keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Pormestarimallin jälkeen Vesijärvenkatu

Perussuomalaisten, Kokoomuksen ja meidän 4300 allekirjoittajan kuntalaisaloite saivat pormestarimallin nurin Lahdessa. Seuraava kaupunkilaisia kovasti kiinnostava asia ennen kunnallisvaaleja on suunnitelma Vesijärvenkadun tuhoamiseksi.

Autokaistojen vähentäminen neljästä kahteen on käytännössä ympäristö- ja teknisen lautakunnan päätettävissä, koska vaaleilla valitulla kaupunginvaltuustolla ei enää ole sananvaltaa tällaisiin ”pikkuasioihin” – eipä juuri isompiinkaan.

Siksi nyt tarvitaan samanlaista tomeruutta kuin pormestariasiassa. Vesijärvenkadun iso muutoshanke on vietävä valtuuston ratkaistavaksi ja jos se siellä pätee, niin sitten se on demokratian mukaisesti hoidettu.

Autoliikenteen vähentämistavoite Vesijärvenkadulla on lähtenyt siitä, että tätä katua pitkin menevä läpiajoliikenne siirrettäisiin Saimaankadulle. Tämä taas edellyttäisi, että Saimaankadun eteläpäähän tehtäisiin tunneli, joka yhdistäisi Saimaankadun - Vuoksenkadun Mannerheiminkatuun. Nyt on kuitenkin päädytty luopumaan kalliista tunneliratkaisusta, mutta siitä huolimatta Vesijärvenkatu aiotaan muuttaa toisenlaiseksi.

Oli siis poliittinen vale, että Vesijärvenkadun autokaistojen vähentäminen liittyisi Saimaankatua koskevaan suunnitelmaan. Syynä onkin Lahden nimeäminen maailman vihreiden pääkaupungiksi, mikä antaa erinomaisen tilaisuuden autoilijavihaan.

Juuri nyt Lahden valtuustopolitiikassa mölytään yhden pöytäkirjasta löytyneen nimivirheen takia. Virhe korjattiin, kun se huomattiin, mutta nyt kolme valtuutettua on jättänyt asiasta valtuustokysymyksen. Yhden miehen valtuustoryhmän muodostava Seppo Korhonen on sanonut, ettei asiasta ainakaan vielä ole tarkoitus tehdä tutkintapyyntöä poliisille.

Korhonen on entinen Vasemmistoliiton valtuutettu. Tästä tulee mieleen, että 1930-luvulla oli Neuvostoliitossa yksi sanomalehden oikolukija pantu seitsemäksi vuodeksi vankileirille Komin tasavaltaan, koska hän oli jättänyt virheen
Stalinin nimeen, yksi kirjain oli ollut väärä. Syyksi kirjattiin kurinpitorikkomus. Latojan kohtalosta en tiedä, mutta varmaan se oli samanlainen.

kari.naskinen@gmail.com