maanantai 28. joulukuuta 2015

Jos Jumala olisi olemassa, ei olisi saksalaisia



Otsikon sanonta on hieman toisella kymmenellä olleen Juri Gagarinin heti sotien jälkeen. Hän sanoo tämän venäläisessä elokuvassa Gagarin, ensimmäinen avaruudessa (2013), joka nyt on ilmestynyt suomeksi tekstitettynä dvd:nä. Elokuva kuvaa Gagrinin avaruuslentopäivää, mutta takautumien avulla Gagarin käy läpi myös elämänsä aikaisempia vaiheita. Gagarinia esittää Jaroslav Zhalnin (kuvassa).

Pavel Parhomenkon ohjaamassa elokuvassa on paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia sekä Gagarinin elämästä että avaruuslentopäivästä 12.4.1961, jolloin Gagarinista tuli ensimmäinen avaruudessa matkannut ihminen.

Tilanteet olivat tiukkoja. Ei ollut lainkaan varmaa, että kaikki onnistuisi täysin, ja oli esimerkiksi sellainen varasuunnitelma, että jos avaruusalus lentonsa jälkeen olisi putoamassa johonkin muualle kuin Neuvostoliiton alueelle, se tuhottaisiin, ja lentäjä siinä samassa. Kaikki kuitenkin meni hyvin ja radio hehkutti asiaa suorassa lähetyksessään. Kun ihmiset eivät oikein olleet perillä avaruuslennon yksityiskohdista, monet pitivät itsestään selvänä, että Gagarinin Vostok-avaruusalus laskeutuisi Punaiselle torille. Tämän takia ihmisiä kerääntyi sinne valtavia määriä – tuostakohan alkoi Suomessakin nykyisin käytettävä ”tavataan torilla” -sanonta vaikkapa jääkiekko- ja euroviisumenestysten yhteydessä? (Punaiselle torille laskeutui vasta Mathias Rust 1987 Cessna-lentokoneellaan.)

Gagarinin valitsi lennolle Neuvostoliiton rakettiohjelman pääinsinööri Sergei Koroljov, joka on selvästi elokuvan toinen päähenkilö. Gagrinin varamieheksi jäi German Titov, joka sai oman vuoronsa seuraavana vuonna. Koroljov näyttää olleen jo varhaisessa vaiheessa Gagarinin kannalla, ja vahvistuksen käsitykselleen hän sai ilmavoimien lääkärin antamasta lausunnosta: ”Gagarin on koreilematon, nolostuu huomatessaan huumorinsa tilanteeseen sopimattomaksi, älykäs, omaa fantastisen muistin, erottuu kanssakilpailijoistaan terävän ja laaja-alaisen ympäristöä koskevan havainnointikykynsä ansiosta, omaa hyvän mielikuvituksen, reagoi nopeasti, valmistautuu annettuihin tehtäviin esimerkillisesti, hallitsee niin astromekaaniset kuin matemaattisetkin kaavat sekä vaikeiden että helppojen tehtävien osalta, ei koe oloaan vaivaantuneeksi joutuessaan puolustamaan mielipiteitään, kun uskoo olevansa oikeassa; syntyy vaikutelma että testattava ymmärtää elämää tovereitaan paremmin.”

Myös Koroljov oli kuitenkin ennen lentoa ja lennon aikanakin hyvin jännittynyt. Hänen arvionsa lennon onnistumisesta oli fifty-fifty. Oli paljon epävarmuustekijöitä, teknisten seikkojen lisäksi: miten Gagarin selviäisi painottomassa tilassa, miten hänen psyykensä kestäisi sen, että näkee maapallon kaukaa avaruudesta jne.

Kaikki kuitenkin onnistui erinomaisesti. Joidenkin tietojen mukaan (ei tässä elokuvassa) Koroljoville oli ehdotettu jo ensimmäisestä Sputnik-lennosta (1957) fysiikan Nobel-palkintoa, mutta Nikita Hrushtshov esti sen vaatimalla palkintoa koko neuvostokansalle.

Hänkin kuitenkin innostui henkilöpalvontaan, kun Vostok 1 ja Gagarin oli onnistuneesti saatu avaruuteen ja tilanne näytti olevan hallinnassa. Hän otti puhelun puolustusministeri Rodion Malinowskille ja sanoi, että kyllä luutnantti Gagarin on nyt ylennettävä majuriksi. Marsalkka Malinowski yritti toppuutella sanomalla, että normaali käytäntö on kyllä tehdä ylennykset pykälä kerrallaan, mutta Hrushtshov ilmoitti, että kapteeni ei tässä tapauksessa riitä, vaan Gagarinista on tehtävä majuri, ja löi luurin kiinni. Gagarinista tuli majuri ja myöhemmin vielä eversti. Gagarinin nimiin menee myös tärkeä päivämäärä 12.4., minkä YK nimesi vuonna 2011 miehitettyjen avaruuslentojen päiväksi (International Day of Human Space Flight).

Elokuva ei kerro Gagarinin myöhemmistä vaiheista, mutta sehän tiedetään, että hän kuoli 1968 MiG-15-harjoitushävittäjän koelennolla. Konetta ohjasi Vladimir Serjogin. Vuonna 2013 kosmonautti Aleksei Leonov kertoi, että onnettomuuden aiheutti Su-15-hävittäjä, joka lensi niin läheltä Serjoginin ja Gagarinin konetta, että se kääntyi nurin, joutui syvään kierteeseen ja syöksyi maahan. Juri Gagarin haudattiin Moskovan Kremliin.

kari.naskinen@gmail.com

lauantai 26. joulukuuta 2015

Miehen salaisuus 50 vuoden takaa saa vaimon paniikkiin


Kate ja Geoff valmistautuvat 45-vuotishääjuhliinsa muutaman päivän päästä, kun miehen menneisyydestä paljastuu salaisuus 50 vuoden takaa. Kate menee lähes paniikkiin, kun hän saa tietää, ettei olekaan miehensä suuri ensirakkaus.

Elokuvan 45 vuotta  juonta enempää paljastamatta voi kertoa, että heti alussa Geoff saa kirjeen, missä ilmoitetaan, että hänen vanhan kihlattunsa Katyan ruumis on löydetty. Se on jään alla Sveitsin Alpeilla, jossa Katya katosi vuonna 1962 pudottuaan syvään rotkoon. Tästä alkaa avioparin ja varsinkin vaimon piina, kun pitkä, onnellinen avioliitto ei hänen mielestään olekaan sitä, miltä se on koko ajan näyttänyt.

