Jos nainen oli ”kevytkenkäinen”, häntä voitiin epäillä myös vakoilijaksi

Koska Suomen yhtenäisyys oli kansalaissodan jälkeen hauraalla pohjalla, valtaapitävät halusivat estää uhaksi koetun poliittisen toiminnan määrittelemällä sen valtio- tai maanpetokselliseksi. Tässä määrittelyssä oli Etsivällä keskuspoliisilla (EK) oli merkittävä rooli. EK perustettiin kesällä 1919 sisäministeriön alaisuuteen, ja sen toimintaa oli pohjustanut valkoisen armeijan päämajaan edellisvuonna perustettu valtiollisen tiedustelutoiminnan osasto. EK:n seuraajaksi perustettiin joulukuussa 1937 Valtiollinen poliisi (Valpo), joka jatkosodan aikana oli yhteistyössä natsien pahamaineisen turvallisuuspoliisin Gestapon kanssa.

Tohtorikoulutettava Piia Vuorinen on aloittanut tutkimuksen EK-Valpon epäilemistä ja seuraamista punikkinaisista 1919-44, ja nyt hän kirjoittaa asiasta Turun yliopiston historian oppiaineen blogissa ”Lastuja Suomen historiasta”. Kysymys oli kansalaissodan jälkeen kommunismin synnyttämästä viholliskuvasta, joka koettiin niin todelliseksi, että toisinaan pieninkin epäilys tai naapurin ilmoitus ”hämäräperäisestä toiminnasta” riitti seurantatoimenpiteisiin, ja kynnys jutun lähettämiselle syyttäjälle oli hyvin matala.

Esimerkkinä EK-Valpon omistautumisesta kommunisminvastaiselle taistelulle kuvaa hyvin Piia Vuorisen mainitsema tapaus, jossa aviomies kertoi turvallisuuspoliisille epäilevänsä vaimonsa aktiivisen matkustelun liittyvän vakoiluun. EK tarttui vihjeeseen vakavasti ja naista seurattiin jonkin aikaa, ennen kuin varmistuttiin, ”että koko tämä tarina on suurin piirtein vain eräänlaista perheriitaa.”

Vastaavasti joitakin upseerien seurassa viihtyneitä ”kevytkenkäisiä” naisia epäiltiin helposti vakoilusta, mutta hyvin epävarmoin perustein. Kevytkenkäisyyden ja huonon moraalin yhdistäminen punaisiin naisiin periytyi jo kansalaissodan ajalta.

Piia Vuorisen tutkimien naisten seurantatiedoista ja turvallisuuspoliisin toiminnasta löytyy paikoitellen myös selvää tarkoitushakuisuutta: ”Tämä sinänsä ei ole varsinainen uutinen, kun muistaa toiminnan poliittisen luonteen, mutta kuvaa hyvin EK-Valpon kokemusta kommunisminvaarasta ja sen määrittelemästä turvallisuusuhasta. Lain venyttäminen ja sen rajoilla toimiminen ei ollut vierasta EK-Valpolle. Täysin ennenkuulumatonta ei aineistoni perusteella näytä olleen esimerkiksi jutun esittäminen hieman eri valossa, jotta saatiin omasta näkökulmasta suotuisa ratkaisu ja aiemmin tuomitsematta jäänyt tekijä tuomittua.”

Aina ei turvallisuuspoliisi myöskään malttanut pysyä puhtaasti poliisiviranomaisen roolissaan.  Muutamassa tapauksessa se pyrki aktiivisesti vaikuttamaan epäillyn työpaikalla, ja näin laajentamaan keinojaan turvallisuusuhan torjumiseksi ja samalla sulkemaan epäillyn entistä kapeampaan ruutuun yhteiskunnassa.

”Tiedustelulainsäädännöstä keskusteltaessa nousee toistuvasti esiin huoli kansalaisten yksityisyyden suojasta ja perusoikeuksista, oikeusvaltion pelisääntöjen toimivuudesta ja siitä, kuka valvoo valvojia. Historia antaa perspektiiviä myös tälle keskustelulle, kun 1920-1940-luvuilla yksilönvapaudet saivat väistyä yhteiskuntarauhan nimissä. Voidaan jopa sanoa, että oikeusvaltioperiaatteiden vastaisesti EK-Valpon valtio- ja maanpetoksellisesta toiminnasta epäilemät olivat usein syyllisiä, kunnes toisin todistettiin”, kirjoittaa Piia Vuorinen.

