maanantai 30. tammikuuta 2023

Neljä estettä Venäjän ja Ukrainan rauhanneuvotteluille

Lännen sekopää Donald Trump sanoi, että jos hänet valittaisiin presidentiksi, hän pystyisi lopettamaan Ukrainan sodan 24 tunnissa. Enemmän luottaisin kuitenkin toiseen amerikkalaiseen Tom Cruiseen, joka kykeni tuhoamaan turvallisesti terroristien jo lentoradalle lähettämän ydinpommiohjuksen elokuvassa Vaarallinen tehtävä IV – Ghost Protocol (2011).


Helppo tehtävä sodan lopettaminen ei kuitenkaan ole. Amerikkalaisen Rand-ajatushautomon tuoreessa raportissa
ennakoidaan sodan jatkuvan ehkä pitkäänkin. Lännen aseavusta ei ole apua, jos se jatkuu epämääräisenä, koska se tavallaan ylläpitää kummankin osapuolen optimismia: Ukraina uskoo aseavun edelleen kasvavan ja auttavan sen saavuttamaan tavoitteensa, kun taas Venäjä olettaa lännen aseavun ennen pitkää heikkenevän, mikä kääntäisi sodankäynnin Venäjän eduksi.

RAND Corporation on tutkimuslaitos ja ajatushautomo, joka perustettiin 1948 tuottamaan analyysejä USA:n asevoimille. Alkurahoituksena se sai miljoona dollaria Fordin säätiöltä. Viime viikolla imestyneessä raportissaan Rand lähestyy sotaa siitä näkökulmasta, mikä on sen lopettamisen merkitys nimenomaan Yhdysvalloille - ”miten vaihtoehtoiset liikeradat vaikuttaisivat Yhdysvaltojen etuihin”.

”Haitat pitkittyvästä sodasta ovat USA:lle suuremmat kuin hyödyt”, sanotaan heti raportin alussa. ”Vaikka Washington ei voi itse määrittää sodan kestoa, se voi ryhtyä toimenpiteisiin, jotka edistävät konfliktin lopullista neuvotteluratkaisua. Sodan lopettamista koskevan kirjallisuuden pohjalta tunnistetaan tärkeimmät esteet Venäjän ja Ukrainan neuvotteluille, ja näitä esteitä ovat:

1. Ukrainan tulevan tuen suunnitelmien selvittäminen.
2. Ukrainan turvallisuuteen sitoutuminen.
3. Ukrainan puolueettomuutta koskevien takeiden antaminen.
4. Ehtojen asettaminen Venäjän pakotteiden lieventämiselle.

USA:n mahdollisuus ottaa askeleita kohti rauhanneuvotteluja olisi, että Ukrainalle luvata vakaa aseapu ja kunnon tukipaketti, jotka kuitenkin kytketään Ukrainan halukkuuteen osallistua ja toteuttaa rauhanprosessi.Tämä yllyttäisi myös Venäjää mukaaan rauhanprosessiin. Vaikeana kysymyksenä nähdään turvallisuustakuiden muotoilu sellaiseksi, että molemmat osapuolet ne hyväksyisivät. Esimerkkinä tällaisesta raportissa mainitaan Istanbulissa viime maaliskuussa luotuja rauhanehtoja, joissa Ukraina jäisi Naton ulkopuolelle, mutta sille taattaisiin eriasteisia turvallisuussitoumuksia USA:n ja sen liittolaisten taholta.

Pakotteista Venäjälle Randin raportti sanoo, että ne ovat jo aiheuttanut niin suurta vahinkoa Venäjälle, että sodan jatkaminen ei ole tarpeellista. Sen sijaan joistakin pakotteista luopumista, voisi nyt käyttää rauhanprosessin edistämiseen.

Jos rauhaa ei saada aikaan, varoittaa Rand myös ydinsodan kasvavasta riskistä sodan pitkittyessä. Oletus on, että tuollaisessa tapauksessa Venäjä aloittaisi ydinaseiden käytön, jolloin sota muuttuisi Venäjän ja Naton väliseksi. Sodan pitkitymiseen kiinnitetään muutenkin paljon huomiota tässä 30-sivuisessa raportissa. Yksi pelko on, että Venäjän sotaponnistelut tuottavat tulosta ja muuttavat tilanteen Ukrainassa kestämättömäksi.

Euroopan ja USA:n varastot joidenkin aseryhmien osalta ovat 
jo vähissä,
joten on syytä epäillä, johtaako pidempi sota
lisähyötyihin
Ukrainallemahdollisia ovat myös lisätappiot.
USA:lle ja Euroopalle kustannukset Ukrainan valtion
pitämiseksi taloudellisesti
vakavaraisena moninkertaistuvat
ajan myötä, koska
sota estää investointeja ja tuotantoa.
Sodan aiheuttamat maailmanlaajuiset taloudelliset häiriöt
mahdollisesti lisääntyvät niin kauan kuin konflikti on
käynnissä”,
sanotaan Randin raportissa.

