Helsingin kirjamessuilta etsin Samuli Knuutin romaania Kuviot, joita kadut eivät tiedä tekevänsä (WSOY, 2025). Olin sen jo lukenut, mutta halusin ottaa kirjapinosta kuvan tähän juttuuni. Eipä sitä kuitenkaan ollut esittelypöydillä, mutta kyselyjen jälkeen läjä Knuutin kirjoja löytyi näiden pöytien alta lattianrajasta. En katsonut pöydän päälle asetettuja kirjoja, mutta kai siellä suurimmat houkuttimet olivat Dan Brown, Ilkka Remes, Lucinda Riley, Satu Rämö ja sitä rataa. Knuutin romaani on kuitenkin tämän syksyn suuri tapaus, joka ei ole vain kaupallinen viihdetuote, vaan käsittelee kirjallisuuden, kielen, elämän, kuoleman, ilmastokriisin, yhteiskunnallisen romahduksen ja arkipäiväisyyden kaiken nujertavaa ylivoimaisuutta. Kun Knuuti kirjoitti jälkisanat David Foster Wallacen Päättymättömään riemuun (1996, suom. 2020), hän pani tekstinsä otsikoksi ”Ekstaasi pitkästä ilosta”. Wallacen romaanissa on yli tuhat sivua, Knuutin omassa kirjassa 850. Lisäksi tuoteselosteeksi pitää sanoa, että Knuuti toimi Miki Liukkosen viiden romaanin kustannustoimittajana, ja Liukkosenkin tarjoamat pisimmät ilot ennen surua olivat noin tuhannen sivun ekstaasin tarjonneita.
Knuuti itse on lainannut Wallacea tämän muotoillessa kirjallisuuden tavoitteet: ”lohduttaa ahdistuneita ja ahdistaa mukavoituneita”. Knuutilla meni melkein kokonainen elämä, ennen kuin hän pääsi näin pitkälle, sai valmiiksi romaanin, jonka aloitti kahvilassa 2019 Miki Liukkosen syntymäkaupungissa Oulussa. Kirjan päähenkilötkin ovat Bulevardilla toimivan Librium-kustantamon kustannustoimittajasta kustannuspäälliköksi nimitetty Niku Nuutti ja nuori kirjailija Klaus Pettymys, joka kaikin tavoin muistuttaa Miki Liukkosta. Kun näin on, olisi kuvitellut, että nimenomaan kirjamessuilla tämä romaani olisi nostettu hyvin esille.
Kirjan ja lukemisen asema ei kuitenkaan enää ole sama kuin aikaisemmin, varsinkin ennen digitaalisuuden vallankumousta. Miksi enää lukea, kun voi helposti vain kuunnella? Jos joku raitiovaunussa nykyään kaivaa laukustaan esille kirjan, muut reagoivat kuin se joku olisi käärimässä esiin pergamenttia. Eikä siinäkään ole mitään järkeä, että käyttää aikaa vain lukemiseen, kun voi kuunnella äänikirjaa kävellessä, tiskatessa tai suudellessa. Kirjanlukija tarvitsisi oman diagnoosiluokituksensa, kirjoittaa Knuuti.
Kirjamessuilta ostamassani Antti Nylénin Vastalause-kirjassa (2025) mainitaan pälkäneläisestä opettajasta, joka riemuitsi siitä, että oli saanut koululaiset lukemaan yhden päivän aikana yli neljä riviä tekstiä. Kirjallisuuden professori Kati Launis Itä-Suomen yliopistosta taas kertoi kohdanneensa kirjallisuudenopiskelijoita, jotka eivät ollenkaan lue kaunokirjallisuutta. Kun ei lueta, kielikin rapistuu. Tästä Knuuti kirjoittaa paljon. Oikeakielisyyttä murentavat englanninkieliset termit, joita sijoitetaan puheen keskelle, yhdyssanojen ja -viivojen hallitseminen on huonoa, yritysten nimiin pannaan iso kirjain keskelle yhdyssanaa, elokuvien suomalaiset nimet ovat siirtymässä amerikkalaiseen alkukirjaintyyliin ”Ei Mitään Uutta Länsirintamalta”, ”Yöllisen Koiran Merkillinen Tapaus” jne.
