lauantai 13. lokakuuta 2018

Jaakko Ryhänen palasi oopperalavalle

Oopperabasso Jaakko Ryhäselle tehtiin 2012 sydämen ohitusleikkaus ja silloin hän ilmoitti lopettavansa varsinaiset oopperaesiintymisensä. Yksittäisiä konsertteja Ryhänen on kuitenkin viime vuosina pitänyt, mutta perjantaina 12.10.2018 hän palasi myös oopperalavalle Verdin Don Carloksessa, jonka ensi-ilta oli vanhassa oopperatalossa Bulevardilla. Roolina ei kuitenkaan ole kuningas Filip, vaan Ryhänen on suurinkvisiittori. Esityksiä on kaikkiaan viisi.

Filip II on ollut Ryhäselle yksi tärkeimmistä rooleista. Jo Lahden konservatorion oppilasnäytteissä 1971 hän lauloi Filipin monologin. Tuohon aikaan Ryhänen valmistui myös kansakoulunopettajaksi Heinolan seminaarista, ja samaan aikaan niiden opiskelujen kanssa hän kävi Lahdessa Tauno Kaivolan laulutunneilla. Opettajaksi Ryhänen pääsi Ylöjärvelle, mutta se homma ei pitkään kestänyt, kun kapellimestari Jussi Jalas sieltä Bulevardilta soitti 1972 Ylöjärvelle, että tänne vain laulamaan Wagnerin Reininkultaan.

Jussi Jalas oli saanut tiedon nuoresta lupaavasta bassosta käydessään johtamassa Lahden kaupunginorkesteria tammikuussa 1971. Niin alkoi Ryhäsen menestyksekäs ura, joka on vienyt hänet kaikkiin kovimpiin oopperataloihin Bayreuthista Metropolitaniin. Lahden konserttitaloon Ryhänen palasi maaliskuussa 1979, jolloin hän kapellimestari Jouko Saaren johtamassa konsertissa lauloi Sarastron aarian Taikahuilusta, Dalandin aarian Lentävästä hollantilaisesta ja tietenkin taas Filipin aarian.

Don Carlos on Jaakko Ryhäselle niin tärkeä, että hänen kotonaan Tampereen Onkiniemessä on seinällä flyygelin takana Olli Joen maalaus Filipistä, ja lenkkeilykaverina on kultainen noutaja Carlo.

Nyt suurinkvisiittorin roolissa Ryhänen (kuvassa) on taas, ehkä ei majesteettinen, mutta kuitenkin mahtavasti näyttämöä 3. näytöksessä hallitseva hahmo. Myös Filip pelkää suurinkvisiittoria, vaikka itse lopulta tekeekin päätöksen poikansa telkeämisestä Escorialin vankityrmään.

Kun ensimmäisen kerran näin Don Carloksen Savonlinnassa 1980, oli Ryhänen pienessä munkin roolissa. Filip oli kreikkalainen Georges Pappas ja kun muissa päärooleissa olivat Marianne Häggander, Peter Lindroos ja Walton Grönroos, en tällaisena pintapuolisena lajin harrastajana Ryhästä juurikaan noteerannut. Nyt täytyy jättää eilisillan käsiohjelma talteen perikuntaa varten, niin lastenlapset voivat 40 vuoden kuluttua tarkastella, millainen kuuluisuus on papan 2018 Bulevardilla näkemästä munkista Niklas Spångbergistä tullut.

Filipin roolin nyt laulava Timo Riihonen on tutumpi, vaikka hänet näinkin ”livenä” nyt vasta ensimmäisen kerran. Lappeenrannan laulukilpailussa 2008 miesten sarjan korkeimman palkinnon voitettuaan Riihonen on tehnyt uraa pääasiassa saksankielisellä alueella ja kuulunut viimeiset kolme kesää myös Bayreuthin solistikuntaan Lohengrinissä, Nürnbergin mestarilaulajissa ja Parsifalissa. Riihonen on Filipinä erinomainen jatkaja Ryhäselle. Eilen hän joutui laulamaan hieman flunssaisena, mutta ääni oli vakuuttava. Ryhäsen kanssa Riihonen on tehnyt kahden basson kirkkokiertueita. Ensi talvena hän laulaa Tampereen oopperan La Bohemessa.

Aleksanterin teatterin Don Carloksen orkesteri on Helsinki Sinfonietta, jota johtaa Jonas Rannila, kuorona on Helsingin filharmoninen kuoro, solisteja ovat myös Marjukka Tepponen, Heikki Halinen ja erittäin vakuuttavan Rodrigon roolin tekevä Heikki Kilpeläinen. Esityksen on ohjannut Ville Saukkonen.

kari.naskinen@gmail.com