torstai 8. joulukuuta 2022

Lahdessa ei ollut korkeakoulua, oli vain hyppyrimäki


Vuoden 1973 ylioppilaskirjoitusten jälkeen Kari Enqvist oli Lahden lyseon sisäänkäynnin edessä sijaitsevassa katoksessa tupakalla. Mietteissä oli, mitä tämän jälkeen. ”Pois lähteminen oli selviö, sillä Lahdessa ei ollut korkeakoulua; oli vain hyppyrimäki”, kirjoittaa Helsingin yliopiston kosmologian professori emeritus, fil. tri Kari Enqvist Päijät-Hämeen tutkimusseuran 35. vuosikirjassa, jossa käsitellään päijäthämäläistä koulutusta monenlaisten aineistojen avulla.

Kansakoulun Kari Enqvist oli käynyt Keski-Lahden kansakoulussa Lahdenkadulla, johon oli lyhyt matka viereisestä talosta Päijäthovista Lahdenkadun ja Päijänteenkadun kulmasta. Sittemmin tähän koulurakennukseen sijoittuivat Oy Mallasjuoman konttori- ja toimistotilat, ja nykyisin paikalla on iso kerrostalo. Kansakoulumuistoistakin Enqvist kirjoittaa:

”Koulun ruokalassa selvitin inhan ruispuuron tahdonvoimalla, mutta kalakeitto oli ylivoimainen. Se tarjoiltiin valmiiksi haaleana. Liikuttelin lientä lusikalla reunalta toiselle, kunnes ruoka-aika oli ohi. Joskus pääsin lähtemään muiden mukana, mutta usein kävi käsky, että ruoka on syötävä loppuun. En tiedä, mikä kristillinen etiikka näin määräsi.”


Vuonna 1978 perustettu tutkimusseura toimii Päijät-Hämeeseen liittyvän tutkimuksen edistämiseksi ja tutkimustiedon levittämiseksi. Eilen julkaistu vuosikirja esittelee ja analysoi koulutusinstituutioita, koulutuskäytäntöjä, opettajia ja koulurakennuksia yli sadan vuoden ajalta. Kaikkea sellaista, jolla on ollut merkitystä ihmisten ja yhteisöjen identiteettien muovaamisessa. Kirjoittajat ovat päijäthämäläisiä tai täältä kotoisin olevia tutkijoita ja opetuksen asiantuntijoita. Julkaisun ovat toimittaneet seuran puheenjohtaja Jorma Ahonen, Senja Jouttimäki, Antti Karisto, Riitta Niskanen ja Terhi Pietiläinen.

RAUTATIEHALLITUKSEN
KOULU MYTÄJÄISISSÄ

Jos piirretään ympyrä 50 kilometrin säteellä Lahti keskipisteenä, niin tältä alueelta löytyy Suomen ensimmäinen kansakoulu. Jo ennen virallisen kansakoululaitoksen syntymistä Hausjärven Erkylän kartanon Eskon torpan maille perustettiin 1856 ”Eskon koulu”. Päijät-Hämeessä tultiin reilun kymmenen vuoden kuluttua perässä:

1867 Uskilan kansakoulu Hollolaan
1867 Koskusten kylän kansakoulu Orimattilaan
1870 Koiskalan kartanon koulu Nastolaan
1871
August Fellmanin perustama koulu Lahden kylään
1871 kansakoulu Hartolaan
1877 kansakoulu Nastolan kirkonkylään
188
2 Valtionrautateiden oma koulu Mytäjäisiin
1892 kansakoulu Asikkalaan

Mielenkiintoinen erikoisuus oli rautatiehallituksen perustama kansakoulu Mytäjäisten rautatievarikolle. Päivälehden (Helsingin Sanomat) arkistossa nykyisin työskentelevä fil. maist. Janne Ridanpää kirjoittaa VR:n henkilökunnan lapsien tarvinneen kouluja, ja kun rautatielaitos pyrki omavaraisuuteen, se perusti koulujakin, Lahden lisäksi Helsinkiin, Riihimäelle, Kaipiaisiin, Terijoelle ja Pietariin. Tukevimpina vuosinaan VR:llä oli oma keskuspuutarhakin ja höyryveturien halkohuoltoa varten tarvittu proomulaivastokin. Helsingissä toimi myös koneenhoitaja- ja rakennusmestarikoulu.

