Kauppakeskuksen läpi kulkiessani poikkesin tutun yrittäjän luona, jolta kyselin kauppakeskukseen tulossa olevista muutoksista. Seuraava on, että Suomalainen kirja- ja paperikauppa muuttaa ensi kuussa kaupungin pääkadulta kauppakeskukseen. Yrittäjätuttavani sanoi, että kirjakauppa ei enää tarvitse yhtä isoja tiloja - ”on auringonlaskun ala.”
Jossain Kalle Päätalon kuvaaman Iijoen rannalla on auringonlasku jo niin lähellä, että Pudasjärven valtuusto päätti myydä kirjastoautonsa (kuvassa), joka kymmenen vuotta sitten oli valittu maan parhaaksi lajissaan. Auton osti vähän etelämpänä oleva Sotkamo, jossa sivistyneistöä on enemmän, päätellen siitäkin, että siellä on Suomen kaikkien aikojen paras pesäpalloseura (yksinkertaisemmista jääkiekosta ja jalkapallosta ei tietoakaan).
Kauppakeskuksen tapauksessa kirjakauppa tulee hyötymään siitä, että vuoden kuluttua samaan kompleksiin muuttaa iso yksityinen terveyskeskus. Sen asiakkaat ovat tietenkin voittopuolisesti kaikenlaisista krempoista kärsiviä ikäihmisiä, jotka myös ovat painettujen kirjojen suurin kuluttajaryhmä.
Tänä vuonna tulee äänikirjojen myynti jo ylittämään paperikirjojen myynnin. Tämä kehitys tarkoittaa, että kirjakauppojen myynti vähenee. Erilaisen tilpehöörin myynti tietysti korvaa tätä vähennystä, ja terveysasemalla käyvät ihmiset poikkeavat ostamassa myös suruadresseja.
Kävelin kauppakeskuksen läpi tullessani kirjastosta, seuraavana kohteena torilla oleva liha- ja kaalipiirakoidenmyyjä. Kirjastossa ja lehtilukusalissa käy edelleen kova vilske, vaikka kirjastotkin ovat jo muuttuneet osittain halpakauppa Rustaa muistuttaviksi tavaravarastoiksi. Kirjastoista lainataan nykyisin kirjojen lisäksi myös kävelysauvoja, pilkkikairoja, haravoita, verenpainemittareita, lätkäjoukkueiden kausikortteja ym.
Eikä ihme, sillä oikeiden kirjojen lukeminen on vähentynyt. Kirjahyllyt on kotona enää niillä, jotka käyvät terveysasemalla. Eikä persukokoomuksen hallitus ainakaan helpota asiaa nostamalla kirjojen arvonlisäveroa niin, että Suomi on nyt Euroopassa eniten kirjoja verottava maa. Nollaverotuksessa kirjat ovat ainakin Irlannissa, Tanskassa ja Tshekissä.
Meillä Lahdessa oli muistikuvani mukaan vielä 1900-luvun lopulla kolme muutakin kirjakauppaa Suomalaisen lisäksi, Akateeminen Rautatienkadun ja Vuorikadun kulmassa, Miettisen Info Sokoksen ja Aleksin Pubin välissä sekä Simolan kirjakauppa Torikadulla. Tänä vuonna loppui myös ainoa kunnollinen kirja-antikvariaatti Aleksis K. Rautatienkadulla siirtyessään pelkästään verkkokauppatoimintaan.
Tämä osaltaan kertoo, että kirjallisuuden lukijakunta tulee yhä pienenemään. Leena Krohn pohtii esseekirjassaan, ”kuka enää lukee varsinkaan vanhempaa kaunokirjallisuutta, vaikkapa Jane Austenia tai Jack Londonia, saa ihailla lauserytmiä, ajatuksen selkeyttä, rikkautta ja kantavuutta. Harvoin niin tapahtuu uudempien kirjailijoiden kohdalla. Lauseet ovat lyhentyneet, sivulauseet ja lauseenvastikkeet karsiutuneet, ajatuksen logiikka pilkkoutunut, sen kantavuus laskenut ja jänne lyhentynyt.” (3 sokeaa miestä ja 1 näkevä, WSOY 2003).
Ironisesti Leena Krohn kirjoittaa, että ei hätää – kun lukijat hupenevat, se myös valikoituu entistä valistuneemmaksi ja ymmärtäväisemmäksi. Sotkamon jälkeen toiseksi eniten pesäpallomestaruuksia on Lahden Mailaveikoilla, mutta viimeisestä mestaruudesta on jo yli 70 vuotta; silloin LMV:n parhaat älypelaajat olivat Leo Hannula, Pertti Ahonen, Taisto Lehto, Antti Elomaa ja Jarmo Suokas.
Tähän yhteyteen sopii hyvin mainita, että ensimmäinen kuuntelemani äänikirja oli Orvokki Aution Pesärikko-trilogian ensimmäinen romaani Viistotaival (1980), jonka lainasin kirjastosta ja kuuntelin auton c-kasettisoittimesta, vaikka olinkin matkalla Vaasaan katsomaan VPS:n ja Reippaan jalkapallopeliä. Toisen kerran tutustuin asiaan viime vuonna netin kautta: Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä, kaksi ensimmäistä osaa (1913). Molemmat nämä kokemukset olivat kuitenkin niin mitättömiä luettaviin kirjoihin verrattuna, että auringonlaskuun asti luen nyt oikeita kirjoja.
kari.naskinen@gmail.com
