sunnuntai 30. toukokuuta 2021

Vallankumous kesti Suomessa 89 päivää

Heinolassa haudattiin eilen joukkohautaan 1918 haudatut punaiset viime lauantaina uudelleen ja kunnollisesti punaisten muistomerkin viereen. He olivat kaatuneet valkoisia vastaan käydyssä taistelussa Vierumäellä 20.4.1918.


Tuolloin huhtikuussa kansalaissota oli jo lähellä päätöstään, se loppui 15.5.1918. Käytännössä loppu oli tullut jo 25.4.
1918, jolloin Helsingistä Viipuriin siirtynyt punaisten Kansanvaltuuskunta joutui pakenemaan Pietariin valkokaartien etenemisen tieltä.

Tuo huhtikuun 25. päivä oli samalla se hetki, kun työväenvalta päättyi. Vallankumous oli kestänyt 89 päivää. Se oli alkanut 28.1.1918, jolloin Kansanvaltuuskunta oli ottanut vallan Helsingissä. Kaksi päivää aiemmin oli osa porvarillista senaattia paennut Vaasaan.

Näin ollen Etelä-Suomi oli noin kolme kuukautta sosialistinen valtio. Sinä aikana valtaa piti Kansanvaltuuskunta, jonka johdossa oli vielä edellisvuonna eduskunnan puhemiehenä toiminut sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtaja
Kullervo Manner. Hallituksen muut jäsenet olivat ulkoasiainvaltuutettu Yrjö Sirola, sisäasiainvaltuutetut Eero Haapalainen ja Adolf Taimi, oikeuasiainvaltuutetut Lauri Letonmäki ja Antti Kiviranta, valistuasiainvaltuutettu Otto Vilhelm Kuusinen, raha-asiainvaltuutettu Jalo Kohonen, työasiainvaltuutettu Johan Henrik Lumivuokko, maatalousasiainvaltuutettu Evert Eloranta, elintarvikeasiainvaltuutettu Oskari Tokoi, liikenneasiainvaltuutettu Konstantin Lindqvist, posti- ja tiedotusasiainvaltuutettu Emil Elo sekä prokuraattorina Matti Turkia.

Kommunistisen työväenpuolueen lehti Työkansan Sanomat on juuri julkaissut kirjan Työväen Vallankumous 1918, jossa käydään läpi tuota aikaa. Kirjaan on koottu lehdessä ollut 24-osainen juttusarja vuosilta 2017-18.

Vallankumous jäi siis lyhyeksi, koska vastavallankumous ke
skeytti sen. Sosialistisessa tasavallassa ehdittiin kuitenkin ripeässä tahdissa säätää uusia lakeja sekä tehdä muita päätöksiä ja uusia nimityksiä. Tuore asetuskokoelma tuli painettuna 1.2.1918, tässä esimerkkejä:

- Laki torppareiden, lampuotien ja mäkitupalaisten julistamisesta maanomistajista riippumattomiksi.
- Väliaikainen laki velvollisuutensa laiminlyöneiden pankkien tehtävien hoitamisesta.
-
Laki Suomen Pankin ja säästöpankkien oikeudesta laajentaa liiketoimintaansa.
- Suomen Kansanvaltuuskunnan päätös viljan puimisesta ja takavarikoimisesta.
- Määräys perunain takavarikoimisesta.
- Laki korvauksen suorittamisesta työntekijöille vallankumousolois
ta johtuneiden työnseisausten ajalta.
- Laki kuolemanrangaistuksen poistamisesta.
- Laki painoasioita koskevain asetusten kumoamisesta.
- Laki naisen oikeudesta päästä valtion ja kunnan virkoihin ja toimiin.
- Laki eläväinkuvain teattereiden verottamisesta.
-
Laki tulojen ilmoittamisvelvollisuudesta kunnallisverotuksessa.
- Sopimus Venäjän ja Suomen sosialististen tasavaltain välillä.

kari.naskinen@gmail.com

perjantai 28. toukokuuta 2021

Mauno Koivisto ja Turun yliopistot

Vuonna 1957 Mauno Koivisto oli yhtenä keskeisenä henkilönä perustamassa Turun korkeakoulujen yhteiskunnallis-taloudellista yhdistystä. Koivisto koki erittäin tärkeäksi saada Turkuun keskustelupaikka yhteiskunta- ja taloustieteilijöille. Nykyisen yhdistys järjestää vuosittain Mauno Koivisto -aiheisen luennon ja tänään sen piti historiantutkija Tapio Bergholm, jolta viime vuonna ilmestyi ensimmäinen osa hänen Koivisto-tutkimuksestaan nimellä Kiihkeä Koivisto - nuoruus, sota, onni (Otava, 2020). Se kattaa vuodet 1923-59. Luennossaan Bergholm keskittyi Koiviston koulu- ja opiskeluaikoihin, jotka sujuivat erinomaisesti sen jälkeen, kun oli päässsyt ohi vain keskinkertaisesti menneistä kansakouluvuosista.