Koulutalo Mytäjäisissä oli pieni, mutta käsitti kaiken tarpeellisen. Luokkahuoneen lisäksi rakennuksessa oli asunto
opettajasisaruksille Fanny ja Alexia Blomille. Koulun pihapiiriin kuuluivat ulkorakennus, maakellari ja rivihuussi. Vuonna 1890 tehtyyn laajennussiipeen saatiin käyttöön veistoluokka ja lämmin eteinen.

Blomin siskosten ei aivan kahdestaan tarvinnut koulun toiminnasta vastata, sillä paikallisista rautatieläisistä oli koottu johtokunta vastaamaan hallinnosta. Ridanpää mainitsee heistä erityisesti Lahden aseman sähköttäjänä 36 vuotta työskennelleen Louise Strömbergin ja ratamestari Wilhelm Kekomäen. Koko homma Lahdessa kustannettiin valtion kassasta. Eivätkä koulusta hyötyneet vain rautatieläiset, vaan varikon koulussa kävi myös ulkopuolisia lapsia. Oppilaita oli lukuvuodesta riippuen 50-80. Esimerkiksi lukuvuonna 1895-96 suomen- ja ruotsinkielisiä lapsia oli yhtä paljon.

Rautatiehallitus lopetti omien koulujen ylläpidon 1922,
kun edellisvuonna säädetty oppivelvollisuuslaki tuli voimaan. Se velvoitti kunnat tiukemmin kansakoulujen ylläpitoon. Mytäjäisten koulun viimeiset 56 oppilasta sijoitettiin Lahden ja Hollolan muihin kouluihin. Vanha koulurakennus seisoo edelleen Mytäjäisten vanhalla varikkoalueella.

YLIOPISTO JA LISÄÄ
HYPPYRIMÄKIÄ


Yliopistokaupungiksikin Lahti tuli 2019, kun Lappeenrannan teknillinen yliopisto LUT muuttui Lappeenrannan - Lahden teknilliseksi yliopistoksi.
Vanhan puumäen tilalle puolestaan on rakennettu kolme uutta betonihyppyrimäkeä.

Yliopistollista toimintaa Lahdessa oli kuitenkin ollut jo vuodesta 1963, kun täällä aloitti Päijät-Hämeen kesäyliopisto. Se oli myös tärkeä taustaorganisaatio, kun Helsingin yliopisto alkoi järjestää aikuiskoulutusta Lahdessa. Helsingin yliopiston Lahden tutkimus- ja koulutuskeskus perustettiin 1980.

Vuonna 1983 apulaiskaupunginjohtaja
Kari Salmi tuli mukaan yliopistoyhteistyöhön ja hänen roolinsa vahvistui, kun hänestä tuli kaupunginjohtaja 1995. Salmen mukaan Helsingin yliopistolla oli näkemystä ja halua kehittää asioita, joita oli helpompi tehdä ja kokeilla Lahdessa kuin Helsingissä. Keväällä 2022 Salmi promovoitiin LUT-yliopiston kunniatohtoriksi, kun Lahdessa järjestettiin ensimmäistä kertaa tohtoripromootio.

Nyt Lahden yliopistokampuksella toimivat aktiivisesti sekä LUT että Helsingin yliopisto. Päätoimista henkilökuntaa on lähes 250. Näiden kahden yliopiston yhteinen uutuus on tänä vuonna saatu ilmakehätieteen ja sovelletun matematiikan professuuri.

Enää ei tarvitse epäröidä kuten 1800-luvun lopulla Lahden kansanopiston perustamisvaiheissa, ”voiko tällainen kasvattava laitos lainkaan soveltua Lahden kauppalan puolivillaiseen henkiseen ilmapiiriin”. Tällaisen pohdiskelun oli vanhoista aineistoista löytänyt kansanopiston entinen rehtori Ville Marjomäki, joka vuosikirjassa kirjoittaa Lahden kauppalan keskeisestä sivistyspoliitikosta J.K. Paasikivestä.

Monenlaista tietoa
150-sivuisesta A4-kokoisesta vuosikirjasta löytyy. Annan sen luettavaksi myös lastenlapsilleni, jotka muutama päivä sitten eivät osanneet sanoa, miksi Tiirismaan koulua sanotaan joskus Tipalaksi (eivät ole Tiirismaan koululaisia). Tiirismaa jatkaa Lahden suomalaisen tyttökoulun perinnettä, ja koska tyttölyseossa oli vain tipuja, koulun lempinimi oli Tipala. Joissakin muissa kaupungeissa vastaava nimi on Tipula.