Vintillä on myös miehen vanha matkalaukku, joka ehkä sisältää jotakin salaisuutta paljastavaa. Mikään salaisuusjännäri tämä Andrew Haighin elokuva ei kuitenkaan ole. Asiat vain etenevät omaa rauhallista tahtiaan, ja juhlat on joka tapauksessa järjestettävä. Kokonaisuudessaan elokuva ei ihmeitä anna - tällaista voi sattua, mutta tuskin on mitenkään yleistä. Että siis miehen 50 vuoden takainen seikkailu saisi vaimon näin tolaltaan, en usko.

Huomattavasti parempi eläkeläiselokuva on Roger Michellin ohjaama Week-End (2013), jossa vanha brittipariskunta lähtee ”tuulettumaan” Pariisiin.

Parasta 45 vuodessa on Charlotte Ramplingin (69) näyttelijäntyö. Se pettymys on suurta. Ongelma vain on, että elokuvankatsoja ei pääse Katen ajatuksia lukemaan; siihen tarvittaisiin luultavasti elokuvan pohjana oleva David Constantinen novelli In Another Country. Voi tietenkin kuvitella, että Katen maailma on heittänyt häränpyllyä – miksi minä olen tuon miehen kanssa mennyt naimisiin jne.

Tom Courtnay (78) rooli Geoffina ei ole yhtä kiperä, koska hänelle asia ei ole uusi, eikä hän myöskään pode huonoa omaatuntoa tapahtuneesta – miksi potisikaan.

Tämä vaatimaton dialogielokuva aiheuttaa joka tapauksessa erilaista pohdintaa. Onko pitkä avioliitto merkki isosta onnellisuudesta vai mistä? Kannattaako luurankoja kaapista tuoda esille, jos ei ole pakko? Tuskin pieniä syrjähyppyjäkään kannattaa heti seuraavana aamuna mennä paljastamaan, jos asiat muuten ovat hyvin. Mutta juhlat pitää järjestää, kuten Geoff ja Kate tekevät.

kari.naskinen@gmail.com

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Toivomuslista



Tuo konekivääreitä, -pistooleita
ja panoslippaita, vöitä ja nauhoja,
tuo sotasaappaita ja kaasunaamareita
ja piikkikypäröitä ja verikauhoja.
Tuo syvyyspommit, torpedot ja miinat
ja kaikki tankit ja ohjukset jotka näät,
tuo sinkkiarkut, seppeleet ja käärinliinat
ja ydinkärjet, räjähteet ja sotapäät!
Tuo käskyt, käskijät ja käskyntuojat
ja geigermittarit ja pommisuojat!
Oi Joulupukki! Tuo ne kaikki tänne vaan!
Tuo aseet kaikki – niin ne riisutaan.

Arvo Salo, jouluna 1965

lauantai 19. joulukuuta 2015

Kuntien velkaelvytys jatkuu 2016



Helsingin kaupungin tietokeskuksen julkaisusarjassa on taas ilmestynyt erikoistutkija Heikki Helinin yhteenveto isojen kaupunkien talousarvioista. Epävarmuus näkyy kuntien talousarvioissa vuodelle 2016. Taustalla ovat kansantalouden kehitys ja valtion toimenpiteet. Valtionosuuksia on leikattu ja valtionosuusjärjestelmää muutettu. Epävarmuutta seuraaville vuosille lisää sote-uudistus, jonka yksityiskohdat ovat vielä ratkaisematta.

Kaupunkien talous etenee entistä uraansa. Kuntataloutta on leimannut viime vuodet jatkuva kireys, mihin ovat vaikuttaneet heikko suhdannetilanne, verotulojen hidastunut kasvu, valtiontalouden sopeuttamistoimet, kuntien tehtävien ja velvoitteiden lisääminen, muuttoliike sekä ikääntymiskustannusten asteittainen nousu. Vuonna 2016 ei minkään tarkastelussa olevan 11 kaupungin vuosikate riitä investointien kattamiseen. Niinpä kaupungit joutuvat ottamaan lisää velkaa.

Peräti seitsemän kaupungin tulos on miinusmerkkinen: Vantaa -36 milj. euroa, Turku -25, Oulu -24, Kuopio -20, Espoo -19, Tampere -16, Jyväskylä -12. Plussalle ovat jäämässä vain Helsinki +51, Lahti +0,5, Kouvola +0,2 ja Pori +0,1.

VEROTULOT VÄHENEVÄT

Kuntien verotulojen arvioidaan vuonna 2015 vähenevän 0,6 prosenttia. Verotulojen kokonaismääräksi arvioidaan 21,6 mrd. euroa. Kunnallisverotuloja arvioidaan kertyvän 18,7 mrd. euroa, yhteisöveroja 1,3 mrd euroa ja kiinteistöveroa noin 1,6 mrd. euroa. Valtion vuoden 2016 talousarvioesityksen perusteella veroperustemuutokset vähentävät kuntien verotuloja. Kunnallisveron tuotto tulee jäämään veroperustemuutosten johdosta noin 262 miljoonaa euroa alhaisemmaksi.

Vuonna 2016 sovellettava kuntien yhteisöveron jako-osuus laskee, sillä kuntien yhteisöveron jako-osuutta leikataan 36,87 prosentista 30,92:een. Yhteisöverotilitysten arvioidaan vähenevän ensi vuonna 15,4 prosenttia.

Vuodelle 2016 kiinteistöverotuksen osalta muutettiin lakia muiden kuin vakituisten asuinrakennusten, voimalaitosten ja rakentamattoman rakennusmaan veroprosenttien enimmäismäärän osalta. Muiden kuin vakituisten asuinrakennusten veroprosentin enimmäismäärää korotettiin siten, että se voi olla enintään 1,00 prosenttiyksikköä kunnan määräämää vakituisten asuinrakennusten veroprosentin enimmäismäärää korkeampi nykyisen 0,6 prosenttiyksikön sijasta. Vuonna 2015 noin 170 kuntaa sovelsi lain sallimaa ylärajaa. Valtionvarainministeriön arvion mukaan huomattavan moni kunta, joka tällä hetkellä soveltaa lain sallimia ylärajoja, käyttäisi hyväkseen mahdollisuutta korottaa kiinteistöveroprosenttia uusille ylärajoille. Tällä perusteella on arvioitu, että vuonna 2016 kunnille voisi kertyä lakimuutoksen mahdollistamien korotusten kautta noin 25 miljoonaa euroa lisää kiinteistöverotuloja.

