Islam juurtuu länteen ja tämä tosiasia lännen on kohdattava

Arabiankielinen sana islam tarkoittaa alistumista, mutta kuitenkin islamissa on kysymys myös alistamisesta. Muslimit itse sanovat alistuvansa Allahille, mistä he katsovat saaneensa palkkioksi etuoikeuden alistaa vuorostaan muita. Tulkintoja on monenlaisia. Yksi tunnettu islamintutkija on Gregory M. Davis, joka on tehnyt islaminselityksistään kirjan ja elokuvan (2006), joka on suomeksi tekstitettynä Youtubessa. Davis on myös laatinut kirjastaan tiivistelmän internettiin. Otan seuraavaan suoria lainauksia Davisin tekstin johtopäätelmät-kohdasta:

Islamilaisen terrorismin näyttävät teot 1900-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa eivät ole mitään muuta kuin ilmenemismuotoja siitä globaalista valloitussodasta, jota islam on käynyt profeetta Muhammadin päivistä asti, 600-luvulta lähtien, ja joka jatkuu vauhdilla tänä päivänä. Tämä on yksinkertainen kylmä totuus, joka nykymaailman on kohdattava ja joka on jouduttu aiemmin kohtaamaan lukemattomia kertoja — mutta jonka tänä päivänä vain harvat näköjään ovat halukkaita kohtaamaan.

Muslimien terroristi-iskujen lisääntyminen johtuu pitkälti geostrategisista muutoksista, jotka ovat seurausta kylmän sodan päättymisestä sekä lisääntyneestä teknologisesta valikoimasta, joka on tullut terroristien saataville.

Neuvostohegemonian romahdettua suuressa osassa islamilaista maailmaa ja islamilaisten öljyntuottajamaiden vaurauden lisäännyttyä muslimimaailmalla on ollut yhä paremmat mahdollisuudet ja menetelmät tukea jihadia ympäri maapalloa. Lyhyesti sanottuna syy siihen, miksi muslimit ovat jälleen kerran käymässä sotaa ei-muslimimaailmaa vastaan, on se, että heillä on siihen mahdollisuus.

Terrorismin keskeyttäminen merkitsisi yksinkertaisesti muutosta islamin taktiikassa — osoittaen kenties siirtymistä pitkän aikavälin strategiaan, jossa muslimien maahanmuutto ja korkeampi syntyvyys mahdollistavat islamin päästä lähemmäs voittoa ennen seuraavaa väkivallan vaihetta. Ei voi liikaa korostaa, että muslimiterrorismi on islamin oire, joka voi lisätä tai vähentää intensiteettiään, samalla kun varsinainen islam pysyy jatkuvasti vihamielisenä.

Kirjassaan Future of the Islamic Movement (1986) Muhammad Taqi Partovi Samzevari tiivistää islamilaisen maailmankatsomuksen:

”Oma profeettamme oli kenraali, valtiomies, hallintomies, talousmies, lakimies ja ensiluokan johtaja, kaikki yhdessä. Koraanin historiallisessa visiossa Allahin avun ja ihmisten vallankumouksellisen kamppailun on tultava yhteen niin, että saatanalliset hallitsijat suistetaan alas ja tapetaan. Kansa, joka ei ole valmistautunut tappamaan ja kuolemaan luodakseen oikeudenmukaisen yhteiskunnan, ei voi odottaa mitään tukea Allahilta. Kaikkivaltias on luvannut meille, että saapuu päivä, jolloin koko ihmiskunta elää yhdistyneenä islamin lipun alla; jolloin kuunsirpin merkki, Muhammadin symboli, on ylimpänä kaikkialla. Mutta tuota päivää on joudutettava jihadilla, valmiudellamme uhrata elämämme ja vuodattaa niiden epäpuhdasta verta, jotka eivät näe Muhammadin mi’rajissaan (yöllisillä matkoilla Allahin ”hoviin”) taivaasta tuomaa valoa. Allah on se, joka antaa aseen käteemme. Mutta emme voi odottaa Hänen vetävän myös liipaisinta yksinkertaisesti siksi, että olemme pelkureita.”

