Joskus 1800-luvun puolivälissä kirjoitti J.V.
Snellman perustamassaan
Saima-lehdessä julkisuudesta
ja sananvapaudesta: ”Julkiset asiat ratkaistaan mukavissa
kammioissa, eikä julkisuus saisi tietää sanaakaan näistä
asioista, jolleivät kirjapainotaidon taitajat suvaitsisi painaa
niitä mustalla valkoiselle.”
Jo 1766 oli säädetty painovapausasetus, joka oli peräti vanhimpia tämän alan lakeja maailmassa. Tässä asetuksessa esitettiin myös hallinnon julkisuuden periaate. Hyvin on julkisuusasia kehittynyt omaan aikaamme asti, nykyisin jopa korkeimmalla hallinto-oikeudella on netissä omat kotisivunsa, joilla päätökset ovat luettavissa heti tuoreeltaan.
Viime vuosina tähän asiakokonaisuuteen on liittynyt se ylimääräinen julkisuus, joka syntyy, kun esimerkiksi jonkun julkisuuden henkilön tapaus nousee iltapäivälehtien sivuille jo ennen oikeudenkäyntiä. Syytteeseen joutunut henkilö on sitten oikeudessa vaatinut tuomion alentamista siksi, että hän on jo saanut julkisen tuomion ihmisten silmissä. Eli onko vaikkapa kansanedustajan tuomiota tämän takia kohtuullistettava verrattuna tavallisen tallaajan vastaavasta rikoksesta saamaan tuomioon, koska tuon tallaajan asiaa ei ole reposteltu julkisuudessa?
Oikeusistuimen päätös tulee tällaista ennakkojulkisuutta paljon myöhemmin. Tästä voi syntyä sellainen tilanne, että jos tuomio on vapauttava, ei tieto tavoita lehtien ja netin selaajia. Näin siksi, että julkkiksen vapautuminen syytteestä ei enää ole mielenkiintoinen uutinen, joten se hautautuu jonnekin vaivaiseksi pikku-uutiseksi.
”Joutuisuus on yksi oikeuden mitta, se on osa tuomioistuinten yhteiskunnallista vastuuta”, on sanonut Kho:n entinen presidentti Pekka Hallberg.
Juhannuksen alla Helsingin käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet poliisijohtoa koskeneessa virkarikosasiassa. Kalliiksi tuli tämäkin revohka, sillä valtio velvoitettiin korvaamaan syytettyinä olleiden neljän poliisipomon oikeudenkäyntikulut 620 000 euroa.
Tämä on niitä asioita, jotka liittyvät oikeudenkäyntien loittonemiseen yhteiskunnan normaalista systeemistä. On liian kallista. Asianajajat nyhtävät niin paljon kuin sielu sietää. Ihmiset eivät uskalla viedä riitajuttuja oikeuteen, kun oikeudenkäyntikulut käräjäoikeuksissa ovat nousseet kohtuuttomansuuriksi. Vedetään mieluummin vaikka turpaan, tulee halvemmaksi.
Kansainvälisessä World Justice -projektissa on kerätty tietoa oikeuden saatavuudesta. Selvityksenkohteena oli 45 maata. Suomi kuului niihin, joissa kansalaiset hakivat vähän apua oikeusistuimilta, vähemmän haettiin vain Mongoliassa, Senegalissa, Nepalissa, Georgiassa ja Hongkongissa.
Yhdessä suhteessa suomalaiset olivat selvityksen mukaan ”parhaita”: suomalaiset käyttivät oikeudellisena apunaan Googlea enemmän kuin muut! Eikä maksa mitään. Varsin usein on kuitenkin käynyt niin, että kun netistä ei ole löytynyt apua ongelmatilanteeseen, ei käräjillekään kuitenkaan ole lähdetty, vaan on luovuttu koko asiasta. Jos riitaa on ollut vaikka naapurin koiran jatkuvasta räksyttämisestä tai on kinattu parkkipaikasta, on lopulta muutettu pois, koska kalliiseen oikeudenkäyntiin ei ole haluttu lähteä.