Edellisellä hallituskaudella tehtiin merkittäviä kuntien tulopohjaa leikkaavia päätöksiä. Kuntien tulopohjaa heikentävät 1,9 mrd. euron valtionosuusleikkaukset (tarkoittaa noin 18 % valtionosuuspohjasta) toteutetaan portaittain kasvaen vuosina 2012-19. Näiden leikkausten seurauksena kunnilta jää saamatta peruspalvelujen valtionosuuksia 10,5
miljardia euroa.

LISÄÄ VELKAA

Vuodelle 2016 veroprosenttiaan korottaa Kouvola. Korkein veroprosentti on Kouvolassa (20,75), seuraavaksi korkeimmat Kuopiossa (20,50) ja Lahdessa (20,25). Alimmat veroprosentit ovat Espoossa (18,00) ja Helsingissä (18,50).


Kaikki isot kaupungit joutuvat ottamaan lisää velkaa, koska vuosikate ei riitä investointien rahoittamiseen. Velka kasvaa vuoden 2014 tilinpäätöksen 6,2 miljardista eurosta 1,5 miljardiin. Vuoden 2016 lopussa velkaa olisi noin 7,7 miljardia euroa. Eniten velkaa asukaslukuun suhteutettuna on Lahdessa ja vähiten Tampereella.

Heikki Helin kuitenkin muistuttaa, että lainalukujen vertailuun liittyy lainojen organisoinnista johtuvia ongelmia. Lahdessa on ns. konsernipankki, joka välittää lainat konserninyhtiöille. Tällöin peruskaupungin lainamäärä on välitettyjen lainojen verran suurempi. Tilastot tasaantuvat vertailtaessa konsernilainoja.

”Keskusteluissa niin Lahdessa kuin monessa muussakin kaupungissa on esitetty elinkaarimallin tai sellaisten ratkaisujen käyttöä, jotka eivät näkyisi kaupungin taseessa velkana. Kuntien lainojen vertailu nykyiseen tapaan ei olekaan perusteltua, koska luvut eivät ole vertailukelpoisia. Kun lainamäärään kiinnitetään huomiota, kunnat pyrkivät erilaisin järjestelyin pitämään lainat euroa/asukas-luvun maan keskiarvon tai vertailukuntien tasolla. Uuteen tunnuslukuun tulisi lukea kunnan vastuut laajasti ottaen huomioon muun ohella lainojen lisäksi erilaiset vuokravastuut ja leasing-rahoituksesta aiheutuvat vastuut. Tunnusluvun voisi suhteuttaa vaikkapa kunnallisveron tuottoon”, kirjoittaa Helin.

YHTEENVETO

Yhdentoista suurimman kaupungin yhteenlaskettu vuosikate ei riitä poistojen kattamiseen vuoden 2016 talousarvioissa. Vain Porissa ja Kouvolassa vuosikate on poistoja suurempi.

Seitsemän kaupungin tulos on miinuksella. Toiminnan ja investointien rahavirta on miinuksella 878 miljoonaa euroa. Ainoastaan Porissa luku on plusmerkkinen


Suuri osa verotulojen 341 miljoonan kasvusta tulee tuloveron kasvusta. Yhdentoista kaupungin tuloveron kasvu vuodesta 2014 vuoteen 2016 on noin 315 miljoonaa euroa. Yhteisövero vähenee 51 miljoonaa euroa ja kiinteistönvero kasvaa 77 miljoonaa euroa.


Vertailukaupunkien yhteenlaskettu velka kasvaa vuoden 2014 tilinpäätöksen 6,2 miljardista eurosta vuoden 2016 loppuun mennessä noin 7,7 miljardiin euroon. Velkaantumisen taustalla on yleisen taloustilanteen heikkenemisen lisäksi valtion aikaisemmat toimenpiteet. Valtio leikkasi kuntien veropohjaa 2000-luvun vaihteessa 0,8 miljardilla eurolla. Tämän takia kunnilta on 2000-luvulla jäänyt saamatta verotuloja enemmän kuin velka on kasvanut. Vuonna 2000 kaikkien kuntien velka oli yhteensä 3,8 miljardia ja 2014 se oli 14,7 miljardia euroa.

kari.naskinen@gmail.com

perjantai 18. joulukuuta 2015

Maku yli 30 vuoden takaa



Lahden Seurahuoneen joululounaalla maistelin tuttua makua, kutsuin tarjoilijan ja kysyin vaalean kalatahnan aineksia. Tarjoilija lähti keittiöön ja palasi tiedon kanssa: savusiikatahdas.

Oli yllätys, vaikka tutulta tuntuikin. Joululounaan ruokalistassa ei nimittäin savusiikatahdasta mainittu, ja viimeksi olin sitä Seurahuoneella saanut yli 30 vuotta sitten. Savusiikatahdas oli aikoinaan Seurahuoneen keskiviikkopöydän suurin herkku, se oli vadilla siinä pitkän herkkupöydän päässä, ovelta katsoen kauemmassa päässä. Resepti oli aikoinaan suuri salaisuus, sitä eivät muut tienneet kuin hovimestari-ravintolapäällikkö-hotellinjohtaja Reino Oinonen.

Keskiviikon herkkupöytä oli sen verran kallis, että omilla rahoillani en sen ääreen koskaan tohtinut mennä, mutta pari kertaa pääsin siitä nauttimaan, kun joku muu toimi isäntänä ja maksajana. Nyt kuitenkin kävin joululounaalla, kun hinta ei enää aivan päätä huimannut (44 euroa), joskaan pöydän runsauskaan ei vetänyt vertoja vanhalle keskiviikkopöydälle, mikä oli lajissaan Suomen ykkönen. Kauppamatkustajatkin osuttivat yöpymisensä Lahteen usein keskiviikoksi, jolloin pääsi kutsumaan lahtelaisen liiketuttavansa illaksi Seurahuoneelle.

Seurahuoneen kanssa Suomen gourmet-ykköspaikasta kilpaili noihin aikoihin Tampereen Tammer. Molempien tausta samankaltainen. Seurahuonetta piti Lahden teollisuusseura ja Tammeria Tampereen teknillinen seura.