RAUHANOMAINEN ISLAM

Jos islam on väkivaltainen, miksi sitten monet muslimit ovat kuitenkin rauhanomaisia? Tätä kysymystä voi verrata kysymykseen: ”Kun kristinusko opettaa nöyryyttä, suvaitsevuutta ja anteeksiantoa, miksi sitten niin monet kristityt ovat ylimielisiä, suvaitsemattomia ja kostonhimoisia.” Vastaus on molemmissa tapauksissa ilmeinen: jokaisessa uskonnossa tai ideologiassa on monia niitä, jotka tunnustavat sen opinkappaleet, mutta eivät harjoita niitä. Aivan samoin kuin kristityn on usein helpompi lyödä takaisin, näytellä pyhää tai halveksia muita, muslimin on usein helpompaa pysytellä kotona kuin ryhtyä jihadiin. Tekopyhiä on kaikkialla.

Lisäksi on ihmisiä, jotka eivät ymmärrä omaa uskoaan ja toimivat näin ollen sen määräämien rajojen ulkopuolella. Islamissa on todennäköisesti paljon muslimeja, jotka eivät todella ymmärrä uskontoaan sen johdosta, että siinä pääpaino on Koraanin lukemisessa arabiaksi eikä niinkään sen ymmärtämisessä. Se, mikä vetää puoleensa Allahin armeliaan huomion, ovat nimenomaan Koraanin sanat ja arabiankieliset äänteet eikä niinkään Koraanin ymmärrys.

Erityisesti lännessä eläviä muslimeja viehättävät todennäköisesti länsimaiset tavat (mikä selittää sen, miksi he ovat täällä), ja he ovat epätodennäköisempiä toimimaan väkivaltaisesti sitä yhteiskuntaa vastaan, johon he ovat saattaneet paeta kotimaidensa islamilaista tyranniaa.

Joka tapauksessa, mitä syvemmälle ja laajemmalle islam juurtuu — lisäämällä seuraajiensa lukumäärää, rakentamalla moskeijoita ja ”kulttuurikeskuksia” jne. — sitä todennäköisempää on, että jotkut sen kannattajat ottavat islamin määräykset vakavasti. Tämä on ongelma, joka lännen on tänä päivänä kohdattava.

kari.naskinen@gmail.com

Hampstead, haukotuttavan löysää viihdettä

Jos olisin alkanut televisiosta katsoa englantilaista elokuvaa Hampstead, olisin viimeistään puolen tunnin kohdalla vaihtanut kanavaa. Toistaiseksi tämä uutuuselokuva pyörii kuitenkin teattereissa, ja kiemurtelin sen loppuun asti, kun kerran tullut olin ja pääsylipun maksanut.

Tämä kuuluu niihin kaikkein kevyimmän lajin elokuviin, joilla ei mitään tavoitteita olekaan. Tällaisia elokuvia tai sarjaelokuvia Suomenkin televisiokanavilta tulee iltapäivisin. Elokuvassa on vähän juontakin ja myös sellaista hempeää sisältöä, että elokuvan alaotsikoksi on voitu panna ”Katso rakkautta uusin silmin”.

Pääosaan on rahdattu Amerikasta Diane Keaton, mukanaan kaikki vanhat Annie Hall -maneerit. On huono, tekee nyt tyypillisesti sellaisen roolityön, jossa näyttelijä näyttelee näyttelemistä – ilmehtii ja ääntelee niin keinotekoisen makeasti kuin vain voi. Tärkeintä tämän elokuvan tekemisessä onkin ollut Diane Keatonin valkokankaan täyttävien naamakuvien tallentaminen. Kun muut näyttelijät ovat teeveestä tuttuja englantilaisia näyttelijöitä, niin menestys kai on näillä elementeillä taattu.

Elokuvan nimi tulee Lontoossa olevasta asuinalueesta. Lähettyvillä on myös Highgaten hautuumaa, jossa on Karl Marxin muistomerkki, ja siellä tietenkin käydään. Elokuvan juonessakin on yhteiskunnallista teemaa, mutta se käsitellään yhtä lapsenomaisesti kuin muukin sisältö.

Tämä lajityyppi on viime vuosikymmeninä yleistynyt: komediallinen juoni ja vanhat suosikkinäyttelijät. Paras esimerkki tästä on Ronald Harwoodin näytelmästä tehty elokuva Kvartetti (2012). Näytelmänä se meni Helsingin kaupunginteatterissa kymmenen vuotta, lähes 500 esitystä ja 167 000 katsojaa. Hampstead on kuitenkin niin heppoisista eväistä kasaan kyhätty, että pelkästään haukotuttaa.

kari.naskinen@gmail.com

Autoliikenne vaikeaksi, kauppareissut marketteihin

Istuskelin varttitunnin kirja-antikvariaatin eteen nostamallani jakkaralla. Poltin sikarin ja laskin, montako ihmistä kulki kadun toisella puolella, jossa olevaa jalkakäytävää levennettiin viime vuonna. Hyvin oli väljyyttä, sillä kävelijöitä laskin 28.

