussivulla lähinnä omiin harrastuksiinsa. Eivätkä nämä viimeksi kuluneen viikon pääkirjoitussivut ole mikään erikoinen poikkeus.

Aikoinaan vitsailtiin, että Turun Sanomat oli ainoa urheilulehti, jossa julkaistiin myös kuolinilmoituksia. Tämä ei johtunut pääkirjoituksista, vaan siitä, että urheilusivuja oli selvästi enemmän kuin sanomalehdissä yleensä. Siellä oli entinen olympiapikajuoksija Aki Tammisto ensin urheilutoimittajana, sitten toimituspäällikknä ja vuoteen 1978 asti toisena päätoimittajana, ja hänellä oli suuri vaikutus lehden koostumukseen.

Etelä-Suomen Sanomissa tällainen kova urheilumies päätoimittajana oli juuri 90 vuotta täyttänyt Pentti Vuorio 1986-95. Hän on yksi Suomen kaikkien aikojen merkittävimpiä urheilutoimittajia, mutta ESS:n päätoimittajana hän ei tätä sektoria korostanut. Vuorio ei sekoittanut urheilurakkauttaan lehden sivuille, vaan johti lehteä niin kuin isoa maakunnallista tiedonvälittäjää piti, laaja-alaisesti.

Lahti kyllä on urheilukaupunki. Salpausselän kisat ovat edelleen Lahden vuosittainen päätapahtuma. Se ansaitsee huomiota ESS:n pääkirjoitussivulla joka vuosi, mutta siltä näyttää, että Salpausselän kisat kiinnostavat lehden toimittajia selvästi vähemmän kuin Pelicans ja FC Lahti.

kari.naskinen@gmail.com