torstai 27. helmikuuta 2020

Lahden 2001 dopingkäry oli Norjan kosto

Hemohes ei ollut kielletty aine tiistaina 12.2.2001, mutta kun Lahden MM-kisat alkoivat perjantaina 15.2.2001, se oli kielletty. Kieltomääräyksen antoi keskiviikkona Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) maastohiihdon johtaja Odd Martinsen (kuvassa). Hän oli kimpaantunut siitä, että Suomessa oli arvosteltu Martinsenin laatineen kisaohjelman tytärtään Bente Skaria suosien.

Martinsen ilmeisesti tiesi suomalaisten käyttävän hemohesiä.
Näin oli, eikä Suomen antidopingtoimikuntakaan ollut hemohesiä merkinnyt kirjallisesti kiellettyjen aineiden joukkoon. Martti Huhtamäki muisteli talven 2001 tapahtumia Kauppa-Suomen numerossa 40/2019:

Ennen MM-hiihtoja
Jari Isometsä, Harri Kirvesniemi, Janne Immonen, Mika Myllylä, Milla Jauho ja Virpi Kuitunen eivät käyttäneet hemohessiä, josta Norja kautta oli tullut jotain tietoa. Suomalaiset pidettiin kuitenkin pimennossa, sen sijaan Norjan joukkuetta kävi sikäläinen antidopingtoimikunta tuntureilla valistamassa.

Kun Isometsä tästä kuultuaan soitti Suomen ADT:n johtajalle, tohtori
Timo Seppälälle, tämä vastasi: ”Te hiihdätte, me testaamme” ja luuri alas.

Huhtamäki kertoo Suomen Hiihtoliiton ja ADT:n välien olleen poikki, koska liitto ei ollut suostunut ADT:n kalliiseen testausohjelmaan Davosissa ja muissa kevättalven kilpailuissa. SHL katsoi, että kansainvälinen testaus riitti. Eikä puheväleissä oltu vielä Lahden kisojen alkaessakaan.
Suomen ADT yhtyi hemoheskieltoon vasta MM-kisojen toisella viikolla, tiistaina 19.2. puoliltapäivin.

Suomessa koko dopingsotku pantiin alkuun pelkästään urheilijoiden omaksi syyksi. Hiihtoliiton puheenjohtaja Paavo M. Petäjäkään ei juristina asettunut pätkääkään puolustamaan urheilijoitaan, pyysi vain anteeksi Suomen kansalta.

Martinsenin tekemä kisaohjelma osui joka tapauksessa nappiin: 15.2. Bente Skari voitti 15 km ja 20.2. myös 10 km.

Huhtamäki kirjoitti samassa jutussaan Meksikon olympiakisoista 1968: Kun Kenian
Kipchonge Keino juoksi 1500 metrillä kultaa, kysyttiin Suomen paperiteollisuuden myyntiyhdistyksen Finncellin edustajana New Yorkissa toimineelta Jorma Keinolta, ovatko he jotain sukua. Jorma Keino vastasi, että Kipchonge on hänen nuorin veljensä, joka on aina ollut suvun musta lammas.

kari.naskinen@gmail.com

keskiviikko 26. helmikuuta 2020

Salaneuvos oli ylempänä kenraalia

Suomen suuriruhtinaskunnassa noudatettiin keisarillisen Venäjän arvojärjestystä ja armonosoitusjärjestelmää (palkitsemisjärjestelmää). Arvojärjestysluokkia oli 14, joskaan kukaan suomalainen ei koskaan noussut ensimmäiseen luokkaan. Tähän ylimpään luokkaan kuuluivat vain kenraali-sotamarsalkka, kenraali-amiraali ja 1. luokan todellinen salaneuvos, eikä näitä titteleitä saatu Suomen puolelle, koska kutakin näitä oli aina vain yksi kerrallaan ja he tietenkin olivat venäläisiä.

Helsingin yliopistossa on meneillään luentosarja, jossa käsitellään suomalaisen eliitin asemaa suuriruhtinaskunnassamme 1809 - 1917. Keisarillisista armonosoituksista luennoinut fil. tri Ulla Tillander-Godenhielm sanoi järjestelmän alkaneen tavallaan heti Porvoon valtiopäivillä maaliskuussa 1809, jolloin Aleksanteri I jakoi korkeille suomalaisille virkamiehille ja kirkonmiehille ansiomerkkejä sekä myönsi aatelisarvoja. Varsinaisesti virallinen arvojärjestys vahvistettiin kuitenkin vasta 1926 Nikolai I:n toimesta. Se oli melkein samanlainen kuin emämaassa Venäjällä, jossa siitä ensimmäisen version oli hyväksynyt jo Pietari Suuri 1722.