RUTH MUNCK SAI
MAANPETOSTUOMION

Toukokuussa 2018 väitteli Elina Virtanen tohtoriksi sairaanhoitajalotta Ruth Munckista, joka sotien jälkeen tuomittiin neljäksi vuodeksi kuritushuoneeseen maanpetoksesta. Hän oli siirtynyt Lapin sodan aikana Saksaan ja värvännyt suomalaisia naisia vakoilijoiksi.

Ruth Munck oli ison kartanon tytär, joka lähti joulukuussa 1915 jääkärien sairaanhoitajaksi Saksaan. Hän palasi Suomeen 1918 toimien valkoisen puolen sairaanhoitajana. 1920-luvun alussa Munck siirtyi Lotta Svärd -järjestön johtotehtäviin. Talvisodassa Ruth Munck toimi sairaanhoitajana ja jatkosodan aikana hän etsi lottapuku päällään haavoittuneita ja sairastuneita suomalaisia SS-miehiä Saksan sairaaloista.

Maanpetturiksi Ruth Munck ei itsestään pitänyt. Hän korosti niin kirjeissään kuin antamissaan haastatteluissa syyttömyyttään ja koki toimineensa vain isämaansa parhaaksi. Munckin maanpetosjutussa ilmenikin muistin ja muistamisen monimutkaisuus. Elina Virtanen kirjoittaa, että niin Munckin kuin todistajienkin kuulusteluista sekä oikeudenkäynnin materiaalista on luettavissa monimutkainen vyyhti muistamista, unohtamista, asioiden sekoittumista, oman edun tavoittelua ja tulkitsemista. Ruth Munckin maanpetosjutussa tulee esiin myös erilaiset näkemykset isänmaallisuudesta ja isänmaan parhaaksi toimimisesta. Huomionarvoista joka tapauksessa on, että hän sai korkeimmalta oikeudelta maanpetostuomion.

Sotavuosina vakoojista varoitettiin myös julisteilla ja toivottiin ilmiantoja. Vuonna 1944 annettiin Suomessa kaikkiaan 21 maanpetostuomiota. Toinen piikki tilastoissa on vuosilta 1954-55, jolloin näitä tuomioita annettiin 47. Ruth Munckin ohella toinen tunnettu maanpetturi oli Mannerheim-ristin ritari ja SS-mies Lauri Törni.

kari.naskinen@gmail.com

Kesäteatterit ovat enemmän kesää kuin teatteria

Pyynikin kesäteatterissa sai perjantaina ensi-iltansa eläkeläiskomedia Ehtoolehdon sankarit. En ollut katsomassa, mutta tuli mieleen Pyynikin teatterin vetäjänäkin 1990-luvulla toimineen Panu Rajalan toteamus, että Pyynikin näytelmät eivät ole varsinaisesti teatteria, ne ovat ”pyynikkiä” Tästä sovellus otsikkooni.

Vanhassa lehtileikkeessä Rajala sympatiseeraa sitä suomalaista kesäteatteriperinnettä, jossa tavoitetaan jotakin sellaista, mitä ei talvisissa taidehalleissa ole. Tätä perinnettä ovat joka kesä tukemassa yli miljoona katsojaa. ”Taidehalliteattereiden” katsojamäärä on 2-3 miljoonaa. Tänä kesänä ensi-iltoja on noin 300, mikä on selvästi vähemmän kuin viime kesänä. Ehkä viime kesän huono sää pelotti tai aiheutti tappioita.

Rajala ihmetteli, mikä saa suomalaiset kiusaamaan itseään ja tulemaan huopineen sateeseen ja kohmeeseen puupenkeille taas kerran katsomaan kuinka laulullinen loppukuvaelma sitoo yhteen ikitutut juonenlangat. Nyttemmin monien kesäteattereiden katsomot ovat saaneet ylleen katokset, mutta muuten asiat ovat niin kuin ennenkin. Kesäteatteriin ei mennä ensisijaisesti teatteritaidetta katsomaan, vaan kuten Panula sanoi, ”kesäteatteri on paremminkin maastoon sovitettu retkenomainen illanviettomuoto kuin sisältöä tiukkuva näytöskappale”.