Tällaiset katujen muutostyöt tähtäävät kaikissa kaupungeissa siihen, että henkilöautoliikenne tehtäisiin mahdollisimman epämukavaksi. Tuollakaan nyt tarkastelemallani katuosuudella ei muutosta tehty jalankulkijoiden takia, vaan pelkästään siksi, että saatiin hävitetyksi muutama kymmenen autopaikkaa. Lisäksi yleinen suunta on, että parkkimaksuja korotetaan.

Viesti kaupunkien päättäjiltä on yksiselitteinen: älkää tulko autoinenne kaupungin keskustaan, vaan asioikaa mieluummin siellä muutamien kilometrien päässä olevilla markettialueilla, joissa nykyisin ovat myös erikoistavarakaupat.

Meidänkään kaupunkimme ydinkeskustassa ei enää ole kuin syvenevää tappiota tekevä tavaratalo, yksi kauppakeskus, pieniä erikoisputiikkeja, parturi-kampaamoja ja ravintoloita. Päivittäistavaraostokset tehdään muualla.

Pienissä suomalaisissa kaupungeissa suunnittelu pohjautuu nyt samaan yksinkertaiseen periaatteeseen kuin miljoonakaupungeissa: autot pois silmistä. Tämä on yhteiskuntapoliittinen valinta, josta kärsivät kaikki, varsinkin vähävaraisimmat ja autottomat. Kun halpahintaiset marketit ovat kauempana, ne tavoittaa vain autolla, ja keskustoihin jäävät pienet ja kalliimman hintaluokan elintarvikekaupat. Lidl tosin auttaa jonkin verran, mutta sen myymäläverkko on verrattain suppea.

Kaupunkien valtuustoissa ei tälle asialle ole korvaa lotkautettu. Joissakin seminaareissa sitten vain ihmetellään, että kurjaa, kun kaupungin keskusta on kuihtunut. Antikvariaatinpitäjä sanoi samaa.

kari.naskinen@gmail.com

Vihreitä valheita sähköautoista

Jos Suomen kaikki autot vaihdettaisiin sähköautoihin, tarvittaisiin 2-3 uutta atomivoimalaa, kirjoitti Kauko Törö Etelä-Suomen Sanomien yleisönosastossa. Ehkä niin, ehkä ei. Joka tapauksessa suurimittainen siirtyminen sähköautoihin aiheuttaisi monenlaisia muutoksia energiapolitiikkaan. Törö otti yhden esimerkin, mikä ei varsinaisesti ole ”politiikkaa”, vaan olisi käytännön toimintaa, jos sähköautoilu kovasti lisääntyisi: sähköyhtiöiden, taloyhtiöiden ja omakotitalojen jakeluverkot olisi uusittava, ja kerrostalojen pihoissa pitäisi jokaiselle autoperheelle järjestää oma liityntäpiste kulutusmittarilla varustettuna.

Vihreän maailmankatsomuksen omaavien mielestä liikenne sujuu sähköautoilla puhtaasti, koska pakokaasuja ei tule. Tämä on vain pieni osatotuus. Kun otetaan huomioon liikenteen päästöjen lisäksi ne tosiasiat, mitkä liittyvät eri energiamuotojen tuottamiseen, on polttomoottoriauto ”vihreämpi” kuin sähköauto.

Oikeampiin tuloksiin päästäisiin, jos autojen, polttoaineiden ja voimanlähteiden vertailu tehtäisiin niin, että käytettäisiin autojen päästöjen laskennassa hiilidioksidin mittaamisen (gCO2/km) sijasta energiatehokkuuden mittaamista (MJ/km). Näin saataisiin vertailukelpoiset well-to-wheels -päästöt eri vaihtoehdoille eli mukaan tulisi koko ketju polttoaineen tuotannosta autoon. Tässä vertailussa sähköauto ei pärjää. (Tämän mittausasian lainasin alan asiantuntijoilta.)