Tipalan oikea nimi muuttui pari kertaa:
Lahden suomalainen tyttökoulu 1909-25
Lahden tyttölyseo 1925-39
Lahden yksityinen tyttölyseo 1939-70
Tiirismaan yhteiskoulu 1970-75 (pojat mukaan)

Tiirismaan yläaste ja lukio 1975-2000
Tiirismaan lukio 2000 -

kari.naskinen@gmail.com

keskiviikko 7. joulukuuta 2022

Valheet voidaan todeksi muuttaa ne lehteen painamalla


Julkisuudentavoittelu on raakaa peliä. Jos julkisuuteen sitten pääsee, se vain raaistuu. Viime viikolla tuli televisiosta erinomainen elokuva Vox Lux (2018), joka kertoo kuvitteellisen poplaulajan tiestä huipulle. Tämän jutun otsikon lainasin Erika Vikmanin levyltä Kateus, joka on tunnuskappaleena uudessa Kikka!-elokuvassa. Vox Luxin laulaja on Celeste, joka joutuu koulusurmaajan kohteeksi New Yorkissa, mutta selviää täpärästi hengissä. Yhdessä vanhemman sisarensa Eleanorin kanssa hän purkaa vaikeaa traumaansa ja Eleanor tekee liikuttavan laulun, jonka Celeste esittää kuolleiden luokkakavereidensa muistotilaisuudessa. Laulusta tulee suorastaan kansakuntaa yhdistävä hymni ja samalla Celeste nousee suureen julkisuuteen.

Brady Corbetin käsikirjoittama ja ohjaama elokuva laajeneekin suureksi yhteiskunnalliseksi kertomukseksi omasta ajastamme. Siitä tulee kuva maailmasta, jota leimasivat joukkosurmat, WTC-tornien sortuminen, Donald Trumpin presidenttikausi, valeuutiset, julkkisten palvonta ja kaikki tämä nykyaikaan muuallakin kuin Yhdysvalloissa liittyvä vajaamielisyys. Celeste on elokuvassa kuin Faust, jonka tavoin hänkin myy sielunsa paholaiselle ja saa palkkioksi suuren menestyksen.

Celeste kompuroi myös skandaaleissa ja mainetta on korjailtava. Kun siskokset kerran joutuvat kovaan riitaan, uhkaa Celesten sisko kertoa kaikille, että hän on varsinaisesti kasvattanut Celesten lapsen ja että hän on tehnyt kaikki Celesten laulut. Ei haittaa, vastaa Celeste: ”Voit sanoa ihan mitä haluat, koska ei kukaan nykyisin tuollaisista sanomisista välitä.” Faktat sivuun ja viihde pöydälle. ”En halua ihmisten ajattelevan liikaa, pääasia on, että heillä on kivaa”, sanoo Celeste ja vetää elokuvan päättävään komeaan konserttiinsa 30 000 ihmistä.

Eikä tämä koske vain viihdeteollisuutta sinänsä. Kun
Amerikan presidentti puhuu tietoisesti puuta heinää, niin ovathan asiat karmealla tolalla. Kikan aikana painettiin joskus valheita joihinkin lehtiin, mutta Erikan ja Trumpin aikana on nyt tämä sometouhu, joka lopullisesti on sekoittanut tiedonvälityksen. Korkeillakin tahoilla totuuden kanssa pelleillään ja sitä väheksytään. Kun Washington Postiin kirjoittanut saudiarabialainen toimittaja-kirjailija Jamal Khashoggi murhattiin 2018, CIA tuli siihen tulokseen, että tappomääräyksen oli antanut Saudi-Arabian pääministeri, kruununprinssi Muhammad bin Salman. Valkoisen talon virallinen lehdistötiedote kuittasi asian näin: ”Ehkä kruununprinssi on syyllinen, ehkä ei, mutta onko sillä loppujen lopuksi väliä. Maailma on vaarallinen paikka.”

Elokuvassa Celeste vertautuu tietyllä tavalla siihen kouluampujaan. Molempien tavoitteena on maksimaalisen julkisuuden saavuttaminen. Niin oli 11.9.2001 myös
Osama bin Ladenin itsemurhapommittajilla.