Toiseen luokkaan nostettiin suomalaisiakin, jalkaväenkenraali Anders Ramsay ja amiraali Teodor Avellan sekä siviileistä ylemmän luokan hoviviroissa Pietarissa toimineet ministerivaltiosihteerit Robert Rehbinder, Alexander Armfelt, Emil Stjernvall-Walleen ja Theodor Bruun. Vain yhden vuoden ministerivaltiosihteerinä toiminut Constantin Linder oli kolmannessa luokassa, ja hänet tunnetaan paremmin Kytäjän kartanon tilanomistajana 1861 - 1907. Robert Rehbinder näkyy edelleen Helsingin katukuvassa sikäli, että Robertinkadut nimettiin aikoinaan juuri hänen mukaansa.

Tämä keisarillinen arvojärjestystaulukko oli kokonaisuudessaan seuraava:

I: kenraali-sotamarsalkka, kenraali-amiraali, 1. luokan todellinen salaneuvos
II: kenraali, amiraali, todellinen salaneuvos, ylemmän luokan hovivirat
III: kenraaliluutnantti, vara-amiraali, salaneuvos, alemman luokan hovivirat, Hänen majesteettinsa valtiosihteeri
IV: kenraalimajuri, kontra-amiraali, todellinen valtioneuvos, kamariherra
V: valtioneuvos, seremoniamestari, kamarijunkkari
VI: eversti, kapteeni, kollegianeuvos, vuorineuvos, kanslianeuvos, kamarineuvos, sotaneuvos, laamanni, arkkiatri
VII: everstiluutnantti, 2. luokan kapteeni (merivoimat), hovineuvos
VIII: kapteeni, kollegiasessori, kauppaneuvos, maanviljelysneuvos, kunnallisneuvos
IX: esikuntakapteeni, luutnantti (merivoimat), nimineuvos
X: luutnantti, merikadetti, kollegisihteeri
(XI: avoin)
XII: kornetti (ratsuväki), kuvernementtisihteeri
XIII: vänrikki (sota-aikana)
XIV: kollegireistraattori

Oli tarkkaa hommaa.
Kun nuori mies pääsi johonkin valtion virkaan, hänestä tuli arvoasteikossa kollegireistraattori. Jos pysyi valtion palveluksessa, nousi pykälän ylöspäin aina kolmen vuoden välein.

Tarkkana oli myös
Alfred Kordelin, kun hänelle oltiin 1913 myöntämässä kauppaneuvoksen arvonimeä: Kordelin ilmoitti, että kauppaneuvoksia on jo niin paljon, että hän ottaa mieluummin maanviljelysneuvoksen arvonimen, jonka sitten saikin.

Salaneuvos on nykymaailma
ssa erikoiselta kuuluva arvonimi. Se oli perua Saksasta, jossa Geheimrat oli alkujaan hallitsijan neuvonantajana toimineen salaneuvoston jäsen. Myös Rehbinder, Armfelt, Stjernvall-Walleen ja Bruun saivat todellisen salaneuvoksen arvonimet. Muita tunnettuja todellisia salaneuvoksia olivat mm. senaattori Lars von Haartman ja Monrepon kartanon omistaja Paul Nicolay.

”Tavallisia” salaneuvoksia olivat mm. Mannerheimin suvun ensimmäinen Suomeen muuttanut jäsen
Carl Erik Mannerheim ja Eugen Schaumanin isä Fredrik Schauman.

KUNNIAMERKKEJÄ
JA NUUSKARASIOITA

Ulla Tillander-Godenhielm kertoi keisarillisia armonosoituksia olleen monenlaisia, tärkeimpinä arvonimet, kunniamerkit ja aatelisarvot.

Korkeimmat arvomerkit olivat Pyhän Andreaksen kunniamerkit (kuvassa Bukowskilla myynnissä ollut kopio), jollaiset myönnettiin Ramsaylle ja Armfeltille varustettuina briljantein. Seuraaviksi arvokkaimmat olivat Pyhän Vladimirin, Pyhän Annan, Aleksanteri Nevskin ja Pyhän Stanislauksen ritarikuntien kunniamerkit. Ansioituneet kirkonmiehet saivat timantein koristeltuja piispanristejä.

Pyhän Katariinan kunniamerkin sai sosiaali- ja diakoniatyön uranuurtajana Suomessa vaikuttanut Aurora Karamzin, joka nuorena oli toiminut keisarinna Aleksandra Fjodorovnan hovineitinä Talvipalatsissa.

Keisarivallan aikana Suomessa myönnettiin 115 aatelisarvoa, mm. J.V. Snellmanille, Johan Palménille ja Leo Mechelinille.