Ennen korkeampia opiskeluja piti kuitenkin käydä sotimassa. Noista vaiheista Bergholm oikaisi sen yleisen väärän tiedon, että Koivisto olisi ollut kaukopartiomiehenä. Ei ollut, vaan oli tavallisena jääkärinä reservin komppaniassa, jonka päällikkönä oli kuuluisa Lauri Törni.

Sodan aikana Koivisto lähetti paljon kirjeitä isälleen, siskolleen, veljelleen ja tädilleen, ja tämä kehitti häntä kirjoittajana. Näistä kirjeistä ei paljon ole ollut aikaisemmin paljon tietoa. Kun Erkki Liikanen oli lukenut Bergholmin kirjan, hän soitti varmuuden vuoksi Tellervo Koivistolle ja kysyi, tiesikö hän kaikki. ”En ollenkaan, oli paljon uutta”, oli vastaus. Tellervo Koivisto sanoi myös, ettei tuntenut Bergholmin kirjassa käsiteltyjä nuoruuden päiväkirjoja, jotka ovat aivan oleellinen lähde Bergholmin piirtäessä nuoren Mauno Koiviston kuvaa.

Liikanen kirjoitti asiasta Maanpuolustus-lehdessä: ”Kysyin Koivistolta viimeisellä joululounaalla Suomen Pankissa, mitä perintöä elämälle uskonnollinen isä jätti. Koivisto vastasi isän aina puhuneen siitä, miten Jumala loi maan ja taivaan, mutta kaikki päättyy hirveään maailmanloppuun. Koivisto oli miettinyt, milloin se pelko oli lakannut häntä vaivaamasta - ´Vasta sitten, kun Tellervon tapasin´.”

Tellervon Koivisto tapasi opiskelijayhteyksissä, sillä Tellervo opiskeli samoihin aikoihin sotien jälkeen Turun kauppakorkeakoulussa. Se oli siis Koivoston kolmas yhteys Turun korkeakouluihin, ne hänen omat ylopistonsa olivat ruotsinkielinen Åbo Akademi ja Turun yliopisto.

Niitä ennen Koivisto oli kirjoittanut ylioppilaaksi yksityisoppilaana Turun suomalaisessa yhteiskoulussa. Koko kahdeksan vuoden oppikoulun opintosuoritukset hän hoiti neljässä vuodessa työn ohella. Pää oli kuin partaveitsi, joten yliopisto-opiskelu tuntui luontevalta. Pääaineena oli sosiologia, josta hän 1953 teki pro gradu -tutkielman ja täydensi sitä vielä niin, että myöhemmin samana vuonna se hyväksyttiin lisensiaattityönä. Aiheena oli ”Työsuhteet Turun satamassa”. Vuonna 1956 hän väitteli tohtoriksi edelleen samasta aiheesta eli sosiaalisista suhteista Turun satamassa.

”Väitöskirja ei kuitenkaan mennyt läpi kaikkein helpoimmalla tavalla. Koivisto oli saanut sen valmiiksi jo 1955, mutta
varsinkin väitöskirjan toisena tarkastajana ollut Heikki Waris Helsingin yliopistosta vaati korjauksia ja täsmennyksiä. Väitöstilaisuus (kuva) lokakuussa 1956 oli sitten menestys ja myös merkittävä tapahtuma Turussa. Samalla Koivistosta tuli aikansa suuri julkkis, jota lehdissä haastateltiin laajasti – satamajätkästä tohtoriksi”, sanoi Bergholm.

Jo 1949 Koivisto oli liittynyt Turun akateemiseen sosiaalidemokraattiseen yhdistykseen, jossa oli paljon opiskelijoita molemmista yliopistoista, tutuista nimistä mm.
Ilkka Pastinen. Toinen tällainen älymystön keskustelukerho oli Knoellingerin piiri, jota veti Åbo Akademin professori, taloustieteilijä Carl Erik Knoellinger. Tässä piirissä oli mukana myös Rolf Kullberg.

Tapio Bergholm
Tapio Bergholm sanoi Koiviston saavuttaneen nopeasti suomen ja ruotsin kielten lisäksi myös englannin ja saksan taidot, joten hän pystyi sujuvasti lisäämään tietämystään kansainvälisissä sosiologikongresseissa ja pohjoismaisissa kesäakatemioissa. Kesä 1950 oli Koivistolle tärkeä politiikan ja kansantaloustieteen ymmärryksen kannalta, kun hän Englannissa ollessaan tutustui Cambridgen ja Oxfordin yliopistojen professoriin
George Douglas Howard Coleen. Cole oli työväenpuoluetta edustava politiikan teoreetikko ja taloustieteilijä, joka Laborin akselilla kuului oikeaan laitaan. Samanlaiseksi Koivisto oli itsensä sijoittanut SDP:ssä jo ennestään, mutta Colen tapaamiset ja hänen teksteihinsä perehtyminen vahvistivat tätä. Kotiin palattuaan Koivisto alkoi kääntää Colen kirjoituksia demarien Turun Päivälehteen.

Lisäksi Koivisto alkoi kirjoittaa sosiologiasta porvarilliseen Suomalainen Suomi -lehteen, jonka päätoimittaja oli Turun yliopiston sosiologian professori ja Koivistoa opintojen aikana kovasti innostanut Esko Aaltonen.