Enää ei savusiikatahdas ole reseptiltään salainen. Löysin sen omasta kirjahyllystäni: Lahden Seurahuone, parasta pöydässä oli ilmestynyt 1985, viisi vuotta Reino Oinosen kuoleman jälkeen. Oheinen kuvakin savusiikatahdaksesta on tuosta kirjasta (kuva: Hannu Bask), ja tässä resepti (kaloreja välttelemättä):

400 g voita
400 g savusiikaa (ehdottomasti kypsänä ja kuivana)
6 kypsää munankeltuaista
sitruunamehua
valkopippuria

1. Jauha munankeltuaiset ja hyvin puhdistetut savukalat hienoksi massaksi.
2. Vaahdota voi, mausta sitruunalla ja valkopippurilla.
3. Sekoita aineet huolellisesti ja jäähdytä muutama tunti kylmällä vedellä huuhdellussa, pitkänomaisessa vuokassa.
4. Kumoa vuoka ja leikkaa tahdas noin 1,5 cm:n paksuiksi annospaloiksi.
5. Lisäkkeeksi suosittelemme omena-sellerisalaattia, täytettyjä tomaatteja tai vihanneksia.

(En ainakaan muista, että tahdas olisi leikattu annospaloiksi, vaan kyllä sitä saattoi lohkaista omalle lautaselleen isonkin palasen, kuten nytkin tein joulupöydässä.)

Panen tähän vielä keskiviikkoillan herkkupöydän menu´n:

Silliä kuudella eri tavalla
Lohta vähän suolattuna, keitettynä ja savustettuna
Siian- tai muikunmätiä
Nahkiaisia ja savuankeriasta
Savusiikatahdasta
Kala- ja äyriäissalaattia

+ + +

Paahtopaistia
Savustettua vasikansatulaa
Raakalihapihvejä
Lampaanpaistia
Häränkielipasteijaa
Ranskalaista maalaispateeta
Kanagalantiinia
Savukalkkunaa

+ + +

Keitettyä lohta Hollandaise
Paistettua hanhea, salaatteja
Paahtohärkää hopeavaunusta

+ + +

Juustoja, hedelmiä, keksejä
Hyytelöitä, vanukkaita, torttuja

KEKKONEN
JA KIVEKÄS


Kun tässä nyt Seurahuoneen kuvioissa ollaan, niin otetaan lisääkin, kun löysin internetistä tarjoilijana 1965-76 toimineen Airi Niskasen muisteluksia. Ensin presidentti Urho Kekkosesta:

”Kartanokabinetissa häntä palvelimme ja adjutantit seisoskelivat oven takana. Mutta illan päälle Kekkonen innostui ja ajoi yhtä tarjoilijaa perästä läpi henkilökunnan huoneen rappukäytävään. Hauskinta meistä oli, kun adjutantit eivät tienneet mitään, kabinetista meni ovi meidän tupakkahuoneen läpi.”

”Ravintolapäällikkö Oinosen meille opettama lause, joka piti lausua joka kerta presidentille tarjottaessa, piti muistaa: Olkaa hyvä Herra Tasavallan Presidentti. Meitä tarjoilijoita oli moninkertainen määrä ja vaikeita olivat vastapuolen pöytää olevat tarjoilijat, kun oli hillitsemistä ettemme ala ääneen tirskua.”

”Teollisuusseuran jäsenille oli kerta vuoteen juhlat, joissa myös rouvat pääsivät osalliseksi. Muutoinhan herrat olivat monesti aamiaisesta lähtien monta kertaa vuorokaudessa ruokailemassa ja päivän loputtua usein laskua vietiin kuitattavaksi Häränsilmä-nimiseen yöbaariin. Tai ehkä sen kuittasi vaan hovimestari. Oli opittava mistä firmasta herrat ovat ja niinpä itselleni sattui uutena työläisenä kerran, että juoksin ulko-ovelle laskun kanssa lounasaikana, kun luulin asiakkaiden karkaavan. Silloin opin paljon, ei koskaan saanut hätääntyä, vaan hovimestari kuittasi, piti vain kysyä häneltä.”

”Oli taas kerran Teollisuusseuran hieno illallinen, olimme tulleet pimeään saliin, jälkiruokatarjoilu kynttilöiden palaessa. Päällikkö laittoi valot ja antoi merkin yhtäaikaiseen tarjoiluun, Olin Etelä-Suomen Sanomien johtajan Ossi Kivekkään selän takana, hän kurkisti taakseen ja sanoi: ´Airi Perkele´, oli siinä naurussa pitelemistä. Tämä vanha johtaja Kivekäs oli erittäin hauska, leikkisä ja hän ei oikein pitänyt tällaisesta teatterista, vaan oli mieluummin arkisien asioiden kannattaja.”

kari.naskinen@gmail.com

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Alain Resnaisin elokuva - ihminen ei ole paljon rottaa kummempi



Ranskalaisessa elokuvassa on ollut kaksi tekijää, jotka ovat menneet ikään kuin elokuvan ulkopuolellekin, laajempiin yhteyksiin: Jean Rouch (1917 - 2004) oli koulutukseltaan antropologi ja Alain Resnais (1922 - 2014) ainakin elokuviensa perusteella myös käyttäytymistieteilijä.

Alain Resnaisin pääelokuva Viime vuonna Marienbadissa (1961) on eräänlainen ohjaajansa sisäinen monologi ihmisen muistista, tajunnasta ja aivoista. Nyt näin ensimmäisen kerran Amerikan sedän (1980), jonka toisena käsikirjoittajana oli tunnettu neuropsykologi ja biologi Henri Laborit (1914 - 1995). Hän joka toimii elokuvassa myös kertojana ja luennoitsijana antaen elokuvalle dokumentin leiman, vaikka kyseessä onkin fiktiojuonellinen elokuva. Se alkaa heti toteamuksella, että ”elävän ihmisen ainoa tarkoitus olemiseensa on itsensä pitäminen hengissä”. Tämä taas edellyttää syömistä ja juomista – ja kolmantena elementtinä on sitten pariutuminen. Näin se on rotallakin.

Elokuvan kolme päähenkilöä ovat kaikki ajautuneet kriiseihin. Rottakokeissa selvitetään, miten rotat käyttäytyvät kriiseissä. Sen verran monimutkaisempi olio ihminen kuitenkin on, että sillä on vaihtoehtoisia käyttäytymismuotoja, mutta Resnais ja Laborit antavat ymmärtää, että ihminen joka tapauksessa menettelee yleisesti ottaen sillä samalla tavalla kuin rottakin.