Sodan puhkeaminen aiheutti voimakkaan
nousun energian
hintoihin, mikä on puolestaan
vaikuttanut inflaatioon ja
talouskasvun hidastumi
seen maailmanlaajuisesti. Rand
ennustaa, että energian kallistuminen johtaa jopa
150 000 ihmisen kuolemaan Euroopassa kylmän talven
takia 2022-23.

kari.naskinen@gmail.com

sunnuntai 29. tammikuuta 2023

Nainen ison puun varjossa


Jokaisen ihmisen pitäisi saada olla ”mää itte”, joku jolla on oma elämä, omat ystävät ja työ. Näin kirjoitti keski-ikäinen kotirouva
Tellervo Koivisto, jonka puoliso Mauno Koivisto ei vielä tuossa vaiheessa ollut tasavallan presidentti. Lahden kaupunginteatterin näytelmässä Minä, Tellervo nousee keskeiseksi kohtaukseksi se, kun Tellervo luettelee miehelleen, miten avioliiton voisi myös järjestää: vaimo olisi tohtori, mies olisi kotona ja hoitaisi lasta, odottaisi vaimon tuloa töistä ja tarjoilisi sitten ruuan pöytään; välillä vaimo myös toisi omia kavereitaan ja työtovereitaan kotiin palaveeramaan.


Anna Krogeruksen näytelmässä kirjailija Aura Kiiski on haastattelemassa 92-vuotiasta Tellervo Koivistoa, josta hänellä on tekeillä näytelmä. Hän on suunnitellut, että näytelmän nimeksi tulisi ”Nainen ison puun varjossa” - olihan Mauno Koivisto elämänsä keskeisissä valtiollisissa vaiheissa Suomen suurin henkilö, jonka varjossa puolison oman identiteetin rakentaminen ei ollut aivan yksinkertaista. Näytelmäkirjailijan ja Tellervo Koiviston tapaamisessa käy kuitenkin selväksi, että Tellervo silti onnistui, ja kirjailija sanookin, että hän vaihtaa näytelmän nimeksi Minä, Tellervo.

Kirjailijaa esittää Anna Pitkämäki ja vanhan Tellervon roolissa on vierailijana Annukka Blomberg Kuopion kaupunginteatterista. Näytelmän rakenne on kuitenkin sellainen, että episodimaisesti läpi Tellervon elämää kuvaavassa kertomuksessa ovat mukana myös nuorena ”Tellenä” Liisa Vuori ja keski-ikäisenä rouva Koivistona Laura Huhtamaa. Sen sijaan mies on aina mies miesten johtamassa maailmassa, eikä edes vanhene, joten Manu on koko ajan Tapani Kalliomäki. Idea toimii hyvin. Se on tuttu esimerkiksi television dramatisoiduista dokumenteista, joissa historiallisia tosiasioita välillä väritetään näytelmällisillä kohtauksilla.

Tellervo Kankaanranta oli päättänyt pysyä naimattomana,
mutta mukavassa kohtauksessa itsenäisyyspäivän aattona 1950 hän tapaa Turussa yliopistossa opiskelevan Mauno Koiviston. Jo maaliskuussa he menivät kihloihin ja kesällä 1952 naimisiin Punkalaitumen kirkossa. Sulhanen halusi kirkkohäät ja morsian suostui, vaikka ei uskonnollinen ollutkaan.

Uskonnollisuus siis vähän erotti pariskuntaa, mutta ei häirinnyt elämää. Politiikassa Tellervo kuuluu selvästi SDP:n vasempaan reunaan, Manu oli oikeammalla, eikä tästäkään ongelmia syntynyt. Näytelmässä ei politiikka ole esillä. - ”
Sain tehdä mitä halusin, kirjoittaa mitä halusin. Hän ei koskaan sensuroinut tekemisiäni missään muodossa. Eivät ne kaikki olleet hänelle mieleisiä asioita, mutta ei hän yrittänyt jarruttaa minua, vaan antoi täyden tuen ja vapauden.”

Näytelmän rajaus on sellainen, että se keskittyy lähes kokonaan aikaan ennen ja jälkeen Koiviston presidenttiyttä. Tellervon nuoruudesta tulee esille se hänen omista kirjoistaan tuttu asia, joka vaikutti hänen koko elämäänsä:
kun Punkalaitumella syntynyt Tellervo siirtyi oppikouluun 25 kilometrin päähän Lauttakylään, siellä tuli uskonnonopettajaksi pastori Lauri Jokinen, jonka kuritusmenetelmät jättivät elinikäisen trauman. Jokinen ei ehkä ollut pedofiili, mutta muuten täydellinen alistaja. Kun Jokisesta alettiin myöhemmin puuhata paikkakunnalle muotokuvaa, tieto tästä aiheutti rouva Koivistolle pitkäaikaisen masennuksen, jonka takia hänen oli käytävä terapiassakin. Edelleen Tellervo sanoo, että aina kun hän joutuu palaamaan asiaan, kuten nyt tapaamaan tulleen näytelmäkirjailijan kanssa, hän masentuu muutamaksi päiväksi.