MAUNO KOIVISTO -SALI

Vuonna 2017 Mauno Koiviston kuoleman jälkeen Turun yliopisto nimesi yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan Publicum-rakennuksen suurimman luentosalin Mauno Koivisto -saliksi.

Yliopistoon Koivisto meni 1949 humanistiseen tiedekuntaan, jonne sosiologian professuuri oli tuohon aikaan sijoitettu. Koivisto
hoiti opiskelun suureksi osaksi kirjatentteinä työn sivussa, sillä hän toimi satamassa vuoteen 1951 satamatyömiehenä ja työkonttorin hoitajana sekä työskenteli sen jälkeen kansakoulunopettajan sijaisuuksissa Eurajoella ja Vahdolla. Vuodesta 1954 Koivisto toimi Turun kaupungin ammatinvalinnanohjaajana ja teki samalla väitöskirjaansa. Turun yliopiston kunniatohtoriksi Koivisto vihittiin 1977.

Koiviston synnyinkodista, hellahuoneesta Piispankadun puutaloalueella on kunnostettu tutkijankammio ”Manun kammari”, joka on tarkoitettu Turun yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa tai Åbo Akademissa yhteiskuntatieteellisellä alalla päätoimisesti jatko-opintoja harjoittavalle, lisensiaatintutkimusta tai väitöskirjaa tekevälle henkilölle.


kari.naskinen@gmail.com

torstai 27. toukokuuta 2021

Kolme isäntämaasopimusta

Suomi on tehnyt kolme sotilaallista isänmaasopimusta, kaksi niistä vajain valtuuksin. Ensimmäisen teki pelkkä ”valkoinen Suomi”, kun se hankki saksalaiset voittamaan kansalaissodan 1918. Toinen tehtiin Hitlerin kanssa toisen maailmansodan aikana ja kolmas tehtiin Naton kanssa 2014 puolustusvoimain komentajan Jarmo Lindbergin allekirjoittamana ilman eduskunnan päätöstä.


Nyt on meneillään Suomen sitominen entistä kiinteämmin Naton geopoliittiseen strategiaa. Ollaan hankkimassa kymmenellä miljardilla eurolla 64 hävittäjälentokonetta, tuorein tarjous on saatu amerikkalaiselta Lockheed Martinilta, ja se on sotatekniikan kannalta ilmeisesti aivan huippua. Yhdysvaltain suurlähetystössä eilen pidetyssä tiedotustilaisuudessa Lockheedin edustaja eversti evp. Scott Davis sanoi, että Lockheed tarjoaa 64 viidennen sukupolven F-35-konetta neljännen sukupolven hävittäjien hinnalla.

”F-35 on kaukana neljännen sukupolven hävittäjien edellä. Se on pystyvin ja selviytymiskykyisin hävittäjä seuraavien yli 40 vuoden ajan”,
sanoi Davis.

Kysymys on selvästi alennustarjouksesta. Suomessa on alan asiantuntijoilla ollut sellainen käsitys, että hankkeeseen budjetoitu 10 miljardia euroa ei riitä 64 moderneimpaan F-35-hävittäjään ja niiden ohjusaseistukseen, mutta nyt on ilmeisesti saatu tarjous, ”josta ei voi kieltäytyä”. Myyvät uusinta uutta vanhojen koneiden hinnoilla. Tällä tarjouksella Joe Biden, Pentagon ja Lockheed Martin haluavat varmistaa Suomen entistä tiukemman sitoutumisen Natoon. Olisi Naton kannalta epäsopivaa, jos Suomi päätyisi vaikkapa ruotsalaisiin Saab Gripen E -hävittäjiin, jolloin Suomen geopoliittinen kykentä USA:n johtamaan Natoon ei olisi aivan saumaton.

kari.naskinen@gmail.com

maanantai 24. toukokuuta 2021

Lännen kaksoisperiaatteet

Valkovenäjä pakotti matkustajalentokoneen laskeutumaan vastoin kaikkia kansainvälisiä sopimuksia Minskiin, jossa oppositioaktivisti Roman Protasevitš pidätettiin. EU:n komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen vaatii nyt pakotteita Valkovenäjälle ja Protasevitšin vapauttamista. USA:n ulkoministeri Anthony Blinken on jyrkkänä samasta syystä.


Leppoisammin suhtauduttiin vastaavanlaiseen tilanteeseen, kun Bolivian presidenttiä
Evo Moralesia kuljettanut kone joutui laskeutumaan Wieniin, koska Ranska ja Portugali kielsivät konetta lentämästä niiden ilmatilassa. Morales oli tulossa Moskovasta valtiovierailulta ja amerikkalaiset luulivat, että hän oli ottanut mukaansa tietovuotaja Eduard Snowdenin, joka vuotosivusto Wikileaksin mukaan oli hakenut turvapaikkaa Boliviasta.