Kesäteattereiden yksi etu on se, että niihin on helpompi mennä kuin talvella teatteritaloon. Ei tarvitse samalla tavalla huolehtia pukeutumisen tyylikkyydestä, koska on kesä ja tunnelmat lomamaisia. Lisäksi osa katsojista on niitä, jotka vasta kesäteatterista löytävät haluamaansa hupiteatteria, sellaista kuin Akkaralli, Avioliiton simulaattori, Kutupuuhia Kalajärvellä, Pekka Puupää kesälaitumilla ja Rollaattorikapina.

Valtaosa sadoista kesäteattereista toimii harrastelijavoimin. Se lisää tutunomaisuutta. Minäkin kävin aikoinaan esimerkiksi Heinäsuon kesäteatterissa Hollolan perukoilla siksi, että tuttu kaveri Heikki Mantere oli aina pääosissa. Kun oli väliajalla syöty ne retkeen kuuluvat makkarat ja vaihdettu kuulumiset tuttujen kanssa, ilta oli täyttänyt tarkoituksensa.

Toisenlaisista kesäteatteriesityksistä ensimmäisen näin Pyynikillä 1961, jolloin siellä meni Tuntematon sotilas. Kirjoitin siitä jo tässä blogissa 4.8.2016, joten nyt ei enempää. Viimeisten 20 vuoden aikana olen vakavaa kesäteatteria nähnyt oikeastaan vain Suomenlinnassa. Paras harrastelijoiden tekemä esitys on jäänyt mieleen Korpilahdelta 1997, jolloin siellä meni viime vuonna kuolleen unkarinjuutalaisen György Taborin satiiri Hitleristä: Mein Kampf.

Oman mielenkiintoisen lajivalinnan on tehnyt Lahdessa Timo Taulo, jolta tänä kesänä tulee Lahden seudun kesäteattereihin viisi näytelmää. Ne kaikki käsittelevät oman alueemme historiaa, kuten viime kesänäkin. Kun näyttelijät vielä ovat paikallisia harrastajia ja monille tuttuja muista yhteyksistä, niin tiedossa on varmaan mukavia illanviettoja.

Taulon tekstitehtaasta varmaan irtoaisi materiaalia laajemmallekin katsojakunnalle. Tytär Emma Taulo on tämän tien valinnutkin: viime joulukuussa tuli televisiosta hänen kirjoittamansa sarja Seitsemäntoista vuoden 1917 tapahtumista Helsingissä.

Kun aikoinaan laadimme Taulon kanssa erilaisia tilastoja kaupunkilehti Uuteen Lahteen, niin tässä taas yksi oma tilastoni eli kymmenen parasta kesäteatteriesitystä aikajärjestyksessä:

Väinö Linna: Tuntematon sotilas, Pyynikki 1961
Aleksis Kivi: Nummisuutarit, Kariniemen kesäteatteri 1989
Artturi Järviluoma: Meijeri, Teatteri Eurooppa 4 Saarijärvellä 1994
György Tabori; Mein Kampf, Korpilahden kesäteatteri 1997
Anton Tshehov: Lokki, Ryhmäteatteri Suomenlinnassa 1998
Yrjö Juhani Renvall: Päivänsäde, minä ja menninkäinen, Jyväskylän työväen teatteri Ainolassa 2001
William Shakespeare: Myrsky, Ryhmäteatteri Suomenlinnassa 2002
Ylioppilasteatteri: Che-ooppera, Mustikkamaan kesäteatteri 2002
Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla, KOM-teatteri Suomenlinnassa 2006
Väinö Linna: Tuntematon sotilas, Ryhmäteatteri Suomenlinnassa 2007

kari.naskinen@gmail.com

Perustulon puolesta ja vastaan – ainakin tulisi kalliiksi

Suomi sai moitteita Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitealta perusturvan liian alhaisesta tasosta. Miten olisi perustulouudistus?