Pastori Jokinen oli kova Lapuanliikkeen mies, ja varmaan Tellervo Koiviston muistikuvat opettajasta palautuivat rajusti mieleen Lapualaisoopperan kantaesityksessä, joka osaltaan innosti hänet mukaan politiikkaan: ”Ensinnäkin oli ilta ja yö vuonna 1966, jolloin olin mukana, kun Arvo Salon Lapualaisooppera esitettiin ensi kertaa ja samalla pidettiin vaalivalvojaisia [vasemmisto sai äänistä 51 %]. Se oli taitekohta, läpimurto. Silloin keskusteltiin ensimmäistä kertaa vapaasti uusista poliittisista asetelmista, uusista vapauksista, uusista aatteista, uudesta ihmisestä. Tunnelma oli ainutlaatuinen.”

Eduskuntaan Tellervo Koivisto valittiin 1972 ja Helsingin kaupunginvaltuustoon 1976. Varsinkin valtuustotyöskentelyä hän sanoo näytelmässä myönteiseksi kokemukseksi, koska siinä pystyttiin vaikuttamaan tuttuihin oman paikkakunnan asioihin. Tähän nähden on outoa, että näytelmän kaksi kohtausta valtuustosta ovat kuin television hölmöimmistä sketsisarjoista – ohjaaja Hilkka-Liisa Iivanainen on kai ajatellut, että nytpä oikein revittelen tässä kohtaa ja teen kauunginvaltuutetuista täysiä pässinpäitä.

Turha kohtaus on myös kirjailija Aura Kiisken valittaminen omasta elämästään ja ammatistaan. Eivät meitä tässä näytelmässä kiinnosta kirjailijoiden ongelmat, vaan Tellervo Koivisto.

Kokonaisuudessaan hyvä näytelmä, mutta on tuttua juttua vähänkin Tellervo Koiviston elämää seuranneille, johon on ollut mahdollisuus kirjojen, runsaiden lehtijuttujen ja tv-esiintymisten ansiosta. Tuo tehokkaasti esille Tellervo Koiviston ponnistelun naisten oikeuksien ja tasa-arvon puolesta.

kari.naskinen@gmail.com

lauantai 28. tammikuuta 2023

Kokoomuksen ja SDP:n lähentyminen päätyi hillittyyn markkinatalouteen


Kokoomuksen ja SDP:n hallitusyhteistyöstä 1980-luvulla tohtoriksi väitelleen
Jouko Marttilan väitöskirjan mottona on mukaelma Pentti Saaritsan runonsäkeestä:

”Kuka tarvitsee pörssikauppaa,
en minä eikä Nieminen
sitä tarvitsee järjestelmä tämä kapitalistinen”


Alkuperäisessä Saaritsan tekstissä pörssikaupan tilall
a on työttömyys. Saaritsan runon sävelsi Kaj Chydenius 1969 ja lauloi sen levyllekin itse. Myöhemmistä levytyksistä muistan Jaakko Tepon.

Kokoomuksen ja SDP:n yhteistyö tulee taas ajankohtaiseksi, kun seuraavaa hallitusta kootaan.
Marttila väitteli tohtoriksi 2016 Helsingin yliopistossa ja kirjan väitöksestä julkaisi Docendo samana vuonna. Marttila käsitteli näiden puolueiden lähentymistä kuuluisan Korpilammen konferenssin (1977) jälkeen ja käytännön talouspolitiikan toteuttamista Harri Holkerin sinipunahallituksessa 1987-90. Edellisen kerran SDP ja Kokoomus olivat olleet samassa hallituksessa 1958-59, pääministerinä K-A. Fagerholm (SDP).

Tutkimuksessa kuvataan kuinka
Kokoomus ja SDP päätyivät 1987 vastakkaisia yhteiskuntajärjestyksiä tavoitelleista lähtökohdista kannattamaan yhteistä talouspolitiikkaa – hillittyä markkinataloutta. Tämä kulminoitui juuri Holkerin hallituksen perustamiseen ja sen toteuttamaan ohjelmaan.