Helsingin Sanomien uutisessa Bolivian ulkoministeri David Choquehuanca piti epäilyksiä Snowdenin kyyditsemisestä presidentin koneessa tyrmistyttävinä: "Emme tiedä, kuka keksi tämän valheen. Haluamme ilmaista paheksuntamme, koska tapaus saattoi presidentin hengen vaaraan." (HeSa 3.7.2013)

Moralesin kone pysäytettiin Yhdysvaltain käskystä ja operaatioon osallistuivat täällä Euroopassa Espanja, Italia, Itävalta ja Ranska. Lentokone tutkittiin, Snowdenia ei löytynyt ja matka pääsi jatkumaan 13 tunnin kuluttua. Morales tuomitsi USA:n ja EU-maiden toimet provokaationa koko Latinalaista Amerikkaa kohtaan, mutta siihen se jäi, USA ja Eurooppa olivat kuin kusi sukassa.

Sekä
Protasevitš että Snowden ovat paljastaneet omien maittensa hallitusten ihmisoikeusrikkomuksia. Molemmat pääsevät pahimmassa tapauksessa hengestään. Lännen suhtautuminen asioihin on kuitenkin erilaista riippuen siitä, tapahtuuko jotain esimerkiksi Minskissä tai Wienissä tai Gazassa.

kari.naskinen@gmail.com

perjantai 21. toukokuuta 2021

Oikeistoa, vasemmistoa ja muita reunoja

Sosiaalidemokraattien yhteydessä on aina puhuttu oikeisto- ja vasemmistodemareista. Tarkistin vaalikoneista tätä jakaumaa oman äänestyskuntani Lahden osalta. Kun ESS:n ja Yleisradion vaalikoneissa jätin vastaamatta niihin kysymyksiin, jotka eivät ole selvästi puolueideologioiden kannalta merkityksellisiä, osoittautuivat SDP:n ehdokkaista ”oikeistolaisimmiksi”


1. Seppo Mustonen
2. Reijo Toroskainen
3. Tomi Lähde

Selvästi vasemmistolaisimmat;

1.
Janne Siltanen
2. Heikki Moilanen
3. Ulla Vaara

Kokoomuksen ehdokkaista oikeistolaisimmat ovat

1.
Jari Kaitera
2. Lassi Mertaranta
3. Hannu Rahkonen

Vasemmistokokoomuslaisista ei koskaan puhuta,
eikä vaalikoneissakaan ”vasemmistolaisin” kokoomuslainen ole ajatuksiltaan yhtä sosiaalinen kuin ”oikeistolaisin” SDP:n ehdokas. Tässä joka tapauksessa Kokoomuksen sitä reunaa:

1.
Oleg Haikara
2. Mia Mironoff
3. Pekka Reiman

Koska äärioikeistolainen Perussuomalaiset on nyt galluppien kärjessä, hain vaalikoneiden avulla, ketkä ovat kaikkein eniten tämän persuideologian kannalla. Otin mukaan vain ne kysymykset, joihin uskoin selvästi pystyväni vastaamaan persulaisittain, ja tällainen on kärki:

1. Marko Tuominen, Pro Lahti
2.
Jani Huttunen, Perussuomalaiset
3.
Elmeri Hujanen, Pro Lahti

Nykyisin on myös sellaisen ”elämäntapapolitiikan” edustajia, joiden ykkösasiat ovat vihreä siirtymä, uudenlainen sukupuolisiirtymä ja vapaamielinen maahanmuuttosiirtymä. Tämän aihealueen kysymyksiin Helsingin Sanomien vaalikoneessa vastaamalla löytyi kolmen kärki:

1.
Jetta Weman, valitsijayhdistys
2.
Mola Bakhsh, Keskusta
3.
Saila Lehtomäki, Keskusta

Sitten vielä kauneimmat ehdokkaat Lahdessa
vaalikuvien perusteella: Susanna Hursti (Krist), Marju Markkanen (SDP) ja Seeli Toivio (Kesk).

kari.naskinen@gmail.com

tiistai 18. toukokuuta 2021

Hyvinvointiyhteiskunta, kiitos Kokoomus!

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoi eilen television vaalitentissä, että oikeisto on rakentanut Suomeen hyvinvointivaltiojärjestelmän. Saamme kiittää Kokoomusta kaikesta tästä:


Yleinen, yhtäläinen ja välitön vaali- ja äänioikeus
Täydellinen yhdistymis-, kokoontumis-, lausunto- ja painovapaus
Kahdeksan tunnin työpäivä
Viisipäiväinen työviikko
Maksuton opetus kaikissa oppilaitoksissa
Peruskoulu-uudistus
Kansaneläkelaki
Työsuojeluslainsäädännön kehittäminen
Tapaturmakorvauslaki
Lapsilisät
Ylityökorvaukset
Kesäloma
Talviloma
Lomaraha
Opintovapaalaki
Työterveyshuolto
Sairausajan palkka
Kansanterveysjärjestelmä
Ansiosidonnainen työttömyysturva
Laki irtisanomismenettelystä
Vuorotteluvapaa
Äitiyspäiväraha ja vanhempainvapaa
Isyysvapaa
Kotihoidontuki
Tasa-arvolaki
Varhaiseläkeuudistus