Suomessa luennoimassa käynyt Concawe-tutkimuslaitoksen johtaja Robin Nelson, sanoi, että vaikka sähköautot käyttäisivät päästötöntä sähköä, syntyy hiilidioksidipäästöjä autojen valmistuksessa ja etenkin akkujen valmistuksesta. Esimerkiksi Kongon demokraattisesta tasavallasta tulevassa koboltissa käytetään hyvin hiilidioksidi-intensiivistä prosessia. Nämä kaikki on laskettava mukaan auton elinkaaren aikana. Concawe (Belgia) tekee aktiivisesti työtä hiilidioksidipäästöjen ja kaupunkien ilmanlaatuun vaikuttavien lähipäästöjen vähentämiseksi. (Kauppalehti 24.5.2017)

Lehtien yleisönosastoissa näistä asioista tiedetään paljon. Seppo Karhumäki ihmetteli Helsingin Sanomissa, eikö aika enää olekaan rahaa. Uusia tielinjauksia perustellaan mm. syntyvillä aikasäästöillä, mutta sähköautoilu päinvastoin pidentää kulkemiseen käytettävää aikaa. Polttomoottoriauton tankkaa parissa minuutissa, mutta sähköauton lataamiseen menee tunti tai pari.

Sähköautolla ei bisnesihmisten siis kannata ajaa kuin lyhyitä matkoja. Helsingistä Ouluun pitää jo lentää ja kuluttaa kerosiinia rutkasti enemmän kuin naftaa verrattuna siihen, jos ajaisi maanteitä pitkin polttomoottoriautolla.

Karhujoki: ”Voisiko joku taloustieteilijä esittää arvion matka-aikakustannusten lisäyksestä, jos Suomen sähköautokanta olisi vaikkapa 250 000 eli vajaat 10 prosenttia nykyisestä henkilöautokannasta.”

kari.naskinen@gmail.com

Tappajan jäljet

Puolalainen elokuva Jäljet on moniselitteinen – tai kaikelle näkemälleen ei selitystä ehkä löydäkään. Ärhäkän Agnieszka Hollandin ohjaamassa elokuvassa taistellaan eläinten oikeuksien puolesta, vedetään siitä yhtäläisyysmerkkejä jopa naisten oikeuksiin miesten maailmassa sekä otetaan kantaa korruptioon ja muihinkin epäkohtiin puolalaisessa yhteiskunnassa. Koppakuoriaistenkin asioita tulee esille, ja tämä rönsyily tekee elokuvasta paikoin selittämättömän. Aihemaailman tiivistäminen olisi tehnyt hyvää.

Eläinaktivisti on eläkkeelle jäänyt rakennusinsinööri Janina Duszejko, joka vihaa metsästystä ja varsinkin salametsästystä metsästysaikojen ulkopuolella. Hän asuu pienen kylän laitamilla, jossa metsästysmaita on. Tapahtumat alkavat, kun yksi metsästäjä löytyy kuolleena, ja ruumiin lähellä lumessa on vain peuran jälkiä. Duszejko selittää poliisimestarille, että kysymyksessä on eläinten kosto.

Poliisimestari ja pari muuta metsästäjää kuolevat samanlaisissa olosuhteissa. Elokuva on tässä vaiheessa muuttunut jo mystiseksi. Voivatko eläimet tosiaan olla kaiken takana? Vai onko kyseessä ekoterrorismi?

Kaikkea tätä kuvataan hienosti. Väkivaltaisia tappokuvia ei ole kuin muutama, vaan asiat tulevat esille vertauskuvallisesti. Varsinkin talviset kuvat ovat hienoja. (Miksi Suomessa elokuvat tehdään nykyisin vain kirkkaina kesäpäivinä? Halvempaa ja helpompaa?)

Vaikka Holland on kiistänyt elokuvansa olevan poliittinen, on sitä vaikea pitää erossakaan tästä teemasta. Puolaa hallitsee tällä hetkellä Laki ja oikeus -puolue, jonka nimi voisi yhtä hyvin olla ”Kuri ja järjestys”. Sen toimesta on oikeuslaitoksen ja tiedonvälityksen riippumattomuus vaarantunut ja koko demokratiakehitys pysähtynyt.