Korpilammen järjestämisen taustalla olivat talouden ja yhteiskunnan epävakaudet, joita ratkaisemaan pyrkinyt Kalevi Sorsan II hallitus (1977-79) oli saanut kesällä 1977 valmiiksi Suomen historian ensimmäisen elvytyspaketin. Sen toimeenpano oli edessä, mutta eturyhmien ja puolueiden suhteet olivat pahasti tulehtuneet, joten Sorsa päätti tarttua härkää sarvista. Konferenssin tavoitteena oli päästä eroon haitallisesta epäluottamuksen ja kyräilyn ilmapiiristä, ja Sorsan sanoin elvytyksen hengen pitäisi levi laajapohjaisesti kaikkien poliittisten ja taloudellisten piirien keskuuteen.

Jotain isoa tapahtuikin, käynnistyi suomalainen konsensus. Tapahtui liikahduksia, kuten Marttila totesi: ”Kokoomus siirtyi kansankapitalismia ja markkinataloutta korostaneelta linjalta sosiaaliseen valintatalouteen ja keskustaoikeistolaiseksi puolueeksi. SDP:n tavoittelema demokraattinen sosialismi ja suunnitelmatalous sovitettiin yhteen markkinatalouden kanssa. Käytännön talouspolitiikassa puolueet toteuttivat hillittyä markkinataloutta, jossa aatteelliset ihanteet ja kaukotavoitteet jäivät taustalle. Valtion ohjaus ja sääntely hillitsivät vapaata markkinataloutta.”

Väitöskirja osoittaa kuinka kansainvälinen talous, yhteiskunnan rakennemuutos ja sisäpoliittinen valtataistelu limittyvät talouspolitiikan toteuttamisessa.
Kuinkahan nyt, kun ainakin vasemmisto-oikeistoakselilla Sanna Marin ja Petteri Orpo ovat kaukana toisistaan? Eroa tasoittaa kuitenkin se, että nyt tärkeäksi koettavassa ulkopolitiikassa Sanna Marin vaikuttaa suorastaan haukkamaisemmalta kuin Petteri Orpo. Selvä ennuste siis, että sinipuna syntyy.

Keskusta sen sijaan on täysin pihalla kaikesta, eikä pyri minkäänlaiseen hallitukseen, vaan jää oppositioon väyrystelemään. Kepun piti tietenkin muodollisesti julkistaa vaaliohjelmansa ja ilmoittaa, että puolue panisi koko Suomen täydelliseen kuntoon kahden seuraavan vaalikauden aikana, mutta hallituksessa se ei kuitenkaann tule olemaan.

SYNTYI SOSIAALINEN
VALINTATALOUS


Väitöskirjassa todetaan, että sosiaalidemokraatit joutuivat sopeuttamaan omaa talouspolitiikkaansa ympäristössä, jossa öljykriisi ei johtanutkaan kapitalismin syrjäyttämiseen, vaan vaikeutti keskitettyyn taloussuunnitteluun ja ohjaukseen perustuneen talouspolitiikan toteuttamista.

Yhteiskunnan keskiluokkaistuminen kasvatti erityisesti naisvaltaisten toimihenkilöiden ja julkisten palvelujen palkansaajien määrää, mikä sai
SDP:n ja Kokoomuksen kilpailemaan samoista äänestäjistä. SDP siirtyi sosialismin tavoittelusta markkinatalouden hyväksymiseen, kun keskitetty taloussuunnittelu, pääomien ohjailu ja valtion yritystoiminnan laajentaminen eivät auttaneet saavuttamaan täystyöllisyyttä, vaan talouden ongelmat pahenivat. Kalevi Sorsa tarjosi 70-luvun lopulla teollisuudelle tuotantokustannusten alentamista, investointien tukemista ja veronkorotuksista luopumista. Tavoitteena oli yritysten kansainvälisen kilpailukyvyn parantaminen ja irtiotto devalvaatio-inflaatiokierteestä.

Kokoomus
taas pyrki eroon konservatiivisesta kypäräpappi-imagostaan ja otti etäisyyttä markkinaliberalismiin. Puolue ryhtyi korostamaan sosiaalista markkinataloutta, josta Ilkka Suomisen johdolla kehitettiin sosiaalinen valintatalous. Siinä korostui työntekijöiden aseman parantaminen, ja Suominen vannoi luokattoman yhteiskunnan nimiin purkaen työn ja pääoman vastakkainasettelua. Suominen kannatti ensisijaisesti porvariyhteistyötä, mutta piti ovea auki myös demarien suuntaan.

Hallitusratkaisussa avainasemassa oli presidentti
Mauno Koivisto, joka harvinaisen kassakaappisopimuksen paljastuttua runnoi kekkosmaisella tavalla kasaan Holkerin johtaman sinipunahallituksen, siihen täytteiksi tulivat Rkp ja SMP. Kassakaapissa oli paperi, jossa Suominen, Paavo Väyrynen ja Rkp:n Christoffer Taxell sopivat porvarihallituksen muodostamisesta. Salaisen sopimuksen pääpäsmäreinä olivat olleet Väyrynen ja Nokian pääjohtajan Kari Kairamo. Kokoomuksessa sopimuksesta tiesi Suomisen lisäksi vain puoluesihteeri Jussi Isotalo.