Sekä Kokoomus että Keskusta ottivat puoluekokouksissaan myönteisen kannan perustulojärjestelmän aikaansaamiseen. SDP ja ay-liike vastustavat tai ainakin ne tarjoavat vaihtoehdoksi jotain toisenlaista systeemiä. Viikonvaihteen Kansan Uutisissa asiasta kirjoitti Jouko Kajanoja, joka Kelan entisenä tutkimusjohtajana on alan asiantuntija. Hän pitää perustulon yhtenä ongelmana sitä, että jos sillä tulisi toimeen, se heikentäisi taloudellista kannustinta etsiä työtuloja. Jos taas perustulolla ei tulisi toimeen, se aiheuttaisi syrjäytymistä. Lisäksi se olisi kallis.

Kajanoja kirjoittaa, että suuruusluokasta antavat kuvaa Kelan menot, jotka ovat 15 miljardia euroa vuodessa (7 prosenttia bruttokansantuotteesta). Perustuloon tarvittaisiin tuntuvasti lisää rahaa.

”Jos uudistamiseen suuntaudutaan tosimielellä, pitää etukäteen laskea sen kustannukset ja lisärahoituksen tulee näkyä seuraavan hallituksen ohjelmassa”, sanoo Kajanoja ja asettaa sitten etenemisen mielestään hyvään järjestykseen:

”Aluksi painottaisin perustason nostamista. Se edellyttää syyperusteisen perusturvan (työmarkkinatuki ja työttömän peruspäiväraha, sairauden ja vanhemmuuden vähimmäispäivärahat sekä takuueläke), opintorahan ja toimeentulotuen perusosan korottamista sekä asumistuen parantamista. Sitoisin perusturvan ja siihen liittyvät tulorajat kattavasti elinkustannusindeksiin. Yksinkertaistamisessa voitaisiin edetä yhdenmukaistamalla syyperusteiset perusturvan muodot. Taloudellista kannustavuutta parantaisin korottamalla suojaosuuksia, laventamalla soviteltua työttömyyspäivärahaa ja etenemällä kohti perustuloa, jossa ensimmäinen askel voisi olla perustulon soveltaminen itsensä työllistäjiin ja muihin työelämän marginaaleihin.”

KOKOOMUS OTTAISI
MALLIA ENGLANNISTA

Kokoo­mus esittää ratkaisuna nykyisen so­si­aa­li­turvan ongelmiin vastik­keel­lista yleistukea. Se yhdistäisi nykyisiä tukia yhdeksi yleis­tueksi, joka laskisi tasai­sesti työtu­lojen noustessa. Yleistuki yhdis­täisi toimeen­tu­lotuen, työmark­ki­natuen, perus­päi­vä­rahan ja yleisen asumistuen.

Tämän järjestelmän esikuva on Britan­niassa käytössä oleva Universal Credit -sosiaa­li­tur­va­malli. Kokoomus ei esitä sen suoraa kopiointia, vaan sen keskeisten ideoiden ja toimin­ta­pe­ri­aat­teiden sovit­ta­mista pohjois­maisen hyvin­voin­ti­valtion paikal­lisiin olosuh­teisiin.

Universal Credit yhdistää kuusi tarve­har­kin­taista työttö­myys­tur­vae­tuutta ja verovä­hen­nystä yhdeksi tarve­pe­rus­tei­seksi sosiaa­lie­tuu­deksi, joka sopeutuu automaat­ti­sesti tulojen muutoksiin. Järjes­telmään on yhdis­tetty lähes reaaliai­kaiset tulotiedot keräävä rekisteri. Tuen saamisen ehtona ovat hyvin tiukat velvoitteet aktii­viseen työnhakuun (aktiivimalli) ja työn vastaa­not­ta­miseen. Ehtojen laimin­lyön­neistä seuraa kovat sanktiot. Vain erityis­ryhmät on vapau­tettu velvoit­teesta. Tuki on kotita­lous­koh­tainen ja sen suuruuteen vaikut­tavat mm. asumis­menot ja lapsiluku. Tuensaa­jalle jää jokai­sesta tiena­tusta lisäpun­nasta reilu kolmannes itselle.

Myös OECD on maaraportissaan suositellut Suomelle vastik­keel­liseen yleis­tukeen siirty­mistä. OECD:n mukaan yleis­tu­ki­malli myös vähen­täisi perus­tuloa tehok­kaammin tuloeroja ja köyhyyttä. Saman­suun­taisen suosi­tuksen on tehnyt myös professori Juho Saaren työryhmä.