Laborit luettele neljä käyttäytymisen muotoa:

1. Kulutuskäyttäytyminen, mikä tarkoittaa, että ihminen tyydyttää perustarpeensa.

2. Palkitsemiskäyttäytyminen – kun käyttäytymisestä on seurannut mielihyvää, ihminen pyrkii toistamaan sellaista käyttäytymistä.,

3. Kolmas muoto on käyttäytyminen, mikä on suhteessa rangaistukseen. Sitä joko paetaan ja vältetään tai taistellaan ja tuhotaan rankaisemisen syy.

4. Pahinta on estyminen – ei tehdä mitään, vaan ainoastaan odotetaan. Seurauksena on ahdistumista, mistä voi tuloksena olla sairastumista sekä henkisesti että fyysisesti, äärimmäisenä tapahtumana itsemurha. Sosiaalisten ja kulttuuristen paineiden takia ihminen ei aina voi edes puolustautua, ja jos ei voi purkaa aggressioitaan muihin, ehkä ongelmia aiheuttaneeseen toiseen ihmiseen, purkaa sitten paineita itsensä, ja seurauksena ehkä vatsahaava, verenpaineen kohoaminen tms.

Elokuvan keski-ikäiset päähenkilöt ovat näitä estyneitä. Välillä Laborit selittää havainnollisesti rottakoetta, jossa rotta pakenee sähköiskua, kun se oppii, että aina ennen sähköisku tulee äänimerkki. Ihminen ei ole paljon rottaa kummempi. Pakeneminen ei kuitenkaan ole yhtä helppoa, koska tarpeet ovat peräisin yhteiskunnasta, syntymästä saakka. Vasta kun ihminen myöntää vaikean tilanteensa ja ”ottaa itseään niskasta kiinni”, voi jotakin edistystä tapahtua.

Eikä rotta muutenkaan ihan pihalla käyttäytymisen mekanismeista ja niiden kehittämisestä ole. Kokeet ovat todistaneet, että rotta pystyy hahmottamaan esimerkiksi sokkelon ja selviytymään sellaisesta ulos.

Amerikan setää ei elokuvassa ole. Amerikan setäkään ei siis auta. Resnais ja Laborit tarkoittavat ”Amerikan sedällä” sitä haavemaailmaa, mikä ihmisillä on. Lottovoittokin on yhdenlainen Amerikan setä.

Laborit sanoo elokuvassa senkin, että rotan tavoin ihmisellä ei ole omistamisvaistoa. Rotta ei sellaista saa koko elämänsä aikana, mutta ihmiselle opetetaan omistamisen ihanuus, ja tehokas oppitunti pikkulapsille on taas ensi viikolla, kun joulupukki tulee.

Suomeksikin on ilmestynyt Laboritin kirja Ylistän pakenemista (WSOY, 1986). Siinä Laborit sanoo, että pakeneminenkin on parempi vaihtoehto kuin odottaminen (estyminen): ”Voi olla, että uhkien määrä on vakio, voi olla ettei ole, mutta mielestäni nykyajan uhat ovat vähemmän konkreettisia kuin vaikkapa sapelihammastiikereiden aikaan, mutta eivät yhtään sen vähemmän uhkaavia. Pakenemiseen on paljon hyviä syitä.”

kari.naskinen@gmail.com

lauantai 12. joulukuuta 2015

Anna Karenina (1967) – kun elokuvia vielä tehtiin oikein



Elävien kuvien varhaisen historian tunnetuin pätkä on Lumièren veljesten puoli minuuttia kestävä Juna saapuu asemalle (1895). Kun Mosfilm teki Anna Kareninan (1967), piti studioiden alueelle rakentaa jäljitelmä siitä rautatieasemasta, jolle Pietarin-junat tulevat, ja junat tietysti asemaraiteille kulkemaan. Käsikirjoituksesta elokuvan ensi-iltaan kului lähes viisi vuotta. Enää ei elokuvia tällä tavalla tehdä. Teknisesti tai suuruudeltaan vaativimmat kohtaukset ja ainakin niiden taustat tehdään digitaalisesti tietokoneruudun äärellä istuen suitsait.

Mosfilmin Anna Karenina kuvattiin 70 mm:n värifilmille eli siitä tuli laajakangaselokuva. Dvd- ja tv-esityksissä tämä hienous kuitenkin aina karsitaan pätkimällä molempia reunoja niin, että tv-ruutu saadaan täytettyä myös pystysuunnassa. Hienoa näissä dvd-bokseissa on kuitenkin se, että monesti niiden lisämateriaaleissa on kaikenlaisia harvinaisuuksia, kuten esimerkiksi tässä nyt filmiotoksia Leo Tolstoista.

Tolstoin Anna Kareninasta (1875-77) on tehty kai toistakymmentä elokuvaa, lisäksi muutamia minisarjoja televisioon. Kun taas kerran katsoin Mosfilmin tuottaman, Alexandr Zarhin ohjaaman elokuvan, niin onhan se toista luokkaa kuin Hollywoodin tähtituotokset. Neuvostoliittolaisessa elokuvassa mennään sillä tavalla pintaa syvemmälle, että kysymys ei ole pelkästään Anna Kareninan, hänen miehensä ja kreivi Vronskin rakkausdraamasta. Läsnä on myös Tolstoin elämänfilosofia ja yhteiskunnallispoliittinen ajattelu, jota tuovat esille Annan veli Stepan ”Stiva” Oblonski ja Konstantin Levin.

Varsinkin Oblonski vaikuttaa melkeinpä Tolstoin alter egolta. Oblonski on inhimillinen ihminen virheineen kaikkineen, mutta pystyy myös katumaan sekä pyytämään ja antamaan anteeksi. Tolstoihan oli aikansa suurimpia ajattelijoita, jonka vuorisaarnamainen hyvyydentavoittelu meni niin pitkälle, että se sai kirkonkin suuttumaan ja asettamaan Tolstoin kirkonkiroukseen. Syy oli perimmältään siinä, että Tolstoi ei pitänyt Jeesusta Jumalan poikana, vaan ”pelkkänä” profeettana ja johdattelijana.


