torstai 28. toukokuuta 2020

Tuntemattomiin numeroihin ei kannata koskaan vastata

Viime aikoina olen saanut kaksi puhelua samasta tuntemattomasta numerosta. Vaikka ei pitäisi, niin yritin silti vastata. Molemmilla kerroilla kun napsautin puhelun auki, se loppui samalla hetkellä. Numerotiedustelusta selvisi vain, että numero on salainen. Nämä saattoivat olla juuri niitä temppuja, joista varoitetaan.

On tullut ilmi tapauksia, joissa tällainen soitto on johtanut vastaajan henkilökohtaisten tietojen vakoilemiseen. Jos tällaiseen vakoilusoittoon vastaa ns. älypuhelimella, saattavat tiedot vastaajan henkilötunnuksesta, verkkopankin salasanasta ym. livahtaa sillä sekunnilla sinne vakoilusoittajan tiedostoihin.

Minulla ei älypuhelinta ole, joten vanhaan nokialaiseeni soittamalla siitä ei irtoa muuta vakoiltavaa kuin tuttavieni nimet ja puhelinnumerot. Silti tällaiset soitot häiritsevät. Olen antanut puhelinnumeroni muutaman vuoden välein puhelinmyynnin estämiseksi ylläpidettävään kieltorekisteriin, mutta kyllä sieltä aina joskus puheluita läpi livahtaa.

Tuntemattomasta numerosta tulevaan puheluun ei kuitenkaan koskaan ole syytä vastata. Jos jollakin on tärkeätä asiaa, en vastaa puheluun, asian voi lähettää heti perään tekstiviestinä. Esimerkiksi jos joku on löytänyt lompakkoni, niin tekstiviesti vaan, niin soitan kyllä takaisin.

Älypuhelinten kanssa on tietenkin koko ajan muutenkin erilaisessa asemassa. Sen kautta on koko ajan maailman tiedusteluorganisaatioiden gps- ja muussa seurannassa. Kun älypuhelimen avulla käyttää internettiä, on jatkuvasti kaikenmaailman kyttääjien uhrina. USA:n turvallisuusvirasto NSA seuraa kaikkia, ja eiköhän kiinalaisilla ole vastaavanlaiset systeemit.

kari.naskinen@gmail.com