SDP TEKI ISOMMAN
KÄÄNNÖKSEN

Ilman keskiluokan kasvua ja puolueiden talouspoliittista lähentymistä ei yhteistä hallitusohjelmaa olisi syntynyt. Hillityn markkinatalouden myyminen keskiluokalle oli helpompaa kuin takertuminen sosialismin tai kapitalismin vanhoihin ideologisiin ihanteisiin.

Marttilan väitöskirja osoittaa, että SDP teki Kokoomusta suuremman ideologisen käännöksen hyväksyessään markkinatalouden perusperiaatteet talouspolitiikkansa lähtökohdaksi ja luopuessaan sosialistista suunnitelmataloutta ja demokraattista sosialismia vaatineista tavoitteistaan.

Valtionyhtiöiden osittainen yksityistäminen sovitettiin palvelemaan molempien puolueiden päämääriä, samoin kuin kansalaisten osakesäästämisen edistäminen. Sosi
aalidemokraateille valtionyhtiöiden osakkeiden myynti oli enemmän omistuksen demokratisointia kuin privatisointia. Kokoomukselle yksityisen omistamisen laajentaminen säilyi ideologisena tavoitteena, vaikka puolue pyrki eroon kovan kapitalismin leimasta.

Yhteenvetona Marttila kirjoitti, että Kokoomuksen ja SDP:n varaan rakentunut hallitus syntyi keskelle rakennemuutosta. Sotienjälkeisestä sääntelytaloudesta siirryttiin kohti kilpailutaloutta ja Euroopan sisämarkkinoita, joiden ulkopuolelle Suomi ei halunnut jäädä. Talouspolitiikassa uusliberalismi vahvisti otettaan öljykriisien ja keynesiläisen velkaelvytyksen jälkeen. Kokoomus oli omaksunut talouspolitiikkansa lähtökohdaksi saksalaiseen ordoliberalismiin perustuneen sosiaalisen markkinatalouden.

SDP uskoi
vielä 70-luvun puolivälissä valtion kykyyn ohjata pääomia. Muutos kohti markkinatalouden hyväksymistä alkoi paradoksaalisesti kapitalismin kriisistä, johon vasemmistohallitukset eivät olleet löytäneet parantavia lääkkeitä. Kokoomus ja SDP lähestyivät talouspolitiikassa toisiaan sekä ohjelmatasolla että käytännössä. Puolueiden retoriikassa ideologiset erot korostuivat, ja talousjärjestelmäihanteissa lähentyminen ei näkynyt yhtä hyvin kuin suhdanne- ja työmarkkinapolitiikkaa tai verotusta koskeneissa talouspolitiikan valinnoissa. Kun Kokoomuksen ja SDP:n ideologisia eroja peilaa puolueiden yhteiseen hallitusohjelmaan, näkyy talouspoliittinen lähentyminen parhaiten niissä politiikkalohkoissa, joissa puolueet olivat lähtökohdiltaan kauimpana toisistaan. Tällaisia painopistealueita ovat omistusoikeuteen, työelämän pelisääntöihin ja verotukseen liittyvät kysymykset.

Viimeksi Kokoomus ja SDP olivat yhdessä hallituksessa 2014-15, jolloin tilkkeinä olivat vihreät, Rkp ja kristilliset. Pääministeri oli Alexander Stubb.

Tohtorinväitöksen tehnyt Jouko Marttila on ollut toimittaja (mm. A-studio ja Arvopaperi-lehti), viestintäalan yrittäjä, tietokirjailija, Suomen Pankin viestintäpäällikkö ja nykyisin talouskolumnisti (Talouden tulkki -blogi).

kari.naskinen@gmail.com

perjantai 27. tammikuuta 2023

Irtisanominen digitalisaatiosta


Liv-kanavalta tuli tällä viikolla amerikkalainen elokuva
Missä olet, Bernadette? Hän oli lähtenyt Etelämantereelle sen jälkeen, kun identiteettivarashakkeri oli iskenyt. Bernadette oli heittänyt älypuhelimensa akvaarioon ja sanonut itsensä irti teknologiasta.

Minut puolestaan sanottiin eilen irti digitalisaatiosta. En nimittäin enää päässyt lukemaan digitaalista sanomalehteä, vaikka Ulla-vaimoni on sen tilannut ja perheenjäsenenä olin tätä ennen
voinut myös lehteä lukea. Jokin järjestelmämuutos oli keskiviikkona tehty, minkä takia yhteyteni lehden lukuoikeuteen oli mennyt.

