maanantai 19. marraskuuta 2018

Tarpeeton Heli-rata taas esillä

Keväällä otettiin 1970-luvun romukopasta esille idea Heli-radan rakentamisesta. Nimi ilmeisesti muodostuu sanoista Helsingistä (Hel) itään (i). Liikenneministeriön työryhmä pohtii asiaa tämän vuoden loppuun, jolloin aikataulu radan valmistumisesta sijoittunee vuoteen 2030. Rata kulkisi Helsingistä lentoaseman kautta Porvooseen ja siitä Kouvolaan.

Joensuusta kotoisi oleva liikenneministeri Anu Vehviläinen (Kesk) sanoi viime viikolla Kouvolan Sanomissa, että uuden oikoradanpätkän linjausvaihtoehdoista on erimielisyyttä Kymenlaaksossa, koska Kotkan seudulla ei tietenkään tykätä radan vetämisestä suoraan Porvoosta Kouvolaan. Voikin olla, että ennen kuin päätöksiä tehdään, tarvitaan vielä ulkopuolinen sovittelija.

Kansantaloudellista tarvetta Heli-radalle ei kuitenkaan ole. Sen tarve poistui Vuosaaren sataman valmistumisen ja E18-moottoritien myötä. Kymenlaakson maakuntavaltuuston varapuheenjohtaja Pekka Korpivaara (Kok) on todennut, että Heli-rata nähtiin realistisena vaihtoehtona siinä vaiheessa, kun Helsingin tavarasatamat päätettiin lopettaa ja kaavoittaa alueet asuntokäyttöön. Niissä suunnitelmissa Loviisan, Kotkan ja Haminan satamat olisivat korvanneet pääkaupungin rahtisatamatoiminnot. Tällöin ratayhteys itäisistä satamista pääkaupunkiseudulle olisi ollut välttämätön. Helsinki kuitenkin rakensi Vuosaareen uuden sataman.

”Lopullisen kuolinkellon radalle soitti Lahden – Luumäen -välin nopeudennosto, joka mahdollistaa jopa 220 km:n tuntinopeudet välille Helsinki - Lahti - Kouvola - Pietari. Helsingin - Porvoon - Kymin - Luumäen radan aikasäästö Pietariin olisi laskennallisesti vain kolme minuuttia (matka-aika 2 tuntia 33 minuuttia) olettaen että rata tehtäisiin nopeaksi radaksi”, kirjoittaa Korpivaara blogissaan.

Ratahanke on muutenkin outo, koska
Etelä-Kymenlaakson liikennepoliittiset toiveet ovat viime vuosina kohdistuneet enemmän maantieyhteyksien parantamiseen. Kuntien kaavasuunnitelmissa Heli-rata on kyllä ollut mukana jatkuvasti, mutta lähinnä se on ollut vain tilavarauksia haittaavana tekijänä.

Lisäksi pitää ottaa huomioon, että hallitusohjelmassa on maininta E18:n jatkaminen Loviisasta Kotkaan ja edelleen Haminasta Vaalimaalle.

Etelä-Karjalan edellinen maakuntajohtaja Timo Puttonen pitää Heli-hanketta kovin kaukaiselta: ”Näköpiirissä ei ole rahaa rakentamiseen. En ymmärrä, mistä Heli-radan tarve on tullut, mutta ainahan voi selvitellä. Rautateillä on useita tärkeämpiäkin hankkeita.”



HELI-RADALLA
LONTOOSEEN


Alkuperäinen Heli-ratahanke haudattiin 1990-luvulla, kun hallitus päätti Kerava-Lahti-oikoradan rakentamisesta. Kun Heli oli vielä 1980-luvun lopulla voimakkaasti esillä, olin silloisen työtoverini Timo Taulon kanssa television Kolmosvisassa, jossa Reijo Salmisen yksi kysymys koski rataa. Viiden pisteen vihje meni jotenkin niin, että haettava asia liittyi sanana osittain myös lentoliikenteeseen.

Koska olen aina ollut liikennemiehiä, hoksasin heti, että Salminen tarkoitti helikopteria, joten Heli-rataahan siinä haettiin. Oikein meni, ja muutenkin meidän Uuden Lahden joukkueemme onnistui niin hyvin, että saimme palkintomatkan Lontooseen, jossa kuitenkin tutustuimme ihan muihin asioihin kuin helikopteri- ja junaliikenteeseen.

kari.naskinen@gmail.com