Pohjoisranskalainen ohjaaja-käsikirjoittaja Arnaud Desplechin (s. 1960) on tehnyt toistakymmentä elokuvaa,
mutta Suomessa niistä tunnetaan varsinaisesti vain Eräs joulutarina (2008), joka sekin tuotiin Suomeen luultavasti vain
siksi, että pääosassa on Catherine Deneuve.
Nyt ohjelmistoon on tullut parin vuoden takainen Kolme muistoa nuoruudestani, joka on juuri sitä, mistä nimi kertoo.
Päähenkilö Paul on työnsä takia paljon maailmaa kiertänyt antropologi,
ihmistutkija, joka nyt tutkii myös itseään. Siihen tarvitaan omien piirteidensä
kartoittamista muistojen kautta. Kipeimmät muistot koskevat ensirakkautta, siis sitä
yleensä suurinta rakkautta. Sen kanssa on ollut vaikeaa, kun rakkauden kohde ei
ole kaikkein tyypillisin yhden pojan tyttö. Sekavaa on, ja irtiottoja tulee
puoleen jos toiseenkin.
Jos
Paul olisi alle kaksikymppinen Jean-Pierre
Léaud ja Paulin rakastettu Esther yhtä nuori Jeanne Moreau, voisi tätä elokuvaa verrata Francois Truffautin niihin elokuviin, joissa tällaisia haikean
kipeitä tarinoita käydään läpi. Tai ehkä liioittelen, sillä Desplechinin
elokuvassa ei ole sitä keveyttä ja ilmavan iloista optimistisuutta, minkä Truffaut
hallitsi. Lisäksi kaksi tuntia on tälle elokuvalle on liikaa - ainakin vartin lyhennys terävöittäisi.
Nuoret päähenkilöt ovat joka tapauksessa oikein hyviä ja luontevia. Sekä Quentin Dolmaire (kuvassa vas.) ja Lou Roy-Lecollinet ovat elokuvassa
ensikertalaisia. Heidän elämänsä liikkuu Pariisissa, Lillessä ja Desplechinin
kotikaupungissa Roubaixissa. Lisäksi yksi muisto liittyy Paulin luokkaretken
tekemiseen Minskiin, jossa tapahtuukin järkyttäviä.
Pääosa muistoista ajoittuu 1980-90-lukujen vaihteeseen. Esther tietää mitä
tekee, mutta Paul on koko ajan hukassa. Paulin Estherille osoittamat rakkaudentunnustukset
ovat vakuuttavia. Niistä koskettavin tapahtuu taidemuseossa klassisten
maalausten äärellä - suurin kauneus on pakahduttavaa.
Paul ei aina tiennyt kuka hän on, “paitsi se ihminen, joka rakasti Estheriä”.
Mutta kun Esther on niin vetävä mimmi, että häntä haluavat kaikki muutkin, on
Paul tuosta vaikeasta rakkaussuhteesta traumatisoitunut vielä 30 vuotta
myöhemminkin.
Rakastelukohtaukset ranskalaiset osaavat kuvata. Irina Lubtchanskyn kamera tallentaa Paulin ja Estherin nämä arat
hetket taitavan herkästi. Tämä on melko harvinaista nykyisin, jolloin rakastelukohtaukset
ovat varsin usein ikään kuin elokuvien markkinoinnin kannalta ”näyttävän kovia”.
kari.naskinen@gmail.com