kari.naskinen@gmail.com

maanantai 17. toukokuuta 2021

Saksa on aina Saksa

Menneisyydenhallinta Saksassa tuntuu edelleen vaikealta. On vakavaa pyrkimystä anteeksipyyntöihin ja syiden etsimistä Saksan natsihistoriaan, mutta on myös sitä toista laitaa, jossa asian käsittelyä vältetään, äärimmäisissä tapauksissa saatetaan jopa naureskella. Saksalaiset nykykirjailijatkin pitävät näitä asioita esillä, ja Goethe-Institut Finland on nyt julkaissut kirjana kuusi saksankielistä näytelmää, joista Falk Richterin (s. 1969) erikoisesti englanninkielinen näytelmä In My Room kertoo saksalaisten miesten ja heidän isiensä suhteesta lähimenneisyyteen.

”Meidän olisi pitänyt sodan jälkeen ampua ne kaikki, kaikki”, sanoo yhden isä ja tarkoittaa sitä kansallisjoukkiota, joka kätkeytyi siihen ns. kristillisdemokraattiseen unioniin. ”Ei niissä ollut ikinä mitään kristillistä eikä mikään niissä ollut koskaan demokraattista, vanhojen natsien sulatusuuni, sellainen CDU-puolue on aina ollut, ne kaikki kätkeytyi sen suuren huuman jälkeen, kun kahleet katkaistiin, ne olivat olleet kahdentoista vuoden ajan keskitysleirien vartijoita, sodankävijöitä ja sodan voittajia, kiskoneet juutalaisilta kultahampaat ja vieneet kaikki korut ja kaiken omaisuuden ja muun ja rahoittaneet niillä panssarinsa.”

Näytelmä sai kantaesityksensä Maxim Gorki Theaterissa Berliinissä 2019,
ja teksti on ankaraa: ”Konservatiivit ovat aina mahdollistaneet kaikkein kamalimmat julmuudet, konservatiivit anastivat minulta nuoruuden. - - - Nyt vähän ennen kuin jätän tämän planeetan lopullisesti, minulla on nyt viimeinkin kapinallinen vaihe, nyt minä puhun suuni puhtaaksi. Konservatiivit nostivat Hitlerin valtaan. Konservatiivit nostivat Trumpin valtaan. Ja myös täällä konservatiivit valmistautuvat taas nostamaan uuden fasismin valtaan, koska se on loppujen lopuksi valtiomuoto, joka on lähinnä heitä.”

Yhden isän poika Taner sanoo, että Herra Saksan valtakunta on taas rakentanut leirejä, tällä kertaa vierastyöläisille, jotka tulevat Turkista ja Italiasta ja Kreikasta:

”Siitä, että ne mahdollistaa saksalaisen talousihmeet tekemällä surkealla palkalla paskaduuneja, joita kukaan muu ei halua tehdä, ne saa lahjaksi majoituksen parakissa, ehdottoman erilliset miesparakit ja naisparakit, kaukana saksalaisten asumuksista, jotta kaikella on järjestyksensä, eikä sekoittumista liiemmin tapahdu, eikä nesteitä liiemmin vaihdeta, sillä Herra ja Rouva Saksa rakastavat puhtautta; likaa ja epäjärjestystä he eivät rakasta.”

Kaikenlaista "puhtautta" nyky-Saksassa edustaa myös äärioikeistolainen populistipuolue AfD:n perustajäseniin kuuluva Alexander Gauland (s. 1941), joka aikaisemmin ehti olla 40 vuotta CDU:n mies. Näytelmässä Taner sanoo näkevänsä Gaulandin varjot.

”Ne sanoo ei se nyt niin kamalaa ollut.”
Tanerin kaveri Benny: ”Mikä ei ollut?”
Taner: ”Miljoonien ihmisten kärsimykset.”
Benny: ”Ahaa, entä muuta?”
Taner: ”
Tärkeämpiäkin asioita on.”
Benny: ”Niin kuin mitä?”
Taner: ”Runoja ja sonaatteja.”
Benny: ”Ahaa.”
Taner: ”Niin, ei ollut pelkkää tappamista, oli myös runoja ja sonaatteja sekä kuningas Henrik Leijona.”

Vaihtoehto Saksalle -puolueen (AfD) työ on vähätellä sodan kauheuksia ja tasoittaa siten tietä uuteen sotaan. Internetissä AfD:n porukat paukuttavat tuhoamisfantasioita ja valmistautuvat h-hetkeen. Heidän liittolaisensa poliisissa, armeijassa, lehtien toimituksissa on jo saatu turvattua perustuslain suojaan, joten valmistautuminen vallankaappaukseen on käynnissä sekä verbaalisesti että fyysisesti.

