sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Tässä vaan muina miehinä

Joutuukohan Helsingin muistiyhdistys poistamaan tällaisen lentävän lauseen materiaaleistaan? Kaupungin työpaikoilla on nyt siirrytty käytäntöön, ettei niissä enää ole esimiehiä, vaan he ovat esihenkilöitä. Jos muistiyhdistys aikoo edelleen saada toiminta-avustuksia Helsingin äärifeministiseltä kaupunginvaltuustolta, sen kannattaa varmuuden vuoksi poistaa tämä iskulause.

Älyttömyyksiinhän tässä on menty, muuallakin kuin Helsingissä. Esimerkiksi tämä ”
miesmuistiin”. Ei sitä millään toisella sanalla pysty korvaamaan. Ei edes sellainen kompromissi käy, että naiset alkaisivat sanoa ”naismuistiin”, sillä se nyt ei vain ole toimiva termi. Tätäkin olen kuitenkin jo kuullut käytettävän.

Sama kuin ”muina miehinä”. Kielellisesti ja etymologisesti ei ”muina naisina” toimi, koska se ei ole luontevaa.

Kouluissa ei enää saisi erotella tyttöjä ja poikia, vaan kaikkia on kutsuttava oppilaiksi. Sukupuolien erottelu on kiellettyä. Sitten on kuitenkin paljon sellaisia oikeita sanoja, joiden tilalle femakkojenkaan on varmaan mahdoton keksiä parempia, vaikkapa isänmaa, äidinkieli ja äidinmaito.

Mitenkähän alakouluissa nykyisin eläinopin tunneilla selitetään asioita, kun ei saa erotella lehmää ja sonnia, eikä urosta ja naarasta? Kaikki vain homologisia otuksia.

Mitenkähän tasa-arvopoliisit
hoitaisivat sen, jos esimerkiksi urheiluliike ei pieneen lehti-ilmoitukseensa saisi mahtumaan valokuvia, mutta myytävänä olisi miesten- ja naistenpyöriä. Näennäisen tasa-arvon kanssa ärhentelijät ovat siis upoksissa loppumattomassa suossa.

Koronavirus tappaa enemmän miehiä kuin naisia (en osaa muita ilmaisuja käyttää), mutta jos kahden vuoden kuluttua olen hengissä, niin ehkä lähdetään miesporukassa lätkän MM-kisoihin Tampereen Uros-areenalle. Kotona kerrotaan muijalle, ettei siis mukana niitä toisia. Paluumatkalla lupaamme olla poikkeamatta Lammin Hoviin, koska siellä voisi edelleen olla sellaisia miestennielijöitä. Ennen poikettiin, mutta porukassa olikin aina myös naistenmiehiä.

Eli vaikea on yrittää kirjoittaa neutraalifeministisesti. Niin kuin jääkiekostakin – on jääkiekon MM-kisat ja erikseen naisten jääkiekon MM-kisat. Miten tulevaisuudessa, mitkä ovat niiden toisten MM-kisat, joita ei varmaankaan Uros-areenalla tulla koskaan järjestämään?

kari.naskinen@gmail.com