Holland on sanonut, että totalitaaristen liikkeiden ensimmäisiä maaleja ovat luonnonsuojelu ja naisten oikeudet. Näihin asioihin elokuvassa tartutaan. Lisäksi mukana on kirkko, jonka suojassa nykyinen valtapuoluekin saa huseerata. Kylän kirkkoherra sanoo Duszejkolle, että eivät Raamatun opit eläimiä koske, ja sitten Duszejko kiehahtaa oikein kunnolla, kun kylän kirkkoa ollaan jumalanpalveluksessa nimittämässä Pyhän Hubertuksen kirkoksi. Hubertus on metsästäjien suojelupyhimys, ja tuttu asia meilläkin: Hollolan keskiaikaisessa kirkossa on kuvattu kohtaus Hubertuksen hirvenmetsästyksestä.

Kirkkoherraa ei kuitenkaan elokuvassa tapeta. Kosto joka tapauksessa elää, pelkoa aiheuttaa, että metsästäjiä uhkaavat nyt salametsästyksen uhrit, tunkiolle heitettävät ruhot ja koko vihastunut metsän väki. Eläinten vallankumous? Entä ihmisten vallankumous, sillä olemassa oleva vallankäyttö julkishallinnossa ja perheissä ei tyydytä?

”Koko oma sukupolveni Puolassa on korruptoitunut”, sanoo Agnieszka Holland. Tämä ei tosin ole uutta hänelle, sillä kun hän teki elokuvia Hollywoodissa, hän oppi pärjäämään siellä niin, että pelasi sitä samaa peliä mitä oli aikoinaan pelannut Puolan kommunismivallan aikana kotimaassaan.

Agnieszka Holland (s. 1948) on kova nimi puolalaisessa elokuvassa. Aikoinaan hän toimi apulaisohjaajana Krzysztof Zanussille ja Andrzej Wajdalle, ja opiskeli elokuvaa Prahassa, jossa joutui vankilaan 1968. Sieltä hän vapautui palaamaan Puolaan, josta taas joutui maanpakoon Ranskaan 1980-luvulla. Sitten Yhdysvaltoihin ja menestyksekäs ura siellä.

Hollywoodin lisäksi Holland on tehnyt elokuvia myös Länsi-Euroopassa, ja nykyisin hän toimii Euroopan elokuva-akatemian puheenjohtajana. Elokuvia hän ei kuitenkaan tee enää muualla kuin Puolassa. Jäljet hän ohjasi tyttärensä Kasia Adamikin (s. 1972) kanssa. Suomen televisiossa nähtiin äskettäin tyttären ohjaamia jaksoja puolalaisesta sarjaelokuvasta Raja jota ei ylitetä.

kari.naskinen@gmail.com

Paras suomalainen elokuva vuosiin: Viraali

Harmi, että joutuu tämän otsikon alla joka tapauksessa heti sanomaan, että elokuvan äänitys on paikoin kelvottoman huono. Välillä joutuu turvautumaan elokuvassa onneksi olevaan englanninkieliseen tekstitykseen, mutta ei tällä itse asiaa pelasteta. Yksi syy tähän kehnouteen on, että näyttelijöiden puhe jää liian kovalla pauhaavan musiikin alle. Tämä ei suinkaan ole harvinaista nykyelokuvissa. Monta kertaa musiikki elokuvissa on muutenkin turhaa. Jos minä juttelen jonkun ihmisen kanssa, niin ei siinä mitään taustamusiikkia ole. Miksi elokuvissa? Kyllä tilanteiden tunnelmia ja henkilöiden mielialoja pitää pystyä kuvaamaan muutenkin kuin musiikin sävyillä.

Mutta silti: Thomas Laineen käsikirjoittama ja ohjaama sekä veljensä Peter Laineen kuvaama Viraali on mielenkiintoinen tapaus. Tekijät ovat ehdottomasti suuria lupauksia suomalaisessa elokuvassa. Tämä heidän ensimmäinen pitkä elokuvansa (eikä lyhyitäkään ole takana kuin yksi) on kypsä näyte veljesten hienosta elokuvallisesta näkemyksestä.

Paras suomalainen elokuva vuosiin? Näin siksi, että lasken Aki Kaurismäen kansainvälisen luokan ohjaajaksi, ja Viraali on huippu ikään kuin kansallisessa sarjassa, josta Kaurismäki on noussut jo ohi.

