perjantai 7. kesäkuuta 2019

Olen huono lahtelainen




1. En ollut koskaan kesätöissä Mallasjuomalla

2. En ole asunut Hakatorneissa enkä Liipolassa.

3. En ole hiihtänyt Salpausselällä enkä muuallakaan.

4. En ehtinyt käydä vanhassa puukirkossa.

5. En ostanut Helmi Mynttiseltä piirakoita kuin ehkä kerran kahdessa vuodessa, enkä ole syönyt lihamukia.

6. En ole koskaan käyttänyt tuulipukua, vaikka Simo kaveri onkin.

7. En pitänyt Sleepy Sleepersin enkä Amuletin musiikista.

8. En kerro asuvani Lahessa, koska osaan sanoa d-kirjaimen.

9. En jatkuvasti hauku lahtelaista päätöksentekoa.

10. Kun liikennevalot vaihtuvat vihreästä keltaiseksi, en paina kaasua, vaan jarrutan.

JOTAIN HYVÄÄKIN

1. Olen yli 50 kertaa käynyt Salpausselän kisoissa.

2. Kannatan intohimoisesti lahtelaisia urheiluseuroja, varsinkin Reipasta.

3. Juon vain Hartwallin olutta, työllisyyssyistä.

4. Käyn vähintään kerran vuodessa nauttimassa Suomen parhaan ravintola-annoksen, El Toron pippuripihvin.

5. Ostan sähkön Lahti Energialta, vaikka joltain muulta yhtiöltä saisi sentin/kWh halvemmalla.

6. Kaipaan Jalkarannan Shelliä ja muutamaa muutakin hävitettyä paikkaa.

7. Lastenikaan en ole antanut muuttaa muualle.

8. Kotonani on pääasiassa lahtelaisten taiteilijoiden töitä.

9. Olen kaikissa vaaleissa äänestänyt lahtelaista ehdokasta, enkä vahingossakaan hämeenlinnalaista.

10. Oman kansalaisvelvollisuuteni olen hoitanut suostumalla kerran ehdokkaaksi kunnallisvaaleihin.

kari.naskinengmail.com