Hesariin kirjoittaneet Helena Ruuska ja Tuula Uusi-Halila muistuttivat, että ainekirjoitus on kuulunut yo-tutkintoon sen alusta lähtien, yli 160 vuotta. Nuoren ihmisen identiteettiä kehittää juuri ainekirjoitus, josta nykyisin käytetään fiinimpää nimeä essee. Siinä hän voi pohtia näkemyksiään lukemansa tiedon ja omien kokemustensa pohjalta. Esseiden kirjoittaminen lukiossa on ajattelutaitojen harjoittelua.
Kirjoittamisella voidaan mitata myös nuoren kypsyyttä. Ainekirjoitus on 12-vuotisen koulunkäynnin kypsyysnäyte, koska kirjoittaminen on älyllisesti vaativampaa kuin suullinen esittäminen.
Sekin vielä, että mihin tärkeämpään on tarkoitus käyttää ne kaksi tuntia, kun halutaan lyhentää ainekirjoitusaika 6 tunnista 4:ään?
Tämän päivän lehdessä kulttuuritoimittaja Suvi Ahola jatkoi aiheen käsittelyä. Kysymys ei ole vain äidinkielenkokeesta: ”Historian, psykologian ja uskonnon opiskelu ja opetus tähtäävät laajojen asiakokonaisuuksien hallitsemiseen, eikä se onnistu ilman lukemista tai pitkien tekstien kirjoittamista. Siksi on outoa, että ainekirjoitusta ollaan nyt hylkäämässä, etenkin kun lukion opetussuunnitelmassa edellytetään ajattelutaitojen opettamista.”
Tänä vuonna yo-tutkinnon ainekirjoituksessa oli yhtenä otsikkovalintana: ”Kirjoitan – siis olen”. Laudaturia ei varmaankaan saanut, jos vakuutti olevansa olemassa, koska lähettelee tekstiviestejä tai niitä muita internetviestejä, joita en tunne.
Mutta kunnossa eivät ole opettajienkaan asiat. Kasvatustieteiden tohtoriksi väitellyt Kaisu Rättyä huomasi luokanopettajiksi opiskelevia testatessaan, että lauseen subjektin heistä tunnisti vain 21 prosenttia ja objekti oli hepreaa melkein kaikille! Osa ei tiennyt edes sitä, mitä eroa on suomen kielen sanaluokilla ja lauseenjäsenillä.
kari.naskinen@gmail.com
