maanantai 25. toukokuuta 2020

Suomen yleisurheilun taso laskee jatkuvasti

Yleisurheilun kotimainen kilpailukausi alkaa ensi viikolla. Heti maanantaina järjestetään Jyväskylän Harjulla kutsukilpailu keihäänheittäjille. Kilpailukaudesta tulee näissä olosuhteissa tynkä, mutta huono on tilanne muutenkin. Suomalaisen yleisurheilun kärki on ennätyksellisen kapea ja taso laajemmin ottaen matalammalla kuin vuosikymmeniin. Tästä tasosta sain viime vuoden lopulla mielenkiintoisen tilaston SVUL:n Lahden piirin viimeiseltä toiminnanjohtajalta Arto Pasaselta, joka oli saanut sen SUL:n entiseltä päävalmentajalta ja toimitusjohtajalta Jarmo Mäkelältä, joka oli saanut sen tilaston tehneeltä SUL:n entiseltä varapuheenjohtajalta ja kilpailuvaliokunnan puheenjohtajalta Matti Laurilalta. Laurilan tilasto koskee kunkin miesten lajin sadanneksi parhaiden tuloksia vuosittain. Eikä hyvältä näytä.

Tällä vuosituhannella ei tilastoissa ole sijalla 100 yhtään ykköstulosta. Vain 100 metrin juoksussa sentään päästiin
1990-luvulla män 100-tilastossa kärkeen ajalla 11,20. Vanhin näiden tilastojen tulos on vuodelta 1963, jolloin sadanneksi paras moukarimies heitti 45,95. Viime vuonna ei Suomessa edes sataa moukarinheittäjää ollut (oli vain 91). Tätäkin kuivettuneempia lajeja olivat 110 metrin aidat (45), 400 metrin aidat (49), 3000 metrin esteet (56) ja 10-ottelu (17).

Isoissa ongelmissa ovat myös kestävyysjuoksut ja heitot, jotka perinteisesti ovat olleet maaseutuseurojen vahvoja lajeja. Huonolta näyttävät lisäksi korkeus- ja seiväshypyt.

Matti Laurila kirjoittaa, että Suomessa yleisurheilun koulutus-, valmennus- ja kilpailujärjestelmät kattavat hyvin kaikki lajit. Tämä antaa lähtökohdat ja mahdollisuudet lahjakkuuksille nousta kansainväliselle huipputasolle. Toisaalta Laurila muistuttaa, että maailmassa on paljon urheilijoita, jotka ovat saavuttaneet kansainvälisen huipun ilman merkittävää oman maansa lajikulttuurista tukea. Hän ottaa esimerkiksi norjalaisen moukarimiehen
Eivind Henriksenin (29), joka oli Dohan MM-kisoissa kuudes, vaikka Norja ei mikään moukarinheittomaa olekaan. Henriksenin paras tulos viime vuonna oli 78,25.

Laurilan tilaston 100:nneksi parhaat tulokset Suomessa viime vuonna ja vieressä kaikkien aikojen 100:nneksi parhaat tulokset:

100 m: 11,30 – 11,20 (1994)
200 m: 23,05 – 22,75 (1987)
400 m: 52,23 – 50,44 (1984)
800 m: 2.02,76 – 1.55,06 (1984)
1500 m: 4.18,27 – 3.56,24 (1987)
3000 m: 9.56,79 – 8.30,8 (1973)
5000 m: 17.41,83 – 14.47,2 (1977)
10000 m: 40.14,04 – 31.28,0 (1975)
Maraton: 2.57,49 – 2.33,03 (1982)
Korkeus: 170 – 195 (1983)
Seiväs: 321 – 410 (1982)
Pituus: 613 – 684 (1965)
3-loikka: 11,47 – 13,87 (1965)
Kuula: 10,70 – 14,35 (1971)
Kiekko: 34,83 – 43,80 (1971)
Keihäs: 49,65 – 64,04 (1988)

Karmealta näyttää, eikä kaikkia lajeja tähän vertailuun edes saatu, koska niistä ei viime vuonna löytynyt sataa tilastotulosta.

Viime vuonna oli vain 200 metrin juoksu sellainen, jossa sadannen tulos oli parempi kuin edellisvuonna.

kari.naskinen@gmail.com