Nuhteettoman palvelun kunniamerkin sai 60 vuoden palveluksesta ja jalometallisia lahjaesineitä Hänen keisarillisen majesteettinsa nimessä saivat muut ansioituneet, esimerkiksi J.L. Runeberg. Arvokkain tällainen arvoesine oli nuuskarasia, jonka kannessa oli tsaarin kuva, toiseksi arvokkaimmassa tsaarin monogrammi. Muita tällaisia lahjoja olivat monogrammeilla varustetut sormukset ja savukekotelot.

Nämä kaikki armonosoitukset olivat tärkeitä. Niitä saivat henkilöt, joilla oli ollut merkittävä rooli Venäjän ja Suomen suhteiden luomisessa ja ylläpitämisessä.

kari.naskinen@gmail.com

tiistai 25. helmikuuta 2020

Romain Gary ja Jean Seberg

Televisiosta tuli ranskalainen elokuva Aamunkoiton lupaus (2017), joka kertoo menestyskirjailija Romain Garysta (1914 - 1980). Eric Barbierin ohjaama kertomus on hyvä, mutta jää harmittavasti kesken, kun se loppuu, ennen kuin Gary rakastuu Jean Sebergiin. Naimisiin he menivät 1962 ja heistä tuli näkyvä pari viihdejulkisuuteen. Gary oli jo voittanut Ranskan arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon Goncourtin ja hänellä oli muitakin meriittejä, mm. diplomatian alalla. Jean Seberg taas oli huipulla nimenomaan Euroopassa Jean-Luc Godardin Viimeiseen hengenvetoon -elokuvan ansiosta (1960).

Kohuakin avioliitto aiheutti lähinnä siksi, että Gary oli 24 vuotta vanhempi kuin amerikkalaistähti. Seurapiirien keskipisteessä he joka tapauksessa olivat, kuten
Lauri Timonen kuvailee Jean Sebergin elämäkertakirjassa Erään filmitähden nousu ja tuho (Art House, 2018): Pian Jean Seberg löysi itsensä illastamassa presidenttien ja kulttuuriministerien kanssa, ja lounasseurana saattoi näyttäytyä esimerkiksi Charles de Gaulle, John Wayne tai Charles Chaplin.

Jo ennen naimisiinmenoaan Gary ja Seberg vierailivat Valkoisessa talossakin, jossa
Jacqueline Kennedy kysyi Sebergiltä, aikooko tämä avioitua Garyn kanssa. ”Mahdollisesti kyllä”, tuli vastaus, mutta rouva Kennedy varoitti: ”Älkää. Miehet menettävät kaiken mielenkiinnon heti kun sormukset on vaihdettu.”

Mikään helppo avioliitto siitä ei tullutkaan. Molemmat hyppivät aidan yli, eikä homma muutenkaan toiminut, vaikka Gary olikin hulluna kauniiseen Jeaniin. Mustasukkaisuudessaan Gary mm. haastoi
Clint Eastwoodin kaksintaisteluun, mutta se tyssäsi. Elokuvassakin Gary joutuu sotavuosien aikana yhteen kaksintaisteluun, ja aikamoinen kuumakalle hän tuntuukin olleen.

Kaksi lastakin Gary ja Seberg saivat, mutta tuli myös ero 1971.
Jean Seberg oli 40-vuotias, kun hänet löydettiin kuolleena autosta Pariisissa 8.9.1979. Hänen kädessään oli itsemurhaviesti. Kaksi päivää myöhemmin Gary piti kustantajansa Gallimardin tiloissa lehdistötilaisuuden, jossa hän ilmoitti: ”Syyllinen kuolemaan on FBI. He tuhosivat Jean Sebergin.”

Tämän jälkeen Gary erakoitui vähitellen asuntoonsa ja teki itsemurhan 2.12.1980. Hänen itsemurhaviestissä
än luki: ”D Day. Tällä ei ole mitään tekemistä Jean Sebergin kanssa. Särkyneiden sydänten rakastajat etsikööt viihdykkeensä muualta.”

FBI MYÖNSI

FBI-syyte oli perusteltuakin, vaikka Jean Seberg kyllä kuoli viinaan ja huumeisiin. FBI:n kova pomo
J. Edgar Hoover otti Sebergin hampaisiinsa, koska amerikkalaistähti tunnettiin mustien kansalaisliikkeen NAACP:n tukijana. FBI salakuunteli Sebergiä ja kun se sai kuulla, että Seberg odotti 1970 toista lastaan, FBI pani liikkeelle huhun, jonka mukaan isä olisi Mustien panttereiden johtoon kuuluva Raymond Hewitt. Muutakin sontaa FBI levitti Sebergin päälle ja lehdet julkaisivat näitä juttuja.

Romain Gary myönsi, että Seberg oli ihmisoikeusaktivisti, mutta FBI:n kampanja oli joka tapauksessa tietoisen törkeää mustamaalausta. Ranskassa Seberg johti kampanjaa köyhimpien luokkien arabityöläisten aseman kohentamiseksi.