ON YRITETTY
ENNENKIN

Perustulo on sosiaaliturvan malli, jossa kaikille kansalaisille maksetaan säännöllisesti ja ilman ehtoja rahaa toimeentuloa varten. Perustulo korvaisi työttömän peruspäivärahan, työmarkkinatuen, toimeentulotuen perusosan, lapsilisän, keski- ja korkea-asteen opintorahan sekä taiteilija-apurahan. Sen sijaan esim. asumistuki pysyisi ennallaan. Tarkoitus on vähentää tukien hakemiseen liittyvää työtä ja vapauttaa aikaa muuhun toimintaan, kuten aktiiviseen työn hakemiseen.

Mielipidekyselyn mukaan yli puolet kansalaisista kannattaa perustuloa, neljännes vastustaa.

Perusturvan uudistamisesta on puhuttu seuraavan hallituksen merkittävimpänä tehtävänä. Juha Sipilän hallitus on jo asettanut uudistamista pohjustavan ”perusturvan ja toimeliaisuuden uudistushankkeen”. Tarkoituksena on lisätä kannustavuutta, yksinkertaistaa järjestelmää ja ennaltaehkäistä lisäkustannuksia.

Kajanoja muistuttaa, että yritetty on ennenkin. Sata-komitean työ Matti Vanhasen 2. hallituksen aikaan oli viimeksi iso yritys sosiaaliturvan kokonaisuudistukseksi. Sen tuloksena oli kuitenkin aiempaa monimutkaisempi järjestelmä, eikä kannustavuus ainakaan merkittävästi parantunut, lisäksi kustannukset lisääntyivät. Myös aiemmat vastaavat yritykset olivat tuottaneet mahalaskun. Niissä ei ole uskallettu kohdata oikeita kysymyksiä.

Miten poistaa kannustinloukut, yksinkertaistaa ja turvata riittävä minimitaso siten, ettei siitä seuraa merkittäviä lisäkustannuksia? Ei mitenkään, tehtävä on mahdoton. Tähän ovat aiemmat yritykset kaatuneet, mutta sitä ei sanottu kuuluvasti.

Monet puhuvat perusturvan taloudellisen kannustavuuden ja yksinkertaistamisen tärkeydestä ja antavat ymmärtää, että puuttuu vain tahto toteuttaa niitä. Kajanoja kuitenkin sanoo nyt, että kannustavuuden lisääminen ja yksinkertaistaminen edellyttävät joko runsaasti lisää rahaa tai perusturvan tuntuvaa heikentämistä. Tätä vaatijat eivät yleensä kerro.

Paljonkohan perustulo sitten olisi? Kajanoja ei sitä mainitse, mutta Suomessa on julkisessa keskustelussa liikuttu haarukassa 550 - 1000 euroa/kk. Kelan nyt käynnissä olevassa kokeilussa (2017-18) on mukana 2000 ihmistä, joille maksetaan 560 euroa.

Entä mitä koko homma lopulta maksaisi valtiolle nykyjärjestelmän päälle? Laskelmia on tehty ja arviot ovat 8-12 miljardin tasossa.

Mutta miksi ihmeessä esim. Insinööriliitto, JHL, OAJ, Pro, Rakennusliitto, SuPer ja Teollisuusliitto vastustavat? Ei kai noiden miljardien takia? Lännen Median haastattelujen perusteella ay-johtajat pelkäävät perustulon passivoivaa vaikutusta ja sitä, että perustulosta muodostuisi ajan mittaan automaattinen palkkatuki matalasti tuottavilla aloilla. Tämä johtaisi osaltaan kokoaikaisten töiden vähenemiseen, koska puuttuva palkka tulisi sosiaalietuutena.

kari.naskinen@gmail.com

EU jyrää Suomen perustuslainkin yli

Kuvassa EU:n lippu peittää osan Suomen lipusta. Näin asiat ovat muutenkin kuin vertauskuvallisesti. Tuoreessa Mikko Puumalaisen tohtorinväitöskirjassa käsitellään sitä EU:n etusijaperiaatetta, jonka vakiintuneen sisällön mukaan EU:n oikeuden pitää ristiriitatilanteessa saada etusija mihin tahansa kansalliseen normiin eli myös perustuslakiin nähden.