Erään maahanmuuttajan aikuinen poika Emre sanoo, että hänen isänsä on oikeastaan saksalaisin saksalainen, jonka hän tuntee. Isä on supersaksalainen, joka on oppinut kaiken perinteisimmän saksalaisuuden: turvallisuus, logiikka, lomasuunnittelu, ylipäätään suunnittelu, suunnitteluvarmuus, varmuuslukko, varalukko, varajohto, tosi paljon johtoja, kovalevyjä, tarvikkeita, tavaraa. Jokaiseen ongelmaan on varauduttava: sähkökatko, tulva, tulipalo, ryöstö, kylpyhuoneen kaapin lenksuvat ovet, eväsretki, varapeite, retkipöytä jotta voi joskus bulgariassa pitää mukavan tauon, lisäksi purkkeja, jotka pitää lämpiminä ja säilyttää tiiviisti kaksi vuorokautta, ne oli tarjouksessa, tarjoukset ovat ylipäätään kaikkein parasta mutta sitä ei saa sotkea johonkin nuukuuteen sen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä vaan kyse on käytössä olevien resurssien optimoinnista.

kari.naskinen@gmail.com

perjantai 14. toukokuuta 2021

Jackie, vaatteet ja Marilyn

Koronakauhun aikana olen päässyt teatteriin vain kolme kertaa. On pitänyt etsiä vaihtoehtoja. Yksi sellainen löytyi, kun Suomen Goethe-Institut julkaisi kirjan kuudesta uudehkosta saksankielisestä näytelmästä. Yksi niistä on Elfriede Jelinekin pitkä monologi viisiosaisesta prinsessadraamasarjasta Tyttö ja kuolema, jossa Jacqueline Kennedy käy läpi elämäänsä presidenttimiehensä kanssa ja Marilyn Monroen sitä varjostaessa. Näytelmä sai kantaesityksensä Deutsches Theater Berlinissä 2002.


Jackie on jo kuollut, joten hän osaa kertoa kaiken. Käsikirjoituksen alussa kirjailija ensin antaa ohjeita teatterintekijöille: Jackie tulee näyttämölle Chanelin puvussa. Kuvittelen, että hän vetää perässään kaikkia kuolleitaan, siis lapsiaan, sikiö ja kaksi kuollutta vauvaa eivät ole kovin painavia, mutta kuolleet miehet ovat, Jack, Bobby, Telis (”Ari”). Vaaleanpunaisessa puvussa näkyy verta…

Vaatteet ovat tärkeitä. Jackie: ”Minun vaatteistani siellä puhuttiin, melkein enemmän kuin minusta. Vaatteeni olivat yksilöllisemmät kuin puheeni, ymmärrättekö, ja silti ne olivat pelkkiä viivasuoria linjoja ja perusmuotoja,
koko koreus pelkästään päälle pantua, korutonta, vain oleellista. Ympyrä, neliö, pallo, kuutio. Jakkutakkia käytän päivisin. Ostan niitä tusinoittain, vaikken saa niistä paljousalennusta.

”Minä olen vaatteeni, ja vaatteeni ovat minä. Minä olin unelmien vaahtoa tuntemattonille. Kuinka hassua. Voi herranen aika.”


Pahinta kuitenkin, että
John F. Kennedyn unelma oli vaahtopää Marilyn. Sitten Marilyn vielä meni Vogue-lehteen parodioimaan Jackieta mustassa muoviperuukissa, jonka latvat oli taivutettu ylöspäin hyppyreiksi, ja kaiken kukkuraksi kaikki ne kaulassa roikkuvat helmet! (kuvassa) - ”Mikä hullu. Ei ymmärtänyt mistään mitään. Yksikään ihminen ei voi koskaan olla yhtä merkittävä kuin minä.”

Marilyn ei kestänyt. Jackie kesti: ”Kurinalaisuus on kaikki kaikessa, minä olen kurinalainen, kuten kaikki muutkin tässä perheessä. Minä olen, mitenköhän sen sanoisin, luja.”

Vahvoja
kin vastaan luontokin kuitenkin kääntyy: ”Tässä esimerkki kääntymyksestä. Mieheni kärsi vuodesta 1940 lähtien kroonisesta uretriitista, tippurin aiheuttamasta virtsaputkentulehduksesta. Addisonin tauti esti sen paranemisen, sillä hänen immuunijärjestelmänsä oli heikentynyt. Hänen ruumiinavauksessaan havaittiin myös klamydia. Se tarttuu ainoastaan seksiteitse, niin että keneltä kenelle? Siis minä en takuulla ostanut sitä sairautta, mutta sain sen kuitenkin kaupan päälle. Keskenmenot ja kohtukuolemat olivat varmaankin seurausta tartunnasta.”

Monologi loppuu yksinäisyyteen: ”Minä jään yksin, ja kerron teille salaisuuden, ei kannata panna hynttyitä yhteen kenenkään kanssa! Menisin mieluiten lohduttamaan itseäni, mutta ketään ei enää ole. Ei edes hiuksia kuten Marilynilla. Ne lähtivät jo aikoja sitten omille teilleen sen helkkarin syövän takia.”

Elfriede Jelinek
(s. 1946) sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 2004. Jackie-näytelmä esitettiin 2013 New Yorkissa, jolloin New York Times haastatteli Jelinekiä. Hän sanoi, että oli kasvanut ilman televisiota, joten ainoa yhteys Kennedyihin olivat sanomalehtien kuvat ja kieli, mitä heistä kirjoitettiin.