Jean Sebergin kuoleman jälkeen FBI myönsi virheensä. Tyttärensä kuoltua isä Edward Seberg viikkasi Yhdysvaltojen lipun, eikä enää koskaan nostanut sitä lipputankoon, kuten oli ennen tehnyt joka aamu Marshalltownin pikkukaupungissa Iowassa.

Gary ohjasi elokuvat Linnut kuolevat Perussa (1968) ja Kill! (1971), joissa molemmissa Jean Seberg näytteli. Hänen romaaneistaan ja käsikirjoituksistaan muut ovat tehneet noin 20 elokuvaa. Aamunkoiton lupaus perustuu hänen elämäkerralliseen romaaniinsa (1960).

kari.naskinen@gmail.com

lauantai 22. helmikuuta 2020

Vaaran vuosia

Tällä hetkellä voi saada tuomioistuimessa rangaistuksen rankasta vittuilusta. Ei saa syyllistyy ”vihapuheeseen”. On pysyttävä ainoan ja oikean totuuden tiellä. Noudatetaan nollatoleranssia. Tuttua toisenlaisesta yhteiskuntajärjestelmästä, mutta nyt se on tullut meillekin.

Tällaista pilkunnussimista. Toista oli ennen, kun oli olemassa oikeita vaaroja. Sotien jälkeen puhuttiin peräti vaaran vuosista, kun pelättiin, että Suom
i voisi muuttua kommunistiseksi. Kovimmat pelkääjät kätkivät aseitakin pahanpäivän varalle.

Jo ennen sotia oli elett
y toisenlaisia vaaran vuosia, kun oltiin menossa päinvastaiseen ideologiaan. Äärioikeisto piti kansaa pelossa. Lapuan Liike ry. tuhosi työväenliikkeen kokoontumistiloja ja kirjapainoja, vasemmistolaisia ja vähän muitakin muilutettiin mustien autojen kyydityksillä itärajan taakse, muutama murhakin tehtiin jne.

Oman aikansa vihapuhujia olivat myös kirkonmiehet.
Pentti Haanpään pienoisromaanissa Isännät ja isäntien varjot (1935) on kuvaus tilanteesta, jossa seurakunnan pappi aloittaa emännän muistotilaisuudessa Iso Herneisen talossa oman ”saarnansa” sen jälkeen, kun oli viralliset surukahvit juotu:

”Tämä liike (tarkoitta
nee Suomen Lukkoa, Lapuan Liikettä, suojeluskuntia ja kaikkea sitä sorttia) on kansansielussa piilevän itsesäilytysvietin vaistonomainen ilmaus. Se on noussut sieltä, mistä on monesti ennenkin noustu…”

Kullankaivaja Aprami Kaira on pitäjän erikoinen persoonallisuus, joka vastaa: ”Mutta tyhmyyksiäkin
on tehty. Kun halutaan murskata kommunistinen liike, olisi pitänyt käydä käsiksi vain johtomiehiin, todellisiin kiihottajiin. Mutta tässäkin kunnassa kyyditsivät ilmanaikuisia resukemeleitä, kuokkaukkoja, joilla ei ole mitään merkitystä.”

”Kun punaista rikkaruohoa hävitetään, on temmattava vähäiset juuretkin pois”, sanoo pappi. ”On nykyisen tekniikan ansiota, että tämä yhteiskunnallinen puhdistustyö voidaan suorittaa suorastaan leikillisessä muodossa”, perustelee pappi käteviä muilutusajoja.

Muilutukset saivat nimensä lapualaisista Jaakko ja Jussi Muilusta, jotka 1929-32 olivat aktiivisimpina kyyditsemässä kommunisteja ja sellaisiksi oletettuja, toisia vain naapurikuntiin, mutta pahimpia Suomen ja Neuvostoliiton rajavyöhykkeelle asti. Satojen muilutusten kohteiksi joutuivat mm. Sosialistisen työväen ja pienviljelijöiden vaalijärjestön kansanedustajat Eino Pekkala, Jalmari Rötkö ja Asser Salo, eduskunnan varapuhemies Väinö Hakkila ja lopulta entinen presidentti K.J. Ståhlberg, vaikka hänestä nyt ei kommunistia saanut millään.

Jos Haanpää olisi kirjoittanut romaaninsa 30-40 vuotta myöhemmin, hän olisi voinut panna kirjan nimeksi ”Talonpojan tappolinja”, kuten Veikko Vennamo nimitti Rafael Paasion ja Mauno Koiviston hallitusten rakennemuutospolitiikkaa. Vieläkin talonpoikien tappolinjasta nykypäivää tarkoittaen puhutaan ainakin Maaseudun Tulevaisuudessa ja Suomen Uutisissa.

