Citizen Kane ja marxilainen kuvernööriehdokas

Orson Welles (vas.) ja Herman Mankiewicz
todellisessa elämässä

Kalifornian kuvernöörinvaalissa 1934 oli demokraattipuolueen ehdokkaana marxilainen kirjailija Upton Sinclair. Tämä harvinaislaatuinen tapaus tulee voimakkaasti esille uudessa elokuvassa Mank, joka varsinaisesti kertoo Orson Wellesin Citizen Kane -elokuvan (1941) käsikirjoitusvaiheesta. Käsikirjoitusta teki keväällä ja kesällä 1940 Herman Mankiewicz ja hänen muuhun työskentelyynsä Hollywoodissa palataan takautumina ja varsinkin vuoteen 1934, jolloin Yhdysvalloissa oli juuri ja juuri alettu toipua suuresta lamasta. Asiat limittyvät toisiinsa, sillä Mankiewicz oli Hollywoodissa niitä harvoja, jotka eivät esimerkiksi antaneet kymmentä taalaa Sinclairin vastaehdokkaana olleen Frank Merriamin tukikassaan. Mankiewicz piti konservatiivista kapitalismia vääränä yhteiskuntajärjestelmänä.

Sinclair oli aikaisemmin kuulunut sosialistipuolueeseen, mutta meni vaaleihin kuitenkin demokraattipuoleen ehdokkaana. Mutta kommunisti mikä kommunisti. Sinclairilla oli Kalifornian valtavan työttömyyden torjumiseksi iso köyhyydenvastainen ohjelma, joka hyvin vetosikin äänestäjiin, mutta ei aivan riittävästi, sillä Merriam voitti suunnilleen äänin 949 000 - 728 000. Mankiewicz ei kuulunut puolueeseen, mutta osallistui Sinclairin kampanjaan. Tämä jätti jälkensä. Sitten kun vielä Citizen Kane hyökkäsi rajusti sanomalehtimiljonääri Willian Randolph Hearstin kimppuun, ei ollut yllättävää, että Welles joutui 1940-luvulla epäamerikkalaista toimintaa tutkineen komitean HUAC:n mustalle listalle, jolle päätyi yli 300 nimeä viihdeteollisuudesta. Mankiewicz yllättäen ei joutunut, ehkä syynä se, että pääjehuna pidettiin joka tapauksessa Wellesiä.

David Fincherin ohjaama Mank on hieno elokuva. Se perustuu hänen isänsä Jack Fincherin käsikirjoitukseen 1990. Mank on kuin Mitä Missä Milloin -kirja sotaa edeltäneistä vuosista Hollywoodin suurilla studioilla. Mankiewicz oli toiminut teatteriarvostelijana New Yorkerissa ja kirjoittanut myös näytelmiä. Näillä meriiteillä hän pääsi Hollywoodiin, jossa äänielokuvan vallattua alan tarvittiin hyviä vuoropuhelujen kirjoittajia.

Sitten 25-vuotias ihmelapsi Orson Welles tarvitsi kirjoittajan. Mankiewicz otti tarjouksen vastaan ja Welles sijoitti hänet Campbell Ranchille Victorvilleen, 150 km Hollywoodista koilliseen. Käsikirjoituksen piti valmistua 60 päivässä. Ongelmia kuitenkin oli. Mankiewicz tuli Victorvilleen jalka kipsissä auto-onnettomuuden jäljiltä ja alkoholistikin hän oli. ”Mank” makasi sängyssä ja saneli sihteerille tekstiä, jonka tämä kirjoitti koneella puhtaaksi. Lisäksi vahtia piti Wellesin luottomies, teatterituottaja John Houseman. Aihe oli joka tapauksessa niin vetävä, että aikataulu piti ja valmis käsikirjoitus käsitti 327 sivua.

Mank on elokuvanharrastajille aarreaitta. Siinä käydään läpi niitä moninaisia kuvioita, joita elokuvien synnyttämisessä ennen kuvausten alkamista on. Raha on tietenkin yksi, taide toinen. Eivät MGM, Fox, Paramount ja Universal Hollywoodissa olleet tekemässä taidetta, vaan rahaa. Tässä mielessä mielenkiintoinen tapaus Mankissa on, kun MGM:n Louis B. Mayer sanoo yhdessä takaumassa umpijuovuksissa Hearstia mollaavalle Mankiewiczille, että Hearst maksaa puolet tämän palkkiosta. Kun siirrytään elokuvan nykyaikaan 1940-41, on tilanne toinen: Mayer ja Hearst pyrkivät kaikin keinoin estämään Citizen Kanen levittämisen. Tuotantoon elokuvan oli ottanut pienempi R.K.O. Pictures ja se myös vei hankkeen loppuun.

Mank päättyy Oscar-gaalaan Biltmore-hotellissa, jossa illan isäntä Bob Hope ilmoittaa käsikirjoituspalkinnon menevän Wellesille ja Mankiewiczille. Kumpikaan ei ole paikalla. Oli syntynyt riita siitä, kenen nimiin käsikirjoitus piti panna, sillä Welles oli omat näkemyksensä siihen liittänyt. Parhaan elokuvan Oscarin sai John Fordin Vihreä oli laaksoni.

Mank on elokuva, joka liittyy nyt niin oleellisena osana satiiriseen Citizen Kaneen, että ne on seuraavalla kerralla katsottava peräkkäin.

Erityisen mukava on katsoa elokuvaa siinäkin suhteessa, että se näyttää aidolta mv-filmiltä, vaikka on digitaalisella kameralla kuvattu. Digikameran jälki on yleensä sellaista äärimmäisen pikkutarkkaa, jossa ihohuokosetkin erottuvat, mutta Mankissa kuvaa on pehmennetty niin, että vaikutelma on aivan kuin olisi käytetty filminauhaa.

Gary Oldman

Mankin henkilögalleria on laaja, jo mainittujen lisäksi mukana on pienemmissä rooleissa paljon kovia tekijöitä Daryl F. Zanuck, David O. Selznick, Irving Thalberg, Josef von Sternberg, Ben Hecht. Kaikkia ei yhdellä katsomisella tunnista, mutta lopputekstien mukaan siellä ovat jossakin vaiheessa myös Charles Chaplin, Joan Crawford, Bette Davis, Clark Gable ja Greta Garbo. Tietenkin on myös Orson Welles, mutta vain parilla lyhyellä käynnillään Victorvillessä. Mankiewiczin roolissa Gary Oldman on loistava.

Puheroolissa on Hermanin nuorempi veli Joseph L. Mankiewicz, josta myöhemmin tuli tunnetumpi tekijä. Hänen suuria ohjausmenestyksiään ovat 1950-luvun Kaikki Eevasta, Paljasjalkakreivitär, Hiljainen amerikkalainen, Äkkiä viime kesänä ja varsinkin 1963 Kleopatra (Elizabeth Taylor, Richard Burton).

Upton Sinclairista pitää vielä sanoa, että yksi 2000-luvun huippuelokuvista, Paul Thomas Andersonin There Will Be Blood (2007) perustuu Sinclairin romaaniin Öljyä! (1927).

kari.naskinen@gmail.com