Puolassa tähän asiaan ollaan nyt kiinnittämässä huomiota niin tosissaan, että presidentti Andrzej Duda esittää siitä kansanäänestystä. Dudan ajatus on, että maan perustuslain pitäisi aina ajaa EU-lakien ja muiden kansainvälisten sitoumusten ohi.

Turun yliopistossa keskiviikkona väitellyt Mikko Puumalainen osoittaa tutkimuksessaan, että Suomessakin tämä EU:n etusijaperiaate on hyväksytty yhdentymiskehityksen eri vaiheissa, ja EU-normia on sitouduttu soveltamaan Suomen lain sijasta sen ”säädöshierarkkisesta tasosta riippumatta” eli myös perustuslaki ja sen ydinarvot sivuuttaen.

Suomessa nämä ydinarvot on määritelty suppeasti ja pinnallisesti eikä niiden suhdetta EU:n oikeusjärjestykseen ole arvioitu. Puumalaisen tutkimuksen mukaan Suomen sitoutuminen etusijaperiaatteeseen näin laajasti ei vastaa eurooppalaista todellisuutta: ”Esimerkiksi Saksassa ja Espanjassa ei EU-oikeudelle ole tunnustettu etusijaa valtiosäännön ydinarvoihin nähden. Perustuslaillisia konflikteja on kuitenkin ollut esimerkiksi omaisuudensuojaan liittyen ja uudet konfliktit ovat täysin mahdollisia”, sanoi Puumalainen, joka työskentelee valtioneuvoston apulaisoikeuskanslerina.

Perustuslaillisten konfliktien mahdollisuus EU:n ja jäsenvaltioiden välillä luovat tarpeen käydä näiden oikeusjärjestysten välillä jatkuvaa dialogia. Valmiudet siihen ovat Suomen perustuslakivaliokuntaan nojaavassa järjestelmässä kuitenkin puutteelliset. Näin varsinkin siksi, että perustuslain ylimmästä tulkinnasta vastaava perustuslakivaliokunta ei voi tehdä ennakkoratkaisupyyntöjä EU:n tuomioistuimelle, koska valiokunta ei ole tuomioistuin.

Nyt pitäisi ottaa Puolasta mallia, mutta sitähän ei EU:n mallioppilas Suomi tee, peittyköön Suomen lippu vaikka kokonaan.

kari.naskinen@gmail.com

Yksilöurheilu häviämässä pois

Lehdessä oli eilen uutinen, että Suomen mäkihyppymaajoukkueessa ei ensi kaudella ole yhtään lahtelaista. Olisi mielenkiintoista tietää, montako mäkihyppääjää Lahdessa yleensäkään on. Veikkaan alle kymmentä aikuisikäistä.

Tämän arvion perustan siihen, että koko Lahden seudulla laajastikin ottaen ei aikuisia yleisurheilijoitakaan ole kuin noin 30. Yleisurheilu kuitenkin käsittää monta erilaista lajia, kun taas mäkihyppylajeja on vain yksi.

Tieto yleisurheilun matalasuhdanteesta on Heikki Helinin kirjoituksesta Etelä-Suomen Sanomissa 14.8.2017. Helin on kuntatalouden numeroiden erikoistuntija, mutta on myös kova urheilumies. Hän oli laskenut vuoden 2016 tilastoista kaikki Lahden seudun yleisurheilu ry:n jäsenseurojen urheilijat 22-vuotiaiden sarjoista ylöspäin ja oli löytänyt 22 miestä ja 10 naista. Tässä tapauksessa Lahden seutu käsittää Päijät-Hämettäkin laajemman alueen, yhteensä 17 kuntaa.

Piirinmestaruuskisat ovat nykyisin täysin mitättömiä. Mestaruusmitalit voisi joissakin lajeissa postittaa parhaille sillä perusteella, että heidän tiedetään olevan lajiensa ainoat harrastajat. Eivätkä kaikki mitalit menisi kaupaksi ehkä ollenkaan. Helinin tarkastelussa kävi näet ilmi, että vuonna 2016 ei piirin tilastoista löytynyt yhdenkään aikuisurheilijan nimeä moukarinheitosta eikä 400 metrin aidoista.

