Samuli Parosen suutari-isä oli ollut perustamassa työväenyhdistystä Virolahdella, osallistui ilman asetta kansalaissotaan ja kuoli Tammisaaren keskitysleirillä elokuussa 1918. Äitinsä Samuli menetti 1932, kun tämä kuoli influenssaan. Kansakoulun jälkeen Paronen elätti itsensä ensin metsä- ja maataloustöissä, pestautui sitten holhoojansa luvalla merimieheksi, minkä jälkeen oli kesät sillilaivoilla ja talvet rakennustyömailla.
Helsingissä asuessaan Paronen meni naimisiin 1937 vuokraemäntänsä Aino Meurosen kanssa. Vuonna 1950 he ostivat pienen maatilan Janakkalasta, jossa Paronen kirjoitti esikoisromaaninsa Kesä Aataminkylässä. Sen hän sai julki vasta 47-vuotiaana, kun WSOY 1964 julkaisi kirjan. Kansankulttuuri oli hylännyt käsikirjoituksen, joka oli kirjoitettu puotipaperille, ja siitä puuttuivat kaikki välimerkit. Parosen toista käsikirjoitusta WSOY ei kuitenkaan hyväksynyt, kuten Otavan kustannustoimittajana 1960-luvulla toiminut Hannu Mäkelä kertoo tämän päivän Kansan Uutisissa. Se toinen kirja Kuolismaantie käsitteli jatkosotaa, ja WSOY:n jälkeen Paronen lähetti sen Otavalle, jossa Tuomas Anhava innostui siitä ja pani Mäkelän kirjoittamaan tekstin puhtaaksi.
Myöhemmin Paronen hankki kirjoituskoneen, jolla kirjoitti ensin lyijykynällä kirjoittamansa käsikirjoitukset puhtaaksi. Otava julkaisi sen jälkeen kaikki hänen käsikirjoituksensa.
Vuodesta 1964 lähtien Paronen asui osa-aikaisesti Riihimäellä ja muutti sinne pysyvästi 1968. Paronen kuoli keuhkosyöpään 1974 Ahveniston sairaalassa Hämeenlinnassa.
MAAILMA ON SANA
Samuli Parosen tunnetuin kirja on aforismikokoelma Maailma on sana, joka ilmestyi hieman hänen kuolemansa jälkeen. Vielä vuonna 2000 Hannu Mäkelä kokosi Parosen jälkeenjääneistä papereista teoksen Testamentti. Seuraavassa Parosen ajatelmia:
Yhä useammat kokevat elämänsä mielettömäksi, ellei heillä ole kylliksi varaa ajan mielettömyyksiin.
Kunnianhimoisilla ei ole varaa miettiä tekojensa kunniallisuutta, sillä kilpailu on yhä ankarampi.
Mitä enemmän ne saavat rahaa, sitä vaikeampi niiden on sitä jakaa.
Kun omistaa on millä alistaa.
Suomi kuuluu hyvinvointivaltioihin, suomalaiset pahoinvointikansoihin.
Kun ammattisosialisti on kivunnut korkeaan tuloluokkaan, ei hän pelkää mitään muuta kuin sosialismia.
Kun tieto on valtaa, se on lähes kiväärin muotoista.
AKU ANKKA JA
KALEVI SORSA
Kansan Uutisten jutussa kerrotaan Parosen Kalevi Seiloselle 1972 lähettämästä kirjeestä, missä hän totesi ylikansallisen kulttuurihenkilön Aku Ankan olevan suurempi vaikuttaja kuin silloinen pääministeri Kalevi Sorsa: ”Jos Aku Ankka olisi pääministerimme, ei kukaan erehtyisi pitämään maatamme venäläisenä maakuntana, vaan olisimme osa Amerikkaa.”
Parosen aforismeissa on paljon USA:n ja amerikkalaisen elämäntavan arvostelua, Neuvostoliittoon suhtautuminen on varovaisen myönteistä. Paronen käsitteli romaaneissaan ja aforismeissaan vallan etääntymistä ja piiloutumista tavallisten ihmisten ulottumattomiin. (KU 24.5.2017)
KU:n jutussa kerrotaan, että Paronen huomattiin laajemmissa piireissä vasta 1971, kun presidentti Urho Kekkonen käsitteli asuntopulaa uudenvuodenpuheessaan ja siteerasi Paroselta juuri ilmestynyttä romaania Huone puutalossa. Saatuaan edellisvuonna kirjailijalta Kaivos-romaanin tekijänkappaleen presidentti Kekkonen lähetti Paroselle lyhyen kannustuskirjeen:
”Olen lukenut kirjanne Kaivos ja pidin sen realistisesta ihmiskuvauksesta. Uskon että uusi kirjanne on yhtä mielenkiintoinen.”
Presidentti lähetti Paroselle myös kutsun Linnan itsenäisyysjuhliin 1972 ja mainitsi uudelleen Parosen uudenvuodenpuheessaan 1973. Presidentinlinnaan Paronen ei lähtenyt influenssan vuoksi, mutta tuumasi, että mukava kumminkin kun kutsutaan, niin tuntuu että on vielä kelkassa mukana jotenkin.
KU:n VAIKENEMINEN
HARMITTI
Kansan Uutisiin on nyt ison jutun Parosesta tehnyt toimittaja-kirjailija Juha Drufva. Hän kuvailee Parosta eräänlaiseksi uusvasemmistolaiseksi. Paroselle tuli Kansan Uutiset, mutta taistolaisiin hän piti etäisyyttä. Kirjeessään Kalevi Seiloselle 1971 Paronen harmitteli Kansan Uutisia, jossa ei tunnuta uskovan, että työläinen osaisi kirjoittaa mitään mainittavaa:
”Ei ollut KU:ssa Huone 8:stakaan sanaakaan, ja se oli kirjoitettu työläisille jos mikä, eikä olisi kai ilman sinua ollut Kaivoksestakaan. Sen sijaan kaikenlainen harmiton kansioitu ajanvietejutustelu näkyy olevan maininnan arvoista, että olisiko näkemykset ääriporvarin kanssa jotenkin samat: ei mitään yhteiskunnallista piikittelyä.”
Samuli Paronen oli yksinomaan köyhien, syrjäytyneiden asialla, niiden, jotka olivat joutuneet hyvinvointiyhteiskunnan ulkopuolelle: ”Suomessa elättää hyvin ahkera kansa hyvin laiskaa rahaa.”
Parosen kuvaamat ihmiset löytyvät tämän päivän yhteiskunnassa työttömyystilastoista, sosiaalitoimistojen kortistoista, leipäjonoista, poliisien tilastoista ja lehtien henkilökohtaista -palstoilta, koska ”huonoimmissa talousohjelmissa otetaan huomioon vain taloudelliset näkökohdat”.
kari.naskinen@gmail.com
