Lahden museoiden tutkimuspäällikkö, arkeologi Hannu Takala kertoo
kirjassaan Puna-armeijan sotasaalis (SKS, 2017) ostaneensa
matkamuistomyymälästä Viipurista vanhan vaateparren, joka todennäköisesti oli suomalaisilta
jäänyt Viipuriin 1939. Takala antoi tämän mekon tutkittavaksi vaatturille,
jonka mukaan sen tekotapa, tyyli ja leikkaus viittasivat tyypillisiin
suomalaisiin naistenasuihin 1800-1900-lukujen vaihteessa. Nyt kävin tuossa
myymälässä Karjaportinkadun alkupäässä, mutta sotasaaliita en löytänyt muita kuin kuvassa olevan rukin. Sattumalta paikalle tuli viipurilainen mies, joka englanniksi kertoi, että
aikaisemmin siellä oli näitä tarkoittamiani tavaroita ollut, mutta ei ollut
ainakaan sillä hetkellä, paitsi ehkä tuo rukki.
Takala kirjoittaa, että osa viipurilaisten evakuoimatta jääneestä omaisuudesta löytyi myöhemmin ja päätyi mm. matkamuistomyymälöiden nurkkiin: ”Siellä esineet ovat omalla erikoisella tavallaan muistuttamassa Viipurin ja Karjalan historiasta sekä karjalaisten kohtaloista sille, joka huomaa katsoa. Vanhanmalliset tuotteet eivät ole tehneet kauppaansa, ja vähitellen ne ovatkin muuttumassa rekvisiitaksi niissä olevista hintalapuista huolimatta.” Seuraavalla Viipurin-reissulla täytyy etsiä muistakin paikoista.
Talvisodan alkaessa suomalaisilta jäi Viipuriin tietenkin paljon kaikenlaista. Viipuriin perustettiin ainakin neljä sotasaalisvarastoa, joista yksi Monrepon kartanon maille, yksi Hovioikeudenkadun ja Linnankadun kulmassa olleeseen Suomalaisen lyseon rakennukseen sekä yksi ilmeisesti hallinnon rakennukseen Viipurin lääninhallituksen taloon.
Kesällä 1940 Leningradin etnografisen museon tutkijat kuvasivat yhtä sotasaalisvarastoa: ”Kaikki kolme kerrosta ovat täynnä tavaraa ja esimerkiksi liinavaate- ja alusvaateosasto ovat lattiasta kattoon täynnä likapyykkikasoja. Kaikkiaan varastossa on satoja tuhansia esineitä. Suurin osa esineistä oli kerätty suomalaisten jättämistä asunnoista koko kaupungin alueelta ja osittain myös läheisiltä maatiloilta.”
Pelkkiä rätei ja lumpui sotasaaliit eivät olleet. Tästä kertoo hyvin Takalan kirjassa oleva pitkä luettelo taideteoksista, joista iso osa siirrettiin Eremitaasiin Leningradiin: Edelfelt, Repin ym. Kaikkiaan Eremitaasin kokoelmiin tuli 164 taideteosta, joita Viipurin ohella siirrettiin sinne Sortavalasta, Terijoelta ja Valamosta.
Etnografiseen museoonkin viedyistä esineistä on kirjassa luettelo, kotitekoisista räsymatoista verhoihin ja hameisiin, keinutuoleista astiakaappeihin.
Melko pian rauhansopimuksen jälkeen sotasaaliita alettiin esitellä Leningradissa ja muuallakin Neuvostoliitossa. Sotamuseoissa järjestettiin näyttelyitä sotilaallisista esineistä. Jo sodan kestäessä oli kiirehditty avaamaan näyttely Valtiollisessa tykistömuseossa Pietari-Paavalin linnoituksessa, jossa tuoreiden sotasaaliiden lisäksi esiteltiin 1700-luvulla kunnostautuneen generalissimus Aleksandr Suvorovin sotasaavutuksia.
Kesäkuussa 1940 museon näyttely laajeni, kuten Takala kirjoittaa: ”Vitriineissä esiteltiin nyt suomalaissotilaiden ja lottien pukuja, kypäriä sekä palaneita kiväärejä ja konekiväärejä. Esillä oli jopa rikkoutuneen betonipunkkerin kupu ja ´kaikkea mitä valkosuomalaisten sotilaallisesta voimasta oli jäänyt jäljelle´. Kun talvisodasta kertova osio suljettiin syyskuun lopussa, sen oli nähnyt yli 200 000 kävijää.”
Tykistömuseon näyttely avattiin laajennettuna kuukauden päästä, kun sotasaaliista oli saatu kuljetettua sinne lisää. Erityisesti painotettiin sitä, mistä Suomi oli aseistusta saanut, näytteille oli asetettu Renault- ja Vickers-panssarivaunut, Krag-Jorgensen- ja Arisaka-kiväärit, englantilaisia miinoja ja ruotsalaisia miekkoja.