Kolme kertaa olimme puhelinyhteydessä lehden asiakaspalveluun, josta saimme huonoa neuvontaa uusien mediatunnusten ja salasanojen väsäämiseen. Kun viisi tai kymmenen kertaa yritin näitä operaatioita tehdä, niin joka kerta homma loppui siihen, että tietokone meni täysin jumiin. Sanoin Ullalle, että pidä lehtesi, minä jatkan tästä kolmen muun paperilehtemme lukemista, enkä vaihda niitä halvempiin digilehtiin.

Tällaista tämä nykyisin on. Akvaariota meillä ei ole, eikä puhelintakaan sellaiseen tarvitsisi heittää, koska vanhaan Nokia-puhelimeeni eivät hakkerit pysty.

Omien möhläystenkin takia näiden laitteiden kanssa voi käydä ikävästi. Vastikään Suomen Wagner-seuran tililtä vietiin 120 000 euroa, kun rahastanhoitaja oli mennyt seuran pankin sivustolle Googlen kautta. Google olikin tarjonnut yhdeksi vaihtoehdoksi samannimistä huijauspankkia ja
se oli sitten siinä. Kun rahastonhoitaja viikon kuluttua seuraavan kerran meni seuran tilille, se oli tyhjä.

Kovasti ovat tyhjentyneet myös sanomalehtien levikkitiedot. Vuoden 2020 jälkeen ei levikintarkastustietoja ole julkaistu. Pitävät tietenkin nolona, että esimerkiksi Etelä-Suomen Sanomien paperilehden levikki on pudonnut yli 70 000:sta ilmeisesti
20 000:een. Helsingin Sanomissa vastaava pudotus on ollut 483 000:sta 100 000:een.

Levikkitietojen sijasta puhutaan nykyisin Kansallisen mediatutkimuksen KMT-luvuista. Ne muodostuvat kai jotenkin niin, että pyritään arvioimaan nekin lukijat, jotka lukevat samaa lehteä perheessä, selailevat baarissa, lukusalissa jne. tai klikkailevat netissä. Tämän laskentatavan perusteella Helsingin Sanomien yhden numeron kokonaistavoittavuudeksi nyt on saatu hurjat 1 698 000 lukijaa ja ESS:n 168 000.

Huomenna lauantaina Bernadette-elokuva tulee uudestaan Hero-kanavalta klo 21.15.

kari.naskinen@gmail.com

torstai 26. tammikuuta 2023

Kusti polki nopeammin kuin nykyiset posteljoonit koneillaan


Veljentytär Sari asuu Englannissa ja on kertonut, että siellä kirjeet ja kortit menevät perille yhdessä päivässä ja että posti jaetaan kuutena päivänä viikossa.


Suomessa postilaitoksen toiminta on ajettu niin alas, että postinjako tapahtuu enää kolmena päivänä viikossa, eikä minkäänlaista varmuutta postilähetysten perillemenon aikataulusta ole.

Ennen posteljoonit kävelivät tai ajoivat pyörällä, nykyisin heillä on sähköllä toimivat kulkupelit, mutta jakelu ei kuitenkaan toimi yhtä rivakasti.

Olisikohan tästä 15 vuotta, kun esimerkiksi meillä Lahdessa oli Postilla iso talo rautatieaseman vieressä? Rakennuksen länsipäädyssä oli postilaatikko, johon saattoi viedä postikortin illalla klo 22:een mennessä ja se oli seuraavana päivänä perillä. Ei ole enää koko taloa, eikä postikonttoriakaan, vaan jonkinlaisia postinvälityspisteitä ja postimerkkimyymälöitä kauppojen nurkissa.

Lahden Kujalassa on valtavan iso Postin rakennus ja toinen samanlainen on lähellä Orimattilan Pennalassa. Niistä huolimatta
kun aina lähetän nimipäiväkortin kadun toisella puolella asuvalle lapsenlapselleni, kortti toimitetaan sieltä isosta rahtiterminaalista ensin Helsinkiin, jossa korttiin lyödään Helsingin postileima ja takaisin Lahteen se tulee hyvässä lykyssä viikon sisällä.

Virheellistä toimintaa on jo se, että leimaus on väärä. Puhumattakaan toiminnan muusta epäonnistumisesta.