Tolstoi oli eräänlaista anarkisti suhteessa valtioon ja kirkkoon. Tolstoi piti kirkon tapaa siunata hallitsijoita ja sotia kristinuskon hengen vastaisena. Samoin hänen mukaansa kaikki mystiset ja järjenvastaiset menot, kuten ehtoollinen, vain peittivät Jesuksen todellisen sanoman, joka on lähimmäisenrakkauden toteuttaminen arjessa. Kirkko oli Tolston mukaan hukannut Jeesuksen hyväksyessään ja oikeuttaessaan maallisen väkivallan. Vannoessaan väkivallattomuuden nimeen Tolstoi sai ajatustensa seuraajaksi Mahatma Gandhin  ja Suomessa mm. kirjailija Arvid Järnefeltin. Tolstoi oli selvästi vallankumouksellinen jo ennen Leniniä ja kumppaneita, mutta hänen ideologiaansa ei kuulunut täydellinen kommunistinen kumous, mutta esimerkiksi maaorjuutta vastaan Tolstoi puhui ja kirjoitti jyrkästi.

Myöhemminkin tolstoilaisuus on vaikuttanut. Kirjallisuudentutkijat ovat sitä mieltä, että esimerkiksi Väinö Linna sai vahvasti vaikutteita Tolstoin Sodasta ja rauhasta (1865-69)

Mutta vielä Anna Kareninasta: rakkauksiensa kanssa kamppaileva Anna Karenina saa Tolstoilta sympatiaa. Zarhin elokuvassakin tämä tulkitaan hyvin selvästi: Annan rakkaus on niin suurta, että hän luopuu kaikesta muusta sen hyväksi. Vronski taas paljastuu lopulta huithapeliksi, jolle tärkeintä ei sittenkään ole rakkaus, vaan menestyminen muussa seurapiirien ja bisnesten touhuilussa. Tämä tosin on vieläkin enemmän esillä Tolstoin romaanissa, jossa Vronski ei ole yhtä hieno, aristokraattinen herrasmies kuin elokuvassa.

Oman tahattoman (?) lisänsä Annan ja Vronskin suhteeseen tuo se, että näitä rooleja esittävät kuvassa näkyvät Tatjana Samoilova ja Vasili Lanovoi olivat aikaisemmin olleet naimisissa keskenään.

Mielenkiintoinen roolivalinta on seurapiiriprinsessa Betsy Tverskoin kohdalla: häntä esittää Neuvostoliiton suuriin balettitanssijoihin kuulunut Maja Plisetskaja, joka vuonna 2015 kuoli 90-vuotiaana. Suomen kansallisoopperassa hän kävi tanssimassa Joutsenlammessa elokuvan ensiesitystä seuranneena vuotena (ja kävi kolme kertaa muulloinkin).

kari.naskinen@gmail.com

tiistai 8. joulukuuta 2015

Pajulahden Bunkkeri oli oikeistodemareiden päämaja



Kun Nastola vuodenvaihteessa liittyy Lahteen, täytyy perehtyä Nastolan asioihin. Koska tunnetuin asia Nastolassa on Pajulahden urheiluopisto, aloitin siitä lukemalla Urheiluopistosäätiön 50-vuotishistoriakirjan ”Bunkkeri”, joka Eino Ketolan kirjoittamana ilmestyi 2003.

Pajulahti on ollut merkittävässä asemassa sosialidemokraattisen työväenliikkeen urheiluelämässä ja politiikassa muutenkin. Kuvaavaa tälle asetelmalle on, että Ketola aloittaa kirjankin tiukalla linjanvedolla, ensimmäinen lause: ”Valkoisten voitto Suomen sisällissodassa esti sosialidemokratian putoamisen Neuvostoliiton kansojen vankilaan.”

Urheiluopistosäätiökin on ollut nimenomaan oikeistodemareiden linnake. Ketola: ”Säätiö rakensi kommunisteista riippumatonta työväen urheiluliikettä ja käytti varoja Neuvostoliiton rahoittamia pyrkimyksiä vastaan. Urheiluopistosäätiö lujitti 1950-luvun puolivälistä alkaen ns. tannerilaista sosialidemokratiaa, viivytti Rafael Paasion edustaman suuntauksen pääsyä SDP:n johtoon ja hidasti puoluerajat ylittäneen varsinaisen suomettumisilmiön laajentumista sosialidemokraattiseen liikkeeseen.”

Pajulahden vahva mies noihin aikoihin oli säätiön ensimmäisenä puheenjohtajana 1952-67 toiminut Väinö Leskinen, joka oli myös SDP:n puoluesihteeri 1946-57 ja TUL:n puheenjohtaja 1951-55. Leskisen porukkaa varten säätiö vuokrasi 1955 Helsingistä Säästöpankinranta 8 B:n graniittisesta kivijalasta vanhan hiilikellarin, joka kunnostettiin Leskisen toimistoksi. Sitä alettiin kutsua Bunkkeriksi, ja siitä tuli Leskisen poliittisen taistelun esikunta. On todennäköistä, että Bunkkeri oli myös väylänä demarien saaman CIA-rahan jakamisessa.

Vuosi 1955 vei Urheiluopistosäätiönkin poliittisen koiranilmaan. Sekä SDP että TUL olivat hajoamaisillaan. Ensimmäinen skandaali syntyi TUL:n Helsingin piirin kokouksessa, josta Leskinen kannattajineen marssi ulos, kun SDP:n vähemmistöläiset Pekka Martinin johdolla liittoutuivat kommunistien kanssa. Kokouksessa martinilaiset saivat kommunistien tuella enemmistön piirin hallitukseen.

Suomalaisen sosialidemokratian jakautuminen kahtia oli näin alkanut. Tappio Helsingissä sai Leskisen jättämään TUL:n puheenjohtajuuden. Tilalle astui martinilainen Penna Tervo, joka kuoli auto-onnettomuudessa seuraavana vuonna, ja Tervon paikan peri Martin.

Presidentinvaalitkin lähestyivät, mutta koska demarit riitelivät keskenään, he eivät kyenneet täysipainoiseen vaalikampanjaan kumpaankaan ryhmään sitoutumattoman K.-A. Fagerholmin hyväksi. Olisiko Urho Kekkonen voittanut, jos SDP olisi ollut terveemmässä kunnossa?

TUL piti saada taas kuntoon ja Väinö Tanner lähti urheiluriidan sovittelijaksi 1956. Sovintopaperikin saatiin aikaan, mutta sen pohja romahti, kun Penna Tervo kuoli auto-onnettomuudessa, eikä Martinin kanssa TUL-sopua ollut mahdollista saada aikaan.