Vox Luxin sisällön ulkoisena toteuttajana on Celestenä Natalie Portman, joka viime vuosina on noussut yhdeksi Hollywoodin kärkinäyttelijöistä. Hän tekee niin intensiivisen tehokkaan roolityön, että fiktiivisyydestään huolimatta elokuva tuntuu syvällä. Maallikon on vaikea tietää, millaisissa paineissa ja kurimuksissa ovat suureen tähteyteen pyrkivät tai viihdetähtinä jo olevat. Natalie Portman antaa tästä jonkinlaista käsitystä.

”Eikä mun tarvitse juoruista välittää,
kun maineen voi menettää kerran vaan”

Kikka menetti maineensa, mutta mitä sitten?
Voi olla, että Erika on hieman samassa veneessä, joskin julkisuustilanne suosii häntä enemmän kuin Kikkaa aikanaan, sillä sosiaalisen median aikana ketään ei tuomita yksipuolisesti, vaan siellä kaikki saavat suuresti sekä puolto- että kieltoääniä.


kari.naskinengmail.com

maanantai 5. joulukuuta 2022

Grass, Enzensberger, Brecht


Kirjamessuilta löysin esittelyvihkosen
Günter Grassin grafiikannäyttelystä Tampereen nykytaiteen museossa kesällä 1981. Kun Grass oli jo tuolloin minulle merkittävin kirjailija, kävin tietenkin näyttelyssä, jonka esite oli kuitenkin johonkin hävinnyt. Esitteen kannessa on Grassin piirros Mies kampelassa, joka on ollut kopiona yli 40 vuotta keittiömme seinälle kehystettynä. Leikkasin sen näyttelyn isosta julisteesta, sillä näyttelystä ostettuna grafiikanlehti olisi maksanut liikaa. Sama piirros on Kampela-romaanin (1977) kansikuvana.

Grass on tietenkin paremmin tunnettu kirjailija
na – Nobelin kirjallisuuspalkintokin 1999. Kuitenkin hän aloitti kuvataiteilijana, oli kivenhakkaajan opissa Düsseldorfissa 1947, opiskeli Düsseldorfin taideakatemiassa 1948-49 ja Berliinin kuvataidekorkeakoulussa 1953 sekä piti ensimmäisen näyttelynsä Stuttgartissa 1955. Siinä rinnalla kehittyi myös kirjallinen ilmaisu ja ensimmäinen runokirja ilmestyi 1956. Varsinainen järistys alkoi 1959, kun tuli romaani Peltirumpu. Se synnytti sekä kirjallisen että poliittisen skandaalin. Loppuvuodesta 1959 arvostettu Bremenin kirjallisuuspalkinto päätettiin antaa Grassille, mutta Bremenin kaupunginhallitus kielsi palkinnon luovuttamisen, sillä se katsoi Grassin kirjan nuorisolle vaaralliseksi.

Sen sijaan vasemmistoon kallellaan olevien länsisaksalaisten kirjailijoiden Ryhmä 47:n palkintoa Grassille ei voitu estää, vaikka varsinkin sosiaalidemokraatit tuomitsivat
Peltirummun herjauksena ja pornografiana.

Tampereen-näyttelyn esitteeseen kirjoittamansa tekstin Grass oli otsikoinut: ”Olenko sitten kirjailija vai graafikko?” Olisi voinut lisätä vielä: vai poliitikko? Kun hän aikaisemmin samana vuonna 1981 oli vieraillut Jyväskylän Talvi -kultuuripäivillä, hän sanoi, ettei siellä monikaan ollut kiinnostunut kirjallisuudesta, vaan kaikki olivat vain kyselleet politiikasta. Eikä ihme, sillä Grass oli jo tullut tunnetuksi SPD:n Willy Brandtin kovana tukijana. Grass oli osallistunut näkyvästi Brandtin vaalikampanjoihin, joiden tuloksena Brandtista tuli liittokansleri 1969. Nobelin rauhanpalkinnon Brandt sai 1971 hänen ponnisteluistaan vahvistaa yhteistyötä Länsi-Euroopassa Etyn kautta ja saavuttaa sovinto Länsi-Saksan ja Itä-Euroopan sosialistivaltioiden välillä. Grassin muita läheisimpiä sosiaalidemokraattitovereita olivat Heinrich Böll ja Siegfried Lenz.

Museonjohtaja Pekka H. Paavolakin ottaa näyttelyvihkosessa esille politiikan. Neuvotellessaan Grassin kanssa näyttelyn saamisesta Tampereelle piti palaveri välillä keskeyttää, koska Grass lähti puhumaan SPD:n vaalitilaisuuteen. Paavola meni mukaan.

