Viime viikolla kirjoitin yritysmaailmasta jutun otsikolla ”Tärkeintä on
rikastuminen”. Tämä pätee myös monipuoliseen yritysmieheen ja toisia yrittäjiä
kouluttaneeseen Jari Sarasvuohon.
Nyt Sarasvuosta on tehty elokuva Valmentaja,
joka hyvin kuvaa sitä maailmaa, jossa rikastumiseen elämän ainoana
päämääränä oikein tosissaan pyritään. Esille tulee esimerkiksi se, miten
Sarasvuo oli valtavan innoissaan vuoden 2008 finanssikriisistä, koska se
kaikessa karmeudessaan edesauttoi kuitenkin hyvien pärjäämistä, varsinkin hänen
omien bisnestensä.
Elokuvakriitikot ovat haukkuneet Valmentajan
jokseenkin pataluhaksi. Ovat ainakin osittain väärässä, sillä elokuva
kertoo runsain tiedoin siitä Sarasvuosta, joka useimmille on vain tunnettu
julkkishahmo. En minäkään hänestä ennen elokuvaa juuri muuta muistanut kuin
esiintymisen television Hyvät, pahat ja
rumat -keskusteluohjelmassa, iltapäivälehtien lööpit joistakin konkursseista
ja avioliiton dopinghiihtäjä Virpi
Kuitusen kanssa. Joskus 20 vuotta sitten Finlandia-talossa kuulin hänen
luentonsa ja kyllä se erinomaisesti toimi, sillä esitys oli motivoiva,
viihteellinen, asiaakin ilmeisen paljon sisältänyt ja kyllä kyllä, jotakin
karismaa hepulla oli.
Elokuva kestää melkein kaksi tuntia, pysyy hyvin kasassa ja on niin
intensiivinen, että jännite ei herpaannu. Sarasvuon moninaisen liiketoiminnan
keskeinen ja tunnetuin puoli on ollut toimiminen ns. yritysvalmentajana.
Yritysten ostamissa koulutustilaisuuksissa hän pani puhtia erityisesti myyntiin
ja markkinointiin, vaikka omissa seikkailuissa sitten isoja epäonnistumisia
tulikin.
Erikoisin tapahtuma oli se, kun Sarasvuo höynähti Jussi Parviaisen hankkeeseen tuottaa Les Miserables -musikaali Helsinkiin. Siitä ei syntynyt muuta kuin
1,4 miljoonan markan tappio. Mutta Sarasvuo selvisi kaikista. Hän oli
parhaimmillaan niin kova nimi, että uusia kumppaneita aina ilmaantui. Kun
kirjanjulkistustilaisuudessa joku tuli moittimaan Sarasvuota, eikä
parraspärinästä meinannut tullut loppua, Sarasvuo sanoi tyylilleen sopivasti:
”Minun nimeni on Jari Sarasvuo, sinun ei.”
Kirjoja häneltä on ilmestynyt kahdeksan, radio-ohjelmiakin hän on tehnyt ja
viimeksi hän on tuonut ideologioitaan esille blogissaan. Elokuvassa painopiste
on kuitenkin yritystoiminnassa, jossa sattuu ja tapahtuu, oikein ja väärin,
reilusti ja välillä epärehellisesti. Eikä aina tiedä, mihin lokeroon Sarasvuon
sijoittaisi, jumalhahmoksi vai sekavaksi juppihippipunkkariksi – omia
työntekijöitään hän nimittää uskonsotureiksi.
Elokuvan käsikirjoituksen on tehnyt ennestään tuntematon Heini Heikkilä ja ohjannut entinen muusikko Tuukka Temonen. Tätä ennen Temonen oli tehnyt tylpäksi jääneen
dokumenttielokuvan Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjasta
2012 ja rokkiyhtye Apulannasta kertovan Teit
meistä kauniin (2016). Valmentaja on
Temosen elokuvista paras, vaikka se runsaan sisältönsä takia hyppii paikoin
niin holtittomasti, että asioita tuntematon katsoja ei aina saa loogista kuvaa
joihinkin tilanteisiin johtaneista syistä.
AA-kerhoonkin Sarasvuo näköjään hakeutui, mutta sekin keikka ohitetaan varsin
pikaisesti. Lopussa kaikki on taas kuitenkin hyvin, sillä elokuvassa näkyy Jari
ja Virpi Sarasvuon miljoonatalo ja pihassa seisoo Porsche Cayenne.
Sarasvuon roolissa Mikko Nousiainen on
ollut vaikeassa tehtävässä. Sarasvuon kieltämättä vetoavaa esiintymistapaa ei
Nousiainen tavoita, joskin tämä kommenttini perustuu vain siihen yhteen tilaisuuteen,
jossa Sarasvuon näin ja kuulin.
Tämän jutun kuva on Hyvät, pahat ja rumat
-ohjelmasta, jonka toista juontajaa Simo
Rantalaista esittää Jarkko Lahti (vas.).
Tuon ohjelman kohukohta oli se, kun Rantalainen kysyi Martti Ahtisaarelta, miksi hänellä oli Ruotsin-vierailun aikana
ollut laastari otsassa ja oliko herra presidentti laskenut alleen
lentokoneessa, kuten oli puhuttu.
kari.naskinen@gmail.com