Taskuun mahtuvat kännykät tulivat 80-luvun lopulla. Jo vähän aikaisemmin oli Nokian ja Saloran perustama Mobira Oy alkanut valmistaa niitä isoja matkapuhelimia, joiden nimessä oli osa latinan kielessä liikkumista tarkoittavaa mobilis-sanaa. Ennen latinaa osattiinkin paremmin, kun se ainakin lyseoissa oli oppiaineenakin. Mersun maahantuontiliike Oy Veho Ab perustettiin vähän ennen talvisodan alkamista ja nimi otettiin latinankielisestä sanonnasta ”minä kuljetan”. Ruotsissa oli Aktiebolaget Volvo perustettu jo 20-luvulla ja senkin nimi otettiin latinasta: volvere = pyöriä. Jos osuusliike Elannossa olisi osattu latinaa, olisi se nimennyt Suomen ensimmäisen kauppa-auton 1932 mobiiliksi myymäläksi. Tai jos olisivat lukeneet amerikkalaisia kaupan alan lehtiä, niissä olisi kerrottu liikkuvista Mobile Marketeista ja Mobile Grocery Storeista.
Nyt kaikki mahdollinen on mobiilia, joskin kauppa- ja kirjastoautot ovat vähenemässä. Sen sijaan kauppatorilla olen muutaman kerran nähnyt ison auton, jonka sisällä oli mobiili magneettikuvauslaite. Kohta kaikki muu on mobiilia paitsi ihmiset, koska peruskoulun jälkeen muu opiskelu ja työnteko tapahtuvat etänä näyttöpäätteen takana kotona. Kaupassakaan ei enää tarvitse käydä, vaan pienet ruokarobotit kuskaavat meille sapuskat.
Tänä aamuna taas otti päähän, kun ihmismobiili ei ollut tuonut Helsingin Sanomia. Ehkä pitää paperilehden tilaaminen lopettaa, koska netistä lehden olen nyt lukenut.
Kauppa-auto oli kuitenkin ennen kiva juttu. Meiltä kesämökiltä oli 500 metrin matka myymäläauton pysäkille, jossa Valkeisenmäen K-kaupan auto kävi pari kertaa viikossa. Pysäkin vieressä oli vanha sekatavarakauppa laudat ikkunoissa. Pikkulikkojen kanssa kauppa-auton tulo oli aina kohokohta, kun käytiin ostamassa jätskit sekä pullot Palmaa ja Lahden Erikoista saunaa varten. Auto oli luultavasti vanha Bedford, jonka oli tehnyt joko Lahden Autokori Nastolassa tai Kiitokori Kausalassa.
Me olimme kuitenkin huonoja asiakkaita. Ei sitä silloin tullut ajatelleeksi, että olisi pitänyt enemmän käydä siinä vanhassa kaupassa ja sen jälkeen kauppa-autolla myös kunnon ostoksilla, mutta kun iso marketti oli vain viiden kilometrin päässä…
Kerran sain kokemusta kauppa-autotoiminnasta toimittajantyössänikin, kun aamulla aikaisin lähdin valokuvaajan kanssa reportaasireissulle Antero Ratian ajamaan kauppa-autoon. Pysäkeillä jututin asiakkaita, jotka kertoivat liikkuvan kaupan olevan aivan huipputärkeä asia, koska muuten olisi pitänyt lähteä kaupungin isoihin kauppoihin, mutta autolla ajaminen oli vanhoille ihmisille jo hankalaa. Lisäksi Ratia oli supliikkimies, joka oli tutustunut asiakkaisiin niin, että juttu luisti. Ratia kysyi vaikka ostoksilla käyneen rouvan vointia nyt, kun oli edelliskerralla kertonut saaneensa lääkärinajan iskiasvaivansa takia, ja joltakin kysyi, miten syystoimet olivat pienellä tontilla aikataulussa.
Mobiilit kaupat, kirjastot, magneettikuvaukset ja kullanmyyntiautot ovat toimivia palveluita. Ne ovat autoihin liittyvinä keksintöinä yhtä hyviä kuin tuulilasinpyyhkimet ja nastarenkaat. Takavuosina tähän toimintaan sai tukea valtioltakin, mutta väestökato ja tuen loppuminen ovat poistaneet liikenteestä valtaosan kauppa-autoista. Parhaimmillaan niitä oli toistatuhatta, enkä nyt löytänyt tuoretta tilastotietoa, mutta ei niitä ilmeisesti enää ole kuin muutama kymmenen.
Ehkä yksityiskauppiaat ovat vihdoin saaneet mielenrauhan, sillä Elannon aloittaessa myymäläautotoiminnan pienempiä kauppapuoteja pitäneet tietenkin vastustivat sitä ja vaativat moiseen kulkukauppaan erillistä lupaa. Korkeimpaan oikeuteen asti kauppiaat asian veivät, mutta hävisivät juttunsa ja lähtivät sen jälkeen itsekin toimintaan mukaan.
Myymäläautomuseokin on nykyisin kauppias Samppa Hartikaisen kyläpuodin pihassa Hausjärven Mommilassa. Se toimii vanhassa myymäläautossa, joka oli liikenteessä vuoteen 2017 asti.
Muuallakin maailmassa myymäläautotoimintaa on, enemmän erityisesti Yhdysvalloissa ja Japanissa, joissa ne ratkaisevat samanlaisia haasteita kuin Suomessa: pitkiä etäisyyksiä ja ikääntynyttä väestöä.
kari.naskinen@gmail.com
