Christian
Petzoldin
uusi elokuva on erikoinen sekoitus arkea ja tarua. Varsinaisesti
ollaan tämän päivän Berliinissä, mutta mukana on myös
mystiikkaa,
joka vie tarinan hieman trilleriksikin.
Vedestä on koko ajan kysymys. Ensin rikkoutuu iso akvaario
ravintolassa ja sitten Undine Wibeau kertoo luennossaan Berliinin
pienoismallia vieraille esitellessään, että kaupunki käytännössä
syntyi Spreejoen keskellä olevalle kuivalle läntille. Undine toimii
historioitsijana Berliinin senaatissa.
Ensin Undine
seurustelee Johanneksen kanssa – on kai viittaus Johannes
Kastajaan. Kun Johannes sanoo panevansa
suhteen poikki, sanoo Undine tappavansa hänet. Seuraavaksi
petikaveriksi sattuu ammattisukeltaja Christoph, joka opettaa
Undinenkin sukeltamaan. Ensimmäisellä yhteisellä sukelluksellaan
Spreejoessa he näkevät jossakin veden alle jääneessä rauniossa
tekstin Undine ja sen perässä sydämen kuvan. Ei selviä, onko se
Christophin tekemä.
Selvä se, Undine on merenneito.
Lisäksi Christoph näkee yhdellä työsukelluksellaan valtavan ison
monnikalan, jota Christoph sanoo Guntheriksi. Tässä kohtaa panen jo
omiani ja ehdotan, että tämä on viitaus Richard
Wagnerin Jumalten
tuhoon, jonka
lopussa Gunther kuolee ja Reinin tyttäret saavat kulta-aarteensa
takaisin syvyyksiin. Tällainen
vertauskuvien etsiminen ja tulkintayritykset ovat oleellinen osa
elokuvista kiinnostuneen harrastusta.
Että
tällaista viihdettä puolitoista tuntia. En paljasta juonta enempää,
mutta kyllä se toimii, vaikka muutama kohta luisuukin Petzoldin
kehittämän mytologian puolelle. Mielenkiintoista on seurata myös
Undine Wibeaun luentoja, jotka koskevat Berliinin itäisen osan
arkkitehtuuria – olisi kuunnellut enemmänkin.
Pääosissa
ovat Paula
Beer
ja Franz
Rokowsky,
jotka tulivat tutuiksi jo Petzoldin edellisessä elokuvassa Transit
(2018).
kari.naskinen@gmail.com