Isännät ja isäntien varjot kertoo nimenomaan siitä talonpoikien ja asutustilallisten ahdingosta, johon pula-aika oli johtanut. Isojakin taloja menee pakkohuutokauppaan, kun pankit eivät enää anna periksi lainojen ja korkojen aikatauluista.

Hyv
ässä aikataulussa pidetään myös etenemistä kohti oikeistodiktatuuria. Se nähdään kaiken pelastavana ratkaisuna. Kun suojeluskunnan toimesta pystytettyä sotapatsasta vihitään, sanoo sivummalla seisoskeleva Iso Herneisen poika Esa: ”Sadankin vuoden päästä te vietätte juhlamenoja näiden luitten päällä.”

Tämän jälkeen Esa Herneinen ja kymmenkunta muuta miestä lähtevät jokirantaan kuorimaan puita metsäyhtiölle. Pakko oli, kun leipää piti saada. Pappi kuitenkin sattui ajamaan pyörällä ohi, pysähtyy ja alkaa paasata lepopäivän pyhittämisestä. Ennen iltaa tulee sitten poliisi, joka antaa miehille haasteen kevätkäräjille vastaamaan sapattirikoksesta.

Haanpään romaani on hurja kertomus niistä vaaran vuosista, jolloin asiat sanottiin suoraan puolin ja toisin, eikä piiperretty henkisistä vammoista, kun oli vakavampiakin asioita pohdittaviksi. Tuolloin 90 vuotta sitten ei ollut työttömyyskorvauksia, ei lapsilisä, opintotukia eikä taiteilija-apurahoja, mutta sanoa sai mitä mieleen tuli. Nyt on kaikki muu, mutta ei sanomisenvapautta.

Lapuan Liike yritti perusteellisen valmistelun jälkeen vallankumoustakin 1932, mutta se ei onnistunut. Syytteeseen pantiin Mäntsälän kapinan jälkeen 102 vallankumouksellista, joista vain 20 sai vankeustuomion ja 32 sai ehdollisen tuomion.

Vielä Mäntsälään ei oikeistodiktatuuriin pyrkiminen lopahtanut, vaan Lapuan
Liikkeen seuraajaksi perustettiin jo samana vuonna Isänmaallinen kansanliike (IKL). Vuonna 1933 se meni vaaleihin yhdessä Kokoomuksen kanssa, mutta tulos oli Kokoomukselle niin murskaavan huono, että vaaliyhteistyö loppui siihen, ja IKL loppui 1944, kun sen toiminta fasistisena järjestönä lakkautettiin.

kari.naskinen@gmail.com

perjantai 21. helmikuuta 2020

Kaupunginjohtaja Timonen vähät välittää kaupunkilaisten mielipiteestä

Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen on leimautunut Lahti Energia Oy:n myymisen ajajaksi, joka osittain tai kokonaan. Törkeällä tavalla tämä paljastui tammikuussa, kun hän kaupunginvaltuutetuille järjestetyssä tiedostustilaisuudessa selvästi pimitti tietoa.

Eilen Timonen oli Lahden sos.dem. kunnallisjärjestön kuultavana. Kun Timoselta kysyttiin, onko hän käynyt vaikkapa markkinoilla kyselemässä lahtelaisten mielipidettä en
ergiayhtiön pilkkomiseen, vastasi Timonen, ettei hän tarvitse kaupunkilaisten mielipidettä, koska hän ajaa vain omistajan etua. Lahti Energian omistaja on Lahden kaupunki eli me lahtelaiset. Tätä ei Helsingistä tänne piipahtanut Timonen ymmärrä.

Olen keskustellut tässä asiasta muiden lahtelaisten kanssa keilahallissa, tennishallissa, Citymarketissa, eilen viimeksi Aleksin pubissa ja tietenkin siellä kuukausimarkkinoilla torilla. Vaikka ei siinä paljon keskusteltavaa edes ole, sillä lahtelaisten veronmaksajien ja äänestäjien kanta on yksiselitteisen selvä: energiayhtiöstä ei myydä viipalettakaan.

Timo
nen sen sijaan piiloutuu ns. omistajaohjauksen taakse. Hän ottaa ohjeet kaupunginhallituksen konserni- ja tilajaostolta, jonka epädemokraattisesta olemuksesta kirjoittaa kaupunginvaltuutettu, varatuomari Jorma Ratia (Kok) tämän päivän Etelä-Suomen Sanomissa. Jaoston jäsenet ovat puheenjohtaja Aleksi Mäntylä (vihreä), Alettin Basboga (SDP), Pekka Komu (SDP), Toni Putula (Kok) ja Jenna Koskelo (Kesk).

