Yhtenä kisaviikon iltapäivänä olimme Reijo Mäki-Korvelan ja Pentti E. Rantasen kanssa Seurahuoneen Eden-ravintolassa iltapäiväpalalla, kun viereiseen pöytään istahti Samaranch. Tilasi kanahampurilaisen. Ei siinä mitään, mutta sellainen asia kiinnitti huomiota, että minkäänlaisia turvamiehiä ei näkynyt missään. Diktaattori Francisco Francon hyvä kaveri oli tullut maahan, jossa oli rauhallista ja saattoi muina miehinä liikkua vapaasti. Ensimmäisen kerran Samaranch oli käynyt Suomessa 1952 olympiakisoissa ja myöhemmin montakin kertaa toimiessaan Espanjan suurlähettiläänä Moskovassa 1970-luvulla, oli käynyt Helsingissä ostoksilla.
World Gamesin avajaisissa urheilukeskuksessa markiisi Samaranch piti puheen, ja vaikka äänentoisto epäonnistui, hän sai yleisöltä suurimmat aplodit. Muut puhujat olivat kisojen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja, kaupunginjohtaja Kari Salmi ja kulttuuriministeri Claes Andersson. Kolamon kirjassa ei näitä tapahtumia mainita, vaikka veronmaksajien rahoja näihinkin kekkereihin meni 11 miljoonaa markkaa.
Samaranch oli kova tekijä sekä Espanjan politiikassa että olympialiikkeessä. Espanjan urheiluministeriksi Franco nimitti hänet 1966 ja KOK:n kärjessä hän oli vuodesta 1974 ensin varapresidenttinä ja myöhemmin presidenttinä vuoteen 2001 asti. KOK:n johtoon hän nousi Adidas-miljonääri Horst Dasslerin rahojen avulla. Se oli sitä aikaa, kun urheilun vaikutusvaltaisimmat järjestöt KOK, FIFA ja IAAF toimivat käytännössä Dasslerin alaisuudessa.
Dasslerin ja Samaranchin suhteet varsinkin Itä-Eurooppaan ja kauemmaskin itään lämpenivät. He katsoivat, että varsinkin diktatuurimaat olivat mammuteiksi paisutetuille olympaikisoille parhaita paikkoja, koska niissä järjestys säilyi hyvänä. Soulin kisojen aikana 1988 Etelä-Korean presidentti Roh Tae Woo pani 90 000 sotilasta hoitamaan homman ja kaikki sujui niin hienosti, että Samaranch myönsi kenraalipresidentille Olympic Order -kultamitalin.
Samanlaisen mitalin oli saanut myös Bukarestin teurastaja Nicolae Ceausescu, joka vastoin Neuvostoliiton painostusta oli lähettänyt Romanian joukkueen Los Angelesin boikottikisoihin 1984. Meille lahtelaisille Ceausescu tuli välillisesti tutuksi, kun ”hänen joukkueensa” Steaua Bukarest kävi talvella 1986 voittamassa Kuusysin Olympiastadionilla, katsojia 32 000 ja me Reippaan miehetkin mukana.
Ceausescun joukkue voitti koko Euroopan cupin, kun loppuottelussa maalivahti Helmuth Duckadam torjui rankkarikilpailussa FC Barcelonan kaikki neljä yritystä. Duckadam sai parhaan pelaajan palkintona Mersun, joka hänen olisi Ceausescun määräyksestä pitänyt antaa diktaattorin pojalle Valentinille. Ei suostunut ja Kolamo kirjoittaa, että tämän takia Romanian turvallisuuspoliisi lopetti Duckadamin uran murskaamalla hänen kätensä.
LAHTI HAPPENINGS
World Games oli taloudellinen epäonnistuminen, mutta tapahtumana hieno. Samaranchkin sanoi, että täällähän on kuumempi ilma kuin Ateenassa, josta hän oli Seutulaan lentänyt. Kysymys oli silloin vielä suuremmista asioista, koska vireillä oli Suomen talviolympialaishanke vuodeksi 2006.
Kaupunginvaltuusto oli päättänyt World Gamesin hyväksymisestä Lahdessa järjestettäviksi äänin 42 - 14. Koko souvia varten perustettiin uusi yhdistys Lahti Happenings ry, joka jatkossa olisi päävastuussa muidenkin isojen urheilutapahtumien järjestämisestä. Yhdistyksen puheenjohtaja oli Lahden urheiluhalliyhdistyksen puheenjohtaja Reijo Mäki-Korvela, varapuheenjohtaja työvoimatoimiston johtaja Väinö Pässilä sekä muut hallituksen jäsenet Tapio Lilleberg (Oppilastalo Oy), Seppo Matikainen (Systla Oy), Mikko Maunula (Polttimo Oy), Jukka Ottela (ESS) ja Raimo Pirskanen (kaupungin työsuojelupäällikkö). World Gamesin projektijohtajana toimi jämpti everstiluutnantti Olavi Kyllönen ja projektisihteeri oli Lahden NMKY:n SM-kultajoukkueen koripalloilijana tunnettu Tommi Lanki, josta myöhemmin tuli kaupungin liikuntatoimen johtaja. World Gamesin järjestelytoimikunnan puheenjohtaja oli Kari Salmi ja olinhan siinä mukana minäkin, minkä ansiosta näitä vanhoja asiakirjoja on tallessa.
Urheilun mammuttitauti -kirjasta vielä tähän loppuun kansainvälistä jalkapalloliittoa edustavan Alan Rothenbergin vastaus kysymykseen, miksi MM-kisojen pääsyliput ovat niin kalliita: ”MM-kisojen katsomista livenä ei ole tarkoitettu tavalllisille faneille. Sitä varten heillä on televisionsa.”
Isänpäivälahjan sain juhlalounaalla Nesteen Matkakeitaalla Hollolassa. Vanhoina huonoina aikoina ohjelma oli toisenlainen: Edenin jälkeen oluelle Marco Poloon, sitten illalliselle Asado-grilliin ja odottelemaan Häränsilmän aukeamista.
kari.naskinen@gmail.com
