"Keisarinnaa olen minä puristellut”

Parhaat löydöt kirjamessuilla tekee aina antikvariaattien osastolla. Tällä kertaa osui kohdalla pieni kirjanen Grigori Rasputinista, tekijöinä A. Jokinen & kumppani, painettu O.Y. Hämeenlinnan Uudessa Kirjapainossa 1917 eli seuraavana vuonna Rasputinin kuoleman jälkeen. Mitään uusia tietoja kirjasta ei tietenkään löytynyt, mutta mielenkiintoista oli lukea, mitä tuosta hurjimuksesta oli tuoreeltaan Suomessakin kirjoitettu.

Kirjan pitkä nimi on Venäjän paha henki Grigori Rasputin – kuvauksia hänen elämästään ja vaikutuksestaan Venäjällä. Nykypäivän termistöllä tätä teosta voi sanoa sensaatiokirjaksi, sillä enimmältään se käsittelee Rasputinin naisseikkailuja. Kovinta materiaalia on tietenkin se, mitä Jokinen & kumppani uumoilevat Rasputinin ja keisarinna Aleksandra Fjodorovnan suhteesta, joka tavalla taitoisella kaikkien tiedossa olikin.

Jokinen on varmaan osannut venäjää, mutta kirjallisia lähteitä hän ei mainitse. Niitä tietenkin oli saatavilla ollut, ja yksi asioista kertonut oli Rasputinin entinen ystävä, pappismunkki Iliodor, joka oli Rasputinin ensimmäisen murhayrityksen takana. Hänelle Rasputin oli joskus kertonut asioistaan ja Iliodor oli myös reissannut Rasputinin kanssa:

”Rasputin oli kärkäs joka talossa suutelemaan nuoria, kauniita naisia ja tyttösiä, vanhoja ei hän laskenut lähelleen. Yhdellä junamatkalla hän puhui minulle: ´Keisarinna pitää minua Kristuksena. Keisari ja keisarinna kumartavat edessäni jalkoihin saakka, he ovat ryömineet edessäni polvillaan, suudelleet käsiäni. Keisarinnaa minä olen syleillyt, puristellut, suudellut.´

Kerran Rasputin kohtasi moskovalaisessa ravintolassa nuorten mustalaistyttöjen kuoron, joka vaati äijän poistamista ravintolasta, koska tämä oli heittänyt päältään osan vaatteistaan ja esiintyi kuorolaisten edessä ruokottomassa kunnossa. Kaupungin päällikkö Adrianovkin tuli rauhoittelemaan tilannetta, jolloin Rasputin selitti: ”Keisarin perheen edessä olen minä esiintynyt vieläkin mielenkiintoisemmassa asussa.”

Koska Rasputin oli profeetta ja ihmeparantaja, hänelle aukesivat tiet joka torppaan ja itse hän avasi oman ovensa auliisti, koska hän ei kieltänyt apuaan janoavaisilta. Päinvastoin lohdutti hän heitä niin perinpohjaisesti, että monet naiset palasivat hänen talostaan siunatussa tilassa.

Rasputinilla oli esikuvansa tavoin joukko opetuslapsia ympärillään. Taas yhdellä junamatkalla ensimmäisen luokan vaunussa oli Rasputin ”puhdistanut synneistä” naispuolisen opetuslapsen, mutta opetuslapsi epäili, oliko samalla tullut tehdyksi syntiä. Suuri opettaja vastasi: ”Ei tyttäreni, se ei ole syntiä. Meidän lihamme on Jumalalta ja me voimme sitä vapaasti käyttää.”

Kun myös piispa Teofan hieman imetteli näitä Rasputinin metodeja, tämä selitti ihan järkeen käyvästi, että naisten kanssa touhuaminen on paras keino koetella oman pyhyytensä voimaa. Eli pyhyyttä piti jatkuvasti tavoitella ja vasta kun kiinnostus kiksauttamisiin loppuisi, olisi pyhyys huipussaan. Tälle huipulle Rasputin pyrki elämänsä loppuun asti.

kari.naskinen@gmail.com