Postiyhtiön vuosikatsauksessa sanotaan, että tavoitteena on parhaan taloudellisen tuloksen saavuttaminen. Ei sanaakaan toiminnan sujuvuudesta meidän veronmaksajien kannalta.

kari.naskinen@gmail.com

tiistai 24. tammikuuta 2023

Vietnamin sota avasi filosofin silmät


Cambridgen ja Helsingin yliopistojen filosofian professori
Georg Henrik von Wright (1916 – 2003) sanoi tultuaan valituksi Suomen Akatemian jäseneksi, että ”filosofin tulisi välttää jyrkkien mielipiteiden esittämistä päivän konkreettisista kysymyksistä”. Tästä kuusi vuotta, niin von Wrightin mielipidekirjoitus julkaistiin 1967 neljässä pohjoismaisessa lehdessä ja kirjoituksessa von Wright esitti voimakasta kritiikkiä USA:n sotapolitiikkaa kohtaan. Se oli tieteen ja politiikan maailmassa iso asia, sillä von Wright oli maailmankuulu, oli ollut Cambridgessä Ludwig Wittgensteinin läheinen työtoveri ja seuraaja yliopistossa tämän kuoleman jälkeen.


Suomessa von Wrightin pasifistinen kirjoitus aiheutti sensaation, kun tuli tietoon, että Kokoomuksen
Uusi Suomi oli kieltäytynyt julkaisemasta akateemikon Vietnam-kirjoitusta. Kohua lisäsi, että Pekka Tarkka irtisanoutui Uuden Suomen kulttuuritoimituksesta, ja lehden jättivät myös sen vakituiset avustajat Risto Hannula ja Katarina Eskola. Tämä oli sellainen jupakka, että se vei suurimman osan suomalaisesta kulttuurieliitistä Helsingin Sanomien ystäviksi. Uusi Suomi vahvisti porvarillista asemaansa Lassi Nummen kiinnittämisellä.

Suomessa von Wrightin mielipidekirjoitus julkaistiin 28.11.1967 Hufvudstadsbladetissa otsikolla ”Kriget mot Vietnam”
ja Helsingin Sanomissa otsikolla ”Vietnamin sota ja Yhdysvaltain pulma”. Ruotsissa Dagens Nyheter julkaisi sen jonkin verran modifioituna kahdessa osassa 28. ja 30.11.1967 ja tanskalainen Information-lehti 23. ja 27.12.1967. Artikkeli käännettiin lopulta myös englanniksi ja vietiin nimilistan kanssa Yhdysvaltojen lähetystöön Helsingissä 12.1.1968.

Asia tuli
nyt esille tieteilijöiden kansainvälisellä academia.edu-sivustolla, jossa julkaistiin Risto Volasen kirjoitus G.H. von Wrightin syntymän 100-vuotisjuhlakirjasta Georg Henrik von Wright - modernin ajan ajattelija. Volanen kuunteli yliopistossa von Wrightin filosofialuentoja, mutta teki väitöskirjan kuitenkin yhteiskuntatieteiden alalta (Päätöksenteon ehdoilla. Tutkimus hallinnon käsitteellisistä perusteista”). Parhaiten Volanen muistetaan pääministeri Matti Vanhasen kansliapäällikkönä ja Keskustanuorten puheenjohtajana.

G.H. von Wright sanoi, että Vietnamin sota avasi hänen silmänsänäkemään yksipuolisuudet loogis-analyyttisessä filosofiassa, jota minun itseni voitiin katsoa edustavan ja joka hallitsi Suomen filosofista näyttämöä”. Hänen oma sotahistoriansa oli sellainen, että hänet oli vapautettu asepalveluksesta, mutta hän työskenteli Valtion tiedotuslaitoksessa sotapropagandaa tehden.

Volasen mukaan
von Wrightin poliittinen ajattelu tuli ensimmäisen kerran ilmi oikeastaan vasta von Wrightin omaelämäkertakirjassa 2002. Siinä havaitsee, miten voimakkaasti kansainvälinen politiikka vaikutti hänen filosofiaansa juuri 1960-70-lukujen vaihteessa. Sitä edeltävää kauttaan hän luonnehti ”rationalistiseksi humanismiksi” tai ”uskoksi edistykseen”, joka perustui varauksettomaan luottamukseen ”eksaktien, loogis-matemaattisten metodien soveltamiseen empiiriseen todellisuuteen”.

”Vietnamin sota oli se katalysaattori, joka auttoi minua ymmärtämään omaa tilannettani
”, sanoi von Wright.

USA:n SOTA MUISTUTTI
HITLERIN SOTAA PUOLASSA


Viimeksi asia oli esillä Tieteen päivillä 2019, jolloin siitä puhui Helsingin yliopiston von Wright–Wittgenstein-arkiston kuraattori, fil. tri Bernt Österman. Hänen tekstinsä on luettavissa Tieteessä tapahtuu -julkaisussa 3/2019.