OI, KORKEIN KUNINGAS,
SINÄ KIRKKAIN KAIKISTA


Günter Grass (1927 - 2015)
oli Ryhmä 47:n jäsen. Samaan ikäluokkaan kuului pari viikkoa sitten kuollut Hans Magnus Enzensberger (1929 - 2022), joka oli keskeisiä kirjailijoita saksalaista kirjallisuutta uudistaneessa Ryhmä 47:ssä. Mukkulan kirjailijakokouksessa hän kävi monta kertaa (myös Grass kävi 1981). Suomi tuli Enzensbergerille tutuksi myös Aulis Sallisen kautta, sillä Sallisen Palatsi-oopperan libreton hän teki yhdessä amerikkalais-itävaltalaisen Irene Dischen kanssa; kantaesitys oli Savonlinnassa 1995.

Palatsi on yksi Sallisen kolmesta kuningasoopperasta. Siinäkin käsitellään valtaa ja sen vääristymiä. Kuningas on kaiken yläpuolella ja näitä tilanteita maailmassa on edelleen:

Oi, Korkein Kuningas.
Sinä kirkkain kaikista,
kuin aurinko ja kuu,
kuin tähtien valo.
Oi, Valtias,
oi, Mahtavin,
vain Sinä olet lämpömme,
ravintomme.

Hän hengittää puolestamme
Hänen suunsa ravitsee meidät
Hänen aivonsa ajattelee puolestamme
Hänen terveytensä on meidän terveytemme.


Toisessa yhteydessä oli Enzensbergerillä sanottavaa meille kaikille aivan tavallisista arkipäivän asioistakin: ”Antiikin ja keskiajan hyveet kuten uskollisuus, urhoollisuus, viisaus, nöyryys ja ritarillisuus ovat monen suruksi katoamassa. Nykyään kardinaalihyveiksi luetaan joustavuus, tiimikyvykkyys ja tehokkuus.” (Älykkyyden sokkeloissa, Savukeidas 2013)

KALOJEN HERRA

Saksa, Saksa, Saksa. Jotta tämä tärkeä kolminaisuus täyttyy, otan tähän vielä Bertolt Brechtin (1898 - 1956), jota parhaillaan iltalukemisenani käyn läpi. Se on kuitenkin oman juttunsa arvoinen, mutta kun tässä on kampelastakin ollut kysymys, niin Brechtkin kirjoitti Balladin kalojen herrasta, ja sanotaan sen olevan eräänlainen taiteilijan omakuva nuoruudesta.

Brecht oli nimenomaan poliittinen kirjailija. Hän pakeni natseja Yhdysvaltoihin, mutta palasi sieltä tultuaan syytetyksi amerikkalaisvastaisesta toiminnasta. Ei kuitenkaan tullut Läns
i-Saksaksi muuttuneeseen Saksaan, vaan meni enemmän kotiinsa DDR:n puolelle. Näin hän ei ollut Ryhmä 47:n jäsen, mutta tapasi ehkä Grassia ja Enzensbergeriä, kun Ryhmä 47:n kirjailijat kävivät Itä-Berliinin puolella tapaamassa kollegoitaan.

Grass puolestaan hyödynsi Brechtin teatterikäsitykseen kuuluvaa vieraannuttamisefektiä romaanissaan Kirjailijakokous (1979), jossa virsirunoilijat kokoontuvat 30-vuotisen sodan loppuvaiheissa 1647. Todellisuudessa Grass tarkoittaa Ryhmä 47:n perustamisvuotta 1947, mutta väärällä vuosiluvulla on todellisuus vieraannutettu.


Sekava juttuhan tästä tuli, ja aiheeseen liittyen tein sekavan reissun minäkin kymmenen vuotta sitten. Pyhiinvaellusmatkalla entiseen Danzigin vapaakaupunkiin löysin monen mutkan jälkeen Günter Grassin vanhan kotitalon osoitteessa 13 ul. Lelewela. Danzigissa eli nykyisessä Puolan Gdanskissa nautin myös erinomaisen kampelaillallisen.

