Voittamaton Suvorov

Venäjän historian suurin sotapäällikkö on ollut generalissimus Aleksandr Suvorov (1729 - 1800), jonka suku oli kotoisin Suomesta. Sotaretkillä Suvorov lauleskeli iltanuotiolla suomalaisia kansanlauluja ja esitti miehilleen suomalaisia kansanrunoja, joista nämä eivät tietenkään mitään ymmärtäneet. Suvorovin suomalaisuus ei kuitenkaan tule esille Vsevolod Pudovkinin elokuvassa Suvorov (1940), joka kattaa Suvorovin elämän viimeiset vuodet alkaen sotaretkestä Puolaan 1794 ja päättyen Italian Alpeille 1799 Napoleonin sotiin. Suvorov johti yli 60 taustelua, eikä hävinnyt niistä yhtäkään. Elokuvassa Suvorovia esittää Nikolai Tsherkasov, joka sai tästä roolista Stalinin palkinnon 1941.

Aleksandr Suvorovin esivanhemmat olivat muuttaneet Ruotsin puolelta tänne valtakunnan itäosaan nimellä Suvor ja sitten on tarkka vuosilukukin 1618, jolloin he muuttivat Räisälään nimellä Suvara ja sieltä edelleen Ruotsin valloittamaan Inkeriin 1622 nimellä Sywewara (Syvävaara). Jossain vaiheessa nimi venäläistyi Suvoroviksi ja Aleksandr syntyi jo Moskovassa. Suvorov itsekin selitti nimensä olleen alun perin Syvävaara.

Suomi tuli Suvoroville itselleenkin tutuksi, sillä 1791-72 hän toimi Viipurin käskynhaltijakunnassa ja johti mittavia linnoitustöitä Ruotsin-vastaisella rajalla. Viipurin, Käkisalmen, Haminan, Lappeenrannan ja Olavinlinnan linnoituksia vahvistettiin sekä rakennettiin Taavetin linnoitus ja Ruotsinsalmen merilinnoitus. Silloin alettiin rakentaa myös ns. Suvorovin kanavia Puumalassa, Ruokolahdella ja Sulkavalla Saimaan tykkivenelaivastoa varten.

Suvorovin varsinaiseksi asemapaikaksi oli määrätty Olavinlinna, mutta hän ei siellä viihtynyt, vaan muutti Kyminkartanoon, jossa suomalaiset tervaporvarit kokoontuivat. Siellä puhuttiin suomea, ja Suvoroville paikka oli hyvä, koska siellä hän sai tietoa Ruotsin armeijan toiminnasta. Karjalaista suomen kieltä Suvorov oli oppinut Tverin Karjalassa, jossa hän aikoinaan oli asunut. Kyminkartanoon Suvorov rakennutti kappelin ja koulutti siellä ortodoksikuoroa. Kyminkartanosta Suvorov muutti Haminaan leskirouva Anna Elisabeth Griinin ullakkohuoneistoon ennen palaamistaan Pietariin. Toisen komennuksen Suomen puolelle hän sai Puolan-sotaretken jälkeen 1795, jolloin hän kävi tarkastamassa linnoituksia.

SILMÄMITTA,
NOPEUS, PAINOSTUS

Suvorov kehitti venäläistä sotataktiikkaa aivan toisenlaiseksi kuin oli totuttu. Hän kirjoitti siitä myös kirjan Voittamisen taito, joka 2015 ilmestyi suomeksikin. Suvorovin taktiikka perustui kolmeen asiaan: rynnäkkö ja pistintaistelu, silmämitta sekä nopeus ja painostus. Sotamiehiä ei pitänyt opettaa luennoilla, vaan kädestä pitäen ja näyttäen, mutta tämä ei tietenkään kovin tehokkaasti ollut mahdollista, koska massat olivat isoja.

Valt. tri Markku Salomaan ja fil. tri Aimo Ruususen kääntämä kirja sisältää osia Suvorovin elämäkerrasta ja hänen merkityksestään venäläiselle sotataidolle Napoleonin sodista nykypäivään. Komentajille tarkoitettu teksti on saatettu mahdollisimman yleistajuiseksi. Teos selittää, miksi venäläinen sodankäynti on aina ollut hyökkäyksellistä. Suvorov ei tuntenut muita taistelutapoja. Viivytys, vetäytyminen ja puolustus olivat vain valmistelevia ja hyökkäykselle alisteisia toimia.

Preussilaista sotataitoa Suvorov ei ymmärtänyt – että taistelu voitaisiin edeltä käsin suunnitella. Eräälle itävaltalaiselle yhteistyökenraalille, joka pyysi Suvorovilta suunnitelmaa ennen taistelua, hän lähetti tyhjän paperin. Suvorov kiinnitti huomiota myös kansanomaisuuteen ja sotilaiden kansallisylpeyteen. Se kävi päinsä vetoamalla omaan ortodoksiseen uskoonsa. Hänen kuuluisia kehotussanojaan taisteluun mennessä olivat: ”Minä olen venäläinen, te olette venäläisiä, Jumala on meidän puolellamme, kiiruhtakaa tekemään hyvää, eteenpäin, uraa!”

Suvorov oli operatiivisena johtajana nero, mutta hän ei koskaan oikein oppinut ymmärtämään poliittisia strategioita. Suvorov palveli läpi armeijan kaikki sotilasarvot alokkaasta generalissimukseksi.

MITÄTÖN ELOKUVA

Pudovkinin elokuva Suvorovista on kuin filmattua teatteria. Miehet seisovat ja puhuvat. Kahteen taistelukohtaukseen on uhrattu yhteensä neljä minuuttia. Ilmeisesti tämä johtuu siitä, että upeita mykkäelokuvia ohjannut Pudovkin ei osannut sopeutua äänen mukaantuloon - oli nyt niin äänen vanki, että unohti elävän kuvan liikkeen. Hänen tunnetuimmat mykkäelokuvansa ovat 1920-luvulta: Äiti, Myrsky yli Aasian ja kolme vuotta sitten televisiostakin tullut Pietarin viimeiset päivät.

Vuonna 1928 Pudovkin antoi yhdessä Sergei Eisensteinin ja Grigori Aleksandrovin kanssa julkilausuman, jossa käsiteltiin äänielokuvan kaksiteräisyyttä. Hyvänä he pitivät sitä, että ääni tarjoaa yhden ulospääsytien monista umpikujista. Yksi sellainen on mahdollisuus luopua väliteksteistä. Pudovkin itse ei tässä kuitenkaan onnistunut, vaan vielä hänen toisessakin äänielokuvassaan Suvorovissa on monta pitkää selitysvälitekstiä.

Lisäksi vaikuttaa erikoiselta, että Aleksandr Suvorovista on paikoitellen tehty koominen hahmo. Keisari Paavali I:n palatsin kiiltävillä lattioilla Suvorov liukastele kuin Mr. Bean ja keskusteluissa alaistensa kanssa Suvorov näyttää hetkittäin pelleltä.

Elokuvan toiseksi ohjaajaksi on nimetty Mihail Doller, joka oli apulaisohjaajana myös Pietarin viimeisissä päivissä.

kari.naskinen@gmail.com