Ratia ihmettelee, että energia-alan kaiken tietäväksi asiantuntijaksi heittäytynyt Mäntylä ei esimerkiksi Ratian ollessa LE Oy:n hallituksen puheenjohtajana ollut kertaakaan häneen yhteydessä. Sen sijaan Mäntylä on yhteydessä Timoseen, jonka kanssa hän nyt yrittää tuhota Lahti Energia Oy:n.

Mäntylä – Timonen perustelee Lahti Energian pilkkomista sillä, että on riski pitää ”munat samassa korissa”.
Siis että jos energia-alaa kohtaisi jokin katastrofaalinen huononnus, niin kaupunki yksin ei joutuisi kuseen, vaan vahinkoja olisivat muutkin jakamassa. Mikähän sellainen muutos olisi?

Suomen johtavan energia-alan julkaisun, Energiateollisuus ry:n Energiauutisten pääkirjoituksessa sanotaan, että sähköä tarvitaan lisää, ja paljon: ”Kun varovastikin ynnäillään, saadaan isoja lukuja. Sähkönkäyttö saattaa jopa kaksinkertaistua parinkymmenen vuoden kuluessa.” (Energiauutiset 1/2020)

Näkymät en
ergia-alalla ovat siis selvästi kasvuvoittoiset. Mäntylä ja Timonen eivät ainakaan toistaiseksi ole tuoneet esille päinvastaista tutkimustietoa.

SEURAAVAKSI JÄÄHALLI

Tuore omistajaohjaukseen liittyvä pienempi asia on, että Lahden kaupunki siirtää Lahden jäähalli Oy:n osakkeensa Spatium Oy:lle. Näillä osakkeilla on enemmistö äänivallasta, joten Spatiumista tulee määrääjä Lahden jäähallissa. Spatium on kaupungin omistama kiinteistöyhtiö.

Spatium on näitä kummallisia tapauksia. Sen hallituksen jäsenet ovat jonkinlaisia c-sarjan pikkupoliitikkoja. Kun katsoin hallituksen nimilistaa, ei edes nimiltä tuttuja ole muut kuin varavaltuutettu
Marko Varjonen (Kok) jotenkin. Kaupungin tarkastuslautakunnankin mielestä hallitus on mitätön, toimitusjohtaja Jouni Kanervon vietävissä.

Pari vuotta sitten Kanervolle lahjoitettiin 31 000 euron bonuspalkkio. Menettely sai jyrkän tuomion tarkastuslautakunnalta, jonka mukaan näin iso tulospalkkio osoitti, että omistajaohjaus oli pettänyt pahasti. Tarkastuslautakunta piti tapahtunutta ilmiselvänä väärinkäytöksenä, jo
ka voidaan tulkita myös kaupungin sisäiseksi, rakenteelliseksi korruptioksi. Kun Spatiumin hallituksen jäsen Lasse Koskinen (Ps) kritisoi Kanervon isoja bonuksia, hänet erotettiin hallituksesta ”luottamuspulan” takia.

Nyt Mäntylän, Kanervon, Varjosen lonkerot saavat jäähallin
otteeseensa. Kun seuraavien kunnallisvaalien jälkeen tehtävät kuitenkin menevät uusiksi, niin Timonen voitaisiin siirtää kaupungintalolta jääkoneen ajajaksi?

kari.naskinen@gmail.com

tiistai 18. helmikuuta 2020

Lisää Beethovenia



Levyn kannessa Leonard Bernstein johtaa Ludwig van Beethovenin Eroica-sinfoniaa. Vuonna 2018 Bernsteinin West Side Story -musikaalin sävelmät olivat sinfoniaorkestereiden eniten soitetut kappaleet. Toisellakin sijalla oli Bernstein Candide-musikaalin alkusoitollaan. Nämä tilaston kärkitilat johtuivat siitä, että Bernsteinin syntymästä tuli 2018 kuluneeksi sata vuotta. Tällaiset merkkivuodet otetaan aina huomioon orkestereiden ohjelmistoissa, ja nyt esille nousee varsinkin Beethoven, jonka syntymän 250-vuotisjuhlinta osuu joulukuulle 2020.


Beethovenin juhlavuoteen otettiin ennakkoa jo viime syyskaudella, ja Eroica nousi vuoden 2019 eniten konserteissa soitetuksi teokseksi. Seuraavina olivat Pjotr Tshaikovskin Viulukonsertto ja 5. sinfonia. Tshaikovskin syntymästä tulee tänä keväänä kuluneeksi 180 vuotta.

Kun ei eritellä yksittäisiä teoksia, on Beethoven yleensä aina soitetuin säveltäjä. Vuonna 2018 hänen jälkeensä seuraavina olivat Mozart, Bernstein, Bach, Brahms ja Schubert. Vuonna 2019 kärjessä olivat muuten samat, mutta Bernstein oli pudonnut alemmas.