Esillä oli myös Viipurin oikeustalolta löydettyjä maanalaisten vallankumouksellisten banderolleja: ”Kansan työ – kansan valta”, ”Alas sota Neuvostoliittoa vastaan”. Leningradin lisäksi sotasaalisnäyttelyitä pidettiin ainakin Moskovassa, Kalininissa, Petroskoissa, Sevastopolissa, Vladivostokissa ja Voronezissa.
kari.naskinen@gmail.com
Takala kirjoittaa, että osa viipurilaisten evakuoimatta jääneestä omaisuudesta löytyi myöhemmin ja päätyi mm. matkamuistomyymälöiden nurkkiin: ”Siellä esineet ovat omalla erikoisella tavallaan muistuttamassa Viipurin ja Karjalan historiasta sekä karjalaisten kohtaloista sille, joka huomaa katsoa. Vanhanmalliset tuotteet eivät ole tehneet kauppaansa, ja vähitellen ne ovatkin muuttumassa rekvisiitaksi niissä olevista hintalapuista huolimatta.” Seuraavalla Viipurin-reissulla täytyy etsiä muistakin paikoista.
Talvisodan alkaessa suomalaisilta jäi Viipuriin tietenkin paljon kaikenlaista. Viipuriin perustettiin ainakin neljä sotasaalisvarastoa, joista yksi Monrepon kartanon maille, yksi Hovioikeudenkadun ja Linnankadun kulmassa olleeseen Suomalaisen lyseon rakennukseen sekä yksi ilmeisesti hallinnon rakennukseen Viipurin lääninhallituksen taloon.
Kesällä 1940 Leningradin etnografisen museon tutkijat kuvasivat yhtä sotasaalisvarastoa: ”Kaikki kolme kerrosta ovat täynnä tavaraa ja esimerkiksi liinavaate- ja alusvaateosasto ovat lattiasta kattoon täynnä likapyykkikasoja. Kaikkiaan varastossa on satoja tuhansia esineitä. Suurin osa esineistä oli kerätty suomalaisten jättämistä asunnoista koko kaupungin alueelta ja osittain myös läheisiltä maatiloilta.”
Pelkkiä rätei ja lumpui sotasaaliit eivät olleet. Tästä kertoo hyvin Takalan kirjassa oleva pitkä luettelo taideteoksista, joista iso osa siirrettiin Eremitaasiin Leningradiin: Edelfelt, Repin ym. Kaikkiaan Eremitaasin kokoelmiin tuli 164 taideteosta, joita Viipurin ohella siirrettiin sinne Sortavalasta, Terijoelta ja Valamosta.
Etnografiseen museoonkin viedyistä esineistä on kirjassa luettelo, kotitekoisista räsymatoista verhoihin ja hameisiin, keinutuoleista astiakaappeihin.
Melko pian rauhansopimuksen jälkeen sotasaaliita alettiin esitellä Leningradissa ja muuallakin Neuvostoliitossa. Sotamuseoissa järjestettiin näyttelyitä sotilaallisista esineistä. Jo sodan kestäessä oli kiirehditty avaamaan näyttely Valtiollisessa tykistömuseossa Pietari-Paavalin linnoituksessa, jossa tuoreiden sotasaaliiden lisäksi esiteltiin 1700-luvulla kunnostautuneen generalissimus Aleksandr Suvorovin sotasaavutuksia.
Kesäkuussa 1940 museon näyttely laajeni, kuten Takala kirjoittaa: ”Vitriineissä esiteltiin nyt suomalaissotilaiden ja lottien pukuja, kypäriä sekä palaneita kiväärejä ja konekiväärejä. Esillä oli jopa rikkoutuneen betonipunkkerin kupu ja ´kaikkea mitä valkosuomalaisten sotilaallisesta voimasta oli jäänyt jäljelle´. Kun talvisodasta kertova osio suljettiin syyskuun lopussa, sen oli nähnyt yli 200 000 kävijää.”
Tykistömuseon näyttely avattiin laajennettuna kuukauden päästä, kun sotasaaliista oli saatu kuljetettua sinne lisää. Erityisesti painotettiin sitä, mistä Suomi oli aseistusta saanut, näytteille oli asetettu Renault- ja Vickers-panssarivaunut, Krag-Jorgensen- ja Arisaka-kiväärit, englantilaisia miinoja ja ruotsalaisia miekkoja.
Esillä oli myös Viipurin oikeustalolta löydettyjä maanalaisten vallankumouksellisten banderolleja: ”Kansan työ – kansan valta”, ”Alas sota Neuvostoliittoa vastaan”. Leningradin lisäksi sotasaalisnäyttelyitä pidettiin ainakin Moskovassa, Kalininissa, Petroskoissa, Sevastopolissa, Vladivostokissa ja Voronezissa.
kari.naskinen@gmail.com