Bunkkeria ei kuitenkaan enää seuraavan vuoden jälkeen tarvittu, kun Tanner oli valittu SDP:n puheenjohtajaksi 1957 ja Leskinen siirtynyt matkatoimisto Arean toimitusjohtajaksi. Leskisen uusi poliittinen kabinetti alkoi kokoontua ravintola Royalissa.

Urheilupoliittinen skisma kuitenkin jatkui. Kesällä 1956 Nastolassa pidettiin kokous, jossa perustettiin sos.dem.-henkinen Urheilun tuki ry, ja Urheiluopistosäätiön hallitus päätti myöntää sille 4 miljoonan markan avustuksen. Tästä kolme vuotta ja perustettiin oikeistodemareiden urheilujärjestö Työväen urheiluseurojen keskusliitto (TUK), jolle säätiön hallitus taas hövelisti myönsi avustusta 2,5 miljoonaa markkaa. TUK:n puheenjohtajaksi valittiin Arvi E. Heiskanen ja varapuheenjohtajaksi Pajulahden opiston rehtori Pentti Anttila, josta myöhemmin tuli puheenjohtaja 1960-62. TUK:hon liittyi satakunta TUL:n seuraa, mm. Elannon Isku, HKV, HTU, KTP, Lahden Sampo, OTP, Pitäjänmäen Tarmo, Porin Pyrintö, TMP, TuTo ja Töölön Vesa. Eripura kesti 20 vuotta, sillä vasta 1979 TUK palasi takaisin TUL:ään.

EROON KOMMUNISTEISTA

Jo Pajulahden syntyvaiheissa lähtökohtana oli ollut se, että TUL:n oikeistodemarit olivat halunneet irti kommunisteista. Pajulahti oli merkittävä osa tätä strategiaa. TUL oli pääsihteerinsä Eino A. Wuokon johdolla kohentanut talouttaan suurkeräyksellä 1947, ja sen tuoton tuella TUL rakensi Nastolaan TUL:n naisten kesäkodin tontille urheiluopiston. Naisten voimistelu- ja urheilukoti oli hankittu Pajulahdesta jo 1929. Uuden urheiluopistorakennuksen toinen rakennuspaikkavaihtoehto oli ollut Espoossa, jossa TUL:n yhdessä ammattiliittojen kanssa omistamana oli tonttimaata. Nastola tuli kuitenkin rakennuskustannuksiltaan edullisemmaksi.

Kommunistit eivät helpolla antaneet periksi. Vuonna 1951 TUL:n kommunistinen varapuheenjohtaja Yrjö Enne ja liittotoimikunnan jäsen Paul Koponen suorittivat Pajulahdessa yksityisen yöllisen tilintarkastuksen, ja jättivät sen jälkeen lääninhallitukselle ilmiannon taloudellisista väärinkäytöksistä. Heti seuraavana päivänä poliisit tulivat TUL:n toimistoon, mutta kävi ilmi, että ilmianto oli perusteeton.

Jotta tällainen saatiin loppumaan, päätettiin perustaa säätiö, kuten Ketola kirjassa perustelee: ”Sosialidemokraatit halusivat ehkäistä taloushallintoon ja varojenkäyttöön kohdistuvat kommunistiset provokaatiot ja myös viranomaisten aiheuttaman häirinnän. Kysymys TUL:n omaisuuden suojaamisesta luovuttamalla se erikseen perustettavan säätiön haltuun tuli entistä ajankohtaisemmaksi. Säätiöinnillä sosialidemokraatit pyrkivät myös heikentämään kommunistien mielenkiintoa TUL:n valtaamista kohtaan.”

Urheiluopistosäätiö päätettiin perustaa TUL:n liittoneuvostossa tammikuussa 1952. TUL:n kommunistitkin hyväksyivät säätiön perustamisen, mutta eivät sitä, että perustamista valmistelevaan toimikuntaan valittiin vain demareita. Näin joka tapauksessa kävi, eivätkä kommunistit täysin tainneet ymmärtää, että TUL:n varoja oli päätetty siirtää pysyvällä tavalla sosialidemokraattien hallintaan.

NYT

Enää eivät poliittiset myrskyt vello, mutta politiikasta ei Pajulahti ole kokonaan irti päässyt. Vuonna 2014 hovioikeus tuomitsi säätiön hallituksen silloisen puheenjohtajan Markku Pohjolan sakkoihin luottamusaseman väärinkäytöstä. Syynä oli, että säätiön hallitus oli vuosina 2005-07 ostanut säätiölle kymmenen taideteosta 23 000 eurolla – oikea hinta olisi ollut 7000 euroa. Olivat niitä kuuluisia poliitikkojen taulukauppoja.

Urheiluopistosäätiön nykyinen hallitus:
Toimitusjohtaja Perttu Puro (pj.)
Valtiotieteiden maisteri Laura Andersson (vpj.)
Kanslianeuvos Kari T. Ahonen
Valtiotieteiden kandidaatti Ulla Juurola
Johtaja Erkki Kokkonen
Toimitusjohtaja Heikki Nykänen
Varatuomari Jani Salenius

Säätiön valtuuskunta:

Valtiotieteen maisteri Paavo Lipponen (pj.)
Opetusneuvos Arpo Heinonen (vpj.)
Kaupunkineuvos Anna-Liisa Kasurinen (vpj.)
Ekonomi Yrjö-Olavi Aav
Kauppatieteiden kandidaatti Arto Bryggare
Kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta
Rakennusneuvos, varatuomari Ben Grass
Järjestöpäällikkö Eija Harjula
Kansanedustaja Eero Heinäluoma
Neuvottelupäällikkö Irene Hämäläinen
Kanslianeuvos Maunu Ihalainen
Dosentti Eino Ketola
Järjestöneuvos Jaakko Kuusela
Toimistopäällikkö Riitta Lainio
Varatuomari Juha Laisaari
Hallintotieteiden maisteri Lasse Lehti
Kaupunkineuvos Reino Ojala
Filosofian tohtori Jussi Pikkusaari
Valtiotieteiden tohtori Asko Puumalainen
Oikeustieteen kandidaatti Kirsti Salminen
Oikeustieteen tohtori Olavi Syrjänen
Liittopuheenjohtaja Petri Vanhala
Voimistelunopettaja Sirkka-Liisa Vehviläinen
Liikuntaneuvos Seppo Virtanen