Elävistä säveltäjistä esitetyimmät ovat viime vuosina olleet elokuviin paljon musiikkia tehnyt
John Williams, Arvo Pärt, James MacMillan, Philip Glass ja John Adams. Kahdenkymmenen eniten esitetyn elävän joukossa on myös Kaija Saariaho.

Eniten konsertteja/oopperoita johtaneet kapellimestarit 2019:
Andris Nelson (123)
Valeri Gergijev
Paavo Järvi
Jakub Hrusha
Jaap van Zweden
Francois-Xavier Roth
Yannick Nezet-Seguin
Herbert Blomstedt
Daniel Harding
Semyon Bychkov

Eniten konsertoineet viulistit 2019:
Leonidas Kavakos
Joshua Bell
Isabelle Faust
Renaud Capucon
Augustin Hadelich
James Ehnes
Frank Peter Zimmermann
Vilde Frang
Leila Josefowicz
Pekka Kuusisto

Eniten konsertoineen pianistit 2019:
Yuja Wang
Jan Lisiecki
Emanuel Ax
Daniil Trifonov
Rudolf Buchbinder
Sir Andras Schiff
Denes Varjon
Yefim Bronfman
Leif Ove Andsnes
Kirill Gerstein

Esitetyimmät oopperat kaudella 2019-20:

Verdi: La traviata
Bizet: Carmen
Puccini: La boheme
Mozart: Don Giovanni
Mozart: Taikahuilu
Verdi: Rigoletto
Rossini: Sevillan parturi
Puccini: Madama Butterfly
Mozart: Figaron häät
Verdi: Aida
- - - - -
17.
Beethoven: Fidelio

Eniten esitetty operetti: Johann Straussin Lepakko.
Eniten esitetty musikaali:
Frederick Loewen My Fair Lady.

kari.naskinen@gmail.com

perjantai 14. helmikuuta 2020

Miten sen sähköauton saa?

Kuulkaas nyt SDP, vasemmistopuolue, kommunistit ja vihreät, hallitus, työryhmät, valiokunnat ja muut. Kun pitäisi lopettaa vanhalla autolla ajaminen ja vaihdettava sähköautoon, niin miten se käy.

Toissa vuonna vaihdon bensa-auton uudempaan. Sain vanhasta hyvitystä 2500 euroa ja kun panin muutaman tonnin lisää rahaa, pystyin ostamaan vähän tuoreemman mallin. Tämä sama tulee toistumaan 8-10 vuoden kuluttua. Tällä systeemillä en kuitenkaan vielä vuonna 2035:kään saa sähköautoa.

Jonkin verran sähköautot varmaan halpenevat, mutta vaikealta tuntuu. Lisäksi te uhkaatte nostaa ensi syksynä bensaveroa, joten autonkäyttöni kallistuu ja säästöön jää tästäkin syystä vähemmän rahaa seuraavaa autonvaihtoa varten.

En tule toimeen ilman autoa, joten ajan aina vanhalla bensa-autolla, jos ei nyt tule esille jotain ratkaisevasti uudenlaista vaihtoehtoa. Vain siksi, ettei minulla ole varaa ostaa sähköautoa, en voi mitenkään olla syyllinen esimerkiksi Intian liikenneruuhkien aiheuttamaan maapallon ilmaston huononemiseen enkä Finlandia-hiihdon peruuttamiseen.

kari.naskinen@gmail.com

torstai 13. helmikuuta 2020

Muhammad Ali, Chuck Wepner, Rocky Balboa

Keskimmäinen nimi on tuntematon. Johtuu siitä, että aikaa on kulunut 45 vuotta. Chuck Wepner nousi suureen julkisuuteen helmikuussa 1975, kun hän otteli raskaan sarjan maailmanmestaruudesta Muhammad Alin kanssa, iski suuren mestarin kerran kanveesiinkin (kuvassa), mutta hävisi lopulta. Rocky Balboa taas on sankari kolme Oscaria voittaneessa elokuvassa, johon idean Sylvester Stallone sai nimenomaan Wepnerin ja Alin ottelusta.

Nämä asiat tulevat esille elokuvassa
The Bleeder (2016), jota ei Suomessa ole nähty elokuvateattereissa, mutta dvd:nä löytyy. Elokuvan nimi ”Vuotaja” tulee Wepnerin lempinimestä, joka johtui Wepnerin herkästi haavoille menneestä ihosta. Wepnerin uran aikana hänen kasvojaan pantiin kuntoon yli 300 tikillä. Suomenkielisissä teksteissä lempinimi on käännetty kummallisesti ”Pistäjäksi”. Elokuvan alkuperäinen nimi on Chuck, mutta Suomessa myytävä dvd on Englannin markkinoille tarkoitettu ja nimeltään Bleeder.