Tietysti omaksuin kaiken. Koska olin tuolloin hyvin nuori, Kennedy-aika heijastuu oman nuoruuteni valossa. Kirjoittaessani siitä irtauduin vanhuuden hihnasta ja heitin itseni siihen aikaan. Näytelmässäni yritin sekä tulkita myyttiä että palauttaa Jackien hahmolle hänen historiansa. Luultavasti lisäsin vain uuden myytin vanhaan”, sanoi Jelinek.

kari.naskinen@gmail.com

keskiviikko 12. toukokuuta 2021

August Fellman auttoi ratkaisevasti Päivälehden perustamisessa

Helsingin Sanomien edeltäjän Päivälehden talous oli alkuvuosina huonossa jamassa. Uutta pääomaa piti saada ja yhdeksi pelastajaksi ilmaantui Hollolan Lahdessa vaikuttanut kartanonomistaja ja valtiopäivämies August Fellmann. Asiasta kirjoittaa Päivälehden arkistossa tutkijana työskentelevä Janne Ridanpää Lahti-seuran jäsenlehdessä Hollolan Lahdessa 1/2021. Fellmann ja Päivälehden päätoimittaja Eero Erkko (pienemmässä kuvassa) tapasivat Helsingissä keväällä 1894 ja se johti myönteiseen tulokseen.

Fellmanille lehti oli tuttu, hän oli jo sen perustamisvaiheessa 1890 ostanut lehteä kustantamaan perustetun Suomalaisen Sanomalehti Osakeyhtiön osakkeita. Ridanpää on löytänyt arkistosta Eero Erkon kirjeen kihlatulleen Maissi Holländerille 22.4.1894:


”...satuin eräänä iltana yhteen kapteeni Fellmanin kanssa. Hänellä on ennestään 20 osaketta lehdessä, jonka vuoksi en ollut tohtinut häneltä ensin kiristää. Nyt otti hän itse puheeksi lehden asiat, moitti etten ollut hänelle niistä ennen kertonut ja lupasi ostaa vähintään 10 tuhannella markalla lisäksi ja jos lehden kuolemasta pelätään, niin enemmänkin. Arvaat, miten iloiseksi tulin.”

Fellmanin panos oli ratkaiseva, sillä hän merkitsi yli kolmasosan kustannisyhtiön taakse kerätystä lisäpääomasta.

Erkon ja Fellmanin tiet yhtyivät seuraavan kerran Tukholmassa 1903, kun heidät oli Venäjän keisarikunnan toimesta karkotettu maasta. Kun venäläistämistoimet olivat kiihtyneet Suomen suuriruhtinaskunnassa, joutui liberaali ja perustuslaillinen Päivälehti sensorien tikunnokkaan. Erkko erotettiin päätoimittajan paikalta, 1903 hänet määrättiin karkotettavaksi ja lehti lakkautettavaksi. Samoin kävi Fellmanille,
joka pääsiäisenä 1903 järjesti kartanossaan 200 perustuslaillisen lakimiehen kokouksen. Kun Fellman muutenkin oli aktiivisesti mukana vastarintatoiminnassa sortovuosien aikana, hänet karkotettiin.

Molemmat pääsivät palaamaan Suomeen 1904. Sensuurin lakkauttaman Päivälehden tilalle Erkko toimituskuntineen perusti Helsingin Sanomat 1904. Erkon ja Fellmanin tiet eivät enää sen jälkeen ristenneet. Fellman kuoli Lahdessa 1912. Erkko toimi Helsingin Sanomien päätoimittajana kuolemaansa 1927 saakka.

kari.naskinen@gmail.com

tiistai 11. toukokuuta 2021

”Elämäntapavasemmisto” menettää kannatustaan äärioikeistolle

Suomessa ja muuallakin Euroopassa vasemmistopuolueet ovat vaikeuksissa. Ihmetellään, miksi duunarit ovat alkaneet äänestää äärioikeistoa. Yhtä vastausta kysymykseen tarjoaa Saksan vasemmistopuolueen Die Linken kansanedustaja Sahra Wagenknecht, joka juuri ilmestyneessä kirjassaan syyttää varsinkin sosiaalidemokraateista vasemmalla olevaa Die Linke -puoluetta identiteettinsä menettämisestä. Linkestä on tullut eräänlainen elämäntapapuolue, jonka ajamat asiat liittyvät erityisesti ilmastonmuutokseen, maahanmuuttoon ja seksuaalivähemmistöihin. Merkitystään ovat menettäneet sosiaalisen yhteenkuuluvuuden käsitteet, alipalkatut naiset, köyhät maahanmuuttajalapset ja hyväksikäytetyt sopimussuhteiset työntekijät.

Elämäntapa-Linke vaikuttaa samanlaiselta kuin meillä Vasemmistoliitto, jonka politiikka näyttäytyy ainakin ulospäin niin samanlaiselta Vihreän liiton kanssa, että ne voisivat yhdistyä. Duunarivasurit voisivat sen jälkeen siirtyä SDP:n tai SKP:n kannattajiksi, ettei tarvitsisi epäloogisesti äänestää persuja, joiden ajamassa politiikassa ei ole häivähdystäkään punaista.