kari.naskinen@gmail.com

perjantai 2. joulukuuta 2022

Terhi-perämoottoreiden sijasta tehdään nyt Toyotan ralliautoja


Jyväskylän Suurajojen lempinimi oli aikoinaan Jyskälä. Nyt Toyotan MM-rallitalli toimii Jyskässä, joka on kaupunginosa Jyväskylän keskustan ja Vaajakosken välillä. Eilen pääsin tutustumaan tähän Toyotan rallitoiminnan pääpaikkaan, jossa parhaillaan olivat tekeillä tammikuun Monte Carlon rallin autot Kalle Rovanperälle, Elfyn Evansille ja Sebastien Ogierille. Niin tiukka oli kuitenkin meininki Jyskässä, että kameran ja puhelimen kanssa ei saanut tehtaan valmistuspuolelle mennä. Kuvata sai vain aulatilassa, jossa muutama autokin oli. Useissa isoissa autotehtaissa ja muissakin tuotantolaitoksissa olen käynyt ja aina kameran kanssa, mutta tämä oli ensimmäinen paikka, jossa jouduin ennen esittelykierroksen alkua vielä allekirjoittamaan salassapitosopimuksen (kuva alla). Nyt saan kuitenkin kirjoittaa siitä, mistä siellä meille kerrottiin.


Eilen oli merkkipäivä, sillä Toyota Gazoo Racing WRT:stä tuli 1.12.2022 oma erillinen yhtiönsä. Tätä ennen
se oli ollut osa Toyota Motorsport GmbH:tä, joka toimii Kölnissä. Nyt Kölnissä jatkuu Toyotan MM- luotettavuuskilpa-autojen (Le Mans ym.) toiminta, mutta tiivis yhteys Jyskään pysyy sillä tavalla, että moottorit ralliautoihinkin tulevat edelleen Kölnistä.

Rallitalli ei enää toimi Puuppolassa eikä Tallinnassa, vaan kaikki toiminnot on nyt keskitetty Jyskään lähelle puutarha- ja matkailukeskus Viherlandiaa. Tuttu paikka moottorialan ihmisille sikäli, että samalla paikalla osin samoissa rakennuksissakin Valmet Oy teki Terhi-perämoottoreita 1959-79.
Kaksisylinterisen perämoottorin pääsuunnittelijana aloitti Nastolasta syntyisin oleva diplomi-insinööri Juhani Linnoinen, joka 1968 sai tehtäväkseen Oy Saab-Valmet Ab:n Uudenkaupungin autotehtaan tuotannon perustamisen. Ensimmäinen Uudenkaupungin Saab 96 valmistui 1969. Eläkkeelle vuorineuvos Linnoinen jäi tehtaan toimitusjohtajan tehtävästä hoidettuaan sitä 25 vuotta.

Terhin jälkeen paikalla on toiminut monta muutakin yritystä, ja nyt siellä on 2,5 hehtaarin tontilla Toyota, jonka toimisto- ja tuotantotilat ovat kerrosalaltaan noin 1,2 hehtaaria. Henkilökuntaa on 180 ja kun ollaan reissussa MM-osakilpailuissa, mukaan tulee noin 70 freelanceria, sillä Jyskästä eivät kaikki jouda, koska toiminnot siellä jatkuvat aina.

Toyota Gazoo Racing WRT:n liiketoiminnan kehitysjohtaja Jan Kinnunen kertoi, että työkielenä heillä on täysin englanti. Henkilökuntaa on yli kymmenestä maasta, joten suomea ei puhuta muualla kuin ruokailuhuoneessa, jos sattuu pöytään suomalaisia.

JUHLAT JYVÄSKYLÄSSÄ

Seuraavat kalenterissa olevat tärkeät päivämäärät: ilmoittautuminen Monte Carloon päättyy 6.12. ja Jyväskylän kaupunki järjestää Lutakon Paviljongissa 16.12. maailmanmestaruusjuhlat, joita varten yksi Toyota Yaris GR o
li jo valmiina tuotantotiloissa, jotka muistuttavat enemmän viimeisenpäälle puleerattua laboratoriota kuin tehdasta.

Ralliauton pohjana on kuvassa näkyvä valkoinen Toyota GR Yaris 1,6 Turbo Hybrid 4WD, jonka myyntihinta Suomessa on 49 610 euroa. Alihankkijoitakin käytetään, merkittävimpinä saksalainen Bosch, japanilainen Tamachi (kiertokanget, nokka-akselit) ja saksalainen DMG MORI (luultavasti työstökoneita moottorinosien valmistukseen).

Rallin MM-sarja on tietenkin se pääasia – ja iso asia: kun kilpailuja järjestetään Euroopassa, lähtee Jyskästä rallitallin
13 tavararekkaa kohti tapahtumapaikkaa. Kaukomaille merten taa vastaavat kuljetustarpeet hoidetaan niin, että tavarat pannaan kuuteen isoon merikonttiin.