Kirjankustantajat ovat mukana tässä sopassa, kuten alalla toimivat Knuuti ja Nuutti tietävät: tilaa annetaan niille, jotka ovat liikaa äänessä muutenkin, kuten somevaikuttajille, poliitikoille, näyttelijöille, muusikoille, presidenttien puolisoille, urheilijoille… Heistä tehdään elämäkertakirjoja, eikä väliä millaisia, kunhan he näyttävät hyvältä kannessa ja iltapäivälehden etusivulla.
TULTA JA JÄÄTÄ
Olen tässä vähän kirjoittanut ikään kuin kirjamessuhengessä, enkä ala Knuutin valtavan romaanin hengestä paljon mitään sanomaan, koska sitä on mahdoton puristaa kunnolla tällaiseen pieneen blogijuttuun. Muutamassa kohdassa Knuuti viittaa tieteiskirjailija J.G. Ballardiin (1930 - 2009). Tämä sitoo Knuutin romaanin moderneihin tuhokuvastoihin, joissa Venetsia alkaa olla jo mennyttä, Xiangjingissä on mitattu ennätyslämpötila 58,3 astetta, jossain muualla ihmisiä on tulvien ajamana värjöttelemässä viimeisellä vuorenhuipulla ja odotellaan enää lopullista Ragnarökiä, jonka jälkeen maa flambeerataan kuin crépes suzettes, se repeää ja vajoaa mereen, ja kaikki on kaaosta, tulta ja jäätä.
Ballard kuvaili mm. joukkotiedotusvälineitä ja uusia teknologioita, mutta myös intohimoista rakkautta, joihin kaikkiin Knuutin romaanissakin sukelletaan. Samoin on mukana ballardilainen patologinen kuolemanvietti, jossa Freudin tulkinnan mukaan on osittain myös muita organismeja vastaan suunnattua tuhoamisviettiä. Oikeassa maailmassa Wallace teki itsemurhan 46-vuotiaana 2008 ja Liukkonen 33-vuotiaana 2023.
Ennen maailmanloppua on vielä monenlaista mielikuvitusmaailmaa. Jonkinlainen klaani pyörittää maailmaa omalla teknologiallaan, suurimmillaan sen hallinta on 91,8 prosenttia. Ehkä parhaassa jamassa on Afrikka, joka eurooppalaisten kolonialistien jäljiltä on jäänyt geopoliittisesti tyhjäksi ja nyt Kiina on sen ottanut hallintaansa.
Kotimaan politiikkaa Knuuti ei juurikaan käsittele, mutta pieni iva on aina paikallaan. Niinpä Klaus Pettymys juo baareissa Lapin Kultaa, Karjalaa tai Koffia, mutta ei viime vuosina suosituimmaksi keskiolueksi noussutta Perusolutta, jonka maku muistuttaa keravalaisen rasistin krapulahikeä. Tästäkään asiasta eikä myöskään hallituksen toimettomuutta ilmastoapokalypsia vastaan kannata osoittaa nieltään, koska se olisi sama kuin murjottaisi haimasyövälle.
Viimeisen osan luku 0 on otsikoitu Pet Shop Boys -yhtyeen kappaleen nimellä Two Divided by Zero (Kaksi jaettuna nollalla), mitä tarkoittaneekin, mutta romaaninsa loppusanoissa nollan jälkeen Knuuti myöntää selväsanaisesti, että ilman Miki Liukkoselta oppimaansa uskallusta ja sinnikkyyttä ei hänellä olisi ollut mahdollisuutta näin suuruudenhullun kokonaisuuden kirjoittamiseen. Jossain haastattelussa Knuuti sanoi, että hän tyhjensi itsensä tähän niin täysin, että tuskin hän toista romaania enää koskaan kirjoittaa. Toivottavasti oli väärässä, sillä kirjoittaminen on sujunut ja teksti luistaa, joskin muutamissa kohdissa olisi ollut varaa vähän tiivistääkin. Kuka lienee ollut kustannustoimittaja, mutta kaksi virhettä osui silmiin ja yksi väärä tieto.
kari.naskinen@gmail.com
