Ennen esiripun avautumista Kino Laikassa esiteltiin uusi suomalainen elokuva Kronos Kairos, joka viikonvaihteessa oli tullut Sodankylän elokuvajuhlien kolmen päivän vierailun yhteydessä nyt Karkkilaan. Kuvassa vasemmalta elokuvan toinen käsikirjoittaja Mika Lätti, Sodankylän festivaalin taiteellinen johtaja Timo Malmi, elokuvan ohjaaja ja kuvaaja Herra Ylppö sekä näyttelijät Mira Luoti ja Toni Järvinen. Teatterilevitykseen elokuva tulee 7.11. Kronos Kairos edustaa sitä absurdia taidetta, joka on elokuvaankin kuulunut jo sata vuotta. Ehkä Herra Ylpön elokuvan voi sanoa olevan myös yli todellisuuden menevää surrealismia. Sen sisään ei katsoja helposti pääse, mutta jättää jälkiä yöuniin ja päiväajatteluunkin. Vaikutus on samanlainen kuin moderneimman kuvataiteen ja musiikin kanssa, kiinnostavan outo.
Kaikki alkaa jo elokuvan nimestä. Kronos tarkoittaa hyvin tarkkaa ajanlaskulaitetta ja kairos tulee muinaiskreikan kielestä, jossa sekin viittaa jotenkin aikaan, tarkemmin oikeaan tai kriittiseen hetkeen. Elokuvasta en näitä aikayhteyksiä löytänyt paitsi että Mira Luoti sanoo Toni ”Protoni” Järviselle, että ”mä jätän sut – olen löytänyt toisen miehen”. On niin kriittinen hetki, että Järviseltä ei mene vain kuppi nurin, vaan koko pitkä pöytä.
Tätä hetkeä ennen mustavalkoinen Kronos Kairos on alkanut mielettömän hienoilla kuvilla Andalusian vuoristoalueelta ja musiikilla. Nämä molemmat ovat Herra Ylpön käsialaa, samoin kuin leikkauskin. Aikaisemmin kuvataiteilijana ja musiikkimiehenä tunnettu Herra Ylppö kertoi, että elokuva oli tehty pienellä budjetilla. Mersunsakin hän oli myynyt ja ostanut rahoilla elokuvakameran. Oikealta nimeltään Herra Ylppö on Frank Mikko Kalevi Mäntymäki (s. 1973).
Alkukohtauksen jälkeen Järvinen harjoittelee uutta tasapainon löytämistä vähän niin kuin mäkihyppääjän asennossa, mutta yhdellä jalalla. Sitten ilmaantuu se toinenkin mies, jota esittää Kino Laikaa pyörittävä Mika Lätti. Toinen Laikan perustaja on Aki Kaurismäki, joka Lätin kertoman mukaan oli edellispäivänä lähtenyt taas talvenviettoon Portugaliin, ja matkalta soittaessaan muistuttanut, että ostakaa väliajoilla hänen tekemiään mokkapaloja. Lisäksi Kaurismäestä muistutetaan tässä elokuvassakin, jossa Järvinen ja Lätti juovat yhdessä Le Havre -punaviiniä (vuosikerta 2011).
Ei ole yllättävää, että katsojan mielikuvat vievät välillä Luis Bunueliin ja David Lynchiin, kirjallisuuden puolelta myös Karl Ove Knausgårdiin, jonka romaanissa Aamutähti (2020) taivaalle ilmestyy yllättäen uusi planeetta tai vastaava; Herra Ylpön elokuvassa on jokin kumma musta taivaankappale, joka piipittää ja josta miehet haluaisivat päästä eroon. Ehkä vaarana on myös radioaktiivisuus.
Se vain ihmetyttää, miksi tällaisten modernien elokuvien pitää aina sisältää kekkulointia alasti, kuten tapahtuu myös Anna Erikssonin elokuvissa. Lisäksi kun Herra Ylppö lisää tähän roisiin kuvastoon runkkaamisen, räkimisen ja oksentamisen, on selvää, että Tv 1:n päiväelokuvissa kannattaa yhä jatkaa Munkkiniemen kreivien ja Siltalan pehtoorien pyörittämistä uudestaan ja uudestaan. Tästä huolimatta Herra Ylpön, Anna Erikssonin, Eija-Liisa Ahtilan pitä jatkaa kokeilevien teosten tekemistä, sillä ne kertovat, että elokuvataide ei Suomessakaan ole pysähtynyt paikoilleen.
Heti perään esitettiin Kino Laikassa kanadalaisen absurdikon Matthew Rankinin kokeellinen elokuva Universal Language (2024), joka kuitenkin kertoo kolmen ristikkäin menevän episodin kautta myös melkein loogisia tarinoita, jos niin haluaa tulkita. Tapahtumat sijoittuvat surrealistiseen farsinkieliseen Winnipegiin, jossa rahayksikkö on rial ja jossa kauppojen mainokset ja kaikki muutkin tekstit ovat arabiankielisiä. Ravintolassa olevien Winnipeg Jetsin pelaajien kuvissa on heidän nimensä arabialaisilla kirjaimilla. Yksi hauska kohta on, kun turistiopas vie turistiryhmän jonkin merkkimiehen muistomerkille ja esittelyn jälkeen sanoo, että pidämme nyt 30 minuutin hiljaisuuden.
Sodankylän vierailu Karkkilassa oli nyt viides. Aina on ohjelmassa myös muutama klassikko, tällä kertaa Werner Herzogin rankka Kaspar Hauserin tapaus (1974) ja Jacques Demyn Cherbourgin sateenvarjot (1974), joka saa virallisen uusintaensi-iltansa teattereissa 24.10.
Sodankylässä Cherbourgin sateenvarjot esitettiin ensimmäisen kerran 1987, jolloin paikalla oli myös Jacques Demy. Timo Malmi kertoi, että päivä oli Sodankylässä silloin sateinen. Peter von Bagh oli elokuvan jälkeen sanonut, että tämä hieno elokuva pitäisi joka vuosi uudenvuodenpäivänä esittää kaikissa Euroopan maissa rauhan ja rakkauden ilmentymänä. Nämä asiat liittyvät elokuvaan sikäli merkittävästi, että vielä 70-luvullakin oli Ranskassa kielto tai ainakin hiljainen sopimus, ettei elokuvissa käsitellä käytyä Algerian sotaa (1954-62), mutta Demy otti sen mukaan hyvin kriittisellä tavalla, vaikka ajat olivat vielä kairoksessa; elokuvan juoni etenee 1957-63.
kari.naskinen@gmail.com
