Meksikolainen Alfonso
Cuarón sai
elokuvastaan Roma
(2018)
Oscar-palkinnot ohjauksesta ja kuvauksesta sekä Oscarin parhaana
ei-englanninkielisenä elokuvana. Se on viimeistä piirtoa myöten
hienoa, taidokasta työtä, joka ajoittain näyttää kuin
dokumenttielokuvalta Mexico Cityssä asuvan lääkäriperheen ja sen
palvelustytön elämästä. Tätä korostaa sekin, että näyttelijät
ovat katsojille ennestään tuntemattomia amatöörejä.
Tunteellisesti syvältä ottavassa sairaalakohtauksessa sekä
lääkärit että sairaanhoitajat ovat oikeita lääkäreitä ja
hoitajia.
Jotain kuitenkin puuttuu tästä täydellisyydestä. Tajusin puutteen vasta, kun katsoin dvd:n toisella kiekolla olevan Cuarónin yli tunnin mittaisen haastattelun. Siinä hän sanoo ihailevansa elokuvia, joissa on jotakin mysteeriä, sitä paljon elokuvan taiaksi sanottua elementtiä. Romassa ei mysteeriä ole. Se perustuu ohjaajan omiin lapsuudenmuistoihin niiltä ajoilta, kun hän oli noin 10-vuotias eli vuosiin 1970-71. Noita aikoja leimasivat opiskelijoiden mielenosoitukset, jotka olivat kärjistyneet jo pari vuotta aiemmin, kun sisäministeri Gustavo Diaz Ordaz oli armeijan avulla pannut maata väkivaltaisesti kuriin lähestyvien olympiakisojen takia.
Mielenosoituksia nähdään elokuvassa, mutta vain sivujuonteena. Pääasia on palvelustytön ja lastenhoitajan Cleon elämä. Lopputeksteissä on maininta, että elokuva on omistettu Libolle, ja haastattelussa Cuarón kertoo, että hänen lastenhoitajanaan oli noihin aikoihin Libo Rodriquez. Mielenosoitusten kautta elokuvaan tulevat yhteiskunnalliset asetelmat, mutta ne eivät näy lääkäriperheen elämässä mitenkään.
Cleon asema keskiluokkaisen, hyvin toimeentulevan perheen päivittäisenä jäsenenä on vakaa. Mitään luokkaristiriitoja ei kuvata, kun ei niitä 10-vuotiaan Alfonson muistissakaan ole. Sen verran kuitenkin nämä asiat heijastuvat, että Cleo on perheessä tietyllä tavalla niin sidottu, että vapaa-aikaa jää kovin vähän, eikä rahaakaan paljon vapaa-ajanviettoon ole. Samanlaisessa asemassa on perheen koira, joka hermostuksissaan paskoo talon sisäpihalla olevan ulko-oven ja kiinni olevan portin väliselle kaakelilattialle ja hyppii vangittuna portin metallitankoja vasten.
Yksi iso ristiriita kuitenkin syntyy miesten ja naisten välille. Lääkärimies jättää perheen toisen naisen takia ja Cleo tulee raskaaksi hatarassa poikaystäväsuhteessa. ”Me naiset jäämme aina yksin”, sanoo rouva Cleolle. Tästä ei kuitenkaan tehdä suurta numeroa, vaan elämä jatkuu.
Voimakkain kohtaus tapahtuu sairaalassa, jonne Cleo menee synnyttämään. En ole koskaan aikaisemmin joutunut katsomaan yhtä traagista kuvausta: Cleon vauva syntyy kuolleena, lääkäri yrittää kaikkensa saadakseen vauvaan eloa, mutta ei onnistu. ”Hyvä neiti, emme voineet mitään, lapsenne syntyi kuolleena”, tulee lääkäri sanomaan Cleon vuoteen luokse. Mutta tähänkään ei jäädä enempää vellomaan, katsoja kuivaa kyyneleet silmistään ja siirrytään eteenpäin.
Mustavalkoinen, 65 mm:n laajakuvafilmille kuvattu Roma on komeaa katsottavaa. Se on rauhallinen ja kaunis, hienostunut. Mielenosoituskohtaukset vähän tuovat särmää, mutta niillä ei ole tarinan itsensä kannalta säröjä synnyttävää merkitystä.
Elokuvissa Cleokin ehtii silloin tällöin käydä, samoin kuin Libo aikoinaan kävi Alfonson kanssa. Cleo käy katsomassa ainakin Gerard Ouryn ja John Sturgesin elokuvat, lisäksi Cuarón nostaa haastattelussa esille Luchino Viscontin.
Elokuvan nimi tulee Mexico Cityn Roma-kaupunginosasta, josta Cuarón on kotoisin. Siellä elokuva on myös kuvattu. Cuarón sanoo dvd:llä, että hän halusi tehdä kaiken niin aidoksi kuin on mahdollista. Kerättiin valtava määrä tuon ajan tavaroita, kaakelitkin lääkäriperheen asunnon kylpyhuoneeseen ja lattioihin löydettiin niin, että ne ovat aitoja. Pojat ajavat lattialla Scaletrix-autoradalla, yhdellä tuolilla on View-Master kiekkoineen jne.