Syksyllä 1967 von Wright kirjoitt
i, että ensinnäkin USA:n toiminta Vietnamissa ”päivä päivältä muistuttaa yhä enemmän Hitlerin Puolassa käymää hävityssotaa”. Tähän hän vielä lisäsi yllättävänkin vahvan kommentin Yhdysvaltojen silloisen hallinnon tavasta kyseenalaistaa älymystön protesteja: ”Jotkut hallinnon edustajat ja muut ’haukat’ puhuvat älymystöstä siihen sävyyn, joka kuului tapoihin Hitlerin ja Göbbelsin Saksassa.” Kuitenkin von Wright ainakin vielä tuohon aikaan löysi myös paljon hyvää Yhdysvalloista ja sen elämäntavasta: ”Huolimatta sisäisistä sairauksista ja ulospäin suuntautuvasta häikäilemättömyydestä Yhdysvallat on toki edelläkävijämaa ja ”the American way of life” on malli, jonka noudattamisesta salaa uneksitaan niissäkin maissa, joissa olosuhteet nyt ovat aivan toisenlaiset.” Tässäkin kohdassa von Wright rinnasti Yhdysvallat Saksaan: ”se antiamerikkalaisuus, joka leviää näinä aikoina, on oikosulunomainen reaktio. (Samaa olisi lopettaa Goethen lukeminen raivosta Hitleriä kohtaan.)

Voi hyvin kuvitella, mitä filosofi nyt sanoisi Putinista ja Dostojevskin lukemisesta.

Östermanin mielestä von Wright näyttäisi siis tarkoittaneen, että jokaisen aidon filosofin velvollisuuksiin kuuluisi myös puuttuminen yhteiskunnallisiin vääryyksiin ja protestoiminen sodan julmuuksia vastaan. Toisin sanoen von Wright ei kirjoittanut Vietnam-artikkeliaan vain ihmisenä, vaan myös filosofina – tai ehkä tarkemmin ihmisenä, joka koki olevansa erityisen velvoitettu osallistumaan juuri tähän ja tämänkaltaiseen keskusteluun, koska hän oli filosofi.

kari.naskinen@gmail.com

sunnuntai 22. tammikuuta 2023

Mielensäpahoittaja on väärässä


Mielensäpahoittaja sanoo, että parasta maailmassa ovat peruna, haitarinsoitto ja murtomaahiihto. Jos kysyttäisiin tarkemmin, hän vastaisi, että peruna on parasta ruskean kastikkeen kanssa ja että hiihtokilpailuja pitäisi järjestää vain perinteisellä tyylillä väliaikalähdöillä.

Eilen katsoin hiihdon SM-kilpailuja väliaikalähdöillä, nukahdin kesken päiväunille. Tänään meni paremmin, kun Tampereelta näki tämän talven parhaat sprinttikilpailut.

Tässä se asia on: kilpahiihto pitää pelastaa poistamalla väliaikalähdöt ja lisäämällä lyhyitä matkoja. Jos tähän suuntaan ei mennä, kohta eivät maailmancupit ja muut kovat kilpailut kiinnosta mualla kuin Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Venäjällä. Tyypillistä on, että kolme kertaa MM-kisat järjestänyt Oberstdorf ilmoitti jäävänsä pois Tour de Ski -kiertueesta.

Kun ei enää kiinnosta Keski-Euroopassa, ei kilpailijoita eikä yleisöä. Sähinää pitää saada, muuten koko laji kuristuu tänne Norjan ympärille.

Helsingin Sanomien tv-sivulla sanottiin, että jos katsoo uutta italialaista poliisisarjaa Foscaa, on sama jos katselisi loskaa. Katsoin ensimmäisen jakson ja totta on. Sama koskee väliaikalähtöhiihtoa. Päiväunet menevät parempaan tarkoitukseen

Yksi pikainen ratkaisu olisi, että venäläiset otettaisiin takaisin kisoihin. Miksi ei? Monte Carlon rallin
kakkosluokan voitti juuri venäläinen Nikolai Gryazin, Australian tennisturnauksessa Andrei Rublev pudotti Emil Ruusuvuoren jatkosta ja NHL:n kaukaloissa pelaavat Aleksandr Ovetshkin ja monet muut huiput, samoin SM-liigassa saavat venäläiset pelata. Mikseivät saa hiihtää?

Mielensäpahoittajan kanssa samaa mieltä on luultavasti 19 prosenttia suomalaisista. Ovat kuitenkin väärässä. Vanhat jäärät pitävät kiinni vanhasta maalaismaisesta junttiudesta. Väliaikalähdöt ja perinnetyylin voisi jättää vaikka Perussuomalaiset-puolueen vuosikokousten oheisohjelmaksi, johon lisäksi kuuluisivat eukonkanto, karaoke (vanhat suomalaiset iskelmät) ja loppusointuisten runojen lausuminen. Vai olisiko kepu sittenkin parempi ympäristö, kun hiihtäjillä on aina maitohappoa ja kun Sami Jauhojärvi sanoi, että väsyneen hiihtäjän käsienkäyttö muistuttaa lypsämistä? Utarevoide taas parantaa perinteisellä tyylillä syntyvät hiertymät jalkovälissä.

kari.naskinen@gmail.com