On kuitenkin sellaisiakin asioita, joissa oikeudenkäynnin kustannuksia sietäisi nostaa. Ainakin kaavavalitusten tekeminen olisi tehtävä sen verran hintavaksi, etteivät esimerkiksi luontoyhdistykset pystyisi jokaisen kaavamuutoksen toteuttamista hidastamaan.
kari.naskinen@gmail.com
Jo 1766 oli säädetty painovapausasetus, joka oli peräti vanhimpia tämän alan lakeja maailmassa. Tässä asetuksessa esitettiin myös hallinnon julkisuuden periaate. Hyvin on julkisuusasia kehittynyt omaan aikaamme asti, nykyisin jopa korkeimmalla hallinto-oikeudella on netissä omat kotisivunsa, joilla päätökset ovat luettavissa heti tuoreeltaan.
Viime vuosina tähän asiakokonaisuuteen on liittynyt se ylimääräinen julkisuus, joka syntyy, kun esimerkiksi jonkun julkisuuden henkilön tapaus nousee iltapäivälehtien sivuille jo ennen oikeudenkäyntiä. Syytteeseen joutunut henkilö on sitten oikeudessa vaatinut tuomion alentamista siksi, että hän on jo saanut julkisen tuomion ihmisten silmissä. Eli onko vaikkapa kansanedustajan tuomiota tämän takia kohtuullistettava verrattuna tavallisen tallaajan vastaavasta rikoksesta saamaan tuomioon, koska tuon tallaajan asiaa ei ole reposteltu julkisuudessa?
Oikeusistuimen päätös tulee tällaista ennakkojulkisuutta paljon myöhemmin. Tästä voi syntyä sellainen tilanne, että jos tuomio on vapauttava, ei tieto tavoita lehtien ja netin selaajia. Näin siksi, että julkkiksen vapautuminen syytteestä ei enää ole mielenkiintoinen uutinen, joten se hautautuu jonnekin vaivaiseksi pikku-uutiseksi.
”Joutuisuus on yksi oikeuden mitta, se on osa tuomioistuinten yhteiskunnallista vastuuta”, on sanonut Kho:n entinen presidentti Pekka Hallberg.
Juhannuksen alla Helsingin käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet poliisijohtoa koskeneessa virkarikosasiassa. Kalliiksi tuli tämäkin revohka, sillä valtio velvoitettiin korvaamaan syytettyinä olleiden neljän poliisipomon oikeudenkäyntikulut 620 000 euroa.
Tämä on niitä asioita, jotka liittyvät oikeudenkäyntien loittonemiseen yhteiskunnan normaalista systeemistä. On liian kallista. Asianajajat nyhtävät niin paljon kuin sielu sietää. Ihmiset eivät uskalla viedä riitajuttuja oikeuteen, kun oikeudenkäyntikulut käräjäoikeuksissa ovat nousseet kohtuuttomansuuriksi. Vedetään mieluummin vaikka turpaan, tulee halvemmaksi.
Kansainvälisessä World Justice -projektissa on kerätty tietoa oikeuden saatavuudesta. Selvityksenkohteena oli 45 maata. Suomi kuului niihin, joissa kansalaiset hakivat vähän apua oikeusistuimilta, vähemmän haettiin vain Mongoliassa, Senegalissa, Nepalissa, Georgiassa ja Hongkongissa.
Yhdessä suhteessa suomalaiset olivat selvityksen mukaan ”parhaita”: suomalaiset käyttivät oikeudellisena apunaan Googlea enemmän kuin muut! Eikä maksa mitään. Varsin usein on kuitenkin käynyt niin, että kun netistä ei ole löytynyt apua ongelmatilanteeseen, ei käräjillekään kuitenkaan ole lähdetty, vaan on luovuttu koko asiasta. Jos riitaa on ollut vaikka naapurin koiran jatkuvasta räksyttämisestä tai on kinattu parkkipaikasta, on lopulta muutettu pois, koska kalliiseen oikeudenkäyntiin ei ole haluttu lähteä.
On kuitenkin sellaisiakin asioita, joissa oikeudenkäynnin kustannuksia sietäisi nostaa. Ainakin kaavavalitusten tekeminen olisi tehtävä sen verran hintavaksi, etteivät esimerkiksi luontoyhdistykset pystyisi jokaisen kaavamuutoksen toteuttamista hidastamaan.
kari.naskinen@gmail.com