Kun elokuvahullu näkee taivaalla korkealla kolme kertaa matkustajakoneen lentävän, hän alkaa elokuvan jälkeen pohtia, mikä noiden kohtausten piilomerkitys mahtoi olla. Dvd:llä Cuarón sanoi, ettei mikään, vaan ne kuuluivat hänen lapsuuteensa – lentokoneet lensivät ja niistä jäi joskus höyryjuova, niitä oli mukava katsoa. Ei mysteeriä. Tällaisia yksinkertaisia selityksiä varmaan on monille sellaisille asioille, joista elokuvahullu päänsä puhki etsii allegorioita.
kari.naskinen@gmail.com
Jotain kuitenkin puuttuu tästä täydellisyydestä. Tajusin puutteen vasta, kun katsoin dvd:n toisella kiekolla olevan Cuarónin yli tunnin mittaisen haastattelun. Siinä hän sanoo ihailevansa elokuvia, joissa on jotakin mysteeriä, sitä paljon elokuvan taiaksi sanottua elementtiä. Romassa ei mysteeriä ole. Se perustuu ohjaajan omiin lapsuudenmuistoihin niiltä ajoilta, kun hän oli noin 10-vuotias eli vuosiin 1970-71. Noita aikoja leimasivat opiskelijoiden mielenosoitukset, jotka olivat kärjistyneet jo pari vuotta aiemmin, kun sisäministeri Gustavo Diaz Ordaz oli armeijan avulla pannut maata väkivaltaisesti kuriin lähestyvien olympiakisojen takia.
Mielenosoituksia nähdään elokuvassa, mutta vain sivujuonteena. Pääasia on palvelustytön ja lastenhoitajan Cleon elämä. Lopputeksteissä on maininta, että elokuva on omistettu Libolle, ja haastattelussa Cuarón kertoo, että hänen lastenhoitajanaan oli noihin aikoihin Libo Rodriquez. Mielenosoitusten kautta elokuvaan tulevat yhteiskunnalliset asetelmat, mutta ne eivät näy lääkäriperheen elämässä mitenkään.
Cleon asema keskiluokkaisen, hyvin toimeentulevan perheen päivittäisenä jäsenenä on vakaa. Mitään luokkaristiriitoja ei kuvata, kun ei niitä 10-vuotiaan Alfonson muistissakaan ole. Sen verran kuitenkin nämä asiat heijastuvat, että Cleo on perheessä tietyllä tavalla niin sidottu, että vapaa-aikaa jää kovin vähän, eikä rahaakaan paljon vapaa-ajanviettoon ole. Samanlaisessa asemassa on perheen koira, joka hermostuksissaan paskoo talon sisäpihalla olevan ulko-oven ja kiinni olevan portin väliselle kaakelilattialle ja hyppii vangittuna portin metallitankoja vasten.
Yksi iso ristiriita kuitenkin syntyy miesten ja naisten välille. Lääkärimies jättää perheen toisen naisen takia ja Cleo tulee raskaaksi hatarassa poikaystäväsuhteessa. ”Me naiset jäämme aina yksin”, sanoo rouva Cleolle. Tästä ei kuitenkaan tehdä suurta numeroa, vaan elämä jatkuu.
Voimakkain kohtaus tapahtuu sairaalassa, jonne Cleo menee synnyttämään. En ole koskaan aikaisemmin joutunut katsomaan yhtä traagista kuvausta: Cleon vauva syntyy kuolleena, lääkäri yrittää kaikkensa saadakseen vauvaan eloa, mutta ei onnistu. ”Hyvä neiti, emme voineet mitään, lapsenne syntyi kuolleena”, tulee lääkäri sanomaan Cleon vuoteen luokse. Mutta tähänkään ei jäädä enempää vellomaan, katsoja kuivaa kyyneleet silmistään ja siirrytään eteenpäin.
Mustavalkoinen, 65 mm:n laajakuvafilmille kuvattu Roma on komeaa katsottavaa. Se on rauhallinen ja kaunis, hienostunut. Mielenosoituskohtaukset vähän tuovat särmää, mutta niillä ei ole tarinan itsensä kannalta säröjä synnyttävää merkitystä.
Elokuvissa Cleokin ehtii silloin tällöin käydä, samoin kuin Libo aikoinaan kävi Alfonson kanssa. Cleo käy katsomassa ainakin Gerard Ouryn ja John Sturgesin elokuvat, lisäksi Cuarón nostaa haastattelussa esille Luchino Viscontin.
Elokuvan nimi tulee Mexico Cityn Roma-kaupunginosasta, josta Cuarón on kotoisin. Siellä elokuva on myös kuvattu. Cuarón sanoo dvd:llä, että hän halusi tehdä kaiken niin aidoksi kuin on mahdollista. Kerättiin valtava määrä tuon ajan tavaroita, kaakelitkin lääkäriperheen asunnon kylpyhuoneeseen ja lattioihin löydettiin niin, että ne ovat aitoja. Pojat ajavat lattialla Scaletrix-autoradalla, yhdellä tuolilla on View-Master kiekkoineen jne.
Kun elokuvahullu näkee taivaalla korkealla kolme kertaa matkustajakoneen lentävän, hän alkaa elokuvan jälkeen pohtia, mikä noiden kohtausten piilomerkitys mahtoi olla. Dvd:llä Cuarón sanoi, ettei mikään, vaan ne kuuluivat hänen lapsuuteensa – lentokoneet lensivät ja niistä jäi joskus höyryjuova, niitä oli mukava katsoa. Ei mysteeriä. Tällaisia yksinkertaisia selityksiä varmaan on monille sellaisille asioille, joista elokuvahullu päänsä puhki etsii allegorioita.
kari.naskinen@gmail.com