Elokuva on taitavasti kiinni omassa ajassamme. Heti aluksi saadaan valkokankaalla selitys elokuvan nimelle: viraali on 1) viruksen aiheuttama tai virukseen liittyvä, 2) erittäin nopeasti suosituksi tuleva viesti tai ilmiö, joka kiertää henkilöltä toiselle, erityisesti internetissä. Tästä jälkimmäisestä on kysymys.

Viraali on episodielokuva, joka koostuu neljästä erillisestä tarinasta, ja kuten tämänkaltaisissa elokuvissa usein, tarinat risteävät matkalla tai yhtyvät lopussa. Niin innostuneesti otin tämän elokuvan vastaan, että rohkenen verrata sitä eräänlaisena kevytversiona peräti Robert Altmanin Short Cutsiin (1993) ja Paul Thomas Andersonin Magnoliaan (1999). Viraali ei kuitenkaan päädy valtaviin, hätkähdyttäviin kliimakseihin, vaan pysyy loppuun asti kiinni ihmisten tavallisessa arjessa.

Viraalissa aiheina ovat rikokset, mutta edelleen niin arkisen tylsällä tasolla, että elokuvaa ei mitenkään voi sanoa jännäriksi. Keskivertoihmisen arkeen eivät rikokset liity juuri mitenkään, paitsi että niiden kanssa ollaan ulkopuolisesti tekemisissä netin välityksellä. Kuvaavaa elokuvan yhdelle tarinalle on, että siinä pankkiryöstössä ei vohkita rahaa, vaan virtuaalista bitcoin-valuuttaa.

Elokuvan tekijät sanovat, että Viraali on ajankuva yhteiskunnasta muutoksessa. Sosiaalinen media ja virtualisoituminen vaikuttavat todellisuuteen uusilla tavoilla. Siihen sopeutuminen aiheuttaa ongelmia, mutta samalla avautuu uusia mahdollisuuksia. Muutosten keskellä ihmisten tarpeet pysyvät kuitenkin muuttumattomina, ja näistä aivan tavallisista tarpeistakin elokuva kertoo – rakkaudesta, kuolemasta, toimeentulovaikeuksista ym. Teemat ovat isoja, maailmanlaajuisia. Nämä teemat elokuvassa tuodaan arjen tasolle taitavasti.

Uudetkaan asiat ja ilmiöt eivät kuitenkaan ole irrallisia asioita. Kaikki on yhteydessä kaikkeen, kun elämän perusmekanismit toistuvat niin pienissä kuin suurissa asioissa. Ihmisten tekojen vaikutukset leviävät ja koskettavat aina jotakuta myös fyysisesti, vaikka teot tapahtuisivatkin virtuaalimaailmassa. Virtuaalinenkin on ihmisten luomaa.

Veljekset ovat tehneet elokuvan oman tuotantoyhtiönsä puitteissa (Runoelma Films Oy, Espoo). Budjetista en tiedä, mutta mitään valtavia systeemeitä ei näyttäisi olleen. Eikä Elokuvasäätiön rahoitusta ollut. Näyttelijät ovat pääosin amatöörejä tai ainakin elokuvaensikertalaisia, ja onnistuvat erinomaisesti.

Sekin vielä plussaksi, että Viraali ei ole varsinainen nuorisoelokuva, vaikka suurin osa roolihahmoista on nuoria. Tällaisia myös aikuisille katsojille tarkoitettuja elokuvia on Suomessa viime vuosina tehty hyvin vähän.


kari.naskinen@gmail.com

Kenet ottaisit, jos olisit Danny?

 

Vaikka MM-kisat Lontoossa ovat vielä kesken, olen jo valinnut parhaat, kahdessa eri sarjassa: a) kaunein, b) kenet ottaisit, jos olisit Danny?

Kaunein on korkeushyppääjä Marija Lasitskene. Kun katsoo Marijaa hänen valmistautuessaan hyppyyn, tukka poninhännällä, ovat hänen kasvonsa täydelliset. Antiikin Kreikan kuvanveistäjät voisivat tulla tekemään Marijan klassisen kauniista kasvoista marmoriveistoksen ja antaa sen Louvreen Milon Venuksen viereen.

Toiseksi paras on kolumbialainen kolmiloikkaaja Caterine Ibargüen, joka hymyilee kuin Hangon suklaakeksi.

Toisen sarjan voittaa aitajuoksija Lotta Harala, jos on Lontoossa – tai vaikka ei olisikaan.

kari.naskinen@gmail.com