Vihreät ja Vasemmistoliitto edustavat selvästi kaupunkilaisia, jotka ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta. Tälle väestönosalle vihreä siirtymä on helppoa, koska monet eivät tarvitse tai eivät periaatteessa omista autoa. Jos tarvitsevat, tällä elämäntapaintelligentsijalla on varaa ostaa sähköautoja. He pystyvät myös protestoimaan kaukoidän halpatyövoiman käyttämistä vastaan ostamalla vain kalliita merkkituoteita.

Wagenknechtin mielestä vasemmisto on harhateillä keskittyessään tällaisiin elämäntapakysymyksiin luokkakysymysten sijasta: "Yhteiskunnallisen vasemmiston julkikuvaa hallitsee tällä hetkellä tilanne, jota voimme kutsua elämäntapavasemmistoksi, koska sen mielestä vasemmistolaisen politiikan keskiössä eivät enää ole sosiaaliset ja taloudelliset ongelmat, vaan elämäntapaan, kulutustottumuksiin ja moraaliseen asennoitumiseen liittyvät kysymykset."

Linkellä on 62 000 jäsentä, missä on hieman kasvua viime vuodesta, mutta pitkällä aikavälillä jäsenmäärä on kuitenkin pudonnut romahdusmaisesti. Monien mielestä Linke on jatkoa DDR:n kommunistipuolueelle SED:lle. Fil. tri Sahra Wagenknecht syntyi Jenassa DDR:ssä 1969, ja hän perustanut 2018 puolueen sisään oman Aufstehen-ryhmän, mutta siitä ei viime aikoina ole kuulunut mitään.

Huolestuttavana Wagenknecht pitää varsinkin sitä, että Linken kannattajia on siirtynyt äänestämään äärioikeistolaista AfD:tä (Vaihtoehto Saksalle). Lyhyessä ajassa AfD:n gallupkannatus on noussut
ja Linken laskenut. Saksan liittopäivillä (709 edustajaa) on AfD:llä 90 paikkaa ja Linkellä 69. Seuraavat vaalit ovat syyskuussa 2021.

Suomen Karl Marx -seuran puheenjohtaja
Vesa Oittinen on kirjan luettuaan todennut, että Wagenknechtin mielestä elämäntapavasemmistossa on itse asiassa kyse tietynlaisesta liberaalivasemmistolaisuuden muodosta, joka tiiviisti liittyy oikeistolaiseen uusliberalismiin. Muutos alkoi näkyä jo 1990-luvulla, jolloin ”elämäntapavasemmisto” sai yliotteen useimmissa sosiaalidemokraattisissa puolueissa. Silloin siirryttiin Clintonin demokraattien sekä Blairin ja Schröderin "kolmannen tien" sosiaalidemokraattien johdolla uuteen aikakauteen, jolloin toteutui toinen suuri talousliberaalien reformien aalto Reaganin ja Thatcherin jälkeen. Reaganin ja Thatcherin käynnistämä varsinainen uusliberalistinen projekti kadotti vetonsa 2000-luvun alussa ja sen tilalle on astunut elämäntapavasemmiston liberalismi. Se pyrkii antamaan ytimeltään uusliberaalille politiikalle "edistykselliset" kasvot nostamalla esiin erilaisten vähemmistön etujen puolustamisen tarpeen. Onhan tällainen heivaus tapahtunut Suomessakin siirryttäessä muutaman välietapin kautta Paavo Lipposesta Sanna Mariniin.

Sahra Wagenknecht (kuvassa): "Jos katsoo tarkkaan, ei liberaalivasemmistolainen tarina ole muuta kuin uusliberalismin sanomaa uudessa pintakoreassa pakkauksessa. Markkinaradikalismin arvostelua herättäneet ja maineensa menettäneet käsitteet on korvattu uusilla, jotka antavat vanhalle musiikille uuden progressiivisen soinnin. Itsekkyydestä tulee itsetoteutusta, joustoista 'mahdollisuuksien moninaisuutta', elämän epävarmuuden lisääntymisestä totunnaisuuden ja konformismin voittamista, globalisaatiosta 'avoimuutta maailmalle' ja kotimaan ihmisiä kohtaan tunnetusta vastuuttomuudesta tulee maailmankansalaisuutta."

Äärioikeistolle tämä avaa tietä. Ruotsidemokraatit ovat jo tehneet yhteistyötä kokoomuksen, liberaalien ja kristillisten kanssa. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson sanoi sunnuntain Helsingin Sanomissa, että hän keskustelee puhelimitse säännöllisesti kokoomuksen puheenjohtajan Ulf Kristerssonin kanssa ja käy tämän kanssa työlounailla.

”Kokoomuksen kanssa meillä on nyt läheisin suhde”, sanoi Åkesson. (HS 9.5.2021).

Suomessa tilanne tuntuu samanlaiselta. Perussuomalaisilla on nyt läheisin suhde Kokoomuksen kanssa.


kari.naskinen@gmail.com