keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Kurosawa iski juorulehtiin

Ennen nykyisenkaltaisia intimiteettilakeja oli sensaatiolehdillä yllättävän vapaat kädet tehdä juorujuttuja. Akira Kurosawa puuttui asiaan elokuvallaan Skandaali (1950), jossa hän arvosteli sitä, että lisääntynyt lehdistönvapaus oli antanut ns. tabloidlehdille mahdollisuuden tehdä bisnestä yksityisten ihmisten asioiden sensaatiomaisella levittelyllä. Elokuva ei kuulu Kurosawan tuotannon parhaimmistoon alkuunkaan, mutta kuvaa havainnollisesti sellaista tapahtumasarjaa, jollaisen osapuolena hän itsekin ainakin kerran oli.

Elokuvassa taiteilija Aoye on tekemässä maalausta Tokion länsipuolella olevasta Kumotorin vuoresta. Hänen työskentelyään on seuraamassa kolme lähitienoon miestä, ja sitten paikalle tulee matkalaukkua kantaen tunnettu laulajatar Saijo. Kun Aoye ja Saijo ovat menossa yöksi samaan hotelliin muutamien kilometrien päähän, tarjoaa Aoye kyydin moottoripyörällään Saijolle, kunhan on saanut maalauksen valmiiksi. Näin tehdään, mutta hotellin ulkopuolella väijyvä paparazzi saa myöhemmin valokuvan taiteilijoista. Siitä alkaa sensaatiojutun kehittely.

Akira Kurosawalla oli joskus ollut löysähkö suhde nuorempaan näyttelijättäreen Hideko Takamineen ja tästä oli jokin lehti revitellyt juorujutun. Kokemuksista on varmaankin siirtynyt jotakin tähän elokuvaan. Myös Kurosawa opiskeli aikoinaan maalausta ja elokuvassa taidemaalaria esittää nimenomaan Kurosawan luottonäyttelijä Toshiro Mifune.

Tällainen epäjournalismi oli varsinkin sotien jälkeen tuttu ilmiö Suomessakin, jossa 1950-luvulla ilmestyi useita sensaatiolehtiä. Tunnetuimpia skandaaleita oli Totuuden torvi -lehden paljastus apulaiskaupunginjohtaja Erik von Frenckellin ja 40 vuotta nuoremman seurapiirisutturan Tabe Slioorin rakkausseikkailusta. Urho Kekkosesta puolestaan mustattiin ennen presidentinvaaleja esimerkiksi kertomalla hänen käynnistään ilotalossa. Urpo Lahtisen Hymy-lehti alkoi ilmestyä 1959.

Kurosawan elokuvassa kritisoidaan keltaisen lehdistön täydellistä huuhaajournalismia. Hotellissa paparazzi saa taiteilijoista yhden kuva, mutta minkäänlaista muuta kontaktia kuvaaja ei taitelijoihin ota. Koska kuva tarvitsee oheensa myös tekstiä, tehdään Amour-lehden toimituksessa tarina taiteilijoiden romanttisesta suhteesta ja salaisesta tapaamisesta.

Sensaatiohan siitä saadaan ja lehden painosmäärää pitää lisätä. Aoye kuitenkin vie asian oikeuteen, mutta valitsee asianajajaksi täyden tumpelon Hirutan. Tämä henkilöhahmo siirtää elokuvan painopistettä komedian puolelle. Lisäksi mukaan tulee Hirutan epärehellisyys, ja nämä Hirutaan liittyvät asiat nousevat jopa liikaa varsinaisen teeman ohi.

Skandaali on tietenkin ajankohtainen elokuva edelleen, vaikka yksityisyydensuoja on nyt aivan toista luokkaa kuin yli puoli vuosisataa sitten. Kurosawan tuotannossa Skandaali jäi sen verran vaatimattomaksi jutuksi, että Suomeenkaan sitä ei teatterilevitykseen tuotu edes sen jälkeen, kun hänen hienot samuraielokuvansa olivat Kurosawasta tehneet kovan nimen.

Japanin 50-luvun modernin elokuvan nousuun Skandaalikin silti liittyy. Se oli sitä aikaa, kun meilläkin Japani alettiin tuntea elokuvamaana. Kurosawan imussa tuli nähtäville myös Masaki Kobayashin, Kenji Mizoguchin ja Jasujiro Ozun hienoja elokuvia. Luku sinänsä oli Toshiro Mifune, josta Kurosawa teki Japanin suurimman näyttelijän: Rashomon (1950), Idiootti (1951), Seitsemän samuraita (1954), Kätketty linnake (1958) jne. Tälle kaikelle myös Skandaali antaa taustaa.

kari.naskinen@gmail.com