Philippe Falardeaun ohjaama elokuva on hyvä, se kertoo koruttomasti Wepnerin elämän kohokohdan ja senjälkeisen aallonpohjan huumeidenvälityksen takia tulleesta vankilatuomiosta 1980-luvun lopulla. Wepnerin roolissa on Liev Schreiber, joka monien monien sivuosien jälkeen on nyt tehnyt parhaan roolinsa.

Wepnerin pääsy MM-otteluun oli promoottori
Don Kingin ansiota. Ali oli edelliset viisi MM-otteluaan nyrkkeillyt mustia miehiä vastaan ja nyt King halusi, että kaupallisista syistä pitää seuraavan vastustajan olla valkoihoinen. Raskaan sarjan haastajalistan kymmenen ensimmäisen joukossa ei muita valkoisia ollut kuin Wepner, joten soitto tämän managerille Al Bravermanille ja asia oli sillä selvä.

Chuck Wepner oli pienen Bayonnen (New Jersey) kaupungin nimimiehiä jo ennestään, mutta nyt pomppasi. Wepner oli kova kundi kehässä, oli ennen Alin kohtaamista voittanut ammattilaisena 30 ottelua (13 tyrmäyksellä), hävinnyt 9. Tappio-otteluissa Wepneriä ei kertaakin ollut tyrmätty, mutta pari kertaa tuomari oli joutunut keskeyttämään ottelut Wepnerin ”vuotamisen” takia. Näin oli käynyt myös George Foremanin ja Sonny Listonin kanssa. Sen sijaan Wepner oli nimimiehistä voittanut ainakin Ernie Terrellin.

MM-ottelu oli kuitenkin aivan jotain muuta. Wepner oli jo 35-vuotias, mutta oli Alikin jo 33-vuotias. Richfield Coliseumissa lähellä Clevelandia 20 000 ihmistä ja Bayonnen oma poika, tuttu viinakaupanmyyjä, nousemassa kehään. Don King oli markkinoinut matsia mainoslauseella ”Pannaan valkoinen kaveri palasiksi”. Wepnerin lisäksi kukaan muu ei uskonut ottelun kestävän täyttä viittätoista erää, vedonlyönnissä tarjottiin Alin tyrmäysvoittoa eriin 1-5.

Mutta mitä ihmettä! Ali piti omaa showtaan ja johti kyllä ottelua pisteissä, mutta 9. erässä tapahtui kummia: Wepner löi Alin lattiaan.
Yleisö nousi seisomaan. Sensaatio! Gongin kumahdettua erän päätteeksi Wepner meni omaan kulmaukseensa ja sanoi managerilleen: ”Al, starttaa auto, lähdetään kohta pankkiin, meistä tulee miljonäärejä.”

Muhammad Ali terästäytyi, mutta verta taas valuen Wepner pysyi pelissä mukana. Vasta viimeisessä erässä Ali sai iskettyä Wepnerin kanveesiin, josta Wepner nousi ylös, mutta kehätuomari keskeytti ottelun suurempien vahinkojen estämiseksi. Ottelu loppui tekniseen tyrmäykseen 19 sekuntia ennen täyttä aikaa!

Alikin oli rättiväsynyt ja myöhemmin hän sanoi, ettei kukaan muu kuin Wepner olisi pystynyt kamppailemaan samalla tavalla
täyttä aikaa. Wepnerin kasvoihin ommeltiin jälleen 23 tikkiä.

Ali sai ottelusta 1,5 miljoonaa dollaria ja Wepnerkin sai hänelle ruhtinaallisen summan 100 000 dollaria. Sport Illustrated pani Wepnerin kuvan etusivulle ja sitten tuli tieto, että Stallone alkaa tehdä ensimmäistä
Rocky-elokuvaansa. Tämä kaikki pani Wepnerin pään sen verran pyörälle, että alamäki alkoi. Kavereita oli ja baareissa kova meininki. Television suositussa viihdeohjelmassa Wepner sanoi harrastuksikseen viinin, laulun ja naiset. Avioerokin tuli.

Stallonenkin Wepner tapasi, ja kun Stallone teki käsikirjoitusta
Rockyn jatko-osaan, hän kirjoitti mukaan pienen roolin myös Wepnerille. Tämä rooli kuitenkin otettiin käsikirjoituksesta pois vähän ennen kuvausten alkamista.

MM-ottelun jälkeen Wepner otteli vielä yhdeksän kertaa ja lopetti 1978. Hän asuu nykyisin New Yorkissa ja täyttää tämän kuun lopulla 81 vuotta.

Mutta elokuvajatkoa seuraa: Bleederin jälkeen on nyt tullut samasta aiheesta elokuva The Brawler, jonka ensi ilta oli Yhdysvalloissa tammikuussa 2019.

kari.naskinen@gmail.com