keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Tarvitaan ohjelmatietoja suoratoistolähetyksistä

Korona-aikana ovat erilaiset suoratoistolähetykset internetissä lisääntyneet, sekä kuvalliset että radiomaiset. Olen monta mielenkiintoista löytänyt, mutta etsiminen on vaikeaa, koska suoratoistolähetyksistä ei ole missään yhtenäistä ohjelmatietoluetteloa. Helsingin Sanomissa on tietoja verkkotapahtumista pääkaupunkiseudulla, mutta tällaisia ”striimauksia” välitetään netin kautta kaikkialta.


Suoratoistoina lähetetään paljon esimerkiksi oopperoita, keskusteluja ja luentoja, mutta niiden löytäminen edellyttää omakohtaista etsintää, koska keskitettyä ohjelmatiedostoa ei ole. Myös urheilulähetyksiä tulee sellaisista pienemmistä kilpailuista, jotka eivät tv-kanaville yllä.

Youtube on usein suoratoistoja välittävänä videopalveluna. Yle Areenakin on jo hyvin tiedossa, samoin vastaavanlaiset MTV:n Kanava ja Nelosen Ruutu. Yksittäisten suoratoistojen kanssa on hankalampaa. Tästä kertoo sekin, että niiden katsojamäärät ovat hyvin pieniä.

Viime viikolla avasin yhteyden viipurilaista arkkitehtia Uno Ullbergia koskevaan seminaariin, jonka seuraamisen tosin keskeytin huonon äänityksen takia, mutta varttitunnin kohdalla katsojia oli vain noin 30. Monissa lähetyksissä katsojien lukumäärä näkyy ruudun alareunassa. Historian ystäväin liiton Paasikivi-seminaaria seurasi viime viikolla oman katsomisvaiheeni aikana noin 50 muuta ihmistä. Kovin vähän.

Näin pienet luvut ovat ristiriidassa sen kanssa, mitä Helsingin Sanomat uutisoi suoratoistoina välitettyjen musiikki-, teatteri- ja muiden esitysten katsomisesta. Lehden tekemän kyselyn mukaan
58 prosenttia suomalaisista on koronakauhun aikana katsonut näitä esityksiä (HS 30.11.2020). Osa suoratoistoista on maksullisia.

Tänäänkin on katsottavaa ja kuunneltavaa, jos niikseen tulee. Helsingin yliopistossa on meneillään uusien professorien viikko ja klo 14 tulee professori
Tuuli Toivosen luento. Sen sisällöstä ei ole tietoa, mutta ainakin hän on perehtynyt siihen, miten kännyköistä kerättävät paikkatiedot auttavat kaupunkien suunnittelussa. Turun kaupunginkirjastossa alkaa klo 17 paneelikeskustelu suomalaisesta populaarimusiikista, jossa on ”Murheellisten laulujen maasta” edetty Lordin euroviisuvoittoon asti.

Vielä kuvallisia suoratoistoja vaikeammin löydettäviä ovat satunnaiset podcastit. Tälle kummalle sanalle ei kai suomenkielistä vastinetta ole keksitty. Se tulee Applen iPod-soittimesta ja broadcasting-radiolähetyksistä. Tunnetuin podcasting on ilmeisesti musiikkipalvelu Spotify, jolla on satoja miljoonia kuuntelijoita.

Yle Areena toimii hyvin myös tällä radiopuolella. Vanhoja kuunnelmia siellä on vaikka millä mitalla, niin myös äänikirjoja. Tällä hetkellä voi kuunnella vaikkapa kuusiosaista vuoropuhelusarjaa Tuntemattomasta sotilaasta.

kari.naskinen@gmail.com