Eivät tällaiset tiedot mitenkään yllätyksiä ole. Palloilulajit houkuttelevat nuoria enemmän kuin yksilölajit, joiden harrastaminen on monesti yksinäisempää ja vaativampaa kuin kiekon tai pallon perässä kaveriporukassa touhuaminen. Eivätkä realistisena tähtäyspisteenä ole NHL:n kaltaiset miljoonapalkat.

Kotimainen yleisurheilu on penkkiurheilunakin tylsää. Pari päivää sitten en viitsinyt pitkää aikaa televisiosta seurata kilpailuja Espoosta, koska tapahtuma oli pitkäveteinen ja matalatasoinen. Ehkä tämänkaltaisia yksilölajeja ei sadan vuoden päästä enää harrasteta.

Yksi ratkaisu voisi olla, että yksilöurheiluakin vietäisiin enemmän joukkuekilpailujen suuntaan. Esimerkiksi USA:n yliopistoissa juoksulajeja kehitetään eteenpäin viestikilpailujen muodossa ja kenttälajeissakin kilpaillaan joukkueina. Koska yhteisöllisyys on muotia ja mukavaa, olisi myös herätettävä henkiin seuraottelut ja maaottelut muidenkin kuin Ruotsin kanssa.

Ei Jukolan viestiinkään tulisi 20 000:ta osallistujaa, jos kysymyksessä ei nimenomaan olisi viestikilpailu.

kari.naskinen@gmail.com

Uusi vasemmistopuolue voisi nousta Saksassa jopa 25 prosenttiin

Juuri ennen saksalaisen vasemmistopuolueen Die Linken puoluekokousta julkaisi Bild-Zeitung provosoivasti gallupkyselyn tuloksen, jonka mukaan "Lista Wagenknechtin" olisi mahdollista saada jopa 25 % äänistä. Kysymyksessä on Linken parlamenttiryhmän puheenjohtajan Sahra Wagenknechtin (kuvassa vas.) sekä SPD:n ja Linken entisen puheenjohtajan Oskar Lafontainen (oik.) ehdotus uuden vasemmistolaisen liikkeen perustamisesta. Tuollainen galluptulos oli uutta puoluetta haikaileville mairitteleva, sillä viime vuoden liittopäivävaaleissa Linken kannatus oli vain 9,2 %

Gallupin mukaan 32 % sosiaalidemokraattien, 30 % AfD:n, 23 % vihreiden ja 21 % liberaalien äänestäjistä voisi ajatella äänestävänsä Wagenknechtin listaa. Der Freitag -lehden päätoimittaja Thomas Augstein kommentoi mielipidekyselyn tulosta niin, että Wagenknechtin uusi liike mahdollistaisi ison osan AfD-kannattajien "hakeutumisen takaisin demokraattisen konsensuksen piiriin". Toisaalta Augstein sanoi, että ”vasemmistolaisella kokoavalla liikkeellä on tällä hetkellä kuitenkin sellainen iso ongelma, että edes kaikki vasemmistolaiset eivät ole valmiita osallistumaan liikkeeseen”.

Vasemmistolaisen Junge Welt -lehden sisäpolitiikan toimittaja Jana Frielingshaus otti tiukemman kannan Wagenknechtin aikomuksiin ja myös Bild-Zeitungin gallupiin. Hänen mukaansa Wagenknechtin ja kumppanien esittämä Fair Land -paperi on puhdasta Reinin sosiaalista kapitalismia, jonka palauttaminen 30 vuotta sosialismin romahtamisen jälkeen on täysin mahdotonta. Bild-Zeitungin gallupin julkaiseminen taas oli pelkkää propagandaa, jonka tavoitteena on vahingoittaa Linke-puoluetta.

Puoluekokouksessa asia oli tietenkin kovasti esillä. Perusteluna uuden puolueen tarpeellisuudelle on mm. se, että politiikan käännöstä ei ole enää saavutettavissa demarien, vihreiden ja Linken mahdollisella hallituksella. Puoluekokouksessa Wagenknechtin ja Lafontainen aloite erilaisia vasemmistovoimia kokoavasta liikkeestä jakoi puolueen jäsenten näkemyksiä jyrkästi.