Koska kysymyksessä on japanilainen yhtiö, toiminta tähtää siihenkin, että tulevaisuudessa olisi myös sikäläisiä huippuajajia. Ensi vuonna
Takamoto Katsuta nousee jo pykälän ylöspäin ja pääsee ajamaan myös MM-tallipisteistä niissä kilpailuissa, joihin Ogier ei osallistu. Valmennuksessa on myös kolme nuorta japanilaista, jotka Mikko Hirvosen opastuksella kehittävät taitojaan Jyväskylässä. He osallistuvat kilpailuihin toistaiseksi Rally4-luokan Renault Clioilla. Kartanlukijoinaan heillä ovat Toyotan palkkaamina Topi Luhtinen, Marko Salminen ja Miika Teiskonen.

WRC2 TULEE

Japanin rallin yhteydessä marraskuussa Toyota esitteli GR Yaris Rally2 -konseptiautonsa. Se on auto, jolla kilpaillaan WRC2-luokassa ja kehitystyö tapahtuu pääasiassa Jyskässä. Jan Kinnunen sanoi, että tätä autoa koskevasta aikataulusta kerrotaan vuoden 2023 alkupuolella.

Se on auto, jota tullaan valmistamaan vain myyntiin. Toyota ei siis tallina lähde sillä kilpailemaan. Ehkä hinnastakin kuullaan ensi vuonna.

Ensimmäisen testin autolla ajoi
Juho Hänninen lokakuun alussa Keski-Suomessa. Japanin MM-rallin aikana autoa ajoi esittelymielessä Juha Kankkunen, ja joidenkin tietojen mukaan hän oli ajanut yhden lyhyen pätkän epävirallisen ajanoton mukaan nopeammin kuin Emil Lindholm Skodalla. Japanissa tällä uutuudella kävivät ajamassa myös Toyotan pääjohtaja Akio Toyoda ja tallipäällikkö Jari-Matti Latvala.

kari.naskinen@gmail.com

keskiviikko 30. marraskuuta 2022

Vanha Juko, tervemenoa Tampereen Teatterikesään


Teatteri Vanhan Jukon
Tuntematon sotilas on parasta teatteria, jota olen Lahdessa nähnyt vuosikausiin. Kuten tunnettua, ei Jukon näyttämöllä ole leveyttä kymmentäkään metriä, ei ole pyörönäyttämöä eikä esiintymislavalla nousevia elementtejä. Sitten Tuntematon sotilas – ei ole kolmeakymmentä näyttelijää, vaan neljällä näyttelijällä viedään reilun kahden tunnin ruljanssi läpi sellaisella taidolla ja tunteella ettei parempaa osaa kuvitella. Näyttelijöiden esittämät henkilöhahmot vaihtuvat lennosta, eikä katsojalla ole minkäänlaista ongelmaa pysyä mukana henkilöissä ja tapahtumissa. Kantaesitys oli Lahdessa viime viikolla ja uusintaensi-ilta on 10.2.2023 Turun kaupunginteatterissa, joka on toinen osapuoli tässä yhteistuotannossa. En tiedä, onko Tuntematonta sotilasta vielä koskaan kelpuutettu Tampereen Teatterikesään, mutta nyt tämän esityksen paikka olisi tuossa vuotuisessa teatterikatselmuksessa, sillä kysymyksessä on uuden sukupolven rajun dramaattinen, provosoiva ja tietenkin hauskakin näkemys tästä suuresta suomalaisesta klassikosta.

Jukon Tuntemattoman on
dramatisoinut ja ohjannut Teatterikorkeakoulusta ohjaajaksi valmistunut Juho Mantere (s. 1987), joka aloittaa Q-teatterin taiteellisena johtajana ensi vuoden alussa. Hän on tämän hetken kiinnostavimpia nuoria ohjaajia, joka teoksissaan on käsitellyt ihmisyyden pimeitä puolia karnevalistisella ja groteskilla tavalla. Näin tapahtuu nyt myös Vanhassa Jukossa. Esityksessä näkökulma on hyvin Väinö Linnan romaania noudattaen sen pienen ihmisen, joka on pantu isoa asiaa ratkaisemaan. Sodan hulluutta ja turhuutta Mantere ei korosta sen enempää kuin Linnakaan, mutta näyttämöllä on kuitenkin mahdollisuus värikkäämpään reviyttelyyn kuin kirjassa. Eikä Edvin Laineen ja Aku Louhimiehen elokuvissakaan ole samanlaista hulvatonta rienaamista kuin Vanhassa Jukossa. Rauni Mollbergin elokuvassa lähetysmistapa on synkkä ja kriittinen, mutta ei puolestaan ole samalla tavalla hauska kuin Mantereen tulkinnassa. Olin aiemmin nähnyt Tuntemattoman viisi kertaa puhenäyttämöllä ja kerran oopperassa, ja parhaiten Jukon esitys vertautuu paikoin Kristian Smedsin revyymäiseen pilkantekoon.

