Handmaiden, yliarvostettu kiiltokuva

Kun elokuvasta on kirjoitettu Helsingin Sanomissa, että sen ”hiuksia nostattava juoni vetää vertoja Hitchcock-klassikoille”, joutuu elokuvan nähtyään vain pettymään. Eteläkorealaisen Chan-wook Parkin ohjaama The Handmaiden on kiiltokuva, joka jauhaa tyhjää. On hieman jännitystä, vähän enemmän seksiä ja juonenkulussa yllättäviä mutkia, mutta kaikki laahaa kuitenkin junnaavasti. Kun lähes 2,5 tuntia kestävästä elokuvasta on mennyt 1,5 tuntia, se voisi loppua missä kohtaa vain, eikä katsoja mitenkään ajattelisi, että juttu jäi kesken.

Elokuva on yliarvostettu. Johtuu varmaan siitä, että Park on aiemmin voittanut Cannesissa ja että elokuva-arvostelijat ovat nostaneet hänet ”kulttiohjaajien” joukkoon. The Handmaiden ei täytä vuoden parhaiden elokuvien kriteereitä muuten kuin lavastuksen ja kuvauksen osalta. Nämä visuaaliset elementit tekevät elokuvasta sellaisen, että sen viitsii katsoa loppuun asti.

Elokuvan pohjana on Sarah Watersin luokkayhteiskuntaromaani Silmänkääntäjä (Tammi, 2009), jonka tapahtumat on siirretty 1800-luvun englantilaisesta kartanomiljööstä 1930-luvun Japaniin. Huijarikreivi saa tutun taskuvarastytön ujutettua nuoren perijättären kamaripalvelijaksi. Tyttö pannaan kavaltamaan perijättären omaisuus, ja ajatuksena on, että perijätär passitetaan hullujenhuoneelle. Asiat eivät kuitenkaan suju näin. Yllätyksiä tapahtuu, mutta varsinaiseksi trilleriksi elokuva ei silti muutu. Yksikään juonenkäänne ei ole kovin hätkähdyttävä. Vertaus Hitchcockiin on vitsi.

Rakkautta, intohimoa, petosta, kostoa, seksiä, väkivaltaa. Resepti on tuttu nykyajan kaikkein kaupallisimmista elokuvista. Koska pääosissa ovat nuorehkot naiset, on otollista tietenkin ottaa mukaan lesboilua, kuten alkuperäisromaanissakin.

Sarah Waters on itsekin lesbo, joka tohtorinväitöskirjassaan käsitteli homoseksuaalikuvauksia historiallisissa romaaneissa 1870-luvulta alkaen. Mukana oli aineistoa 1800-luvun pornografiasta, ja tämä näkyy myös Parkin elokuvassa. Japsien suorasukaisuus näissä asioissa tulee hyvin esille. Lapsillekin opetetaan termistö kyrvästä pilluun jne.

Mielenkiintoista on seurata sitäkin, kun jonkin vapaamuurareilta vaikuttavan järjestön pornojaosto pitää kokousta: fyysistä pornoa ei ole, vaan geisha lukee mustiin pukeutuneille miehille pornokirjaa, ja äijät ovat kuumissaan.

Yksi ennennäkemätön asia elokuvassa on: kun elokuvassa puhutaan sekä japania että koreaa, on suomenkielisessä tekstityksessä japani-vuorosanat keltaisella ja korea-vuorosanat valkoisella.

Milloinkahan muuten näen uuden elokuvan, joka ei kestäisi puoltatoista tuntia pitempään? Hitchcock osasi: 39 askelta (1:25), Vaarallisia valheita (1:35), Köysi (1:20), Muukalaisia junassa (1:40), Psyko (1:48).

kari.naskinen@gmail.com