torstai 31. joulukuuta 2020

Ruotsidemokraattien juuret ovat kaukaa

Ruotsalainen natsifasisti Per Engdahl (1909 - 1994) kirjoitti 23.4.1944: ”Tänään voimme vain tervehtiä Adolf Hitleriä Jumalan valitsemana Euroopan pelastajana.” Engdahl oli jo 1937 perustanut ryhmän ”kansallisen Ruotsin säilyttämiseksi”: Riksförbundet Det nya Sverige. Sen hän pian sulautti natsihenkiseen Ruotsin kansalliseen liigaan, mutta perusti 1941 uuden Nysvenska rörelsenin. Nämä ovat niitä juuria, jotka ovat nykyisellä Ruotsidemokraatit-puolueella.

Engdahlin toimia käsittelee Elisabeth Åsbrink kirjassaan 1947 – Mistä historiamme alkaa? (Siltala, 2017). Åsbrink sai 2011 palkinnon Ruotsin parhaasta tietokirjasta Och i Wienerwald står träden kvar. Uudemmassa kirjassaan hän käsittelee vuoden 1947 tapahtumia ja pääpaino on juutalaisvaltio Israelin vaikeissa perustamisvaiheissa. Kirja perustuu asiakirjoihin ja muuhun todistusaineistoon, kuten esimerkiksi se, kun Engdahlilta evättiin passi: ”Ruotsin salainen poliisi luokittelee hänet natsiksi, koska hän vieraili sodan aikana Norjassa Vidkun Quislingin luona ja tapasi Suomessa joitakin Wehrmachtin korkea-arvoisimpia edustajia” (Säpön asiakirja Ruotsin kansallisarkistossa). Engdahl asui tuolloin Malmössä, josta hänen Ruotsi-arestinsa takia tulikin joksikin aikaa sodanjälkeisen Euroopan keskeinen natsien kokoontumispaikka.

Sodan loputtua Engdahl oli pitänyt yhteyttä Euroopassa jäljellä olleisiin fasisteihin ja kansallissosialistisiin soluihin. Ruotsissa hänen yksi tärkeä yhteistyökumppaninsa oli Tukholmassa kirjankustantamon omistanut
Carl-Ernfrid Carlberg, joka käännätti ja julkaisi Hitlerin ja Goebbelsin kirjoja sekä Siionin viisaiden pöytäkirjat. Carlberg myös järjesti rahankeräyksen Hitlerin 50-vuotislahjaa varten 1939. Myöhemmin on tullut julki, että myös IKEAn perustaja Ingvar Kamprad oli Engdahlin kaveri ja kuului Engdahlin perustamiin natsiryhmiin. Ruotsin turvallisuuspoliisi luokitteli Kampradin natsiksi 1943.

Suomeenkin oli Carlbergillä yhteyksiä. Vuonna 1958 hän sai sakot julkaistuaan Arabian posliinitehtaan entisen toimitusjohtajan, vuorineuvos Carl-Gustaf Herlitzin juutalaisvastaisia kirjoituksia. Suomessa Herlitz esitteli Henry Fordin yritysfilofiaa; Ford oli selvästi Herlitzin hengenheimolainen, sillä ainoana amerikkalaisena Ford mainitaan nimeltä Hitlerin Mein Kampfissa (1926) ja natsi-Saksan Kotkan ansioritarikunnan kunniamerkin Ford sai 1938.

Carlberg oli miljonääri, jonka rahoittamana kunnostettiin Falken-laiva kuljettamaan väärillä passeilla matkustaneita natseja Argentiinaan. Elisabeth Åsbrinkin kirjassa kerrotaan, että homma toimi sujuvasti: Saksalais-argentiinalainen Carlos Schultz sai presidentti Juan Perónilta tehtäväksi värvätä Argentiinaan tuhat arjalaisperäistä henkilöä, mieluiten virolaisia tai vironruotsalaisia, etenkin korkeasti koulutettuja. Schultz ja SS-upseeri Ludwig Lienhardt tekivät 1947 pitkiä listoja ruotsalaisista natseista sekä yhtä pitkiä listoja natsien palveluksessa työskennelleistä tanskalaisista ja norjalaisista. Nimet lähetettiin Buenos Airesiin ja paluupostissa tuli passeja ja maahantulolupia. Argentiinalaiset diplomaatit Tukholmassa ja Kööpenhaminassa auttoivat. Laiton pakolaisliikenne Saksan ja Jyllannin ajan yli jatkui, valkoisia pakolaisia vietiin tasaisena virtana Tanskan läpi Ruotsiin ja sieltä laivalla Latinalaiseen Amerikkaan.

Per Engdahl jatkoi toimintaansa, jonka keskuspaikka oli Malmö. Engdahl oli myös ahkera kirjoittaja. Natsien maailmanlaajuisessa, Argentiinassa 1947 perustetussa Der Weg -kuukausilehdessä hän sai hyvin tilaa julistuksilleen. Lehteen kirjoittivat myös Adolf Eichmannin suuresti kunnioittama päätoimittaja Eberhard Fritsch, natsi-Saksan viimeinen valtakunnankansleri Lutz Schwerin von Krosigk, Hitlerin murhayrityksen 1944 pysäyttänyt Otto Ernst Remer, Hitlerin sankarilentäjä Hans-Ulrich Rudel, natsikirjailija Hans Grimm, Englannin natsijohtaja Oswald Mosley ja Ruotsin Akatemian jäsen Sven Hedin.

Malmössa myös perustettiin 1951 äärioikeistolainen Euroopan sosiaalinen liike (ESM). Kun näistä asioista nyt lukee Elisabeth Åsbrinkin kirjasta, ei ollenkaan ihmettele, että Ruotsissa tällaiselle aktivismille on vahva historiallinen pohja. Kun Nysvenska rörelsen piti ensimmäiset julkiset kokouksensa Malmön torilla 1945, kirjoitti Malmön sosiaalidemokraattien 40 000 jäsenen paikallisyhdistys pääministeri Per Albin Hanssonille: ”Malmö on nykyään ainoa kaupunki maailmassa, jossa voi tapahtua tällaista.” Ei ole enää.

Parempaa uutta vuotta!

kari.naskinen@gmail.com