Tässä suhteessa tyypillinen kohtaus on, kun näyttämölle tuodaan isokokoinen
Mannerheimin valokuva ja kovaäänisistä tulee Jari Sillanpään laulamana Valkeaa unelmaa. tä ennen ovat lavasteisiin kuuluneet myös Stalinin ja liitolaisemme Hitlerin kuvat. Valikoidulla musiikilla on muutenkin merkittävä osa sodan ajan tunnelmien kuvaamisessa. Vanhan rajan yli koohotettaessa on Daruden Sandstorm kuin Valkyyrioiden ratsastus Coppolan Ilmestyskirja. Nyt -elokuvan helikopterihyökkäyksessä ja aseveljeyttä korostamassa kuullaan Horst Wessel Song, jonka alkusanoista ”Die Fahne hoch" lähti natsipuolue NSDAP:n hymni 1930, ja 1933-45 natsit tekivät siitä Saksan kansallislaulun. Lisäksi Vanhassa jukossa kuullaan Rammstein-yhtyeen Deutschland.

Puna-armeijan sotilaita ei näyttämöllä käy kuin pikaisesti yksi, vaan vihollisia kuvaavat punaiset ilmapallot, joita nuppineulalla pamautellaan rikki. Muitakin kohtauksia on rakennettu nerokkaasti, esimerkiksi sodan loppuvaiheen se tilanne, jossa asemat pidetään tai kaadutaan, on kylmäävää katsottavaa aivan fyysisestikin.

Kovaa huumoria siis, mutta on myös sitä kevyttä, jota Väinö Linna käytti ja Edvin Laine korosti. Linna tiesi, että ilman huumoria sitä järjettömyttä ei olisi kestänyt. Sekin puoli siinä tietenkin oli, että kun oli vaikka vuorokauden ollut kovassa paikassa, joutunut jäämään pariksi tunniksi tuleenkin makaamaan ja selvinnyt hengissä, niin kai sen jälkeen korsussa hymyilyttikin, jos yhtään vielä jaksoi. Tuntemattomassa sotilaassa huumori ei kuitenkaan ole itsetarkoitus eikä ”markkinointikeino”, vaan vaihtoehtoinen vastakohta sille älyttömyydelle, jonka kanssa ollaan sodissa aina tekemisissä.

Vanhan Jukon esitys on voimakkaasti pasifistinen. Si
tä ei kuitenkaan mitenkään julisteta, kuten ei Linnakaan tehnyt, että pasifismilla Suomi olisi selvinnyt. Pasifismi on maailman parhaita aatteita, mutta siitä ei ole isojen konfliktien ratkaisuksi, koska maailman diktaattorit eivät moiseen haihatteluun usko. Pasifismi ei ollut realismia silloin, eikä ole nytkään. Sadankomitean perustajajäsen Kalevi Suomela kirjoitti juuri Sadankomitean verkkosivulla, että pasifistisessa näkemyksessä voimankäyttö kansainvälisissä rauhanturvaoperaatioissa rinnastuu poliisin ja oikeuslaitoksen toimintaan kansallisissa puitteissa, eli kysymys on demokraattisesti sovitun järjestyksen ylläpitämisestä. Täydellinen pasifismi ei pysty kilpailemaan asevaraisen, militaristisen ja nationalistisen ratkaisumallin kanssa.

Tuntemattoman sotilaan neljä erinomaista näyttelijää ovat Annika Hartikka (kuvassa oik.), Vanhan Jukon taiteellinen johtaja Esa-Matti Smolander, Minja Koski ja Q-teatterista oleva vierailija Olli Riipinen. Erityismaininnan ansaitsee myös liike ja ääni -työpajan Seppo Kumpulainen.

kari.naskinen@gmail.com