Toinen iso asia puoluekokouksessa oli pakolaispolitiikka. Kokouksessa äänestettiin avoimien rajojen puolesta. Sahra Wagenknecht oli jonkinlaisten rajakontrollien kannalla, mutta hävisi.

Linken Leipzigissa pitämässä kokouksessa äänestettiin puolueen johtoon edelleen Katja Kippling, jota äänesti 64 % (2016 74 %). Toisena puheenjohtajana on jatkaa Bernd Riexinger, joka sai 74 % äänistä (2016 78,5 %).

Linkellä on 62 000 jäsentä, missä on hieman kasvua viime vuodesta, mutta pitkällä aikavälillä jäsenmäärä on kuitenkin pudonnut romahdusmaisesti. Monien mielestä Linke on DDR:n kommunistipuolueen SED:n ”perillinen”. Fil. tri Sara Wagenknecht syntyi Jenassa DDR:ssä 1969.

TURVAPAIKKAPOLITIIKKA
JAKAA OIKEISTOA

Helppoa ei tällä hetkellä ole oikeistossakaan, jossa CDU:n ja CSU:n erilaiset kannat pakolaisten käännyttämisestä uhkaavat hallituksen elämää. Angela Merkelin (CDU) ja sisäministeri Horst Seehoferin (CSU) kannat poikkeavat toisistaan niin paljon, että hallituskriisistäkin jo puhutaan.

Tilannetta kuvaa myös Baijerin vapaavaltion pääministerin Markus Söderin (CSU) jyrkkä kommentti, joka on ristiriidassa Merkelin pehmeän linjan kanssa: ”Meidän (saksalaisten) on varmistettava vihdoin rajamme toimivalla tavalla. Siihen kuuluvat luonnollisesti myös käännytykset. Turvapaikkaturismi on lopetettava. Saksa ei saa odottaa ikuisesti Eurooppaa, vaan sen on toimittava itsenäisesti.”

CSU:n liittopäiväryhmä on 100-prosenttisesti tiukan rajavalvonta- ja käännytysvaatimusten takana. CSU:n puoluehallitus kokoontuu asian puitteissa maanantaina.

kari.naskinen@gmail.com

Valtionvelan suuruutta liioitellaan

Valtiovarainministerien toimenkuvaan on aina kuulunut kitupiikkimäisyys. Roope Ankalla ei koskaan ole ollut velkaa, ja vv-ministereiden mielestä pitäisi Suomen valtion pyrkiä samaan. Viimeksi Petteri Orpo (Kok) sanoi uutistoimisto Bloombergin haastattelussa, että Suomen on alettava maksaa valtionvelkaansa pois, ennen kuin mahdollisuus saada tilanne hallintaan menee ohi.

Yksi syy Orpon huoleen on uusien hävittäjien hankinta: ”Kun väestö 2020-luvulla vanhenee ja hankimme Hornetien tilalle uusia hävittäjiä, velan maksamisesta voi tulla mahdotonta ilman erittäin vahvaa kasvua ja korkeaa työllisyysastetta. Silloin Suomi voi itse asiassa olla uuden velan tarpeessa, kun ikääntymisen pahimmat kustannukset tulevat maksettaviksi.”

Suomen valtionvelka on lähes kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Tämä ei kuitenkaan ole se tärkein mittari. Valtionvelan rasittavuus nimittäin riippuu siitä, mikä on sen suhde kansantuotteeseen. Oheisesta kuvasta näkyy, että euromääräinen velka on kylläkin kasvanut, mutta sen osuus bkt:sta on viime vuosina pienentynyt. Korkeimmillaan se on ollut 67 prosenttia, mutta nyt vain 47 prosenttia. Emu-kriteerien rajana oli Suomen siihen liittyessä 60 prosenttia.

Valtionvelan suhde bkt:hen on vähän niin kuin inflaatio. Kun osuus alenee tai ei ainakaan nouse, tilanne kansantuotteen kannalta paranee automaattisesti.

Suomen valtionvelka on tässä prosenttivertailussa Euroopan pienimpiä. Euromaiden keskiarvo on noin 90 prosenttia. Vaikka sotalentokoneet turhia ovatkin, niiden ostamiselle ei valtiontalous velkoineen ole minkäänlaisena jarruna.

kari.naskinen@gmail.com