Liikuntakeskus Pajulahden toimitusjohtaja-rehtori on liikuntapedagogiikasta tohtorinväitöksen tehnyt Lasse Mikkelsson.

kari.naskinen@gmail.com

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Juli Raizman, yksi Neuvostoliiton suurista elokuvaohjaajista



Neuvostoliittolaisen Juli Raizmanin dokumenttielokuva Läpimurto Kannaksella ja rauhanneuvottelut (1945) tuli televisiosta muutama vuosi sitten. Siinä näytetään puna-armeijan läpimurto Karjalankannaksella ja selostetaan sitä strategista operaatiota, mikä johti Suomen puolustuslinjojen murtumiseen. Suomalaisten kannalta harvinaislaatuisissa kuvissa on välähdyksiä myös Viipurin valtauksesta, Otto Wille Kuusisen siellä vastaanottamasta paraatista, suomalaisten aiheuttamista tuhoista Neuvostoliitossa, suomalaissotilaiden antautumisista, ja Moskovan välirauhansopimuksen allekirjoittamisesta.

Pitkän uran tehnyt Juli Raizman (1903 - 1994) on suurista neuvosto-ohjaajista ehkä vähiten tunnettu. Esimerkiksi Wikipedian Neuvostoliiton elokuvia käsittelevässä kohdassa luetellaan yli 50 ohjaajaa, mutta Raizmania ei mainita ollenkaan. Peter von Bagh sentään kertoo Elokuvan historiassaan (1975) lyhyesti Raizmanin kolmesta elokuvasta. Nyt Audiovisuaalinen instituutti (Kavi) järjestää Orionissa (Helsinki) esityssarjan, jossa näytetään kymmenen Raizmanin elokuvaa. Ensimmäisenä on tänään vuorossa mykkäelokuva Tyttö ja vanki: 41 (1927), jonka kuvauksissa Raizman toimi tunnetumman neuvostoliittolaisen Jakov Protazanovin apulaisohjaajana. (Oheinen kuva tästä elokuvasta.)

Koska en tunne Raizmanin elokuvia tuota sotadokumenttia lukuun ottamatta, lainaan Kavin esittelyä: ”Raizmanin psykologisesti ja yhteiskunnallisesti terävänäköisiä draamoja eivät ole syöneet aika tai poliittiset mullistukset. Raizmanin töissä yhteiskunnallinen ja yksityinen yhdistyvät kiehtovalla tavalla tarjoten ainutlaatuisen kurkistusaukon neuvostoihmisen mentaliteettihistoriaan.”

Kavin sarjan muista elokuvista löytyy monta mielenkiintoista. Esimerkiksi Lentäjissä (1935) on näyttelijänä Lenin-rooleistaan sittemmin tunnettu Boris Shtshukin, jonka elokuvadebyytti oli tämä lentokoulun vanhenevan johtajan rooli. Sergei Bondartshukin läpimurtorooli oli puolestaan Kultaisen tähden ritarissa (1950), joka kuuluisa Stalinin kauden kolhoosikuvaus.

Nykyistenkin venäläisohjaajien elokuvat ovat Suomessa harvinaisuuksia. Tänä vuonna sentään tuli elokuvateattereihin Andrei Zvjagitsevin Leviathan (2014) ja Yle Teema esitti Sergei Paradzhanovin neljä erikoista elokuvaa. Sitten tietenkin tulevat aina ohjelmistoon ne hölmöläisjutut, joissa Ville Haapasalo on mukana.

Sotien jälkeen, kun Suomi oli ystävällisissä suhteissa Neuvostoliittoon, tilanne oli toisenlainen.
Sovexportfilm ja neukkujen täällä omistama Kosmos-Filmi vastasivat neuvostoelokuvien maahantuonnista ja levityksestä, ja kaikki parhaat elokuvat nähtiin. Suomi oli näiden elokuvien ensimmäinen ulkomainen esityspaikka, ja jos elokuva menestyi täällä, pani Sovexportfilm sen laajempaan länsilevitykseen. Tällaisia kuuluisia tapauksia olivat mm. Andrei Tarkovskin Andrei Rublev (1966) ja Akira Kuosawan Dersu Uzala (1975), joiden erinomaisuuteen neuvostoliittolaiset eivät oikein uskoneet. Molemmista tuli sitten suurmenestyksiä maailmalla. Dersu Uzala pyöri Helsingissä vuoden ja Urho Kekkonenkin kävi katsomassa sen kaksi kertaa.

Kavin osalta tilanne on edelleen hyvä vanhojen elokuvien osalta. Sillä on luultavasti Euroopan suurin neuvostoliittolaisten/venäläisten elokuvien kokoelma – ehkä sillä varauksella, että Saksassa voi olla DDR:n peruina vielä enemmän, mutta ne ovat saksaksi dubattuja.

(Raizmanin Läpimurto Kannaksella esitettiin Suomessa heti tuoreeltaan toukokuussa 1945 ja vastaavanlainen dokumentti Berliinin viimeiset hetket syyskuussa 1945.)

kari.naskinen@gmail.com

tiistai 1. joulukuuta 2015

Päättäväinen hallitus



Suomen nykyinen hallitus on aktiivinen, se tekee päätöksiä kaksi kertaa enemmän kuin normaalisti:
- Päätti pääomaverotuksen muutoksesta. Päätti perua päätöksen.
- Päätti muuttaa ns. solidaarisuusveroa. Päätti perua päätöksen.
- Päätti pienentää eläkeläisten asumistuen leikkausta. Päätti perua päätöksensä tai ehkä ei sittenkään.
- Päätti poistaa ylityökorvaukset. Päätti perua päätöksen.
- Päätti poistaa pyhätyölisät. Päätti perua päätöksen.
- Harmaan talouden torjuntaohjelman rahoitusta vähennetään. Eipä sittenkään.
- Poliisin talousrikosmäärärahoja leikataan. Ei sittenkään.
- ”Verosuunnittelijoille” päätettiin antaa mahdollisuus ”aktiiviseen katumiseen”. Aprilliä.
- Opiskelija-asumisen investointiavustuksia leikataan. Päätettiin perua leikkaukset.
- Lääkekorvausmenojen leikkauksia pienennetään. Ei vaineskaan.
- Päätettiin lähteä toteuttamaan hallintarekisteriä. Päätettiin, ettei päätettykään.

kari.naskinen@gmail.com